perjantai 24. kesäkuuta 2016

Kynnys

Tänään ajattelin nurista työnhaun yhdestä kenties turhauttavimmasta puolesta. Nimittäin lakisääteisestä avoimen paikan ilmoittelusta.

Hain tässä hiljattain VSSHP:lle logistiikan puolen toimistosihteeriksi. Hakijoita kyseiseen paikkaan oli 182 henkilöä. Melko keskivertoa edusti hakijoiden määrä. Maksimimäärä, jonka olen kohdannut on ollut himpun alle 300 ja minimimäärä taisi olla 17, Salon uimahallin vahtimestarin paikka, muistaakseni.

Toiveikkaana tietysti ajattelin, että nyt ollaan vahvoilla kun on alan koulutus jne jne. Ehkä toiveikkaana oli väärä sana, mutten sopivampaakaan keksinyt. Tosiasiassa en enää kuluta rajallisia voimavarojani toivomalla tai innostumalla työnhaun suhteen. 

En päässyt edes haastatteluun ja valintapäätöksessä kerrottiin paikkaan valitun henkilön työskennelleen kyseisessä tehtävässä määräaikaisena jo vuodesta 2013 lähtien. 

Miten tuollaista vastaan voi oikein kilpailla? Ei mitenkään. Eikä tämä ole ensimmäinen kerta kun tällaiseen törmään. Keskolle hain joskus logistiikkasuunnittelijaksi ja hakuaika päättyi keskiviikkona puoliltaöin ja torstaiaamuna yhdeksän maissa tuli ilmoitus etten ollut sopiva ja he valitsivat henkilön xx xx. Aika ilmiselvää oli, että heilläkin oli tekijä jo valmiina, vai kuinka muutoin sen selittää, että yön aikana käytiin 200+hakemusta läpi ja kutsuttiin väki haastatteluun ja niistä karsittiin top3 ketkä käy psykologisissa testeissä ja sen jälkeen yksilöhaastattelut ja sen jälkeen oikein henkilön valinta aamuyhdeksään mennessä?

Tämä kaikki turhauttaa todella paljon. Vaikka sanotaan, että onhan työttömällä aikaa, ja tottahan se on, aikaa on yllinkyllin. Jokainen kuitenkin haluaisi käyttää oman rajallisen aikansa merkityksellisiin asioihin. Niihin ei kuulu turhien hakemusten laadinta ja toiveiden herättely työllistymisestä. Tietääkseni palvelinkeskukset eivät ole kovin ympäristöystävällisiä vaan vievät paljon energiaa. Jokainen turha datayksikkö internetissä tarkoittaa ympäristömme tietoista pilaamista.

En myöskään vähättele turhan hakemisen vaikutuksia työnhakijan mielenterveyteen ja sitäkautta kansantalouteen. On aikamoinen inhimillinen tragedia pitää vaihtopenkillä työhaluisia ihmisiä ja lytätä heidän toiveet päästä osaksi yhteiskuntaa. Itse olen yli 2000 kertaa saanut epäsuorasti kuulla, etten kelpaa minnekään. En pidä itseäni vahvana ja tuo määrä on niin pöyristyttävä, että taatusti murentaa vahvemmankin yksilön itseluottamusta.

Olen ryhtynyt miettimään sellaista asiaa, on sanottu, että vain 20% avoimista työpaikoista ilmoitetaan julkisesti. 22 kesäkuuta 2013 MOL:n sivuilla oli avoinna 13501 paikkaa, joten piilotyöpaikat huomioiden avoimena pitäisi olla 67505 työpaikkaa. Itse en oikein mielelläni laskisi noita piilotyöpaikkoja mukaan, sillä ne ovat sananmukaisesti piilossa. Perustan logiikkani siihen, että jos joku piilottaa autosi/pyöräsi tms. avaimet ja ei kerro sinulle mistä ne löytää, niin etpä muuten autoile/pyöräile tms. eli et pysty hyödyntämään piilotettua resurssia. 

Jos pidättäydytään teorian tasolla tässä asiassa niin olen tosiaan pohtinut sitä, paljonko mahtaa noista 67505:stä työpaikasta olla sellaisia, että niihin on jo tekijä valittu? Jos hakuehdoista rajaa yli 12 kk kestävät työsuhteet niin määrä tipahtaa 8360. Työnhakijoita oli työministeriön tilaston (https://www.tem.fi/files/45863/TKAT_Touko_2016.pdf)mukaan 641 900. 

Todellisten ja tiedossa olevien lukujen varjossa siis yhtä työpaikkaa kohden on 48 työnhakijaa. Kaukana ollaan 80-luvun hulluista vuosista. Tuli tähän väliin mieleen kun työttömien lokausta on nyt jokunen vuosi harrastettu mediassa niin miksei kukaan ole tarkastellut 80-luvun tilannetta, jolloin sosiaaliturvan taso oli suhteessa suurempi mitä se on nyt ja silti maassamme vallitsi alle 5% työttömyys, mikä kansankielessä tarkoittaa täystyöllisyyttä.

Niin, aika lohduton on tilanne numeroiden valossa. Siihen kun vielä lisätään se seikka, että työpaikanvaihtajat ovat suurin rekrytoitu joukkio työmarkkinoilla. Se on siis pienen piirin tuolileikkiä, johon meitä työelämästä syrjäytettyjä ei ole kutsuttu.

Mitä sitten lopulta jää jäljelle kun työnhaku ei tuota tulosta, eikä kouluihin pääse? Nähdäkseni siinä on vaihtoehdot aika vähissä. Toki jos löytyy loistava idea ja pystyy sen ympärille yritystoiminnan kehittämään niin sehän on hieno asia. Sellaisille, kenellä ei sitä löydy jää oikeastaan työttömyyden loputon limbo ja rikollisuus vaihtoehdoiksi.

Joskus miettinyt rikollisen uraa. Siinä olisi ohjattua toimintaa, ilmainen ruoka, sähkö, vesi, asuminen, netti ja puhdetöillä voisi tienata jopa 2300€/kk. Ainoastaan menettäisi vapauden liikkua missä haluaa ja milloin haluaa. Työttömyyden masentamana sitä ei juurikaan sohva-wc-jääkaappi-kolmien ulkopuolella liikuskele muutenkaan, joten miksikäs ei?

Synkkänä näyttäytyy tulevaisuus, jos ainoa keino päästä osaksi yhteiskuntaa on ryhtyä lainsuojattomaksi ja palata sitten rangaistuslaitoksen kautta...



4 kommenttia:

  1. Pitkäaikaistyöttömällä keinot ovat todellakin aika vähissä. Ainoat realistisimmat vaihtoehdot mitä mieleeni tulevat ovat palkkatukityö tai jokin firman järjestämä rekry- ja oppisopimuskoulutus. Palkkatukitöissä vain työt loppuvat välittömästi tuen loppuessa ja näihin rekrykoulutuksiinkin on hakijoita heti sadottain. Oppisopimuspaikkakin on todella kiven alla, koska työnantajilla on kortistosta jonoksi asti kokeneitakin tulijoita palkkalistoilleen. Sitten on vielä nämä harjoittelut ynnä muut työkokeilut 9 euron päiväpalkalla. Työnantajalla ei siis ole järkeä palkata oikealla palkalla ketään, kun ilmaisenkin tekijän saa.

    Veikkaan, että Suomessa tulee olemaan tuhansittain nuoriakin ihmisiä, jotka joutuvat vastoin tahtoaan olemaan työttöminä, kunnes eläkeikä armahtaa heidät työttömyyden ikeestä, mutta silloinkin pitkän työuran puuttuminen jättää eläkkeen hyvin vaatimattomaksi.

    Vaihdoimme juuri tässä kuulumisia vanhan korkeasti koulutetun ystäväni kanssa, joka on tällä hetkellä pätkätyössä, mutta ei silti juurikaan ehdi juhannusta viettelemään ja kertoi vielä näin illallakin joutuvansa töihin. Vaihtaisin osia milloin vain ystäväni kanssa ja itse tässä pitkäaikaistyöttömänä grillailen kerrostaloasunnon uunissa makkaroita ja luen hyviä työttömyysblogeja.

    Mitäpä mieltä olet tästä Englannin ja EU:n tilanteesta? Tuleeko vaikuttamaan miten Suomen työllisyystilanteeseen?

    VastaaPoista
  2. Olen kanssasi samaa mieltä. Vaihtoehdot alkavat loppumaan. Yrittäjyyttä varmasti tarjotaan helposti, mutta miten sellaisen tyhjästä pykäisi pystyyn, varsinkaan kun ei ole minkään sortin ideaa kannattelemassa koko ajatusta. Yrittäjyyteen tarvitaan ekstroverttiyttä jonkin verran ja sitä itseltäni ei löydy tippaakaan.

    Ulkopolitiikan suhteen olen työntänyt pääni pensaaseen, joten en ole tutustunut kyseiseen aiheeseen juurikaan. Omien kokemuksien valossa mikä tahansa kriisi maailmassa riittää lisäämään työttömyyttä täällä meillä. Epäluulojani lisäävät kaikenlaiset Bilderberg-kokoukset, jossa rahamaailman kalifit sanelevat politikoille mihin suuntaan maataan vievät tai hukka perii...

    Omia ja vaimon lapsuuden traumoja miettineenä päällimmäiseksei tuntuu nousevan olotila, joka nykyisyydessäkin on vallitseva; eli vaikutusmahdollisuuksien puute omaan elämään. Silloin jää tunne, ettei itse enää ole pääosassa omassa elämässään vaan elää sukupolvensa elämää. Meidän sukupolven kohtaloksi on jäädä ensimmäisenä sukupolvena sitten 1800-luvun köyhemmäksi kuin omat vanhemmat. Sen sijaan, että meistä olisi kilpailtu niin meitä on kilpailutettu jatkuvasti ja sillä on seurauksensa. Noin miljoona ihmistä syö KELA:n korvaamia psyykelääkkeitä. Se on viiden miljoonan kansasta aika iso määrä, 20% tai joka viides, miten vain lukemat uppoavat.

    VastaaPoista
  3. Nyt parin kuukauden työllisyyden jälkeen tiedän missä ne piilotyöpaikat piilottelevat! Siellähän ne köllivät, työpaikan intranetissä. Koska olen vuokratyöntekijä, niin minulla on sekä vuokrafirman että asiakasyrityksen sisäisessä haussa olevat työpaikat syynnättävissä. Ehkä puolet niistä on myös julkisessa haussa, mutta loput näkyvät vain firman työntekijöille. Sanomattakin on selvää, että avoimia paikkoja täytyy pommittaa niin maan perkuleesti vielä kun on töissä. Työsuhteen päätyttyä tuokin työpaikkojen salattu satumaa katoaa ulottumattomiin... Harmi vaan, että minulle mahdollisia paikkoja on niin vähän. Koulutus ei oikein natsaa noihin pankki-, rahoitus- ja vakuutusalan paikkoihin. Jotain asiakaspalvelutyötä voisi irrota, mutta sen vuoksi täytyisi varmaan muuttaa toiselle puolelle Suomea. Ja aluksi tietenkin vain määräaikaista työsuhdetta olisi tarjolla, joten hieman hirvittäisi jonkin viiden kuukauden pätkän vuoksi sanoa irti edullinen vuokra-asunto ja satsata muuttokustannuksiin ja muuhun mukavaan. Sitten jos ei työ jatku, niin löydän itseni työttömänä jostain Tampereelta lähes puolet kalliimmasta asunnosta, johon minulla ei todellakaan ole varaa. Ja ai niin, en edes haluaisi muuttaa tältä paikkakunnalta pois, mutta eipä taida minulla sellaista luksusta olla, että saisin valita missä asun.

    Jos nyt totta puhutaan, en kyllä tarvitsekaan mitään työpaikkaa. Tarvitsen vain ihan sikana rahaa, jotta voin haistattaa huilut työnteolle ja tehdä jotain kivempaa.

    VastaaPoista
  4. Sinne ne työpaikat jäävät, odottamaan "sitä oikeaa"... :D. Tuota on saanut lukea, että omistusasuminen on huono juttu työvoiman liikkuvuuden kannalta. Onhan se sitä varmasti, mutta jokaisella kaupungilla on varmasti oma työttömien ryhmittymä, josta luulisi irtoavat joku siihen avautuvaan työpaikkaan, ettei tarvitse toiselta puolelta Suomea tuoda työtöntä yhteen työpaikkaan. Itse juuri mietin, että on hullua maksaa 57m2 rivarikaksiosta 706€/kk vuokraa. Jos omistaisin samankokoisen asunnon, maksaisin vastiketta vain 150-250€/kk. Ihan hyvin tulisi toimeen pienemmilläkin tuloilla ja rahaa riittäisi kulutukseen, nyt lähestulkoon kaikki menee asumiseen. Mitenhän siinä sitten kävisi jos tosiaan kaikki asuisivat vuokralla? Työvoiman liikkuvuus olisi suurta, mutta niin olisi vuokratkin. Työttömän kaikki rahat menisivät aina puolen vuoden välein tapahtuvaan muuttoon ja takuuvuokriin tms. Pääkaupunkiseudulla yleensä on vielä määräaikaiset vuokrasopimukset, jotka minimissään kestävät vuoden. Siinä sitten puoli vuotta tai alle duunia ja sitten niistä kertyneet rahat valuvat vuokranantajille ja muuttofirmoille ja taas olet nollatilanteessa vuoden päästä.

    Olisipa varaa ostaa oma... Itsekin kolmessa kaupungissa aikuisiällä (työttömänä) asuneena sitä kaipaa jo jonkin sortin juurtumista. Uuteen kaupunkiin muutettaessa menee aina aikaa, ennenkuin asettuu aloilleen. Jos tässä irtolaiseksi täytyisi ryhtyä niin eihän sitä sitten enää osaisi asettua yhteenkään kaupunkiin kun ei tiedä missä asuu puolen vuoden päästä. Eikai siinäkään mitään jos olisi juuri kotoa muuttanut pois kun omaisuutta oli vaatteet päällä ja telkkari ja patja. Nyt jo pian pari vuosikymmentä omillaan ja irtotavaraa kiitettävästi niin ei voine ihan pieneen asuntoon muuttaa ja sitten täytyy ottaa huomioon myös vaimo ja hänen tarpeet. Eli ei sitä enää noin vain hypitä kaupungista toiseen työn perässä.

    VastaaPoista