keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Piilotyöpaikat ja niiden löytäminen

Työpaikat ovat nykyään piilossa niitä ahnaasti tavoittelevilta ihmisiltä. Olen ihmetellyt, miksi oikein tarvitsee pitää työtä piilossa? Onko työ nykyään harvinaisuus(on se), kuten antiikkivaasi tai nimekkään taiteilijan maalaus, ettei sitä pidä paljastaa kuin pienelle joukolle luotettavia ihmisiä?

Yhden syyn olen kuullut ja se kuulostaa minusta hyvin järkeenkäyvältä. Kun TE-toimiston kirjoilla on piakkoin 700 000 ihmistä vailla työtä ja TE-toimiston sivuilla taas on avoinna 15 000 työpaikkaa, niin onhan se selvä, että jokaista avointa työpaikkaa kohden tulee runsaasti hakemuksia. Viimeaikaisista "Kiitos mielenkiinnostanne yritystämme kohtaan..."-hylkäyssähköpostien perusteella hakemiini paikkoihin on tullut n. 300 hakemusta per avoin työpaikka.

Paikoin hakemuksia tulee varmasti niin paljon, että tiukalla talouskurilla olevan yrityksen tulos voi kärsiä jos yksi ihminen joutuu työskentelemään muutaman päivän pelkästään rekrytoinnin parissa. Oletan näin olevan valtaosassa yrityksiä nykyään. Talouden niukkoina aikoina varmuusrajat on niin kireälle vedetty voiton maksimointi mielessään, että jo pienikin poikkeama kaataa kuukausien aikana kerrytetyn tuloksen. Voin olla väärässäkin. Jotenkin muistuu mieleen viime vuosien aikana VR:n kyky selvitä siitä, että raiteille tippuu syksyisin puiden lehtiä, talvisin muutama sentti lunta ja kesäisin vettä...

Hiljattain luin uutisen, jossa lakritsatehtaalle tuli reilu tuhat työhakemusta. Uutisessa mainittiin tuotannon tehtäviin hakeneiden ihmisten omaavan täyden läpileikkauksen suomalaisista ammateista.

Asiaan! Jotenkin minulla kävi ennenäkemätön tuuri ja piilotyöpaikka löysi minut. Olin hakenut firmaan X tekemään työtä Y, josta minulla oli kokemusta, tosin hieman eri haarasta. En hakemaani tehtävään päässyt edes haastatteluun vaan reilu kuukausi "Kiitos mielenkiinnostanne yritystämme kohtaan...jne"-sähköpostin jälkeen minuun otettiin yhteyttä ja pyydettiin paikan päälle keskustelemaan uudesta mahdollisesti aukeavasta työtehtävästä. Rekrytoija huomasi heillä tarpeen ja muisti CV:stäni koulutuksen, jonka ansiosta voisin täyttää heidän tarpeensa uutena työntekijänä.

Luonnollisestikin olin innoissani, vaikken salli itseni riemuita ennenkuin on nimet papereissa ja todennäköisesti silloinkin olen varuillani ensimmäiset vuodet, jostain kumman syystä...

Kyseinen tehtävä on sellainen jota useat työntekijät ovat hoitaneet sivutoimenaan, mutta voimakas kasvu on lisännyt työkuormaa niin merkittävästi, että olisi tehokkaampaa jos olisi kokonaan yksi työntekijä hoitamassa kyseistä tehtävää.

Haastattelu meni mielestäni yllättävän hyvin ja yllätyinkin kovasti toimitusjohtajan ihmisläheisestä otteesta minua haastatellessaan. Luonnollisesti vahvuudet ja heikkoudet hän kysyi, muttei sen syvemmälle mennyt niihin perinteisiin (ja mielestäni aivottomiin) kysymyksiin kuten:"missä näet itsesi viiden vuoden päästä?. Tuo on yksi sellainen kysymys johon tekisi mieleni aina vastata:"Sinun esimiehenäsi!" ja katsoa mitä tapahtuu. Toistaiseksi en ole niin uskaltanut vastata kun todennäköisimmin torpedoisin viimeisetkin mahdollisuuksieni rippeet saada työpaikka...

Toimitusjohtaja kehui kovasti CV:ni ulkoasua ja helppoa luettavuutta. Mietin hiljaa mielessäni, ettei hukkaan ole menneet ne joka toinen vuosi jollain kurssilla omaksuneeni opit CV:n säätämisessä...

Niin takaisin piilotyöpaikkoihin. Olen aktiivisesti lukenut talousuutisia ja niistä olen aina poiminut firmat, joissa tapahtuu jotain nimityksiä, suuria kauppoja ja jopa niitä, jotka ilmoittavat aloittavansa YT-neuvottelut ja aina laittanut avoimen hakemuksen niihin. Koskaan ei ole mitään kuulunut jälkeenpäin.

Väliin huomautus sinänsä surkuhupaisasta kohtalosta. Muuttaessani Kotkasta Turkuun, matkan puolivälissä soitti opiskelutoverini ja kertoi heillä aukeavan piakkoin varastokirjanpitäjän työn ja pomo oli häneltä kysynyt, tietäisikö hän sopivaa tekijää siihen paikkaan. Toverini oli pohjustanut minua siihen paikkaan ja nyt soitti kysyäkseen, että voisinko tulla heille juttelemaan asiasta.

Toisen kerran olin juuri noutamassa muuttoautoa, muuttaakseni Seinäjoelta takaisin Turkuun ja sain puhelun paikalliselta kuljetusyrittäjältä, joka olisi halunnut jutella kanssani kesän ajan kestävästä kuljetussuunnittelijan tehtävästä. Hän oli yksi niistä neljästä, jotka olivat käyneet lukemassa CV:ni työministeriön CV-pankista 13:sta vuoden aikana.

Molemmilla kerroilla jouduin kieltäytymään kunniasta, koska muutto oli jo käynnissä, asunnot pakattu ja uudet asukkaat kärttivät päästä muuttamaan ja itsellänikin uusi asunto uudella paikkakunnalla hankittu. Toki, olisihan sitä voinut keksiä jotain, mutta jälkiviisaus on usein sitä helpointa laatua eikä jossittelun varaan voi rakentaa kovinkaan vakaata elämää.

Muistan kuulleeni puhuttavan kohtaanto-ongelmasta. Eli ongelmasta, jossa työnantaja sekä työntekijä eivät kohtaa työmarkkinoilla. Voisikohan olla niin, että käynnissä on kansallinen piiloleikki. Työnantajat pitävät avoimet työpaikkansa piilossa ja kilpaa ulvovat mediassa kuinka hankalaa on löytää sopivia tekijöitä ja turhautuneet työttömät googlettavat pommien rakennusohjeita, kun laillisilla keinoilla ei enää erotu 1000+ hakijan joukosta...

Voisin hyvin kuvitella jonkun käynnistävän hankkeen korjatakseen tämän asian sillä, että sekä työnhakija että työnantaja suorittaisivat työmarkkinapassi-koulutuksen, joka sisältäisi lähinnä turhaa diipadaapaa brändäämisestä ja somettamisesta. Tämän jälkeen molemmat lasketaan vapaaksi työmarkkinoille ja katsotaan kohtaavatko he toisensa... Jos ei muuta niin taas työllistettäisiin konsultteja...

Voi kuinka inhoankaan tuota itsensä brändäys- kehotusta, jota kilvan kaikki työvoimakonsultit viljelevät tänä päivänä. Onko kellään käynyt mielessä, että itsensä brändäämisen pioneerityön tekijöitä nimitimme aikanaan itsensä paljastelijoiksi tai viuhahtajiksi? Sitten tuli EU ja kumpikaan noista termeistä ei enää ollut sovelias ja alettiin nimittää näitäkin henkilöitä itsensä brändääjiksi...

EDIT: Kirjoittelin luonnosta tähän blogiin hetkenä, jolloin piilotyöpaikka löysi minut. Asia eteni sillä tavalla, että viikottaisen työpaikkametsästyksen lomassa huomasin piilotyöpaikkani tulleen julkiseen hakuun...En siis tälläkään kertaa onnistunut vakuuttamaan haastattelijaa siitä, että olisin sopivin kyseiseen tehtävään. Eipä tuo pudotus maton reunalta lattialle kovin pahalta tuntunut, joten leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.

14 kommenttia:

  1. Ajattelin jo, että pääsisin onnittelemaan...oletkos nyt ihan varma, että paikka meni sivu suun vai ymmärsinkö ihan väärin?

    VastaaPoista
  2. Kyllä se sivuun meni. Myöhemmin tuli perinteinen ilmoitus: kiitos hakemuksestasi...

    Se on mielenkiintoista, miten tänä päivänä 80% paikoista on piilotyöpaikkoja. Silloin suhteiden merkitys työllistymisessä korostuu entisestään. Tämä osaltaan heikentää kotiin syrjäytetyn työttömän mahdollisuuksia vielä olemattomammiksi. Niin se vain taitaa olla, että työelämä on jo siellä olevien kesken käytyä tuolileikkiä. Jos ei sinne pääse jostain kohtalon oikusta niin pysyvästi sitä taitaa jäädä vaihtopenkille.

    Katsottuna pöydän toiselta puolelta, ymmärrän hyvin miksi vain suhteiden kautta työllistytään. Jos olisin palkkaamassa henkilöä töihin niin ennemmin palkkaisin jo tuntemani tai tutun suositteleman henkilön kuin alkaisin kahlaamaan 300:aa hakemusta ja valitsemaan niiden joukosta tuiki tuntemattomia lahjakkuuksia.

    Vaikka tuon ymmärtääkin perustelluksi tavaksi palkata uudia työntekijöitä, ei se kuitenkaan helpota omaa tilaa kun yrittää löytää keinoja päästä mukaan sinne tuolileikkiin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on aivan järkyttävää, että haastattelun jälkeen lähetetään vaan kylmästi lyhyt kiitos hakemuksestasi -viesti. Jotain henkilökohtaisempaa odottaisi. Omalla kohdallani ärsyttävin haastattelun jälkeinen sähköposti kuului näin: ''Projektisuunnittelijan paikkaan valittiin se ja se. Tällä kertaa kävi näin.'' tietysti oli varmaan hankala selittää, että miksi valitsivat ei valmistuneen, jos tehtävässä vaadittiin ylempää korkeakoulutkintoa. Valitsimme tuttavamme, koska tunnemme hänet. Vähät välitimme säännöistä. Eihän tuota voi myöntää. Parempi vaan todeta, että tällä kertaa kävi näin. Haistakoot mitä kerkeävät, sanon minä. Entiset työnantajatkin ovat vastanneet hakemuksiin tylyllä ei kiitos -tällä kertaa viestillä. Sekin ärsyttää suunnattomasti. Eikö viestiin voisi tutulle ihmiselle lisätä muutamaa lausetta? Ei vissiin. Ei sieltä hyväosaisten tuolileikistä tipu yhtä ainoata hyväntahdon murusta tänne maan matosille.

      Poista
    2. Lainatakseni black sabbathin laulun:"heaven and hell"-sanoja

      They say that life's a carousel
      Spinning fast, you've got to ride it well
      The world is full of kings and queens
      Who blind your eyes and steal your dreams
      It's heaven and hell, oh well

      And they'll tell you black is really white
      The moon is just the sun at night
      And when you walk in golden halls
      You get to keep the gold that falls
      It's heaven and hell, oh no

      Fool, fool

      Nykyaikaan soveltuva sanoitus, kuinka ahneille ei tullutkaan kurjaa loppua ja rehellisyys ei perinytkään maata... Mikä todelta luvattiin näyttävän olikin vain illuusio, johon lankesimmr. Nykyaikaina ei paljoa ole sijaa tunteilulle tai inhimillisyydelle. Nykyään puhutaan ihmisarvosta, koska jokaisella on olemassa nimellisarvo ja sen määrittää muut ihmiset sen mukaan, miten voivat sinusta hyötyä....

      Poista
    3. Asiasta hieman sivuun. Ystäväni ryhtyi yrittäjäksi ja olen aika hämmästynyt siitä, miten nopeasti entisen työttömän ja ilmaistyön käytöstä ennen pöyristyneen mieli on muuttunut statuksen vaihtumisen myötä täysin päinvastaiseksi. Rahalla on kyllä kumma vaikutus ihmiseen.

      Poista
    4. Raha vaikuttaa kummasti. Muutenkin ihmisluonto on aika erikoinen. Olen saanut todistaa miten masentunut tuntee syyllisyyttä siitä ettei jaksa ja ihmettelee kun kaikki vain neuvovat ottamaan itseään niskasta kiinni. Kyn tämä kyseinen yksilö viimein parani, oli hän täysin unohtanut millaista on olla sairas ja ensimmäisenä neuvonaan käski masentunutta ottamaan itseään niskasta kiinni...

      Poista
    5. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vaikeampaa minun on ymmärtää ja hyväksyä (varmaan pitäisi) ko. kaltaista, totaalista takinkääntöä. Omassa ajatusmaailmassani se edustaa jotain niin järjetöntä, epäloogista toimintaa, etten sitä oikein voi hyväksyä. Maailma totta tosiaan on absurdi paikka. Olen monesti miettinyt, että ihmiskunnan täytyy olla avaruuden äärettömyyksistä tulleen vieraan sivilisaation keksimä ja luoma julma, vinksahtanut pila. Muuten tätä kaikkea on äärettömän vaikea käsittää. Olen välillä ihmisiin hyvin, hyvin väsynyt...

      Poista
    6. Jaan tunteesi. Alan pikkuhiljaa ymmärtää niitä karikatyyrisiä vanhoja kärttyisiä miehiä, koska alan itse muuttua sellaiseksi.

      Heh, itsekin olen ajatellut ihmiskunnan olevan laajamittainen Truman show. Ei tällaista voi evoluutiossa syntyä, vaan tämän täytyy olla jonkin avaruusrodun BigBrother-viihdeshow.

      Erään ekstrovertin kanssa keskustelin ja hän kertoi, että kamalinta olisi joutua vankilaan ja eristykseen tai autiolle saarelle. Itse mietin täysin päinvastaista... Tänään täytyi käydä postissa ja Citymarketissa ostoksilla kun ovat samassa rakennuksessa. Jo ovesta astuessani sisään tuli se tuttu tunne: täällä on liikaa ihmisiä.... Hengitystä pidättäen juoksin molemmat läpi ja palasin oman auton sisälle hiljaiuuteen ja nautin.

      Ranskalainen heppu, Sartre sen joskus tokaisi: helvetti on toiset ihmiset....

      En edes jaksa alkaa paasaamaan kokemuksistani Tori.fi kaupankäynnistä näiden Darwinin valioyksilöiden kanssa...

      Poista
  3. Jaan tuskasi. Itsellänikään ei ole suhteita tai ihmissuhteita tietysti on, mutta ei sellaisia, joista olisi työnhaussa hyötyä. En mielelläni puntaroi ihmisiä siinä mielessä, että mitähän muista hyötyisin joten sen puoleenkin taidan olla aika surkea verkostoituja.

    VastaaPoista
  4. Jollain tasolla tuo verkostoituminen edellyttäisi laskelmointia, että minkälaisista ihmisistä hyötyy minkä verran. Tämä sotii omia arvojani vastaan jonkin verran, sillä epäsuorasti tässä ollaan materialisoimassa ihmisitä ja muuttamassa heitä kestokulutushyödykkeiksi. Tällä menetelmällä maailmasta poistuu piakkoin aitous, jossa ihmiset olisivat kiinnostuneita toistensa ajatuksista ja harrastuksista. Hiljalleen siirryttäisiin suoraan pisteytysjärjestelmään, jossa jokaisella on tietty markkina-arvo. Ihan puistattaa ajatellakin tätä pintaliitoa ja toisista hyötymistä.

    VastaaPoista
  5. Minä en ole oppinut ymmärtämään, millä tavalla verkostoituminen tai suositusten vaatiminen hirveän olennaisesti eroavat nepotismista? Miten ystävien/tuttujen suosiminen on vähemmän syrjivää kuin sukulaisten suosiminen?

    Tänään pahoitin pitkästä aikaa mieleni "ei kiitos"-vastauksesta. Positiivisesti ajatellen tämän voidaan katsoa osoittavan, etten ole kuollut. :D Paha mieli johtui siitä, että hakijoita oli ollut vain 20 - ENKÄ EDES PÄÄSSYT HAASTATTELUUN! Jäin miettimään, olisiko harmittanut vielä enemmän, jos olisin tullut karsituksi vasta haastattelun jälkeen. En koe juuri koskaan olleeni vahvoilla haastatteluissa, joten en niihin lataa odotuksia. Totean vain, että "tein minkä osasin/pystyin; persoonalleni/ulkonäölleni en mitään mahda". Tässä mainitsemani työpaikka ei ollut sinänsä erityisen tärkeä, vaan määräaikainen (taisi olla 6kk) toimistotyö. Ehkä monilla hakijoilla sitten todella oli jotain täsmäkokemusta alalta, jollaista minulla ei ole. Vaikea uskoa, mutta aivan mahdollista. En koskaan saa tietää.

    Ai niin, tuosta hakemusten käsittelystä vielä. Pari sataa hakemusta on vielä avian käsiteltävissä oleva määrä. Olen aikoinaan työskennellyt sihteerinä eikä 200 paperikirjeenkään lähettäminen ollut iso juttu. Turha ymmärtää liikaa työnantajia tässä suhteessa. Lisäksi aina kun käytössä on työnantajan rekrylomake, niin käsittelijä pystyy filtteröimään sopivia hakemuksia. Kaikkia ei tarvitse lukea eikä varmasti luetakaan. Sitäpaitsi, kuka estää poimimasta "pinosta" 10 ensimmäistä sopivan tuntuista, joista 5 kutsutaan haastatteluun? Loput hakemukset voi sivuuttaa. Mikä tässä on muka niin vaikeaa? Eri asia sitten tapauksissa, joissa työ vaatii sellaista erityisosaamista, jota harvalla on. Tämä pitäisi pystyä muotoilemaan jo työpaikkailmoitukseen.

    VastaaPoista
  6. Sitähän se pahimmillaan on, maan tapa kun meillähän ei korruptiota ole vaan hyväveli-verkosto.... Termistöllä kikkailua puhtaimmillaan.

    Jostain sattuneesta syystä ei enää herätä tunnereaktioita juuri löytämäni, itselle täysin sopivat työpaikat saati nuo hylkäyskirjeet...Tyhjän saisi pyytämättäkin. Eniten muistan minua kolauttaneen se, kun 10h haastattelujen jälkeen jäin hopeasijalle. Silloin uurasti kovasti eri testeissä ja haastatteluissa, antaen koko haavoittuvan itsensä toisten sorkittavaksi ja palkkioksi siitä panostuksesta, minut sysättiin syrjään kuin kulunut tiskirätti. Vähän on onneksi noista alkuajoista onnistunut kasvattamaan suojakuorta itselleni. Melkein luulisin, etten innostuisi vaikka työpaikan saisin, kun kuvittelisin lentäväni ensimmäisessä YT-bingossa pihalle...

    Tuota en tiennytkään. Ehkä se on kun en ole hakemuksia käsitellyt massoittain niin kuvittelen niiden lukemisen olevan kovempikin juttu. Seison korjattuna. Sympatiaa ja ymmärrystä ei työnantajia kohtaan enää löydy, yritän vain välillä pohtia asioita monesta eri näkökulmasta.

    Nuo firmojen omien sivujen hakemuskaavakkeet ovat kyllä jostain syvältä suosta. Kuitenkin joka kertaa joutuu nöyrtymään ja sellaisen täyttämään, tietäen, että HR-henkilö hakee koko valtavasta data-määrästä muutamalla avainsanalla heille sopivat henkilöt ja epätietoisuus siitä, onko onnistunut ne kyseiset sanat lurittelemaan tuonne, jäytävät sisuksia sen ajan kun kokee taas kerran tekevänsä turhaa työtä työllistymisensä eteen.

    Joskus unettomina öinä olen haaveillut ajasta, että työnantajat joutuisivat kilpailemaan työtekijöistä yhtä kovasti, mitä itse on joutunut taistelemaan töistä. Eli työnantajat ja tekijät vaihtaisivat paikkaa. Tämä puhtaasti vain sen vuoksi, että nämä ylimieliset työssäkäyvät kokisivat edes hetken ajan sen epävarmuuden ja tuskan, joka meille työttömille on arkea.

    VastaaPoista
  7. Kokenut rekrytoija lukee n.50 hakemusta tunnissa ja poimii 5 potentiaalisinta, jos homman vaatimukset on mietitty kunnolla.

    VastaaPoista
  8. Eli vajaa minuutti per hakija, useimmilla hakemus+2 sivuinen CV, joka tekee sitten kolme sivua luettavaa. Eli n. 15 sek/sivu kun täytyy huomioida papereiden nosto/lasku ja myös päätöksenteko, kumpaan pinoon paperit joutuvat.

    Ei siis kovin monesta sekunnista ole kiinni työelämään pääsy...

    VastaaPoista