perjantai 13. marraskuuta 2015

Hakemisen tuskaa

On jälleen koittanut aika, jolloin palaan hakemaan töitä. Olen toki hakenut joitain paikkoja nyt töissä ollessanikin, mutta pääasiallisesti olen keskittynyt tekemään työni niin hyvin kuin siihen kykenen.

En tiedä onko tämä "loma" työttömyydestä saanut aikaan sen, että tuntuu jotenkin puistattavalta jälleen hienosäätää hakemuksia ja CV:tä. Hetken ehdin pitää taukoa itseni markkinoinnista niin nyt jälleen olisi puettava se myyntimies-puku päälle ja alettava kauppaamaan tuotetta nimeltä Teemu. Jo tuon kirjoittaminen sai aikaan inhon väreitä...

Onnesta osaton tuon kiteytti aika hyvin:

Kuvittele työpäiväsi olevan saman toistoa, vähän niin kuin elokuvassa Päiväni murmelina. Menet töihin, avaat koneen, laadit sinulta vaaditun kirjallisen raportin ja lähetät sen esimiehellesi. Olet nähnyt raportin kirjoittamisessa vaivaa ja odotat kiitosta ja kannustusta. Esimies lähettää sinulle sähköpostia ja kertoo, ettei raportti tällä kertaa ole parhaimpien joukossa. Yritä toki uudelleen. Ja seuraavana päivänä sinä taas avaat koneen, laadit raportin, lähetät sen ja esimies lähettää taas viestiä, ettei kelpaa. Sinä et kelpaa. Työkaverisi Seijan raportti kelpuutettiin, mutta sinun raporttiasi ei. Yritä toki uudelleen. Välillä hiot raporttiasi, vaihdat kirjoitustyyliä tai fonttia, lisäät muutaman kuvan. Käyt välillä koulutuksessa, jossa sinua selvästi tollompi kouluttaja neuvoo sinulle, kuinka raportti kannattaa laatia, että se vihdoin hyväksyttäisiin. Koulutuksesta ei ole kuitenkaan mitään hyötyä, hylkäävät viestit vaan jatkavat sähköpostiin kilahtelua. Yritä toki uudelleen. Kuinka kauan jaksat yrittää?

Vaikka olenkin saanut lomaa työttömyydestä niin silti on jo valmiiksi sellaista otteluväsymystä tms. Varmaan kyseisen "harrasteen" lukemattomat hylkäykset siinä vaikuttavat, ettei edes haluaisi yrittää; tyhjän kun saa pyytämättäkin...Ehkä sitä voisi verrata kuminauhaan, jota on venytetty äärimmilleen jo niin monta kertaa, ettei venymiskykyä enää tunnu löytyvän.

Toisaalta, kertaakaan en ole huomannut näistä perinteisistä neuvoista olevan apua: papereiden personointi, perään soittelu, käyntikorttien jakaminen messuilla, verkostoille tiedottaminen, siististi pukeutuminen, olla normaalipainoinen, omata lyhyt ja siisti tukka tai -parta tai ylipäätään olla oma itsesi! 

Ainoastaan käyttäytymällä täysin ylimielisesti ja paikoin jopa töykeästi, olen huomannut pääseväni jatkoon näillä työmarkkinoiden missikiertueilla. En vain ole luonnostaan sellainen ihminen, joten bluffini ei useinkaan kestä kuin sen ensimmäisen kierroksen. Olen yksinkertaisesti vain liian mukava heppu ja sellaista ei haluta palkata. Ja kyllä, näinkin on minulle eräässä haastattelussa sanottu.

Ehkä täytyisi miettiä uravalintaa uudelleen ja suunnata sinne, missä tällaisia mukavia heppuja kaivattaisiin! Tai sitten vain opetella näyttelemään paremmin...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti