maanantai 1. joulukuuta 2014

Työttömyyden lyhyt olemus

Olemalla oma itsensä, eli suoraselkäinen kovaa työtä arvostava, ei enää pärjää työmarkkinoilla. TE-toimisto ohjaa työttömiä eri konsulteilla, jotka neuvovat vain brändäämään itsensä ja toistavat samoja fraaseja, kuten pukeudu siististi haastatteluun, laita hakupaperit kuntoon, ole oma-aloitteinen. Edellä mainitut ovat mielestäni itsestäänselvyyksiä työnhaussa.
Miten työttömyys on vaikuttanut minuun? Olen saanut 900 kirjallista hylkäystä ja alle sata suoraan vasten kasvoja. Tämä on vienyt pohjan itseluottamukseltani ja kyynistänyt minut pahasti. Asiaa ei helpota yhtään kavereiden tokaisut:” kyllähän sinä töihin pääsisit jos vain haluaisit”. Ihmisillä tuntuu olevan harhakäsitys, että töihin vain mennään ja jos et töihin pääse, olet vain laiska. Viimeisimpien työministeriön lukujen mukaan meitä laiskoja on jo liki 600 000.
Kyynistyminen vaikuttaa kokonaisvaltaisesti ja haittaa työnsaantia. Haastatteluihin mennään jo valmiiksi asenteella: ”en kuitenkaan saa tätäkään työpaikkaa”. Se on itseään ruokkiva syöksykierre, eikä siitä oikein pääse irti. Pitkäaikaisesta työttömyydestä ei selviä ilman, että menettää osan itsestään.
Työttömyyden johdosta ihmisen normaali kehitys jää väliin. Ei pysty hankkimaan uraa, punaista tupaa ja perunamaata, lapsia eikä harrastamaan, sillä kaikkeen tarvitaan rahaa. Toisin kuin kuvitellaan, työttömän elämä ei ole yhtä kesälomaa laiskotellen sohvalla tai auringossa. Koti tuntuu lähinnä vankilalta, joka täyttyy psyykkisestä kuormasta, miksi juuri minä en kelpaa mihinkään?
Elin siinä harhaluulossa, että yhteiskuntamme heikompiosaiset ovat kouluja käymättömiä ja päihdeongelmaisia. Miten minusta tuli heikompiosainen huolimatta siitä, että kävin kouluja ja hoidin asiani kunnolla? Tuntuu ettei päihdeongelmatkaan ole enää kaukana. Omalla tavallaan ne tarjoaisivat ulospääsyn nykyisestä tilanteesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti