maanantai 26. marraskuuta 2018

Vuosikatsaus

Kirjoittelin näihin aikoihin viimeeksi 2015 tekstin: "Vuosikatsaus". Tuolloin oli kulunut vuosi TV-esiintymisestäni ja olin vielä intoa täynnä(?) julkisuuden tuomista mahdollisuuksista.

Eipä siitä julkisuudesta oikein mitään hyötyä ollut, siksi kai en vuosikatsausta ole jaksanut kirjoitella. Nyt voisi yrittää uudestaan, vaikka mitään uutta saati mullistavaa ei ole tapahtunut. 

Olen jälleen yhden vuoden vanhempi. Edellinen koulu päättyi 13kk sitten ja viimeeksi olen työhaastattelussa ollut 6kk sitten alkukesästä. Edelleen etsin paikkaani ja mietin, mille alalle seuraavaksi opiskelisin työttömäksi...

Alkukesästä tein sellaisen suunnan muutoksen, että aktivoiduin Linkedinnissä. Paljon olen porisut sen suhteen, että tein suuren mokan kun en kouluaikana verkostoitunut riittävän aktiivisesti ja kolmantena vuonna liki hylkäsin olemassa olevat verkostot keskittymällä opintoihini niin, että valmistuin ajallaan.

Olen nyt puolessa vuodessa saanut n. 200 kontaktia lisää. Muutamia päässyt jopa auttamaankin tietämykselläni tai onnistunut ohjaamaan heitä sellaisen luokse, joka on osannut pulman ratkaista. Pääosin tuo ammatillinen SOME kuitenkin on vielä sellainen, etten sitä oikein tunne omakseni.

Tämä johtuu siitä, että paljon siellä on ihmisiä, joilla on pitkä ura takanaan, edessä ja sivulla, joten en oikein osaa suhtautua asioihin yhtä luottavaisesti, saati ajatella valovoimaisen positiivisesti kaiken järjestyvän. Ei ole järjestynyt.

Tärkein seikka kuitenkin on, että olen tehnyt verkostoitumisen eteen jotain, enkä vain marissut menetettyä mahdollisuutta silloin +15v sitten. Vaikkei työtarjouksia satelisikaan ikkunoista ja ovista, niin ainakin olen päässyt osaksi mielenkiintoisia keskusteluja. 

Toki sinne joukkoon mahtuu minun silmiin nähden todellisuudesta voimakkaasti vieraantuneitakin, jotka julistavat potkujen olleen mahtavin asia, mitä heidän urallaan on tapahtunut. Se kun on mahdollistanut kahden 1-24 kk työttömyyden ja sitäkautta mahdollisuuden tutustua itseen ja sitäkautta kirkastanut tavoitteet elämälle ja uralle.

Syksyn pimeyden myötä, myös maalausharrastukseni on käynnistynyt uudelleen. Kansalaisopistossa tuli käytyä maalauskurssilla keskiviikkoisin. Tosin en koe oppineeni sieltä muuta, kuin että maalatessa kehittyy vain kunhan vain jaksaa maalata ja maalata vielä lisää. Pikkuhiljaa töistä alkaa löytämään enemmän onnistumisia kuin epäonnistumisia. Joten kokemus on valttia, tässäkin asiassa.

Tulevaisuuden suhteen ei ole tiedossa mitään uutta. Tänään ajattelin laittaa 17 työhakemusta matkaan ja toivoa, että edes joku niistä poikisi haastattelukutsun.




keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Älä epäonnistu

Heräsin pohtimaan kulttuurillisia eroja, millaisiksi meidät kasvatetaan. Kipinän tähän sain kun luokseni saapui kaksi afrikkalaissyntyistä kaveria tarkoituksenaan ostaa vanha pesukoneeni. He tulivat paikalle n. 20v vanhalla porrasperäisellä 3- sarjan bmw:llä, eli suhteellisen pienellä autolla.

Silmämääräisesti arvioin tilanteen ja sanoin heille, ettei kone tule mahtumaan kyytiin. He olivat toista mieltä. Insinööri kun olen niin ehdotin, että mennään yhdessä mittaamaan pesukoneen mitat ja sitten takakontin&takaoviaukon mitat. 


Edelleen silmämääräinen arvointini piti paikkansa, 10cm toiseen ja 5cm toiseen suuntaa pitäisi olla pesukone pienempi, jotta menisi takapenkille.

Edelleen ystävykset olivat sitä mieltä, että kyllä mahtuu. Annoin heidän yrittää ja tovin pyörittelivät konetta, mutteivat onnistuneet saamaan sitä takapenkille. Todellisuuden tajuttuaan, kantoivat he pettyneinä pesukoneen takaisin sisälle ja lupasivat palata pakettiauton kanssa viikonloppuna.

Tunnen entuudestaan muutaman Suomeen muuttaneen ulkomaalaisen ja heillä on myös samanlainen vahva (=sokea) usko osaamiseensa vailla mitään rationaalista pohjaa. 

Tämän johdosta jäin miettimään omaa ja ympärilläni näkyvää epävarmuutta ja tulin siihen tulokseen, että meidät kasvatetaan pelkäämään, ihan kaikkea, mutta enimmäkseen epäonnistumista.

Hiljattain on saanut lukea mediasta, kuinka maamme johto laittaa työttömät tiukkojen sanktioiden eteen, josseivat töitä löydä. Tällä tavalla meitä johdetaan jo peruskoulusta lähtien, rangaistuksilla. 

Kun läpi koko koulusysteemin kasvat ajatukseen, ettei virheitä saa tehdä, et todennäköisesti onnistu kasvattamaan itseluottamusta niin vahvaksi, että uskaltaisit tuoda osaamisesi ja oppimispotentiaalisi esiin.

Et myöskään luota kykyysi oppia uusia asioita ja näin sitä todennäköisimmin alisuoriutuu koko elämän. Pelko siitä, että jos et onnistukaan lunastamaan lupauksiasi, saa sinut menettämään kasvosi ja koet sellaisen määrän häpeää, ettet yksinkertaisesti kestä edes ajatusta sellaisesta. Siksi on parempi olla yrittämättä ollenkaan. Kun ei yritä, ei voi epäonnistua.

Muistan erään esimerkin, jossa opettaja kirjoitti jonkin numeron kertotaulua liitutaululle. Hän tahallaan laski yhden väärin ja ennenkuin ehti edes lopettaa, joku jo viittasi ja kertoi opettajan tehneen virheen. Opettaja vastasi tämän olleen tärkeä opetus; voit tehdä yhdeksän asiaa oikein ja kukaan ei sinua siitä kehu, mutta kun teet ensimmäisen virheen, se takuulla huomataan ja se myös tuodaan julki. Tämä esimerkki kertoo sen kaiken, millaiseen maailmaan meidät kasvatetaan.

Miten ikinä voisi syntyä mitään innovaatioita, jos ei ole valmis tekemään virheitä? Tuotekehittelyssä voi hyvinkin mennä 582 kertaa pieleen ja vasta 583:s onnistuu. Tällöin tapahtuu jotain merkittävää, opit. 


Se vain ei ole sallittua, sillä epäonnistumisen myötä kannat häpeää ja vaikkei kukaan sinua suoraan nimittäisikään epäonnistujaksi, kasvatuksestasi johtuen pidät itse huolen häpeän leiman kantamisesta ja itsen muistuttamisesta tästä epäonnistumisesta.

Olisipa meillä kannustavampi ilmapiiri, joka rohkaisisi tekemään virheitä ja oppimaan niistä. Usein vain se tuppaa olemaan niin, että se on ensimmäisestä kerrasta poikki. 


Itse en saanut heti valmistumisen jälkeen töitä, joten tipuin syrjään pysyvästi. Kohtapuolin mittarissa on 3000 haettua työpaikkaa, ehkä se 3001 on se, jolloin tärppää?

keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Yhdenvertaisuus

"Tietynlainen röyhkeys on yhteiskunnassa hyväksyttyä. Osakkeilla saa rikastua. Digibisnes perustuu siihen, että mahdollisimman pienellä panoksella saadaan suuret tuotot.

– Jos taas Ossi elää työttömyyspäivärahalla, sitä paheksutaan presidenttiä myöten. Vaikka hänellä on ollut henkistä joustavuutta ratkaista tilanteensa." 

Tätä olen itsekin monesti ihmetellyt, että miksi tasa-arvoisessa yhteiskunnassamme ihmisen arvo määräytyy tämän tekemän työn perusteella ja samalla yhteisön säännöt höllentyvät kivutessa yhteiskuntaluokan portaissa ylemmäksi? 

Yksilön työpanos kyllä kelpaa yrityksille kun ei tarvitse palkkaa maksaa. Miksi tämä on hyväksyttyä kun asian kääntää päinvastoin niin minimi toimeentulon varassa vapaaehtoistyön yms. asioiden tekeminen taas ei ole hyväksyttyä? Ovatko kaikki todella yhdenvertaisia maassamme? 

Palkkatyötä ei yksinkertaisesti riitä kaikille, joten eikö olisi jo aika uudistaa sekä taloutemme toimintamallit että asenteet?

https://www.iltamakasiini.fi/artikkeli/715810-muistatko-ideologisesti-tyottoman-ossin-nain-han-elaa-nyt-on-mennyt-ihan-nappiin