sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Pullopostia yli sukupolvien

En muista lapsuudesta paljoakaan. Mistä varmaankin johtuu, etten myöskään muista nähneeni isovanhempiani humalassa. Osaltaan voi johtua myös siitä, että isän puolelta isovanhemmat asuivat 850 km:n päässä kodistani. Heitä tapasin kerran tai kaksi vuodessa. Jonkinlainen mielikuva on siitä, että äitini olisi joskus kertonut kuinka isäni inhosi käydä heidän luonaan kun olivat usein humalassa. Voi olla omaa mielikuvituksen tuotetta tai toiveajattelua, että äiti olisi joskus kertonut myös sen, että isä oli sanonut vanhemmilleen, että paras olla selvinpäin tai ette lapsenlastanne näe.

Jos tuo pitää paikkansa niin hyvin on omat opit unohtuneet, kun miettii minkälaisessa kunnossa isäni on ollut viime vuosikymmenet. Olen kuullut isovanhemmistani vain omien vanhempieni kautta ja molemmat ovat olleet hyvin vaitonaisia kaikenlaisten asioiden suhteen. Sen olen kuitenkin saanut vuosien saatossa selville, että molemmilla puolilla isovanhempani ovat olleet alkoholismin tiukassa otteessa.

Äitini joskus kertoi myös isäni ripittäneen appiukkoaan, ettei vie minua minnekään baariin. Isällä itsellään taas ei ollut minkäänlaista ongelmaa saati tunnontuskia raahata minua baarista toiseen ja esitellä minua kuin palkintoesinettä. Roolini näissä baaritapaamisissa oli vain olla hetki esillä. En juurikaan saanut osallistua keskusteluihin ja toisaalta en niistä alle kymmenvuotiaana paljoa olisi varmaan ymmärtänytkään. Sen muistan, miten aina tuli paha olo kun baarit olivat sakeanaan tupakansavua. 80-luvun alkupäivinä kun sai vielä polttaa baareissa sisällä. En sitten tiedä kuinka paljon tuokin passiivinen tupakointi saattanut terveyteeni vaikuttaa, no aika näyttää. Nyt aikuisena mietin, ettei se paha olo tainnut tulla pelkästään tupakansavusta...

Jos isovanhempani aiheuttivat vanhemmilleni epämieluisia kokemuksia alkoholismin johdosta niin on perin kummallista, että mikä ihme sai isäni unohtamaan nuo kokemukset ja laittamaan minut kokemaan saman? Aiemmin taisinkin jossain tekstissä mainita kuinka isääni harmitti toimia oman isänsä juoppokuskina. Silloin taisin päätyä lopputulemaan, että suurin harmistuksen aihe hänelle taisi olla se, ettei päässyt dokaamaan oman isänsä kanssa. En tiedä haaveiliko isäni siitä, että olisin dokannut hänen kanssa, koskaan ei kuitenkaan viinaa minulle tyrkyttänyt, mutta usein käytti minua juoppokuskinaan.

Ehkä hän alitajuisesti halusi laittaa vahingon kiertämään tai sitten hän vain ajatteli sen kuuluvan lapsen tehtäviin, pitää huolta vanhemmistaan kun nämä juovat itsensä kykenemättömiksi huolehtimaan itsestään. Tuleehan se aina halvemmaksi käyttää omaa lasta juoppokuskina niin ei kaljaan varattua rahaa kulu taksiin. Ulospäin kun piti aina näyttää hyvältä, vauraalta ja ennenkaikkea normaalilta. Todennäköisesti siksi eivät perheelliset alkoholistit kulkeneet bussilla lähiöissä sijaitseviin perheidylleihinsä...

Kirjassa: Virtahepo olohuoneessa, käsiteltiin aihetta; kuinka sukupolvienkin ylitse alkoholismin taakka pysyy samana, ainoastaan muoto muuttuu. Alkoholistien lapsista tulee helpommin työnarkomaaneja ja heidän lapsistaan taas alkoholisteja tai muiden aineiden väärinkäyttäjiä. Pääosin kuitenkin haitallinen elämäntapa säilyy sukupolvesta toiseen, ainoastaan sen muoto muuttuu. Kukaan lapsi ei halua toistaa juuri omien vanhempien virheitä ja elää kuten he. Paheen vaikutukset kuitenkin yltävät sukupolvelta toiselta lähestulkoon yhtä haitallisena, vaikka muoto muuttuu.

Itsellä kävi todella lähellä, ettei minusta tullut alkoholistia kolmannessa polvessa. Silloinen tyttöystävä, nykyinen vaimoni laittoi minut valinnan eteen, joko pullo tai hän, molempia en voinut saada. Valitsin tyttöystäväni ja hetkeäkään en ole valintaani katunut. Hän on parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut, kiitos rakas! 

Serkkuni ei ole yhtä onnekas, sillä hän seuraa isänsä ja isoisänsä jalanjälkiä. Hän selviytyy arjesta kuten kuka tahansa ns. normaali ihminen, eli käy töissä ja hoitaa laskut ajallaan. Toistaiseksi vielä hän on yhteiskuntakelpoinen, mutta kuitenkin alkoholisti. En häntä juurikaan tunne, mutta niiden vähäisten tapaamisten ja vanhemmiltani peräisin olevien tiedonmurusten perusteella on odotettavissa hänen uppoavan syvemmälle alkoholismiin ennemmin tai myöhemmin.

Mikä sitten saa toiset pysähtymään ja toiset taas ei? Se on erittäin mainio kysymys, jota olen usein unettomina öinä pohtinut. Jos minulla olisi siihen antaa vastaus, minun ei varmaankaan tarvitsisi pohtia toimeentuloani... Lähimmäksi vastausta olen päässyt mietelmissäni kun olen tullut loppupäätelmään, etteivät alkoholistit halua olla läsnä omassa elämässään. (Tämäkin päätelmä on varmasti lainattu jostain tekstistä tai useista aihetta sivuavista teksteistä, sillä en ole kovin fiksu yhdistelemään asioita). 

Alkoholi, kuten monet muut päihteet, vääristävät tapaa aistia ympäröivää maailmaa ja sitäkautta myös tapaa katsoa omaa elämää. Sopivan päihteen löydettyään, sitä varmasti helposti uppoaa sinne vääristyneeseen haavemaailmaan, jossa arkiset huolet loistavat poissaolollaan. 

Alkoholi laskee estoja ja saa sinut helposti kuvittelemaan olevasi hauska tyyppi. Isäni kuvitteli olevansa erittäin vitsikäs kun äitini tuhkajaisissa totesi yhdelle seurueen jäsenistä, että tämän tulisi vähentää mäkkärissä käyntejä. Seurueeltamme meni hetki tajuta koko vitsi, sillä ilveylyn kohteena oli nyky-ja menneen maailman mittapuulla tarkasteltuna erittäin hoikka nuori nainen, jonka vatsa oli alkanut pyöristymään toisen kuukauden raskauden johdosta.

Estojen katoamisen myötä myös katoaa realiteettien taju. Alkoholisti tulee yhä vain hämmentyneemmäksi siitä, mikseivät ihmiset ympärillä ymmärrä häntä tai hänen huumoriaan kun oman pään sisällä ne valinnat ja vitsit kuulostavat loistavilta. Tässä vaiheessa alkoholismi on jo niin pitkällä, että aivoihin on syntynyt aivan uusia hermoratoja(joita siis syntyy normaaleilla ihmisilläkin uusien asioiden oppimisen myötä), luoden humalan- uudeksi ns. "normaaliksi olotilaksi". Tällöin selvänä olo on normaalista poikkeava olotila, kuten humala on ei-alkoholistille.

Tässä vaiheessa voisi terapialla ehkä olla vielä mahdollisuuksia saada käännettyä ajatusmaailma takaisin meidän muiden tuntemaan normaaliin. Toisaalta, mikä loppujen lopuksi sitten mahtaa enää olla normaalia, kun niitä normaaleja saattaa olla yhtä monta kuin on sen todellisuuden kokijoitakin..


Sukupolvet suomalaisittain....









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti