keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Yhdenvertaisuus

"Tietynlainen röyhkeys on yhteiskunnassa hyväksyttyä. Osakkeilla saa rikastua. Digibisnes perustuu siihen, että mahdollisimman pienellä panoksella saadaan suuret tuotot.

– Jos taas Ossi elää työttömyyspäivärahalla, sitä paheksutaan presidenttiä myöten. Vaikka hänellä on ollut henkistä joustavuutta ratkaista tilanteensa." 

Tätä olen itsekin monesti ihmetellyt, että miksi tasa-arvoisessa yhteiskunnassamme ihmisen arvo määräytyy tämän tekemän työn perusteella ja samalla yhteisön säännöt höllentyvät kivutessa yhteiskuntaluokan portaissa ylemmäksi? 

Yksilön työpanos kyllä kelpaa yrityksille kun ei tarvitse palkkaa maksaa. Miksi tämä on hyväksyttyä kun asian kääntää päinvastoin niin minimi toimeentulon varassa vapaaehtoistyön yms. asioiden tekeminen taas ei ole hyväksyttyä? Ovatko kaikki todella yhdenvertaisia maassamme? 

Palkkatyötä ei yksinkertaisesti riitä kaikille, joten eikö olisi jo aika uudistaa sekä taloutemme toimintamallit että asenteet?

https://www.iltamakasiini.fi/artikkeli/715810-muistatko-ideologisesti-tyottoman-ossin-nain-han-elaa-nyt-on-mennyt-ihan-nappiin

maanantai 15. lokakuuta 2018

Työuran puoliväli


Työuran puoliväli on monelle kriisin paikka – Maria Aitomaa, 45, jätti vakituisen viran: "Mietin että tässäkö loppuelämä menee"
Keski-ikä on arvojen uudelleen pohtimisen kohta, sanoo työelämän tutkija. Jos aikoo tehdä elämässään jotain muuta, se on tehtävä nyt eikä myöhemmin.

45-vuotias Aitomaa irtisanoi itsensä talvella vakituisesta psykologin virasta. Tulevaisuuden pohtiminen oli käynnistynyt jo vuosia aiemmin.
– Työni oli tyydyttävää ja osasin sen hyvin. Sain paljon positiivista palautetta potilailta, yhteistyökumppaneilta ja omalta työyhteisöltä. Mutta silti mietin jatkuvasti, että tässäkö tämä loppuelämä menee. Minulla oli 20 vuotta takana työelämässä ja saman verran edessä, hän kertoo.

Työuran puolivälissä, 40–50 ikävuoden paikkeilla, työntekijä on yleensä jo vakiinnuttanut asemansa. Siinä vaiheessa saattaa myös ilmetä väsymistä jatkuvaan muutokseen ja kiireeseen. Keski-ikä on tietynlainen arvojen uudelleen pohtimisen kohta, sanoo työelämään perehtynyt tutkija Anu Järvensivu Tampereen yliopistosta.

– Kun nelikymppisenä ryhtyy pohdiskelemaan, että miten ainutkertaisen elämänsä käyttää, en yhtään ihmettele, että pientä painetta tulee. Ravaanko tuossa samassa paikassa turhautumassa, tylsistymässä tai suorastaan kärsimässä kahdeksasta neljään vai voisiko olla jotain muutakin?

Tuossa poimintoja mielenkiintoisesta artikkelista, jossa kerrotaan keski-ikäisen elämänarvojen pohdinnoista ja uravalinnoista. Silmiinpistävää on se, että luonnollisestikin vertaan tuota omaan elämääni. Tuossa puhutaan, että 20:n vuoden työelämässä olon jälkeen sitä ryhtyy pohtimaan arvojaan ja valintojaan.

Itse mietin, että nyt 40 vuotta täyttäneenä ei noita työvuosia kovin paljon ole ehtinyt kertymään, että iskeekö minulla keski-iän kriisi vasta 60:n ikävuoden tietämillä ja sitten heti perään vanhuusiän kriisi?

Toisaalta en juurikaan ole huolissani, koska elämä on ollut yhtä poikkeustilannetta tähänkin asti, joten varmaan noista kriiseistä selviytyy suhteellisen vähin vahingoin. Toki ei sitä koskaan tiedä, millä tavalla ikäkriisi iskee päälle.

Täytynee varautua silloin iskevään kovaan tarpeeseen vaihtaa alaa. Tosin, koulun loppupuolella kuulin opettajaltani, että työvoimapula isännöitsijän alalla saattaa olla liioiteltua. Juuri tuollaisen kannustimen sitä haluaakin opintojen ollessa kesken. Ja nyt vuosi koulun jälkeen on todettava opettajien olleen oikeassa...


Nyt kun koulusta on kulunut niin paljon aikaa, että on todettava senkin olleen hutivalinta. Kunpa kestäisin piikkejä, verta ja ylipäätään ihmisiä niin voisin kai vielä kouluttautua sairaanhoitajaksi...

tiistai 2. lokakuuta 2018

Toisinaan vituttaa enemmän

Toisinaan meinaa ryhtyä Ihan hymyilyttämään kun ihmiset tokaisee, että niitä vituttaa. Sitten kun kysyy että miten paljon, niin ne vastaavat ärtyneenä:"ettet osaa edes kuvitella!”

Sitten kun kertoo omasta normipäivästä, että joka aamu herätessä on sellainen olo, että voisi repiä lakanat, sytyttää ne tuleen ja työntää vittumaisen naapurin postilaatikosta sisään, puukottaa naapurin kissan, ajaa auto toisen vittumaisen naapurin seinästä läpi ja sytyttää sekin auto tuleen ja paahtaa siinä tulen loimussa tikun nokassa sitä toisen naapurin puukotettua kissaa…

Vittuuntuneen taviksen ilme on yleensä aika erikoinen, mutta en osaa kuvitellakaan, miten tuollaista tavista vituttaa. 


Toisinaan huolestuttaa tiedostaa millainen kävelevä aikapommi sitä oikein on.