keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Kauaskantoiset virheet

Lauantaiaamuna pelatessani autopeliä, minulle tapahtui niin, että joku kanssakilpailijoista törmäsi minuun ja ajauduin pois radalta. Tämän myötä menetin kovalla työllä saavuttamani aseman ja putosin kilpailun hännille. 

Tismalleen sama on tapahtunut ottaessani kovempia riskejä ja yrittäessäni liikaa. Tavallaan olen tiennyt ajavani riskirajoilla ja ylittäväni ne usein, mutta voitonhalu on niin voimakas, että se sumentaa järjen äänen, joka kehottaa noudattamaan sääntöjä ja oikeita ajolinjoja. Seurauksena on erittäin usein edellä mainittu, pieni virhe ja ajolinja menee leveäksi ja tipun jonon hännille, ilman mitään mahdollisuutta nousta enää aiemmin saavuttamaani sijoitukseen.

Kaikesta huolimatta, ajan silti täysillä loppuun asti, vaikka tiedänkin, ettei minulla ole mitään mahdollisuuksia päästä palkintopallille.

Seuraan vaimoni kanssa MasterChef Australia-kilpailua. Tuo ohjelma on ainoa kilpailu, jota pystyy seuraamaan ja sekin on puhtaasti tuomareiden ansiosta. Tuo on ensimmäinen ohjelma, jossa tuomarit toimivat mentoreina. He osoittavat kyllä, missä kilpailija tekee virheen, mutta keskittyvät myös positiivisiin puoliin ja onnistumisiin kilpailijan annoksissa. 

Syy miksi muita ohjelmia on vaikeata seurata on se, että ne muistuttavat liian paljon oikeata elämää, jossa virheistä tulee ensin huutoa ja tämän jälkeen saat pysyvän epäonnistujan leiman otsaasi ja jatkossa olet automaattisesti syntipukki kun jotain virheitä tapahtuu. Pahimmassa tapauksessa päädyt vielä koulu-, työ- tai vapaa-ajan kiusatuksi.

Eräällä tuotantokaudella oli erittäin lahjakas kokki, joka menestyi keskivertoa paremmin jatkuvasti. Hänen epäonnekseen, eräässä joukkuehaasteessa hänen joukkueensa hävisi erään joukkuetoverin tekemän virheen johdosta. Tästä seurasi se, että hän ja joukkuetoverinsa joutuivat kokkaamaan toisiaan vastaan ja huonoiten kokannut tippuisi pois koko kilpailusta. Niinhän siinä sitten kävi, että tuo vahva kilpailija, vastoin kaikkien odotuksia, teki pienen virheen kokkaamisessa ja tippui koko kilpailusta pois.

Millä tavalla nämä kaksi aiemmin mainitsemaani asiaa liittyvät toisiinsa tai ylipäätään mihinkään? Yritän selventää ajatuksiani ja kirjoittaa mitä oivalsin aiheesta.

Elämässä on monia asioita, joita ei pysty hallitsemaan, eikä niihin vaikuttamaan. Kuten tuossa autopelissä en pysty ennakoimaan miten takanani ajetaan tai MasterChef:ssa ei pysty vaikuttamaan miten joukkuetoverit kokkaavat. Silloin elämän epäsäännönmukaisuus astuu kuvioihin ja sattuma hämmentää tapahtumia.

Toisten tekemien virheiden vuoksi, voi helposti joutua itse kärsimään. Aivan samalla tavalla myös omista virheistä kärsii, useimmiten. Tähän soppaan voisi sekoittaa myös moraalin kuten esim. millainen mahtoi olla Nokian renkaiden toimitusjohtajan moraali kun myi kaikki omistamansa Nokian renkaiden osakkeet juuri ennenkuin tuli julki tieto rengastestien väärentämisistä? Teon ajankohta antoi selvästi ymmärtää, että hänellä oli sisäpiirin tieto asiasta, että pian osuu se kuuluisa tavara siihen tuulettimeen...En kuitenkaan pohdi moraalia tässä yhteydessä, se ansaitsee kokonaan oman kirjoituksensa.

Niin, sekä tuossa pelissä että MasterChef-kilpailussa voi helposti tippua hännille ja jäädä sinne. Kaikki se kerrytetty oppi, kokemus ja eteneminen kilpailussa muuttuu hyödyttömäksi muutamassa sekunnissa kun joko omasta tai jonkun toisen tekemästä virheestä tippuu pistesijoissa alemmalle tasolle ja pahimmillaan pois koko kilpailusta.

Huolimatta siitä, miten taistelutahtoa riittää, on jokaisessa kilpailussa kuitenkin vain rajallinen aika käytettävissä. Jos olet käyttänyt aikaa 3/4 kilpailua noustaksesi sijalta 24 sijalle 3, ei aika kertakaikkiaan riitä enää voittoon jos tuossa vaiheessa tipahdus tapahtuu.

Koko nuoruuden ja varhaisen aikuisuuden sitä kilpailee ikätovereitaan vastaan ja kehittää itseään työelämää varten. Kun viimein on koulut käyty ja työelämään olisi tarkoitus päästä niin siinä on vaivainen kolmen kuukauden mittainen ajallinen ikkuna, joka ratkaisee koko loppuelämäsi urakehityksen. Tuon ajan jälkeen mahdollisuutesi päästä töihin tippuvat muutamaan prosenttiin ja jos työttömyysaika vierähtää kuuteen kuukauteen, ryhdytään puhumaan jo promilleista.

Valmistumisajankohtaasi voit hieman vaikuttaa, mutta maailmalla vallitsevaan taloustilanteeseen et. Jos onnistut valmistumaan koulusta juuri talouden laskusuhdanteessa, puhumattakaan täysiverisestä lamasta, ei urakehityksesi tule mitä todennäköisimmin koskaan lähtemään käyntiin.

Hieman voi siis tuntua katkeralta, epäreilulta ja ehkä jopa petetyltä, jos on tehnyt kaiken oikein ja viisaampien oppien mukaan ja siltikään lopputulos ei ole luvatun kaltainen. Sen hetkinen ymmärrys oikeudenmukaisuutta kohtaa menee varmasti katkolle ja on jokseenkin vaikeata ymmärtää lopputulosta. Aivan yhtä hämmästynyt sitä olisi, jos makeannälkään tekisi kaakaon itselleen. Ottaen esiin tarvittavat aineet: maidon, kaakaojauheen ja sokerin. Vielä varmistuakseen raaka-aineiden oikeellisuudesta, maistaa jokaista erikseen, että ne todella ovat sitä mitä kuuluukin ja kun sekoitat ne annetun ohjeen mukaisesti ja lopputulokseksi saatkin suolaiselta maistuvan juoman....Sitä ei pieni mieli pysty helpolla ymmärtämään, miksi niin kävi, etenkin jos sama resepti on toisilla toiminut kuten kuuluu.

Yhtälailla olen kokenut hämmästystä ja epätodellisuuden tuntoa kun päivästä toiseen vain tulee hylkäyskirjeitä hakemistani työpaikoista. Olen sentään muutaman koulun käynyt ja ammattikoulusta valmistuin stipendin kera, joten ei opiskelumenestykseni ihan huono ole voinut olla. 

Kuitenkin piakkoin lähestyvä insinööriksi valmistumiseni kolmastoista vuosipäivä herkistää ja laittaa miettimään, missä oikein meni pieleen? Onko nykytila johtuva itse aiheutetusta virheestä vai onko minulle vain käynyt niin onnettomasti, että olen väärään aikaan syntynyt, mikä melko suoraan määrittää ne ajankohdat, jolloin valmistun eri  kouluista? Ne vain sattuvat osumaan talouden huonojen aikojen kanssa merkillisesti yhteen?

Usein kuulen puhuttaneen syrjäytyneistä. Kunnollisista ihmisistä, jotka syystä tai toisesta eivät pääse työelämään. Pahimmillaan kokevat yhteiskunnan pettäneen heidät ja siirtyvät rikollisuuden pariin, sillä toimeentulo on jollain tavalla hankittava ja jollain tasolla tuokin on elämässä eteenpäin kulkemista.

Harvemmin kukaan uskaltautuu ääneen tunnustaa mahdollisuuden, että osa voisikin olla syrjäytettyjä. Työttömyys voisikin olla tahallaan aiheutettu ilmiö. Olen törmännyt talouden termiin NAIRU(Non Accelerating Inflation Rate of Unemployment) eli alhaisin työttömyysaste, joka voidaan saavuttaa inflaatiota kiihdyttämättä.

Lainaan tähän Juha Remeksen kirjoituksen aiheesta, sillä itselleni talouselämä tarkoittaa vain niitä harvoja lantteja, jotka lompakkooni eksyvät ja lopulta kaupan kassalla kaurahiutaleisiin vaihtuvat..

http://jremes.puheenvuoro.uusisuomi.fi/123439-tyottomyys-on-tahallisesti-aiheutettu-ilmio


NAIRU on johdettu niin sanotusta Phillipsin käyrästä, joka kuvaa inflaation ja työllisyyden välistä vuorovaikutusta. Kun inflaatio on matala, työttömyys on korkea. Ja kun työttömyys on matala, inflaatio laukkaa. Tällä hetkellä inflaatio on luonnottoman matalalla, ja yritykset irtisanovat väkeä kilpaa. Näillä massairtisanomisilla ylläpidetään matalaa inflaatiota, ja matala inflaatio on ollut Suomen Pankin tavoitteena 1970-luvulta lähtien. Matala inflaatio ja kilpailukyky on ollut suomalainen mantra jo ties kuinka pitkään, mutta yhden asian poliitikot jättävät mainitsematta: tosi asiassa työttömyyttä on ylläpidettävä näiden asioiden saavuttamiseksi.
Miksi? Rahapolitiikka. Tällä hetkellä virallinen työttömyys on 7,8% ja syyskuussa inflaatio oli 2,7%, joka on suhteellisen matala luku ottaen huomioon EKP:n rahapolitiikan, jonka tämänhetkinen tarkoitus on ylläpitää inflaatio matalalla ja hinnat kurissa. Oikeasti työttömyys on paljon suurempi, ainakin NAIRU-hypoteesin mukaan. Niin kuin se onkin - virallisiin tilastoihin kun ei olla laskettu mm. työvoimapoliittisten toimenpiteiden kohteena olevia. Meitä siis rahvaanomaisesti sanottuna kusetetaan, koska poliitikot haluavat vakuuttaa kansalaiset siitä valheesta että matala inflaatio ei nosta työttömyyttä. Esimerkiksi arvonlisäveron nostamisen seuraukset taidettiin kyllä täsmälleen tietää Arkadianmäellä, mutta silti kyseinen operaatio toteutettiin. 
Huomioitavaa tässä on se, että NAIRU riippuu täysin reaalisesta palkkatasosta. Reaalipalkka on palkan ostovoima sen saamishetkellä. Tämä luku saadaan jakamalla ansiotaso elinkustannusindeksillä. Kuten elinkustannusindeksistä (Kuva 3) huomaa, elinkustannusindeksi on ollut nousussa jatkuvasti 1970-luvulta lähtien (matala inflaatio rahapolitiikan tavoitteena), joten nyt huomataan että jokin on pielessä ja pahasti. 
Entä mitä tapahtui EKP:n seinien sisällä? EKP pakotettiin ostamaan roskaobligaatioita ja käynnistämään setelipainon. Kun setelipaino käynnistetään, inflaation pitäisi nousta. Suomessa ja muissa euromaissa se ei tosin noussut, koska rahapolitiikka. Inflaatio pidettiin keinotekoisen matalalla, mutta joku siitä maksoi - nimittäin työttömiksi joutuneet. Tämän uhkapelaamisen seurauksena saattaa olla stagflaatio: inflaatio kiihtyy mutta työttömyyskin nousee. Malliesimerkki siitä mitä tapahtuu kun korporaatiokommunismin ja "tuhokapitalismin" (voitot yksityistetään ja tappiot sosialisoidaan) nimissä peukaloidaan markkinatalouden lakeja. 
Pari lohdutuksen sanaa työttömille: Teidän ei tarvitse syyttää itseänne työttömyydestä, oikeat syylliset ovat Arkadianmäellä ja pankkien johtoportaissa. Vielä kun tavallinen kansalainen ymmärtäisi miksi työttömyyttä esiintyy, ja äänestäisi sen mukaan.
Tuota en olisi osannut blogiini suomentaa, koko kirjoitus kertoo oleellisen. Valtaosa meistä on vain pelinappuloita pelissä, jonka koko ja vaikutus ylittää käsityskykymme.
Tilastoja katsellessani huomaan, etten ole asian kanssa yksin. On olemassa muitakin ikäpolveni edustajia, jotka ovat joko omasta tai jonkun toisen virheestä tippuneet jonon hännille, menettäneet suurella työllä saavutetun sijoituksensa ja tulevat jäämään vaille mahdollisuutta tavoitella palkintosijoja, pysyvästi.



14 kommenttia:

  1. Ihmisillä tuntuu olevan aika voimakas käsitys siitä, että kaikesta huolimatta elämä on reilua ja kun teet asiat "oikein", palkkioksi uhrauksista saat sitten jotain hyvää, onnistumista, menestystä, rahaa ja kunnioitusta. Kun näin ei käykään, voi olo olla tosi kauan epäuskoinen. Pahintahan työttömyydessä on se, ettet tiedä kuinka kauan se kestää ja koska se loppuu (vai loppuuko koskaan). Vaikka henkilökohtaiset valintamme elämässä vaikuttavat paljon, on suuri osuus sillä miten meille elämässä käy, seikoilla, joihin emme voi vaikuttaa tai joihin mahdollisuutemme vaikuttaa on häviävän pieni. Elämme vahvasti myös sukupolvemme elämää. Jälkiviisaus asiassa kuin asiassa on turhaa. Itse valmistuin 90-luvun lamaan ja työura ei oikein koskaan ottanut tulta alleen. Jos nyt mietin, mitä olisin voinut tehdä toisin, en todellakaan osaa sanoa. Päätökset kuitenkin tehdään niillä tiedoilla ja taidoilla, jotka sillä hetkellä sattuu olemaan.

    VastaaPoista
  2. Olet aivan oikeassa. Viime vuosina on uutisoitu siitä, kuinka opiskelijat lykkäävät valmistumistaan, jotteivat astu työmarkkinoille laman aikana ja näin torpedoi omaa urakehitystään. Nyt vain on niin, että sitä laskua on nähty jo vuodesta 2009, joten loputtomiin eivät opiskelijaparat voi lykätä ppereiden saamistaan. Itse ajattelen, että alamäkeä on ollut käytännössä jo 90-luvun lamasta alkaen ja siitä suosta ei olla noustu vielä ollenkaan....

    Mainitsemasi ihmiset ovat yleensä niitä, jotka eivät elämän nurjempaa puolta ole joutuneet kokemaan. En väitä, että itse olisin sen hurjimman puolen nähnyt vaikka muutaman kerran olen ollut väärässä paikassa väärään aikaan ja muutama gramma lyijyä on uhannut henkiparkaani. Enimmäkseen elämäni on tainnut tapahtua ns. välitilassa olemisesta, kuten monen muunkin työttömän elämä. Jatkuva pyrkiminen pois nykytilanteesta on se punainen lanka jota seurataan väsymättä.

    Elämä taitaa olla vain sarja vastoinkäymisiä, kunnes väsyy taistelemaan väistämätöntä vastaan...

    VastaaPoista
  3. Pahintahan tässä tilanteessa on, jos parhaansa tehnyt työtön alkaa syyttää itseään. Muu maailma syyllistää kyllä työtöntä ihan tarpeeksi, itse pitää pitää kiinni siitä ajatuksesta, että jos kaikkensa tekee työllistyäkseen, niin sen täytyy yksinkertaisesti riittää. Minulla ei ikävä kyllä ollut kristallipalloa silloin aikananani kun luonnontieteellisiä opintojani aloittelin. Olisin toki muuten tarkistanut valmistumisajankohtani työllisyystilanteen ja valinnut jonkun muun alan. Vaihtoehtoja olisi ollut, sillä olin lahjakas oppilas. Eipä niitä ennustajaeukon lahjoja kuitenkaan ollut niilläkään henkilöillä, jotka lisäsivät alan opiskelijamääriä oikein tuntuvalla kädellä. Ympäristöalasta piti tulla ''uusi Nokia''. Just, just, ihan jetsulleen, juuri niinhän siinä kävi. Tai vituralleenhan se Nokiakin meni, ehkä sitä sitten tarkoitettiin...

    Älä jää työttömyyden kanssa yksin - hae tukea vertaisryhmistä, sanotaan ammattiliiton sivuilla. Mutta yksinhän työtön väistämättä jää. Opintojen aikana opiskelijan ympärillä touhotetaan, kannustetaan ahkeroimaan ja valmistumaan ja sitten - ei mitään. Ketään ei enää kiinnosta työttömäksi pudonneen tekemiset, menemiset ja tulemiset (paitsi TE-palvelut tietenkin kyttää kieli pitkällä, että jospa työtön laiminlöisi jotain velvollisuuttaan, niin saataisiin siivottua se toimeentulon vaivoiksi). Mitä iloa on kokoontua muutamaksi tunniksi tai päiväksi muiden onnettomien työttömien kanssa pohtimaan kuinka se saamarin CV pitäisi muotoilla? Kun oikeasti sillä ei ole työttömyyden pitkittyessä enää mitään väliä.

    Kyllä minä ajattelen, että olen nimenomaan syrjäytetty, en syrjäytynyt. Sen takia olenkin jo harkinnut kaikenlaista sellaista, jota en aiemmin olisi ajatellutkaan. Esimerkiksi valehtelua työhakemuksissa. Miksen valehtelisi olevani töissä? Fiksuna osaisin sepittää sellaisen työpaikan, johon potentiaalinen uusi työantaja ei soittelisi suositusten toivossa. Tarvittaessa työtodistuksenkin voi väärentää. En tietenkään valehtelisi olevani lääkäri tms., mutta voisin väittää tekeväni tällä hetkellä sellaisia töitä, joita olen aiemmin oikeasti tehnytkin. Onko valehteleminen väärin? On varmaan, mutta minusta on myös helkkarin väärin, ettei fiksua, osaavaa ja koulutettua ihmistä kutsuta työhaastatteluun vaan sen takia, että työttömyyspäiviä on kertynyt paljon. Minusta tuntuu epäreilulta elää jumittaen köyhyydessä, kun muut lahjattomammatkin porskuttavat elämässä eteenpäin. Olen täysin voimaton sen tosiasian edessä, etten pitkäaikaistyöttömänä kelpaa työnantajille, en vaikka laatisin maailman hienoimman työhakemuksen ja olisin maailman mukavin ja osaavin tyyppi. Jos olisin maailman kaunein tyyppi, niin sitten ei tietenkään olisi mitään hätää, tuskin oikeita töitä tarvitsisi tehdäkään, mutta maailman kauneimmaksi minua ei saa millään konstilla. Täytyy siis yrittää käyttää päätä, muttei turhien, umpirehellisten työhakemusten rustaamiseen. Rupeanko myymälävarkaaksi? Ei sillä taida elää. Huumekauppiaaksi? Ei ole yhteyksiä ja asunto on liian pieni kannabiksen kasvattamiseen. Vankilaan ei hotsita joutua, koska sinne ei saa ottaa koiraa mukaan. Muutenhan se olisi kuin hermolepoa. Melko villiksi menee nämä ajatukset työttömyyden myötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhut täyttä asiaa. Jostain kumman syystä sitä osaa syyllistää itseään ja usein aika olan takaa. Antti Heikkilä pohti kirjassaan Ruumiin Evankeliumi sitä, kuinka uskonnot ovat saaneet aikaan täydellisen keinon hallita ihmisiä. Se on häpeä. Sitä myöten kenellekään ei edes tarvitse kertoa, että on jollain tavalla kelvoton tai tehnyt väärin vaan sisäsyntyisesti jokainen sen tietää ja osaa itse rangaista itseään. Mielenkiintoinen ajatus, muutenkin erilaiselta ajattelijalta. Ja sitähän me työttömät tehdään alinomaan, syyllistämme itseämme, vaikkei todellisuudessa syy todellakaan ole meidän.

      Muistan myös, kuinka koulussa vouhkattiin valmistumisesta ja työllistymisestä. Itse olin vielä insinööriopiskelijaliiton aktiivi, joten olin yksi niistä "muistakaa verkostoitua"- puheiden pitäjistä. Kukaan ei vain huomannut minulle silloin kertoa, että jos touhuaa järjestöissä kaiken aikaa niin opinnot jäävät suorittamatta... Itse tämän huomasin parin vuoden jälkeen kun KELA muistutteli ettei kahtena ensimmäisenä vuotena ole tullut riittävästi opintosuorituksia tukien maksamiseksi. Mitäkö tein? Lopetin verkostoitumisen ja aloin tekemään töitä tukieni eteen, sillä opiskelusta minulle maksettiin ja se oli työni silloin, ei verkostoituminen. Mitäkö olisi pitänyt tehdä? Verkostoitua lisää ja avata yhteyksiä yritysmaailmaan enemmän, jolloin olisin muutaman näennäisen kurssin suorittaneena päässyt opintojen ohella oikeisiin palkkatöihin ja todennäköisesti en vieläkään olisi valmistunut, mutta minulla olisi pitkä ura jo takanani ja niillä papereilla ja "oikein tekemällä" olisi mitään merkitystä.

      Olen myös samaa mieltä, että toisaalta työttömien pitäisi järjestäytyä. Meillä on aikaa ja meitä on paljon. Meitä on niin paljon, ettei armeija eikä poliisi mahtaisi meille mitään jos päättäisimme lähteä rähisemään ja ottaa vaikka ministerit panttivangeiksi. Siinäpä muuten olisi uutinen, jota varmasti ulkomaillakin ihmeteltäisiin:"Suomen työttömät kaappasivat ministerit, vapautusta vastaan vaativat jokaiselle työpaikan". Voisi vapauttaminen kestää tovin.

      Eipä tosiaan tuolla verkostoitumisella nyt tee mitään. Mitä hyötyä työttömän on hengailla toisen työttömän kanssa? Toki kaikki eivät jää pidemmäksi aikaa työttömiksi, mutta ne ketkä ovat opiskelleet, todennäköisesti jäävät, jos eivät poistu maasta ensin. Kun työtön verkostoituu toisen työttömän kanssa, on se vähän kuin yrittäisi nostaa itseään niskasta ilmaan. Jollain tavalla viihdyttävää, mutta pohjimmiltaan hyvin tragikoomista.

      Suhteellisen rehellisenä en voi kiistää, etteikö samat ajatukset ole käyneet itsellänikin mielessä. Etsisin vain työttömyysaikoina kaatuneita yrityksiä ja tekaisisin työtodistukset niistä ja nimenomaan töistä, joita olen jo tehnyt niin on helpompi pysyä "totuudessa". Kukaan ei lähde soittelemaan perään. Vielä parempaa olisi jos olisi kyse pikkufirmasta, jonka toimari on jäänyt eläkkeelle, eikä firmalle löytynyt jatkajaa. Sellaiselle ei kukaan soittele perään. Ainahan sitä voisi tietysti ostaa prepaid liittymän ja halvan puhelimen ja esiintyä itse suosittelijana...Missä sitten menee raja totuudessa ja "markkinoinnissa"?. Itsekin olen samaa mieltä, että on suoranaista rasismia laittaa hakemukseni syrjään pelkästään sen takia, että työttömyyteni on kestänyt liian kauan tai että olen liian vanha/nuori. Jotain kostoa olen miettinyt, mutten vain ole keksinyt minkälaista. Yhtälailla on väärin makuuttaa meitä kouluja käyneitä vain kotona. Meitä on fiksujakin ihmisiä ja joillakin voi kärsivällisyys ja moraali heiketä niin pahasti, että alkaa rakentaa laitteita joilla lamauttaa yhteiskuntamme. Ei siitä niin kauaa ole kun matematiikan proffa tuolla ison veden takana tehtaili niitä kirjepommeja...

      Poista


    2. Olen myös miettinyt tuota valehtelua. Mitä suuret edellä sitä pienet perässä. Viikottain saa lukea uutisista kuinka jälleen joku firma on saavuttanut epärehellisillä keinoilla merkittävän edun markkinoilla. Nämä johdon tiedossa ja hiljaa hyväksymät keinot ovat saattaneet kilpailija hyvinkin ahtaalle. Kun tapahtuu kiinnijääminen niin johtaja erotetaan kultaisen kädenpuristuksen kanssa. Mitä se kertoo valehtelusta? Pääset vaihtamaan toiseen työhön taskussasi muutaman vuoden palkka...Kuulostaako valehtelu näin karkeasti yksinkertaistettuna väärältä? On tämä ihan erilainen maailma kuin se mihin kasvoin. Kun minä jäin valehtelusta kiinni, se tiesi arestia viikoksi kuten myös kaikki virikkeet vietiin minulta pois. Nyt on ymmärrettävissä sellainen sanoma, että kun firmasi jää kiinni, syytä jotain alaista, eroa itse marttyyrinä firmasta ja kaappaa parin vuoden palkka mukaasi kun siirryt kilpailijalle yhtä korkeaan asemaan ja korkeammalle palkalle. Jotenkin se valehtelu muuttui yht'äkkiä huomattavasti kiinnostavammaksi...

      Muutama vuosi sitten uutisoitiin, kuinka vangit tienaavat 2300€/kk. Sen lisäksi heillä on ilmainen asunto, ruoka, sähkö, vesi, netti ja TÖITÄ! Jumankekka, jo nyt koti tuntuu vankilalta kun ei paljoa uskalla ulkoilemaankaan lähteä kun kengät kuluu eikä tiedä koska on varaa uusiin. Puhumattakaan siitä kulttuurimme sisäistämästä häpeästä jos vahingossa sattuisi törmäämään lomailevaan tuttuun...

      Heh, kannabista voisi varmaan kasvattaa, mutta siinäkin puuttuu jakeluverkosto. Sitten omaan potutukseen voisi olla kiusaus ryhtyä itse käyttämään niin voisi elämänasenne rentoutua...

      Poista
  4. Juuri viime viikonloppuna juttelin miehen kanssa, miten monella apukoulun käyneellä ja yläasteen tuplanneella ikätoverillakin on ollut jo vuosia varmat ja samat työpaikat. Palkka juoksee ja eläke karttuu. Minä ahkeroin koulussa ja tein kaiken "oikein". Ei työtä, ei eläkettä. Reiluako?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saman olen itsekin saanut havaita. Jotenkin tasaisesti ei käy hyvän tuurin murujen jako tässä elämässä. Nuo Hannu Hanhet tuntuvat siirtyvän vaivatta työpaikasta toiseen, ilman minkäänlaista stressiä saati kitkaa. Me himpun verran kouluja käyneet saadaan katsella vaihtopenkillä, kuinka muut menestyvät. Ilmeisesti suurin virheemme oli ikinä opiskella ja tavoitella erilaista unelmaa kuin sitä perinteistä punaista tupaa ja perunamaata...

      Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että reiluus on kadotettu luonnonvara. Tilan valtasi röyhkeys. Siihen sitten rehellisenä en ole ryhtynyt ja nyt maksan kovan hinnan.

      Poista
  5. Asiasta hieman sivuun, mutta on suoranainen vääryys ja ihme, ettei työttömillä ole omaa edunvalvontaorganisaatiota. Meitä on jo niin paljon ja lisää tulee, koko ajan. Työtön saa olla todella hyvin perillä omista oikeuksistaan, että pärjää TE-toimiston ja muihin, siihen kytköksissä olevien organisaatioiden kanssa. Tietoja pimitetään, harhautetaan ja jätetään kertomatta. Työttömällä pitäisi olla oikeustieteen tutkinto pärjätäkseen tässä viidakossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa olet aivan oikeassa. Tht ry on sinnepäin

      http://thtry.fi/

      Muttei kuitenkaan kansallisesti tunnustettu työttömien edunvalvonta organisaatio. Hmm meitähän on tässä muutama fiksu työtön, pitäisiköhän alkaa tutkimaan tuollaisen organisaation perustamista yhdessä? Tuskin Suomesta jäsenet ihan heti loppuvat...

      Poista
  6. Hyvä idea! Ja niiden, jotka kuvittelevat, että asia ei koskaan tule heitä koskemaan kannattaa ottaa ´reality check´. On uskomatonta, miten työssäkäyvät ihmiset kuvittelevat, että työttömyys ei muka koskaan voisi kohdata juuri heitä. Samaa pätee määräaikaisiin ym. Asiasta ja kokemuksista voisi keskustella niin paljon enemmän, mutta yksityisellä alustalla...

    VastaaPoista
  7. Sorry, tekee mieli löpistä vähän asian vierestä, koska kukaan ystävistäni ei ole katsonut Master Chef Australiaa. En välitä paljonkaan kokkailusta, vielä vähemmän ruokaohjelmista, mutta MC Australiasta olen katsonut kaikki kaudet juuri mukavien ihmisten takia. Joskus olen nähnyt pätkän Amerikan Master Chefiä ja siinä oli amerikkalaisille ohjelmille tyypillistä ilkeilyä ja eripuraa. En jaksa katsella riitelyä. Ennen Master Chefiä en pitänyt Australiaa yhtään kiinnostavana maana, enkä vieläkään usko sinne koskaan matkustavani, mutta luulen, että siellä ovat mailman mukavimmat ihmiset. Pidän siitä, miten MC kilpailijat kannustavat toisiaan ja tietysti tuomarit ovat sympaattisia silloinkin kun ovat "ankaria".

    Aterioiden maistelukohtaukset ovat alkaneet huvittaa minua. Kun katselee tuomareiden ilmeitä maistelun aikana ja ajattelee, että suu on aika herkkätuntoinen, kostea ja intiimi elin...niin olen alkanut pitää maisteluhetkiä pornona. Minusta se on huvittavaa. Joskus oikein naurattaa. Varsinkin kun katselen jaksoja netistä yön hiljaisuudessa. Yön pornohetki, ha ha!

    Tällä kaudella olen kilpailijoista mieltynyt kovasti niin ihanan tavalliseen ja kiltin oloiseen Matthewiin. Jos tapaisin 20-30 vuotiaan itseni, niin hän ei lainkaan ymmärtäisi mieltymystäni. Mitä ihmettä kukaan voi tuollaisessa taviksessa nähdä? No, kiltteys on se juttu. Menisin koska tahansa hänen hammaslääkärin vastaanotolleen. Mielenkiintoista huomata, kuinka paljon on muuttunut sitten nuoruusvuosien. Länsimaisessa ajattelussa on kai opetettu siihen, että kun ongelmia ilmaantuu, niin ne aikanaan ratkeavat. Niin olen minäkin luullakseni uskonut. Enää en taida olla varma asiasta. Onko työttömyys ongelma (yksilön kannalta)? Vai onko se vain jonkinlainen olotila tai reunaehto?

    VastaaPoista
  8. Hah, en enää koskaan katso MasterChefin maistajaisia samoin silmin.... Australia pääsi tosiaan yllättämään hyvällä ja kannustavalla otteellaan. Ajateltiin vaimon kanssa, kun Kanadalaisten sanotaan olevan mukavimpia niin valitettavasti heidän vastineensa kyseisestä ohjelmaformaatista muistuttaa liikaa USA:n versiota, joten se ei päässyt jatkoon.

    Jokainen meistä tarkastelee elämäänsä ja saavutuksiaan. Yleensä tämä korostuu kun ikävuosien kymmenluvut ovat käsillä. Mitä vanhemmaksi sitä on itse tullut, sitä erilaisemmat arvot ovat myös astuneet kuvioihin. Iän mukana tulee myös paljon viisautta. Useimmiten se johtuu nuoruuden typeryyksissä tehdyistä virheistä. Ylipäätään analyyttiseen ajatteluun olen itse herännyt vasta 30+ ikävuoden jälkeen. Paljon olen löytänyt itsestäni puutteita, mutta ensimmäistä kertaa olen onnistunut ne hyväksymään ja löytänyt jopa jotain positiivisiakin asioita. Nuorempana sitä härkäpäisesti vain puski ulkoisten tahojen määrittelemiä tavoitteita kohti (koulu, ura), hetkeksikään pysähtymättä miettimään, että onko tämä todella se polku, jonka haluan kulkea?

    Mielenkiinnolla odotan parin vuoden päästä tulevaa neljän kympin kriisiä ja millaisia ajatuksia itselläni silloin on elämästä. Joskus olen ajatellut, että sielumme vaeltaa täällä yhä vain uudelleen. Jokaisella inkarnaatiolla meidän on tarkoitus oppia jotain elämästä ja itsestä. En vielä ole oivaltanut, mikä oppini mahtaisi olla. Jotain viitteitä on nöyryydestä, sillä vastoinkäymisiä on ollut muutamia matkalla ja niiden ansiosta on oppinut kulkemaan hiljaa, leuka rinnassa. Ehkä olen aikaisemmissa elämissäni ollut öykkäri ja nyt tällä kierroksella saan maksaa siitä?

    VastaaPoista
  9. Maailma ei ole reilu. Eikä tasapuolinen. Kaikkein vähiten se on oikeudenmukainen. Ahkeruus ei kannata. Nämä on nähty ja koettu monellakin elämänalueella. Kumma kyllä, itse sitä vain sitkeästi (tyhmästi?) yrittää pelata elämässä reiluilla korteilla, vaikka pelikavereilla on merkittyjä kortteja ja hihassa vielä laaja repertuaari varakortteja.

    VastaaPoista
  10. Niinpä, se on sitä luterilaista työmoraalia, jota valitettavan harva enää noudattaa. Sen näkee jo hyvin esim. Nokian Renkaiden ja VAG-konsernin (audi, volkswagen, seat, skoda, porsche, bugatti, MAN) päästöhuijauksessa.

    Työmarkkinoillakin toiset saavat epäreilua kilpailuetua kun turvautuvat vilppiin. Kertooko se enemmän huijarista vai yhteiskuntamme tilasta, joka julkisesti yrittää kiilottaa kilpeään kampanjoimalla, että kelpaat sellaisena kuin olet. Käytäntö vain aina poikkeaa hyvin merkittävästi teoriasta ja julkilausumasta, jolloin me tavikset emme kelpaakaan minnekään.

    80-luvulla mainostettiin limonadeja "virkistysjuomina". Virkistäytyminen viittaa minusta rentoutumiseen ja työstä irtautumiseen, toimiin erilaisten harrastusten parissa tms. Mitä mainoksia muistatte viime vuosina nähneen televisiosta? Aivan, "Red Bull antaa siivet"-tulee ensimmäisenä mieleen. Siinäkin kerrotaan kuinka tarvitset lisäenergiaa suoriutuaksesi kaikesta; työ, vapaa-aika, perhe tms. Kaikessa pitää olla tehokas ja suoriutua tasapainoisen erinomaisesti. Enää ei työ-/opiskelumaailma jousta vaan on tehtävä sata lasissa koko ajan, päästäksesi mukaan.

    Olenkin miettinyt kuvainnollisesti, kuinka yhteiskuntamme on kuin bussi. Menneinä vuosina se jopa pysähteli pysäkillä kun joku siinä seisoi, kuski avasi oven ja kysyi haluatko kyytiin. Seuraavaksi piti huitoa, että kuski ymmärsi sinun haluavan kyytiiin. Nykyisin bussi jatkaa matkaa ja sinun on vauhdissa hypättävä kyytiin. Ja ne ketkeä eivät syystä tai toisesta pysty/halua juosta, jäävät sinne pysäkille katsomaan miten puolityhjä bussi lipuu ohitse.

    VastaaPoista