tiistai 17. maaliskuuta 2015

Jotain ihan muuta II

Ensimmäisessä kirjoituksessa mainitsin saaneeni vain muutamia lommoja aikaiseksi rautakalikkaan, josta puukon terä olisi tarkoitus muovata takomalla. Näkyvimmät jäljet sain aikaiseksi kouriini rakkuloiden muodossa. Ehkä fyysiset ponnistelut raudan muovaamiseksi kasvattivat hieman hauistani, mutta suurin vaikutus taisi tulla psyykeen kun sai pienen hetken olla irti työttömyydestä.



Rautaa takoessa mieleeni juolahti ajatus, tai itseasiassa illalla voipuneena vuoteessa maatessa, unentuloa odottaessa se ajatus mieleeni tuli. Kuinka paljon kaikennäköistä osaamista sitä poistuukaan maailmasta sitä mukaa kun tekniikka kehittyy ja kädentaitojen merkitys arkipäiväisessä selviytymistaistelussa vähenee? Paljon on puhuttu vanhempien ikäpolvien ns. hiljaisesta tiedosta, joka katoaa tämän ikäpolven poistuessa työelämästä. 

Tästä ei voi syyttää muuta kuin markkinataloutta, jonka oppien mukaan osaavat ammattilaiset täytyy eläköittää ilman, että nuori pääsisi kulkemaan mukana ja oppimaan edes hieman tämän vanhan konkarin taitoja.

Vielä hurjemmaksi meno on yltynyt kun nykyisin ei enää oteta uusia perehtymään työntekoon vaan lähinnä kilpaillaan jo töissä olevista ammattilaisista. Tulevaisuus sen näyttää, kuinka tuleekaan käymään kun nämä ammattilaiset poistuvat työelämästä ja meillä on monta ikäluokkaa, jotka pääsevat vaihtopenkiltä suoraan toimintaan. 

En pidä miellyttävänä käyttää hokemaa romahdus, mutta väistämättä sellainen tulee kuvaamaan työelämää siinä vaiheessa kun täysin kokemattomat, vuosia sitten koulusta opitut taidot unohtaneet ihmiset tulevat näiden tehtävistä toisiin kiertäneiden ammattilaisten tilalle. 

Jos jo nyt mietitään Suomen kilpailukyvyn heikkoutta muihin verrattuna, niin miten se tulee kestämään tilanteen, jossa täysin ummikot tulevat valtaamaan työelämän? Osaamisemme taso tulee taantumaan muutaman vuosikymmen kun uusilla työläisillä ei ole käytettävissä sitä hiljaista tietoa, jonka kerryttämiseen vanhemmat polvet ovat käyttäneet koko ikänsä.

Takaisin aiheeseen. Sitä jaksaa ihmetellä, miten vaivattomasti opettaja tuon terän takoi kymmenessä minuutissa kun itsellä ja monella muulla kurssilaisella siihen meni nelisen tuntia. Toiston kautta oppii synkronoimaan käden ja silmän koordinaation niin hyväksi, että rautatangosta saa aikaiseksi jotain etäisesti puukonterää muistuttavaa.










2 kommenttia:

  1. Kukaan ei ole seppä syntyessään ;). Hyvä meininki kuvassa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Koitin löytää kuvan, jossa vähän näkyisi liikettä...

    VastaaPoista