tiistai 6. lokakuuta 2015

Unettoman yön pohdintaa

Pitkästä aikaa mieleeni tulvii ajatuksia työttömyydestä. En ole sitä päässyt unohtamaan, vaikka useamman kuukauden olenkin (palkkatuki)töissä ollut. Olen tietoisesti pyrkinyt olemaan ajattelematta koko asiaa ja yrittänyt mindfulness-harjoituksen lailla keskittyä vain tähän hetkeen.

Asiaan! Miksi minä en menesty työmarkkinoilla? Tunnen olevani oivalluksen äärellä ja olen saattanut löytää syyn tapaisen siihen miksen ole haluttua tavaraa työmarkkinoilla, luulisin. Olen tarkkaillut pihallamme vierailevia oravia ja olen haltioitunut niiden tavasta toimia, mitä tulee ruuan hankintaan. Tästä oivalluksen kaltaisesta tunteesta sitten päätin johtaa pohdiskeluani siihen suuntaan ja kenties löytää itseäni piinaavan oireyhtymän, mikä estää minua työllistymästä.

Eräänä päivänä havaitsin oravan käytöksessä kaavamaista toistoa. Siinä oli jotain jotain samaa, mitä työurallaan menestyneissä ystäsissäni myös on(pahoittelen, että vertaan toimianne oraviin, olette minulle ihan yhtä tärkeitä kuin oravat..). Oravien toimintatavoissa nousi esiin eräänlainen väsymätön röyhkeys ja ahneus. Voisin hyvin kuvitella miten trendikkäät rekryihmiset nimittäisivät näiden ominaisuuksien haltijoita dynaamisiksi ja menestyksenjanoisiksi ihmisiksi.

Niin, havaintoihin. Havaitsin oravan ilmestyvän ikkunan taakse kerta toisensa jälkeen, vaikka kuinka usein kannoin sille pähkinöitä. Kun kokeilin olla viemättä pähkinöitä ja vain istuin ikkunan äärellä niin orava tuli kasvojeni eteen ja aloitti syyllistävän tuijotuksen. Annoin periksi, ei sellaiselta nappisilmältä voi kieltää pähkinöitä...

Koitin kylmettää sydämeni ja katsoin antaako orava periksi ennen minua. Jouduin toteamaan sen olevan askeleen minua edellä, se nerokas rontti. Kun syyllistävä katse ei toiminut, alkoi orava juoksennella ikkunalaudalla levottomasti aiheuttaen meteliä, ihan kuin orava olisi yrittänyt saada minut havahtumaan päiväunelmistani (työpaikasta) ja huomaamaan itsensä.

Vieläkin olin kärsivällinen, joskin tunsin jo huonoa omaatuntoa pienen karvaisen rotan joutumisesta minun mielivaltaisen ja huonosti suunnitellun kokeen koekaniiniksi. Kun söpöydellä, syyllistämisellä tai metelöimällä ei irronnut pähkinöitä, alkoi silloin ilkivalta. Niin kävi orava sääliä tuntematta jyrsimään ikkunan hyttysverkkoon reikiä isommaksi. Tässä vaiheessa olin jo vakuuttunut oravan tekojen suunnitelmallisuudesta ja salakavaluudesta. Siellä orava olisi männynoksalla nauranut ja katsellut ikkunan läpi modernilta tanssilta muistuttavaa epätoivon tangoa kun yritän huitoa sisään päässeitä hyttysiä hengiltä. Pirullinen olento tuo orava.

Ei oravan kavaluus tähän pääty. Kun sain sen hätistetyksi jyrsimästä hyttysverkkoa, siirtyi se kauemmas, käteni ulottumattomiin ja ryhtyi tiputtelemaan pihakoristeita hyllyiltä. Se verhosi toimensa taitavasti. Harjaantumaton silmä olisi kuvitellut oravan vain säikähtäneen jotain ja säntäillessään törmäillyt koristeisiin, mutta minä tunnen tämän kaverin metkut.

Se on myös nopea, uskomattoman nopea ja röyhkeä. Kun viimein tiedän hävinneeni ja päätän viedä niitä pähkinöitä sillä, niin oranssi möykky metkuja on valmiina, aina valmiina. Avatessani takaovea, jos en ole varuillani niin se säntää sisään jalkojeni välistä. Se on myös alkanut tekemään yhteistyötä toisen oravan kanssa, saadaakseen maailmanvalloituksen (tai ainakin asuntoni) haltuunsa. Ensimmäinen orava tulee ikkunan taakse kerjäämään (uhkailemaan) pähkinoitä, toinen piiloutuu. Kun kävelen pihan perälle ja toimitan yhdessä sovittuun paikkaan pähkinöitä, kerjännyt orava iloisesti rinnallani loikkien, se toinen piilossa ollut orava livahtaa selkäni takaa sisälle, mikäli en muista sulkea ovea takanani. 

Varuillaan saa olla noiden juonien kanssa!

Niin, pitikö minun kirjoittaa jotain työttömyydestä? Miten nämä oravat nyt siihen liittyivät?

Tosiaan, oravien metodit ja työttömyyden syvin olemus kohdallani. Olen introvertti, hiljainen ja asiakeskeinen ihminen. Sellainen ei ole kovaa valuuttaa tänä päivänä kun pitäisi osata olla trendikäs, äänekäs ja janota menestystä.

Olen myös rehellinen. Jos olen kuullut jonkun joskus käyttäneen SAP:ia, en osaa markkinoida, että minulta löytyisi taidot tuon järjestelmän käyttöön. Jos toimisin kuten orava, mainostaisin vapaa-ajallani harjoitelleeni SAP:n käyttöä. Jos tässä vaiheessa saisin siitä kehuja, menettäisin uskoni rekryihmiseen täysin, sillä tuota järjestelmää en tietääkseni saa haltuuni laillisin keinoin ja rekryhenkilön kehut oma-aloitteisuudestani ja itseni kehittämisestä antaisivat jotenkin kyseenalaisen signaalin rekryn tiedoista, taidoista ja/tai moraalista.

Olen käynyt läpi viidet työnhakuvalmennus koulutukset ja työnhakuvalmentajien viesti on pääpiirteittäin ollut sellaista, että on tärkeätä osata tuoda omat hyvät puolet myyvässä muodossa esiin. Perusrehellisenä varmaan jos tähän kelkkaan lähtisin niin mainostaisin itseäni tähän tyyliin:"Hei! Tässä olisi teille 120 kiloa insinööriä. Nyt lähtee halavalla, vai mistä muulta voitte löytää 17€/kg insinööriä?"

Olen siinä mielessä yksinkertainen, että ajattelen markkinoinnin olevan eräällä tavalla valehtelua. Otetaan esimerkki. Jos mainostetaan vissyä, niin minusta kyse on kuplivasta vedestä, joka juotuna vie janon ja liikaa juotuna röyhtäyttää ja lopulta pissattaa. 

En ole markkinointihenkinen, joten seuraava perustuu fiktiiviseen kuvaan, joka on koottu yhdistelemällä eri elementtejä TV-mainoksista. Eli, markkinoinnin näkemys asiasta on seuraavanlainen: Beckham nojailee helteisen uimarannan parkkiksella maasturiinsa, on kuuma, aurinko porottaa. Hän valmistautuu ottamaan surffilaudan autonsa katolta. Paidattomana öljytty vartalo kiiltää auringonvalossa, treenatun vartalon lihakset pullistuvat kiinnittäen rannalla olevien 300:n bikinibeiben huomion. Beckham lähtee astelemaan kohti merta. Toisessa kädessä hänellä on surffilauta ja toisessa kivennäisvesipullo, josta hän ottaa hörpyn ja sen jälkeen kaataa osan päälleen, 300 bikini beibeä huokailee ja osa jopa pyörtyy ihailusta.

Tarvitseekö ihmetellä miksen menesty jos näkemykseni pelkästä vissystä eroaa näin paljon? En vain osaa markkinoida itseäni, saati kehua. Perisuomalainen vaatimattomuus istuu tiukassa, sillä itsensä kehuminen on minusta jotenkin likaista ja silloin syyllistyy valehteluun. Faktat faktoina ja niiden avulla on selvittävä. Ja hyvinhän tämä onkin toiminut nykymaailmassa...

Pitäisi siis uskaltautua äänekkäästi suurentelemaan osaamistaan, tai ainakin pyöristää ylöspäin. Eikä varmaan tarvitse potkuja pelätä vaikka jäisitkin kiinni kykyjesi liioittelusta. Ei sinua potkita pihalle, sillä silloinhan kävisi ilmi, että sinut palkannut henkilö osoittautuisi aivan yhtä osaamattomaksi työssään ja menettäisi kasvonsa...






1 kommentti:

  1. Aika samoja syitä olen itsekin omaan työttömyyteeni löytänyt. Olen ihan fiksu, akateemisesti koulutettu ja työn suhteen tunnollinen ja tarkka. Mutta en vaan osaa (enkä edes halua) kehua itseäni maasta taivaisiin tai kilpailla hullun lailla itseäni mainostaen ja markkinoiden työpaikasta. Ja mä olen kuitenkin tosi sosiaalinen ihminen. Musta asiallisen hakemuksen, jossa kerron keskeiset asiat itsestäni pitäisi riittää.
    Mun yli seitsemänkymppinen isäni sai ekan vakipaikkansa (missä teki vuosikymmenien uran) ihan vaan lähettämällä todistukset hakemaansa paikkaan, oli pätevä ja valittiin. Selllainen sopisi mullekin, mutta ei taida enää nykypäivänä toimia..
    Kiitos hyvästä blogista!
    -Kata

    VastaaPoista