keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Psykoosi

Kun tarkastelen maailmanmenoa oman pienen ikkunani lävitse, huomaan yhä vain useammin palaavani miettimään mielenterveyttäni. En koskaan ole kokenut olevani normaali, saati sopivani enemmistölle luotuun muottiin. Aikuisiällä saatu ADD-diagnoosi myös auttaa itseäni ymmärtämään, miksi koulunkäynti vaati erityisiä ponnisteluja ja miksi pitkästyin helposti. Itse muistan tuskaisen pitkät tunnit lähestulkoon kaikissa oppiaineissa ja muistan enemmän katselleeni ulos ikkunasta, yrittäen tavoittaa lintujen painottomalta vaikuttavan olotilan. Lähes yhtä usein sulkeuduin omaan mielikuvitusmaailmaani ja opettajan luennointi hiipui hiljaisuuteen taustalle.

Mitä sijaa mielenterveyshäiriöisellä on nykyiseen työmaailmaan? Omien kokemuksien perusteella, ei juuri minkäänlaista. Toki meidänkaltaisten ansiosta on kehitetty lääkkeitä, jotka parantavat keskittymiskykyä. Luin joku vuosi sitten aiheesta, jossa terveistä korkeakouluopiskelijoista briteissä, jopa 40% käyttävät näitä lääkkeitä parantaakseen opintosuoritteitaan. Miten tämä mihinkään liittyy, saatat kysyä? Jos noiden lääkkeiden avulla kaltaiseni henkisesti hieman rauhattomat yksilöt saattavat juuri ja juuri tavoittaa ns. taviksien tason oppimiskyvyssä niin miten käy kun valmiiksi fiksut korkekouluihmiset käyttävät dopinkia pärjätäkseen? Aivan, taviksilla ei ole mitään mahdollisuuksia ja minunlaisille ei jää sitäkään vähää.

Jännityksellä jään odottamaan, minkälaisia ihmisraunioita noista douppaajista oikein tulee keski-iän ylittämisen jälkeen. Jos oikein kyynisesti haluaisi ajatella niin piakkoin sitä on buukattava aika kauneusleikkaukseen, jos haluaa pärjätä kauniiden ja doupattujen kanssa niin koulu- kuin työelämässä.

Niin takaisin mielenterveyteeni. Itsellä kun on muutama ruuvi löysällä niin kaikenlainen kirjallisuus ja tutkimustieto aiheeseen liittyen kiinnostaa kovasti. Tällä kertaa osui silmiini sellainen vinkeä olotila kuin Psykoosi. 

Terveyskirjasto määrittää psykoosin näin:" Psykoosilla tarkoitetaan tilaa, jossa henkilön todellisuudentaju on heikentynyt ja hänellä on huomattavia vaikeuksia erottaa, mikä on totta ja mikä ei." . 

Olen alkanut epäilemään itseni olevan psykoosissa. Perusteet voivat olla hatarat, enkä tiedä voinko luottaa niihin, sillä enhän tiedä vaikuttaako niihin hauras mielenterveyteni ja/tai jokin sairaus. 

Kuitenkin mietin, miten voi olla mahdollista, että näin paljon ihmisiä on jäänyt vaille töitä yhteiskunnassamme ja kuinka siihen on varaa? Jokainen syrjäytynyt maksaa paljon menetettynä työkykyisenä yksikköresurssina, hukkaan mennyt koulutus, puhumattakaan yksilötason menetyksestä: mielenterveys, toimeentulo, uralla eteneminen, eläke, perheen perustaminen jne jne.

Toki vapaamatkustajia mahtuu joka joukkoon, mutta kaikki ne te-keskuksen järjestämät uraohjaukset tms. joihin olen osallistunut, niihin on osallistunut monella eri tavalla ja -tasolla koulutettuja, fiksuja ihmisiä, jotka eivät pääse työelämään tai ovat YT-arpajaisissa voittaneet tyhjän arvan... 80-luvun taloudesta en paljoa muista, mutta jälkikäteen aikakauden kirjallisuuteen ja henkilökohtaisiin kertomuksiin tutustuttuani, olen jäänyt siihen ymmärrykseen, että tuolloin vallitsi tulevaisuuden ja arkielämän suhteen toiveikas ilmapiiri. Silloin perheet pärjäsivät hyvin, ilman että välttämättä tarvitsi käydä useissa töissä tai että olisi valiteltu työnpuutteesta. Elintasoaan sai helposti nostettua ottamalla jonkin sivutyön päätoimen lisäksi. Muistan omien vanhempieni tehneen useampaa työtä ja toisinaan tehneen myös ns. firaabeli-keikkaa. Kaikella tällä oli mahdollista parantaa rahallista tilannettaan joko tilapäisesti tai pysyvästi.

Eräskin tuttava kertoi, kuinka pankeista ei saanut lainaa yli 15 vuoden maksuajalla ja pahimmillaan korot taisivat olla 18% tietämillä. Voi olla, että aika on vääristänyt muistot tai silloin talousajattelu oli hieman erilaista. Itseäni ihmetyttää, että millaiset tulot tänä päivänä tarvittaisiin, jotta perus 100m2 omakotitalon voit maksaa 15 vuodessa?

Takaisin psykoosiin. Toisaalta voisin sanoa suurten ikäluokkien kärsivän psykoosista kun aina neuvovat minullekin, että vain kävelisin työpaikalle pomon juttusille ja niin saisin töitä. Tuollainen ajatus on kertakaikkiaan vieraantunutta nykytodellisuudesta. Paljon olen törmännyt työnhakuneuvoihin, jotka toimivat silloin 80-luvulla. Kiitos hyvää tarkoittaville hönöille, jotka eivät omakohtaisesti saa kokea työnsaannin vaikeutta tänä päivänä. 

Yksinkertainen matematiikka tuntuu olevan myös vierasta näille hyvätahtoisille neuvojille. Jos maassamme on TE-toimistoon työnhakijaksi ilmoittautuneita jo 650 000 ja avoimia paikkoja alle 15 000, vaikka miten laskisi piilotyöpaikat mukaan niin silti jää runsaasti ihmisiä työmaailman ulkopuolelle. Voi johtua puutteellisista laskennan taidoista (katsoin taivaalla liitäviä lokkeja oppitunneilla) kun en vaan millään saa työnnettyä tuollaista määrää ihmisiä noihin vajaisiin työpaikkoihin. Joten jollain tavalla minulla täytynee olla vinoutunut näkemys maailmanmenosta tänä harmaana päivänä.

Onko silloin psykoosissa kun näkee asiat vähän eri tavalla kuin muut, vai onko itse ainut selväjärkinen ja muut massapsykoosissa?






Lisää tietoa psykoosista:


8 kommenttia:

  1. Veikkaan sinun kohdallasi jälkimmäistä. Tai voihan tietysti olla, että olen itsekin psykoosissa ja en siten tunnista sinun oleva psykoosissa :)

    Minusta ihmisessä on jotain vikaa, jos hän ei muodosta omia mielipiteitään, ajattelee vaan lammasmaisesti kaikesta samalla tavalla kuin vierustoveri. Työttömyys pakottaa ihmisen näkemään ja pohtimaan työelämän nurjia puolia. En osaa sanoa, että kuinka paljon harmistuisin tämänhetkisestä työttömien kyykyttämisestä, jos olisin itse töissä. Eläisinkö vaan auvoisena ja kiittelisin itseäni siitä, että koska niin reippaasti jaksoin opiskella, kova työni lopulta palkittiin palkkatyöllä. Mikä olisi tietysti täyttä tuubaa, koska tärkeintä on olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan (eli että on tuuria), on suhteita tai jossain tapauksissa miellyttävä ulkonäkö. Pahin virhe ja synti on joutua työttömäksi, sillä työttömyden armoton pyyhekumi pyyhkii korkeankin koulutuksen taivaan tuuliin. Tätä en aiemmin tajunnut. Opiskellessani ja varastolla yövuoroa puskiessani hoin itselleni, että nyt vaan puserrat maisterintutkinnon valmiiksi, niin sitten sinulla on jotain, jota ei kukaan voi ottaa pois. Nyt tuo maisterintutkinto on kuitenkin täysin arvoton. Uskoisin, että osaisin työllisenä edes jossain määrin asettua työttömän asemaan ja todeta tilanteen äärimmäisen epäreiluksi. Vai onko se esimerkiksi reilua, että sinulla on teoriassa mahdollisuus osallistua TE-palveluiden työvoimakoulutukseen, mutta käytännössä ei, koska sinulle sopivaa koulutusta ei alueellasi järjestetä? Ainoa mitä tarjotaan, on palkaton työkokeilu, josta sinulle ei työllistymisen kannalta ole yhtikäs mitään hyötyä. Tilastot toki kaunistuisivat hetkiseksi ja työnantaja saisi ilmaisen työntekijän. Viime viikolla taisin saada 3 kutsua erilaiseen CV-paja/Uranoste -koulutukseen. Tällaisiin höpönlöpön koulutuksiin siis syydetään leikattuja työllistämisrahoja, konsultit toki työllistyvät, mutta ihanko aikuisten oikeasti suurimmalla osalla työttömistä ongelma on se, etteivät he osaa rustata ansioluetteloa? Oikea ongelma on se, ettei työpaikkoja riitä kaikille. 80-luvulla työpaikkoja riitti kaikille, siinä ero. Kouluttamattomankin oli mahdollista kävellä ovesta sisään ja kertoa aloittavansa maanantaina. Nyt ei moni korkeakoulutettu ja kokenut henkilö pääse enää haastatteluun. Sitä on tosiaan vaikea selittää jollekin suuren ikäluokan edustajalle.

    VastaaPoista
  2. Valitettavan harvaa tuntuu hyödyttävän vastavirtaan uinti. Toki onhan noita Rlon Muskeja ja Richard Bransoneita muutamia olemassa, mutta kokonaisuutta ajatellen he kattavat niin pienen osan, että menevät outliereiden joukkoon, joita ei voi huomioida tilastollisessa mielessä.

    Kuvasit hyvin tuota, miten työttömyys tai vähäpätöisemmät työt pyyhkivät korkeamman koulutuksen pois. Olen haastatteluissa törmännyt hämmästykseen, takeltelevaan ihmetykseen kun minulta on kysytty:" miksi olen insinöörinä koonnut matkapuhelimia?". Kun olen kertonut, ettei minulla ole suhdeverkostoa ja ettei töihin kertakaikkiaan pääse muutoin niin minua on katsottu kuin vajaamielistä. Rekryäjät kun ovat sitä ikäluokkaa, jotka ovat marssineet töihin, korjaan ovat sanelleet ehdot, jolla tulevat töihin ja heistä on kilpailtu. Meidän ikäpolvi taas kilpailutettu, ensin koulussa, sitten työnhaussa 3-5 haastattelukierroksen ja testien avulla, sitten YT-arpajaisissa säännöllisin väliajoin niin ei ihmekään, että sukupolviemme välillä on valtava ymmärryksen puute.

    Olen myös ihmetellyt tätä pintakiillon määrää, jota tänäpäivänä edellytetään työnhaussa. On järkyttävä määrä kaikennäköisiä CV:n rustaus-kursseja ja niihin pitää osallistua vuosittain kun trendit muuttuvat kuin kuosit vaatteissa. Perimmäinen totuus kuitenkin on, kuten mainitsit, työpaikkojen puute. Työnantajia kun ei kiinnosta, miltä CV näyttää(jos et hae markkinointi/graafiselle alalle), kunhan siitä käy selväksi työ-ja kouluhistoria. Koko trendien mukaan säädettävä CV ja itsensä brändäys on vain sijaistoimintaa, jonka tarkoitus on luoda illuusio siitä, että oikeasti pystyisit vaikuttamaan työllistymiseesi. Todellisuus on karu, sillä et voi. Vaikka kuinka ne konsultit väittäisivät nykyisen tyylin olevan kuuminta hottia, niin koskaan ei voi tietää, mitä hakemuksia lukeva heppu arvostaa. Onko se persoonallisuus, selkeys, järjestys, arial- vai helvetica-fontti...jne. Näinollen konsulttien neuvot ovat yhtä tyhjän kanssa. Harmittaa toisten työttömien puolesta, joiden silmistä näkee toivon kipinän syttymisen noilla kursseilla. Joskus alkuaikoina itsekin syyllistyin samaan, nyt kun kilometrejä on mittarissa enemmän niin tiedän paremmin.

    VastaaPoista
  3. Tervehdys! Tyähakemuksiin ja brändäykseen liittyen tuli mieleen kysäistä, että oletteko joutuneet tekemään videoesittelyn itsestänne tai videohaastatteluun? Minä olen vielä onnistunut välttelemään näitä, mutta on mahdollista, että en yhteen paikkaan tullut valituksi mm. sen takia, että sanoin, ettei minulla ole kameraa. En todellakaan ole mikään viihdetaiteilija enkä ole hakemassa teatterikorkeakouluun tai edes harrastelijateatteriin. Pitäkää videonne, jumankauta! Ahdistaa tama työnhaulla temppuilu.

    -TavisX

    VastaaPoista
  4. Olen minä muutamassa videohaastattelussa käynyt:

    http://tuhannentyohakemuksenimies.blogspot.fi/2014/12/olin-hiljattain-mielenkiintoisessa.html?m=0

    http://tuhannentyohakemuksenimies.blogspot.fi/2015/12/videoitu-haastattelu.html?m=0

    Esittelyvideota en ole vielä päässyt itsestäni tekemään. En tiedä tahtoisiko kukaan katsoa videota, jossa ylipainoinen keski-ikäisyyden juuri saavuttanut mies mainostaa:"Tässä teille 125kg insinööriä Varsinais-Suomesta...".

    Ihmisluonto on minulle täysi mysteeri. Toinen porukka ajattelee:"näin tehdään kun on aina tehty näin" ja toinen sitten taas käyttää väkisin puolivalmista teknologiaa, koska on tärkeätä tehdä pioneerityötä. Kohtalon ivaa muuten tähän väliin. Kun olin saanut puhelimella kirjoitettua kommenttia ja purnatuksi aikani tuosta puolivalmiin teknologian käytöstä niin selain päätti päivittää sivun ja kaikki kirjoittamani teksti katosi bittiavaruuteen...

    Niin, puolivalmisteiden beta-testaajina toimivat kuluttajat eivät lakkaa ihmetyttämästä minua. Kuinka heidän kärsivällisyytensä riittää käyttää tuotteita/palveluita/sovelluksia, joiden tietää jossain vaiheessa bugittavan tai olevan muuten raakileita? Itselläni on kärsivällisyys nykyään alhaisempi kuin takapihamme oravalla, joka ryhtyy rymistelemään ikkunalaudalla kun minulta kestää liian kauan siirtyä 1,5m matka sohvalta takaovelle... Niin, takaisin aiheeseen. Minulle on jäänyt mielikuva, että tietyt yhtiöt ovat perillä tästä rajatulle ihmisjoukolle ominaisesta piirteestä ja hyödyntävät sitä surutta tuomalla puolivalmisteita markkinoille ja antavat kuluttajien tehdä testaustyön, täysin vailla minkäänsortin korvausta. Firmat näin säästävät mielettömästi T&K-kuluissa ja mikä parasta, saavat tuotteet ennen muita markkinoille kun "harrastajat" hoitavat kehitystyön. Harmi vaan meille muille, keitä kiinnostaisi tehdä rajatusti asioita sillä vempeleellä ja sitten saada huomata, ettei se vaan toimi. Eikä siinä auta mennä hakemaan kaupasta mitään toista, koska siellä odottaa todennäköisesti aivan samanlainen puolivalmiste.

    Okei, miten päädyin videohaastatteluista kuluttajien riistämiseen beta-testaajina? Mieli toimii merkillisesti tai sitten se ei vaan toimi. Pohjimmiltaan taitaa kyse olla vaan siitä illuusiosta, että itse pystyisit jotenkin vaikuttamaan työllistymiseesi. Kaikenlaiset CV:kurssit ovat juuri sellaista näpertelyä, mikä pitää kiireisenä, muttei todellisuudessa vaikuta lopputulokseen juuri mitenkään. Vai onko oikeasti merkitystä sillä, että CV sattuu olemaan Helvetica-fontilla kun tämän vuoden trendeissä nousussa on Verdana? Jos työnhaku oikeasti kaatuu tuohon seikkaan (mitä epäilen suuresti) niin saattaa olla itselle kenties hyväksi, ettei päässyt sinne töihin. Sillä tuollaisiin asioihin huomion kiinnittäminen myös kertoo työpaikasta jotain, kun ei keskitytä pitkän aikajänteen kehitystyöhön vaan poukkoillaan erilaisten trendien perässä kvartaaleittain.

    VastaaPoista
  5. Minä olen osallistunut yhteen videohaastatteluun. Sain linkin haastatteluun, luin kysymykset ja nauhoitin vastaukset. Ei se mitään herkkua ollut, täytyy myöntää. Oma pärstä näytti kummalliselta ja oma ääni kuulosti aivan toisen ihmisen ääneltä. Vastaukset piti nauhoittaa monta kertaa uudelleen, sillä huidoin käsillä niin paljon. Lopulta istuin käsien päälle ja nauhoitin vastaukset. En saanut paikkaa, muttei saanut kukaan mukaan, sillä paikka päätettiin jättää täyttämättä. Semmostakin tapahtuu... Videoesittelyä en ole tehnyt, enkä tee. En usko sillä olevan ainakaan omalla alallani mitään merkitystä. Jos hakisin vaikkapa mainostoimistoon töihin, niin silloin ehdottomasti tekisin videoesittelyn ja itseäni työnhakijana esittelevät nettisivut. Jos videoesittelyn tekee, niin sitten siihen kannattaa panostaa. Hutaistu videoesittely, jossa hakija hermostuneesti takeltelee, ei tee hyvää vaikutusta.

    CV:n fontilla tuskin on niin suurta vaikutusta kuin itse CV:n sisällöllä. Itse vaihtelen CV:n ja työhakemuksen fonttia ja kirjoitustyyliä, työnantajan ja oman mielentilan mukaan. Panostan tyyliin etenkin silloin, jos arvelen, että minulla ihan oikeasti on saumaa päästä haastatteluun eli täytän suurin piirtein kaikki hakukriteerit, työnantaja on tuttu tms. Ei minulla tietenkään enää ole mitään saumaa, koska olen pitkäaikaistyötön, mutta se tosiasia täytyy sysätä jonnekin mielen perukoille hakemusta väsätessä. Muutama nyrkkisääntö CV:n rustaamisessa on: less is more. Pituuden tulisi olla 1-2 sivua, ellet ihan oikeasti ole toiminut useissa merkittävissä työtehtävissä tai ellei julkaisulistasi ole pitkä. Itse olen listannut ja selittänyt tarkemmin vain hakemani työtehtävän kannalta oleellisemmat aiemmat työtehtävät ja niputtanut muun työkokemuksen yhteen muutamaksi riviksi. Itse työhakemus pitää mahtua yhdelle sivulle. Hakemus ja CV kannattaa lähettää PDF-muodossa, ei esim. Word-tiedostona. Mutta millään tällaisellahan ei ole mitään merkitystä, jos olet ollut työttömänä liian pitkään. Teet vain hakemuksen parhaasi mukaan, lähetät sen ja rukoilet jumalaa, joulupukkia tai mitä itse kukainenkin rukoilee, ja pyydät, että työnantaja lukee CV:si epähuomiossa väärin, sekoittaa sinut toiseen henkilöön tai vaihtelun vuoksi arpoo haastateltavat summan mutikassa.

    VastaaPoista
  6. Hehe, sekoittaa sinut johonkin toiseen... :D Päivän naurut tästä. Mutta totuuden siemen tuossa kieltämättä on. Itse olen kerran päässyt haastatteluun, jossa haastattelija kysyi aivan ihme asioita ja homma selvisi kun esiteltiin itsemme uudelleen. Oli haastettelijalla jonkun muun paperit edessään, joten satavarma en ole oliko kyseessä väärät paperit vai olinko väärä henkilö? No en saanut sitäkään paikkaa, joten turha funtsia moista.

    Se on muuten mielenkiintoista miten työttömyys lisää sinun houkuttelevuutta työmarkkinoilla aivan yhtä paljon kuin leipä, jossa on homeläiskä...

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommenteista. Jatkan asian pohdiskelua, sillä harkitsen ensimmäisen nettimobiililaitteeni hankintaa. Sillä voi sitten (pakkotilanteessa) sellaisen videonkin kuvata. Hmmm?

    VastaaPoista
  8. Kiitos itsellesi. Minusta on mahtavaa, että jaksatte kommentoida mietteitäni. Yksinpuhelu on kuten sanottu: yksin höpistyä, eikä sillä pääse puusta pitkään.

    Joskus, tai no useimmiten alkaa tämä maailma tuntua hyvin vieraalta. Eilen soneralta soitettiin ja yrittivät kaupata minulle 50M nettiä. Kun kerroin pärjääväni puhelimeni 1M netillä ja kotona vuokraan kuuluva 10M nettti tuntuu todella vaudikkaalta, niin tämä myyjä ei tuntunut ymmärtävän olevani tosissani asian suhteen. Mihin minä tarvitsen 50M nettiä kun vaativin homma, josta netin pitää suoriutua, on sähköpostin lähetys, jossa liitteinä hakemukseni ja cv:ni...

    P.s. Vatkaan nykyään kermavaahdon käsin, kahdesta syystä. Käsin koostumus on helpompi säätää kohdalleen ja toinen seikka on, että mitä saavutan sillä että koneet tekevät kaiken? Saan aikaa istua keittiössä katsomassa kun koneet tekevät työn? Ei sellainen ole elämistä, se on olemista ja elämä lipuu käsistä. Asia on tietty eri jos on terveydellisiä rajoitteita, mutta jos tällainen perusterve (paitsi korvien välistä) jättää kaiken tekemisen ja keskittyy sohvailuun niin kai sitä silloin voisi lopettaa hengittämisenkin?

    VastaaPoista