maanantai 13. kesäkuuta 2016

Työtä ilmaiseksi


En tiedä olenko viime aikoina tietoisesti vai tiedostamattoni vältellyt aihetta nimeltä työttömyys. Ajatukseni kiertävät usein kehää aiheen tiimoilta ja en oikein tahdo löytää tarttumapintaa pohdiskeluun työttömyyden syvimmästä olemuksesta. 

Toisinaan näen entisen opinahjoni julkaisuja insinööriyden loistavasta tulevaisuudesta ja vinkeistä työllistymiseen ja uran luomiseen. Silloin saan purra hammasta, etten avaa patoja ja käytä sellaista kieltä vuodattaessa tuntojani omasta kohtalosta, että kommenttini poistettaisiin.

Erästä julkaisua kommentoin:

Mitkä tekijät parantavat työllistymistä valmistumisen jälkeen? Kannattaako töitä tehdä opiskelujen aikana? Muun muassa näihin kysymyksiin vastaa tuore tieto- ja viestintätekniikan alumni

Tähän vastasin, että ainut jolla on merkitystä töiden saamisen kannalta on hyvin rakennetut verkostot ja vielä mielellään vanhempien kautta saavutetut auttavat parhaiten työelämään pääsyssä T: 2003 valmistunut alumni, jolla ansioluettelossa 2000 haettua työpaikkaa. Tottahan opinahjoni tästä kommentista tykkäsi, en tiedä ottaisinko sen ilkeilynä vai neutraalina tekona?

Jokatapauksessa tämänkaltaiset julkitulot vain onnistuvat polttamaan sulakkeeni välittömästi. Siksi varmaan olen kehittänyt keinon suojella psyykettäni ja verenpaineitani jättämällä koko aiheen sivuun elämästäni. Se voisikin elämänmuutokseni punaisena lankana; seuraa vähemmin verenpainetta ja v-käyrää nostattavia asioita. Kunpa se olisikin noin helppoa...

Vaikka minua on kyyniseksi usein sanottu, en lakkaa ihmettelemästä sitä, miten ihmiset jaksavat elää harhakuvitelmissaan, että elämä olisi jollakin tavalla helppoa ja leppoisaa. Ehkä kyse on asennoitumisesta, tai sitten vastoinkäymisten määrä ei jakaannu tasaisesti. En tiedä, ehkä kaikki vaikuttaa kaikkeen ja toisia negatiiviset asiat lannistavat ja toiset vain voimaantuvat niistä. Sitä en sitten tiedä kyynistyvätkö ne voimaantuvat ihmiset lopulta kun tajuavat, etteivät ne negatiiviset tapahtumat olekaan tilapäisiä vaan uusi "normaali"- olotila elämässään?

Töitä olen hakenut täysin vailla tunnetta ja olen varmaan siitä jo maininnutkin, kuinka olen säikähtänyt kun minua on pyydetty haastatteluun hakemaani paikkaan. Itselläni useinkaan ei ole mitään hajua, olenko tosiaan hakenut sellaiseenkin työhön. Avoimien paikkojen ilmoituksia kun selaan, en enää katso omaanko ominaisuuksia, joita ilmoituksessa haetaan vaan mietin puolen sekunnin verran oppisinko tuon työn ja sen jälkeen sivuutan ilmoituksen tai laitan hakemuksen. Näin olen tämän kevään ajan tehnyt ja näin edennyt n. kymmenen hakemuksen viikkotahtia kohti kahden tuhannen työhakemuksen miestä..

Laskeskelin, että Toukokuussa saavutin jo 2000:n haetun paikan rajan. Nyt täytyy petrata vauhtia niin pian pääsen kolmeen tuhanteen. Heh, tässähän voikin ottaa harrastuksesi hakea 10 000:a työpaikkaa. Salakavalasti voisikin toivoa etten saa töitä, jotta tavoitteeni täyttyy...Ehkä käänteinen psykologia saattaisikin toimia? Siirrän tavoitteen työn saamisesta työn hakemiseen niin johan minun tuurillani tulvii työpaikkoja ikkunoista ja ovista.

Jep, taisin saavuttaa merkittävän rajan turhautumisessa koko työnhakuun. Hetken mielenhäiriössä katsoin erästä työvoimakoulutusta, johon olisin mieluusti pyrkinyt. Siinä haettiin henkilöä autosivuston bloggariksi&keskustelupalstan moderaattoriksi. Se olisi ollut kuin minua varten tehty työ (ohhoh, noin olen tainnut ajatella viimeeksi joskus vuonna 2007 kun olin vielä toiveikas), mutta aina noissa on jokin mutta. Koulutuksen kokonaiskesto olisi ollut 120 päivää, joista opiskelua olisi ollut huimat 17 päivää ja työssäoppimista eli suomeksi täyspäivätöitä ilman palkkaa olisi ollut 103 päivää.

Muistan miten kolmen vuoden ammattitutkintoon sähköasentajaksi oli palkatonta työharjoittelua 30 päivää ja opiskelua 870 päivää. Insinööriopintoihin liittyen työharjoittelua oli 180 päivää ja siitä maksettiin palkkaa, sillä silloin oltiin aidosti töissä. Opiskelua oli 1020 päivää.

Selvästikin nuo koulutukset on luotu pelkästään yritysmaailman tarpeita ajatellen. On luotu ilmaistyöluokka, jolla työnantajat voivat sälyttää yrittämisen riskin työntekijälle. Itsekin kahdesti tällaisissa koulutuksissa olleena olen saanut kuulla korupuheita hyvästä perehdytyksestä ja työvoiman tarpeesta. Kun viimein on koittanut aika lunastaa lupaukset niin yllättäen ei olekaan palkallisia töitä tiedossa, mutta ilmaiseksi harjoittelijaksi olisi voinut jäädä, koska teki niin hyvää työtä...

Valtiollinen tukiverkko erilaisiin työllistämistoimenpiteisiin alkaa olemaan niin monisyinen, ettei kauaa tarvinne odotella sen alkavan elämään omaa elämäänsä, ellei jo niin tapahdu. Olisi yrittäjiltä tyhmyyttä olla hyödyntämättä tällaista systeemiä, sillä jos vain voi vähentää työntekijöistä aiheutuvia kustannuksia ja sitäkautta saada epätervettä kilpailuetua muihin nähden. 

Pidemmällä ajanjaksolla tarkasteltuna tällaisten tukisysteemien luominen ja ylläpitäminen vain lisää byrokratiaa ja sitäkautta aina vain lisää työntekijästä aiheutuvia sivukustannuksia. Piakkoin saadaan kaikki huomata olevamme työkokeilussa sosiaaliavustuksen toimiessa "palkkana". 

Silkasta vahingonilosta näitä huutelijoita "kyllä töitä tekevälle löytyy", "laiskat sossupummit töihin tuet ansaitakseen"- kohtaan toivoisin tuollaisen tulevaisuuden koittavan. Itselläni ei ole juurikaan hävittävää, koskaan en ole köyhyysrajaa ylittänyt enkä omaisuutta saanut haalittua. Uutena ostan ainoastaan alusvaatteet ja ruuan. Itse siis putoan maton reunalta lattialle, mutta makeaa elämää maistaneille(= todellisuudesta vieraantuneille) se voisi toimia aikamoisena herätyksenä arkeen. Viimeisimpien TEM-lukujen mukaan tämä on arkea 641 000:lle ihmiselle (lähde:https://www.tem.fi/files/45489/TKAT_Huhti_2016.pdf ) itseni mukaan lukien.

Jossain villissä fantasiassa tai synkässä mielentilassa olen sitä miettinyt, entäpä jos työttömyys olisikin samanlainen velvoite kuin mitä armeija on? Jokainen vuorollaan joutuisi ruuhkavuosina "astumaan palvelukseen", joka olisi kestoltaan mysteeri. Työnantajille tiedotettaisiin palveluksen kestosta, jotteivat palkkaisi kyseistä henkilöä tuona aikana ja itse asianosainen olisi täysin tietämätön palveluksen kestosta

Ollakseen realistinen kokemus, niin asianosainen menettäisi aidosti työpaikkansa ja täten joutuisi kokemaan sen tyhjän päälle tippumisen tunteen. Moni sitä varmaan ajattelisi ensin helpotuksena kun pääsee työelämän oravanpyörästä lomalle ja sitten myöhemmin vasta joutuisi kohtaamaan sen todellisuuden kun loma ei lopukaan. Sen kasvavan epätoivon kun huomaa, ettei töitä hakiessaan pääse edes haastatteluihin, koska on ollut työmaailmasta poissa yli 3 kk. Sen hiljaa voimistuvan kuristuksen tunteen kurkussa kun huomaa, että samat laskut pitää maksaa kuin töissä ollessa. 

Joskus epätoivon kuilussa sitä tapaa fantasioida tällä tavalla sadismiin taipuen. Ainakin tuolloin kaikki tietäisivät mistä on kyse ja edes kultalusikka suussa syntyneet eivät uskaltaisi julkisesti asiasta huudella, sillä se tapahtuisi myös heille, ennemmin tai myöhemmin. Tässä jos missä toteutuisi tasa-arvo...

Loppuun itsekseni terapiamielessä piirtämäni kuva. Tartuin kynään ensi kertaa sitten lukioaikojen (94-98, huomaa aiheen teinimäinen angsti..) ja piirsin ihan toisesta aiheesta, mutta mielestäni sopi tähän yhteyteen hyvin kun muutti haudattavan nimen...




3 kommenttia:

  1. Kyllähän se on sillä tavalla, että nykyaikana Suomessa ei hakemalla töitä saa. Kokemus- ja taitotasoltaan yhtä päteviä ja pätevämpiäkin hakijoita on jokaista kohtuullisen toimeentulon tuovaa avointa paikkaa kohden aivan liikaa ja työn hakeminen on lottoamiseen verrattavissa olevaa tuuripeliä. Ja sitä tuuria nimenomaan tarvitaan ja täytyy olla juuri oikeaan aikaan juuri oikeassa paikassa. Hyvistä suhteista ja verkostoista ei myöskään ole todellakaan haittaa.

    Kaikki vakituisessa työssä olevat ystäväni, sukulaiseni ja tuttavani ovat saaneet työpaikkansa näiden suihteiden ja hyvän tuurin johdosta. Osa heistä ei kuitenkaan myönnä tätä vaan heillä on jonkinlainen harhainen käsitys, että olisivat jollakin tavalla ansainneet työpaikkansa oman erinomaisuutensa johdosta. Heillä ei ole minkäänlaista kosketuspintaa pitkäaikaistyöttömän elämään tai arkeen ja osan mielipiteet työttömistä ovat juurikin tätä ”laiskat minun verorahoillani elävät työttömät palkatta risusavottaan” -osastoa.

    Mitä tulee näihin palkattomiin työharjoitteluihin niin ne todellakin ovat vain työnantajien puolelta työttömän hyväksikäyttämistä. On myös käsittämätöntä, että pitkään työttömänä ollut aikuinen jo koulutusta ja työkokemusta omaava henkilö voidaan työvoimaviranomaisten taholta pakottaa toimeentulon menettämisen (karenssin) uhalla näihin palkattomiin töihin ”kuntoutumaan” sairaudesta nimeltä työttömyys. Miten sellainen hyödyttää pitkäaikaistyöttömän tilannetta? Tulee myös työruokailu- ja matkakustannuksia, joihin työttömälle maksettava 9e/päivä kulukorvaus ei edes monessa tapauksessa riitä.

    Olin parisen vuotta sitten työvoimapoliittisessa aikuiskoulutuksessa, joka oli suurelta osin sitä palkattoman työn tekemistä. Harjoittelupaikkojen työnantajat kyllä ottivat harjoittelijan mieli hyvin tekemään palkatonta työtä, jota tuntui riittävän loputtomiin, mutta kun työnantajien kanssa tuli puhetta palkasta, ei työtä enää muka ollutkaan tarjolla. Työnantajia ei myöskään liiemmin kiinnostanut harjoittelijan oppiminen ja kehittyminen työtehtävissään vaan harjoittelijalla teetettiin kaikki yksinkertaisimmat ja helpoimmat ”paskahommat”.

    Koulutuksen jälkeen alan työpaikkoja hakiessani näistä palkattomista työharjoitteluista ei ollut mitään hyötyä työkokemuksen kannalta, koska työnantajat eivät pääsääntöisesti pidä oikeana työkokemuksena näitä vaikka töitä paiskittiin samalla tavalla vakituisten palkallisten kanssa ja joskus jopa enemmänkin sen palkallisen työpaikan toivossa. Tässä juuri piilee se ansa, jota työnantajat käyttävät lupaillessaan ensin palkallista työtä jos harjoittelija hoitaa työnsä hyvin. Totuus kuitenkin on aivan jotakin muuta ja voisinpa väittää, että todella harva työharjoittelija oikeasti työllistyy oikeaan työsuhteeseen harjoittelupaikkaansa.

    VastaaPoista
  2. Tiedätkö, kommenttisi oli kuin omasta kynästäni peräisin oleva kirjoitus. Itselläni on täysin vastaavia kokemuksia. On mielenkiintoista, miten yhteiskunta jakautuu kahtia yhä vain voimakkaammin. Enkä puhu pelkästään köyhistä ja rikkaista vaan jo informaation tasolla olevasta jakautumisesta. Työpaikan suhteilla tms. saaneet eivät pysty käsittämään ollenkaan, miksei kaikille töitä riitä tai mikseivät runsaasta hakemisesta huolimatta lykästä. Päättäjillä on käsitys, että ilmaistyön kautta saa jalan ovenväliin ja sitäkautta työllistyy, vaikka todellisuudessa työllistyminen on lähempänä 10% luokkaa. Ministeriö uskoo tilastokeskuksen lukemia 200 000 työttömästä sen sijaan, että tutkisivat oman ministeriönsä haaran lukemia, jossa rekisteröityjä työnhakijoita on jo 647 000.

    Itse olen myös törmännyt tuohon, ettei aikuiskoulutuksessa hankittua työharjoittelukokemusta pidetä työkokemuksena. Tavallaanhan siinä ovat kyllä täysin oikeassa, sillä palkkaa ei ole maksettu, joten ei voi olla työstä kyse. Kuitenkin käytännössä noissa harjoitteluissa olen saanut tehdä tismalleen samaa työtä kuin "kollegat", joille maksettiin palkka, kertyi lomat ja eläke sekä oli työterveyshuolto...

    VastaaPoista
  3. Pitkän ja raskaan työuran jälkeen työttömyys todellakin tuntui ensimmäisten viikkojen ajan helpotukselta. Vihdoinkin oli aikaa selvitellä ajatuksiaan, hengittää rauhassa ja rauhoittua järjettömästä oravanpyörästä. Epäusko muuttui epätoivoksi, joka kasvoi vaiheittain, kun uutta työtä ei kuitenkaan yrityksistä huolimatta enää löytynytkään ihan tuosta vain. Tämä on niin järjettömän ristiriitaista. Suuri osa töissä olevista ihmisistä taistelee jaksamisen rajamailla, kun työtaakka ja kiire painavat päälle. Samaan aikaan on valtaisa joukko ihmisiä kärkkymässä työpaikkaa. Ei pitäisi olla kovinkaan suuri temppu tasata tilastoja, jakaa työtä tasaisemmin niin, että sitä riittäisi useammalle ihmiselle, jolloin työssä jaksaminen paranee, työuupumus vähenee, työn tuottavuus paranee, yhteiskunnan kulut työttömyyden kustannuksista vähenevät, ihmisten onnellisuus paranee, talous nousee ja maailma pelastuu.

    Palkaton harjoittelu on kyllä ihan lopun alkua, kun kyse on ammattitaitoisista ja osaavista ihmisistä, joilla ei ole työkykyyn vaikuttavaa vammaa tai estettä. Periaatteessa, siis periaatteessa, homma saattaisikin toimia. Pääset näyttämään kyntesi työpaikalle, jolloin sinut halutaan pitää. Mutta kun se käytäntö menee aivan toisin. Työnantaja toteaa, että onhan näitä palkattomia työntekijöitä jonossa oven takana, otetaanpa uusi tilalle. Kierre on valmis. Pitäisi olla joku rajoite, montako harjoittelijaa työnantaja saa ottaa tiettyyn tehtävään esim. vuoden aikana. Pitäisi olla myös vankat perustelut, miksi työnantaja ei palkkaisi harjoittelussa olevaa työntekijää, jos työtä olisi.

    VastaaPoista