maanantai 20. kesäkuuta 2016

Pihan laittoa

Kaikki lähti siitä, kun metsurit kaatoivat takapihaltamme viisimetrisen kuusen, joka aiemmin toimi mainiona näkösuojana takapihamme ja ulkoilureitin välissä. Mietimme kaikenlaisia aitaelementtejä ja jopa sellaisen bambuaidan hankkimista.

Kaikissa edellä mainituissa oli ongelmana kaksi asiaa:
1. Ne maksoivat rahaa
2. Samalla kun ne estivät näkymän pihallemme, estyi meiltä myös näkymä metsää,

Joten oli päästettävä luovuus valloilleen. Jossain näimme sisustuselementin, jossa paksumpaan lautaan oli porattu reikiä ja niihin reikiin tuupattu luonnonkäppyröitä kepakoita. Ajattelimme, että miksei sellaista voisi käyttää myös ulkona kunhan mittasuhteet muuttaa sinne sopiviksi. Ja niin alkoi työmme. 

Pyysimme metsureilta luvan ottaa heidän kaatamiaan risuja ja vuolimme niistä kuoret pois. Kuten maassa olevasta kuorikasasta, niin muutama tovi vierähti vuollessa. Onneksi sää oli suosiollinen ja jokin aika takaperin puukonteko-kurssilla opittu puukon oikeaoppinen teroitus oli hallussa niin työt sujuivat. 



Eräällä kävelylenkillä löysimme polunvarresta kelottuneen tukin, joka sopi oivallisesti jalustaksi kepakoille. Halkaisun aloitin käsisahalla ja puolen tunnin ja viiden sentin etenemisen jälkeen tein laskutoimituksen, että sahaisin tukkia vielä juhannuksena... Joten marssin naapurin puheille ja lainasin häneltä sähkösahan. Silläkin meni melkein pari tuntia halkaista tukki. Taisi saha olla kesäterässä.



Kun tukki oli halkaistu ja kepakot kuorittu, oli aika porata reikiä tukkiin kepakoiden istuttamiseksi siihen. Tätä varten jouduin investoimaan biltemasta säädettävän puuporanterän. Ensimmäiseen tukkiin kaiversimme kolot kepakoille ihan puukolla ja vasaralla ja niistä kolosista tuli sen verran matalia ja epäsäännöllisiä, että kepakoita joutui kiilaamaan reilusti, jotta pysyivät tukevasti pystyssä. Siksi tähän toiseen ajattelin tehdä säännölliset reiät kunnon poranterällä. Terä maksoi vain 12€ ja tulee varmasti käyttöön vielä tulevaisuudessa.    



Reiät porattiin epäsymmetrisesti, sillä halusimme korostaa käsityön jälkeä. Mitä ideaa on yrittää käsitöissä jäljitellä konetyön jälkeä? Silloin sitä voisi suoraan vaan marssia kauppaan ja ostaa haluamansa. Epäsymmetrisyys tarjoaa myös mahdollisuuden asetella vänkyröitä kepakoita hieman vapaammin.



Insinööri kun olen, niin mittasin jokaisen kepakon työntömitalla ja säädin poranterän sopivaksi jokaiselle kepakolle yksitellen. Aluksi ajattelin tehdä vain yleismalliset reiät, mutta jokin nörtti minussa sisällä ei sallinut sellaisia vapauksia. Tämän seurauksena jokainen kepakko sujahti porattuun reikään suhteellisen kivuttomasti ja istui siellä napakasti.



Varmistimme vielä kepakoiden pysyvyyden Erikeeperillä. Litran pullo on varmasti yli 25 vuotta vanhaa puuliimaa, mutta silti se vain toimii. 


Kun kepakot oli aseteltu mielestämme oikein, oli aika laskea vaimo irti. Hän maalasi koko hökötyksen valkoiseksi ja loppumetreillä sai idean koristeluun. 



Kun koko hökötys oli valmis, oli aika ruuvata parista laudasta alle jalakset. Ei tästä rekeä tule, jos sitä mietitte. Jalaksien päälle tulee istutusruukku ja sinne istutamme villiviiniä, jotka sitten toivon mukaan kiipeävät kepakoita pitkin ja muodostavat ajan kanssa viherseinän. Samalla istutusruukku toimii painona jalaksien päällä, sillä viherseinässä on jonkin verran purjepinta-alaa, joten tuuli tulee taatusti sitä heiluttamaan. 

Fyysikköystäväni olisi varmasti ollut mielissään saadessaan laskea minkä verran teoreettisesti voi tuollainen "purje" saada aikaan voimaa ja minkä verran vääntöä kohdistuu jalaksiin yms. hänelle itsestään selviä asioita. Itse tein insinöörit, ravistin varmuuskertoimet hihavakion mukaan ja jos ne eivät riitä niin sitten korjaan tuhot ja teen seuraavasta vahvemman... Tätä lukiessaan fyysikon sydän itkee verta... :D



Multaa sinne laatikkoon meni jonkin verran. Onneksi saimme laatikoiden mukana mullat myös. Laatikot tarjosi vaimon sisko, joka uudistaessaan omaa pihaansa totesi näiden laatikoiden joutavan pois ja tarjosi niitä meille.


Lopputulos ulkoilureitin suunnalta katsottuna. Täytynee toivoa, villiviinin kasvavan. Vaikka tuosta näkee hyvin läpi niin ohi käveltäessä tuo kuitenkin rikkoo maisemaa ja tekee pihastamme erillisen tilan. Joten tilanjakana tuo toimii erinomaisesti, eikä estä näkymää metsään, sillä pihalla liikuskelee hitaammalla tahdilla kuin ulkoilupolulla, niin kepakoiden läpi näkee.



Ja sitten näkymä pihalta käsin. Kuvan oikeassa reunassa näkyy toinen samanlainen näköeste, joka olisi tarkoitus laittaa tuon pihan perällä olevan oikealle puolelle.


Koko projektin kustannuksia on hieman hankala laskea, sillä entuudestaan oli puukot, porakone, maalia ja pensselit. Istutuslaatikot toki piti hakea 300 km:n päästä, mutta olimme sinne menossa vierailemaan joka tapauksessa. Matkan varrelta lainasimme peräkärryn ja sen vuokran kuittasimme yhdellä istutuslaatikolla, joka ei pihallemme enää olisi mahtunut. 

Joten vaihdantatalouden ja olemassa olevien tarvikkeiden&luonnontuotteiden hyödyntämisen lisäksi taisi kustannukseksi jäädä se 12€ poranterä, jota voisi pitää investointina ja sitä kuoletetaan tulevissa projekteissa. Toki työtunteja meni niin paljon, että jos tuollaista alkaisi myymään ja jotain palkkaa siitä itselleen kuvittelisi saavan niin ei tuota saisi ikinä myytyä. 

Työttömällä kuitenkin on aikaa ja mikä sen terapeuttisempaa kuin puuhastella käsitöiden parissa. Olenkin usein miettinyt sitä, kuinka käsillä tekeminen on vähentynyt töiden siirtyessä hiljalleen automaation ja Aasian suuntaan. Tämän myötä on ollut nouseva trendi erilaisten mielensairauksien kanssa. 

Voisiko olla niin, että työn konkretian katoaminen on jollain tapaa vieraannuttanut ihmisen sille luonteenomaisesta elinympäristöstä ja -tavasta? Kun tietotyö lisääntyy ja oman käden jälkeä ei missään näe/tunne käsin kosketeltavasti, ihminen menettää mahdollisuuden tuntea ylpeyttä siitä mitä on tehnyt. Yhä harvempi on enää timpuri, joka voi sanoa :"Tuossa oli metsätilkku, mutta kaadoin puut, kuorin tukit ja rakensin hirsimökin, joka seisoo tuossa vielä sadan vuoden päästä. 

Tietotyöläisen työnjälki on käytännössä vanhentunutta jo silloin kun hän sen saa valmiiksi. Kehitys laukkaa vauhdilla eteenpäin, mutta ihmisen evoluutio tapahtuu hitaasti ja pienin askelin. Viimeisen 50:n vuoden aikana teollistuminen ja automaatio on kehittynyt niin huimaa vauhtia, ettei ihmispoloinen tunne enää elävänsä maailmassa, johon syntyi.

9 kommenttia:

  1. Tässäpä onkin oiva esimerkki siitä, ettei työtön todellakaan aina ole se kliseisesti ajateltu laiska, työtä vieroksuva ja kaljaa kittaava sohvaperuna!

    Mitä tulee työn tekemisen nopeuteen, niin mielestäni nykyaikana voitaisiin hommat hoitaa kerralla kuntoon, eikä aina vain tuijottaa siihen näennäiseen tehokkuuteen ja nopeuteen. Jossakin aikaisemmassa kirjoituksessasi taisit mainitakin, että jollakin edellisellä työpakallasi oli yleisenä vitsinä se, että aina oli kamala kiire, mutta työt oli silti aina vara tehdä kahteen kertaan.

    Itse olen työskennellyt mm. rakennusalalla, joka on myöksin surullisen kuuluisa ainaisesta kiireestään ja eräänkin kerran yhdellä työmaalla lukkoseppä oli jo suunnilleen tulossa asentamaan lukkoja työn alla olevan kerrostalon asuntojen oviin, jotka olivat vielä ovitehtaalla.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Yleensä olen pitänyt itseäni lähinnä huonona esimerkkinä, tiedätkös sellaisena jolla vanhemmat pelottelevat lapsiaan kun mörköllä pelottelu on menettänyt voimansa...

    Kiireestä voisi kirjoittaa vaikka kirjan. Useimmiten työelämässä sai huomata, että riitti, että toimistolla oli yksi ihminen, joka hössötti ja loi itselleen kiireen näköisen sijaistouhun työn tekemiseen sijaan. Yleensä tällainen henkilö jupisee itsekseen juoksennellessaan paperinippu käsissään työpisteensä ja tulostushuoneen väliä. Jos joku jotain erehtyi kommunikoimaan tällaisen henkilön kanssa niin yleensä tämä ensimmäiseksi kertoi kuinka kiire juuri nyt on. Kuitenkin puoli tuntia myöhemmin kyseinen kiirehtijä juttelee niitä näitä kysyjän kanssa. Eikai tuossakaan mitään, mutta tuo kiireen tuntu leviää pienessä toimistossa nopeasti ja pian kaikki ovat stressaantuneita ja kiireisiä.

    Näin syntyy kollektiivinen kiire ja toimisto on täynnä säheltäjiä sen sijaan, että oikeasti olisivat kiireisiä...

    VastaaPoista
  3. Oletko muuten ikinä ajatellut, ettet ole jollakin tavalla oikeanlaisesti syntynyt tähän aikaan ja paikkaan? Näytätkin enemmänkin jonkinlaiselta komealta viikingiltä, kuin joltakin insinööriltä. Sinua olisi helpompi kuvitella takomassa jotakin miekkaa! :)

    Itse välillä tuumailen, etten oikeasti ole syntynyt oikeaan aikaan ja tähän maailmaan. Tokihan sitä ei voi kukaan valita ja kukaan ei syntymiselleen voi lupaa pyytää. Se ei ole valinta. Elämä on siitä vittumainen, että se on juurikin pyytämättä saatu.

    Suuria ikäluokkia edustavien vanhempieni tarinat heidän työelämään pääsystä kuulostavat täydelle utopialle, kun silloin ”vain mentiin sinne töihin”. Esimerkiksi kaverini isä pääsi eläkkeelle asti kestävään työsuhteeseen eräälle tehtaalle, kun hän nuorena vain kehtasi nousta tehtaan lava-auton kyytiin, missä isolla megafonilla toitotettiin, että tämä tehdas hakee nuorisoa juuri nyt töihin. Arvatenkin tämä kaverini on nytten myös siellä tehtaassa vakituisessa työssä isänsä jalan jäljissä ja todella hyvä asia kaverilleni! Eipä siinä, ei ole minulta pois. Välillä vain ahdistaa se kaikki vittuilu työtätekeviltä ja vakituisessa työssä olevilta, että kuinka helppoa se on vain ”mennä sinne töihin”.

    Tällä hetkellä vuokra-asunnossani on kylppäriremontti meneillään ja soitin tässä aamusta vastaavalle maalarille, joka olisi tänään tulossa tasoittamaan sinne seiniä. Kyselin kellon aikaa, milloin hän kenties olisi tulossa asuntooni, mutta hän vastasi olevansa niin kiireinen, eikä osannut kertoa tarkkaa aikaa.

    Tästä kiireeestä ollaan myös puhuttu aikaisemminkin ja jotenkin näin työttömänä on surullisen huvittavaa istua tässä koneella parhaimpaan työaikaan sinulle kirjoitellen, kun toisella muka on niin kiire.

    Kiireestä puheen ollen, entisessä työpaikassani pääsin käsiksi vanhoihin 30-luvulta peräisin oleviin asiakirjoihin, joissa sen aikainen lääkäri muka voivotteli kiireitään. Jotenkin älyttömästi huvitti tämä lääkärismiehen ulina siitä kiireestä näin nykyaikaan verrattuna.

    No tulipa nyt näin aamusta ”oksennettua” tähän mietteitä, mutta sinulla on todella hyvä blogi ja pidellään peukkuja pystyssä ja toivottavasti työllistyt vielä. Itse jos oisin työnantaja, niin palkkaisin sinut välittömästi. Vaikutat ns. ”hyvälle tyypille” ja ajattelevalle, fiksulle ihmiselle.

    ”Keep on rocking in the free world!” :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuistasi, tässähän aivan punastuu...Osut aavistuksessasi aivan oikeaan, tosin en ole nähnyt itseäni aivan niin kaukana historiassa kuin viikinkiajat. Itse en juuri aseista ja väkivallasta pidä. Isä joskus osti minulle ilmakiväärin, mutten sillä juurikaan ammuskellut. Itse koen henkisesti sopivimmaksi ajankohdaksi 40-70-luvun Amerikan Yhdysvallat. Tuona aikana koettiin monia mullistuksia teollisuuden, pop-kulttuurin ja ylipäätään asenneilmastossa. Suurin uhka tuntui olevan kommunistit ja kylmä sota, joka sitten ei normaalin average Joe:n elämässä näkynyt millään tavalla. Sen sijaan autoissa näkyi voimakkaasti avaruusajan muotoilua ja ideologiaa. Tiesitkö muuten, että jo 1959 Cadillacissa oli kojelaudalla anturi, joka vaihtoi pitkät valot puolikkaille automaattisesti kun vastaantulevan auton valot osuivat siihen? Aikamoinen tekninen innovaatio, joita ei näe vielä tämän päivän autoissa. Musiikki ravisutti ja aiheutti pahennusta sotia kolunneissa, vanhoillisissa sukupolvissa. Nuori polvi kuitenkin pääsi vapautumaan monellakin tapaa autoritäärisistä vanhemmistaan. Talouskasvu oli voimakasta ja edes kommunismin pelko ei estänyt ihmisiä suunnittelemasta tulevaa ja rakentamasta elämää toiveikkaana paremmasta maailmasta, jonka jättää lapsilleen.

      Monesti olen ajatellut asian niin, että olisi viimeinen hetki ollut potkaista tyhjää kun berliinin muuri murtui yhdistäen Saksat ja sitäkautta lopetti kylmän sodan euroopassa ja myös U.S.A:ssa.

      Vai takomassa miekkaa? Ehkä jotenkin tähän tyyliinkö:

      http://tuhannentyohakemuksenimies.blogspot.fi/2015/03/jotain-ihan-muuta-ii.html

      Tuossa taoin itselleni puukkoa. Vähän ehkä noloa myöntää , että vaimo minut tuolle kansalaisopiston kurssille patisti ja lähti vielä itse mukaan kun minua ujostutti...

      Oli muuten nasevasti sanottu:" Elämä on siitä vittumainen asia, että se on pyytämättä saatu". Taidan lainata tuota jossain asiayhteydessä. Sen verran ponnekas sanoma sillä.

      Tuo polarisaatio yhteiskunnan sisällä meitä uhkaa. Vanhemman polven edustajat eivät tunnu ymmärtävän, miten paljon tänä päivänä vaatii työtä päästäkseen töihin. Saati kuinka ylipäätään on matemaattinen mahdottomuus saada kaikille töitä. Joskus tuo asia on kiehuttanut reilustikin, enää en jaksa välittää. Saavat ihmetellä ja vastaan kyllä kysymyksiin asiallisesta, jonkin aikaa. Monelle tuntuu aivan käsittämättömältä kun kerron hakeneeni tähän päivään mennessä noin 2000 työpaikkaa. Todellisuudessa en ole varma, mikä se lukema on, sillä lopetin tilastoinnin neljän vuoden ja 500:n haetun paikan jälkeen. Olen tämän vuoden aikana hakenut noin kymmenen hakemuksen viikkotahtia, joten 200 on taatusti mennyt jo rikki. Tasan ei mene onnenlahjat...

      Kaikenlaiset tehokkuusvaatimukset ovat kasvaneet valtavasti noista ajoista. Niin on kyllä väkilukukin kahdesta miljardista liki kahdeksaan miljardiin, joten ei ihme jos työtä riittää. Kunpa keksittäisiin aikakone (tai edes virtuaalimaailma) ja jokainen voisi matkata mieleiselleen aikakaudelle ja omakohtaisesti todeta, kuinka hyvin omat mielikuvat vastaavat todellisuutta.

      Kiitos kehuista! Mukava, että yksi seitsemästä lukijastani malttaa aloittaa dialogin kanssani. Joskus itsekseen höpinä täällä blogissa turhauttaa kun ei omasta rajallisesta maailmankatsomuksesta tahdo löytää uusia näkökulmia.

      p.s. Neil rokkaa.

      Poista
  4. No nythän se maalari sitten kävikin ja hänellä oli oma poikansa mukana ”apu-miehenä”, josta isänä möykkäsi, että hänen poikansa ei ala näitä töitä sitten tekemään jos se on hänestä isänä itsestään kiinni ja kertoi samalla kuinka ylpeä oli tästä pojastaan, joka opiskeli matematiikkaa tai jotakin sellaista siihen liittyvää vissiinkin yliopistossa. Poika oli aika hiljainen ja ei itse saanut suutansa auki koulutuksestaan.

    Itse siinä sitten hölmistyneenä yritin kysellä, että eikö juuri tämänkaltainen mestari-kisälli -tilanne olisi juurikin ihanteellinen?

    Ei se korkeakoulutus nykypäivinä takaa työelämässä mitään autuutta ja juurikin tämmöinen käsillätekeminen olisi mielestäni se juttu, missä nykyaikana parhaiten työllistytään. Toistaiseksi ei ole vielä keksitty robottia tai automaatiota, joka korjaisi itsestään kylppärin hilseilevän seinäpinnan.

    Väkisinkin aloin siinä sitten miettimään, että ovatko nämä jotkut ”vanhat ketut” jo niin leipääntyneitä omaan työhönsä ja eivät arvosta sitä omaa käsiensä jälkeä? Omasta pojastaankin toivotaan jotakin korkeakoulutettua ”matematiikan Motzartia”? Tottakai vanhemmat toivovat lapsistaan aina parempia kuin he itse ovat ja Kolmannen Naisen laulaja Pauli Hanhiniemikin lauloi aikoinaan äidistä, joka pojastaan pappia toivoi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika usein tuntuu olevan, että jälkikasvulleen halutaan parempaa elämää kuin mitä itse on elänyt. Nurinkurista kyllä, juuri suuret ikäluokat eli jo eläkkeellä olevat vanhempieni ikäluokat ovat saaneet elää yltäkylläisintä elämää ja minun sukupolveni eli 70-luvulla syntyneet ovat ensimmäinen ikäluokka sitten 1800-luvun, jotka jäävät köyhemmiksi kuin vanhempansa.

      Moni ei tosiaan tunnu ymmärtävän sitä, miten mestari-kisälli-oppi olisi juuri se paras mahdollinen väylä työelämään. Tuo ikäluokka, joka on kansankoulusta päässyt suoraan työelämään, kuvittelee koulun penkillä istumisen olevan se parempi vaihtoehto. Monestikaan näin ei ole. Tavallaan aika ironista, että juuri tämä ikäluokka kuvittelee opiskelun olevan tien onneen ja kuitenkin ollessaan rekrytoivassa asemassa, he arvostavat nimenomaan kokemusta työnteosta, eikä juuri ollenkaan arvostusta löydy teoriaopinnoille. Itsekin olen saanut ihmettelyjä osakseni, miksi olen tehnyt sen kaltaisia töitä, mitä olen tehnyt kun koulujakin olen käynyt? Kun kerron lähettämieni hakemusten määrän, näen jo heidän kulmakarvojen liikkeestä, että pitävät minua patologisena valehtelijana tai muuten vaan omituiselta ja riskirekrytoinnilta.

      Kyllä se nanoteknologia vielä tekee virattomaksi kädentaitajat, mutta siihen on vielä aikaa sen verran, ettei me sitä nähdä. Siihen asti täytynee sinnitellä näillä avuilla.

      Poista
    2. ”Itsekin olen saanut ihmettelyjä osakseni, miksi olen tehnyt sen kaltaisia töitä, mitä olen tehnyt kun koulujakin olen käynyt? Kun kerron lähettämieni hakemusten määrän, näen jo heidän kulmakarvojen liikkeestä, että pitävät minua patologisena valehtelijana tai muuten vaan omituiselta ja riskirekrytoinnilta.”

      Tästäpä tulikin mieleeni, kun olen aikaisemmin ollut kouluja käyneenä ja työkokemusta monelta alalta omaavana työhaastattelussa aivan tällaiseen perusduunarin työtehtävään. Tämä työpaikan pomo sitten kysyi minulta aivan pokkana perinteisen kuluneen kysymyksen 3 viikon pätkätyöhön, että ”missä näet itsesi 5 vuoden kuluttua? Mieleni teki vastata, että ”sinun esimiehenäsi!”

      Mitä helvettiä kukaan, edes vakituisessa työssä oleva voi tämänkaltaiseen kysymykseen vastata?

      Poista
    3. ”Itsekin olen saanut ihmettelyjä osakseni, miksi olen tehnyt sen kaltaisia töitä, mitä olen tehnyt kun koulujakin olen käynyt? Kun kerron lähettämieni hakemusten määrän, näen jo heidän kulmakarvojen liikkeestä, että pitävät minua patologisena valehtelijana tai muuten vaan omituiselta ja riskirekrytoinnilta.”

      Tästäpä tulikin mieleeni, kun olen aikaisemmin ollut kouluja käyneenä ja työkokemusta monelta alalta omaavana työhaastattelussa aivan tällaiseen perusduunarin työtehtävään. Tämä työpaikan pomo sitten kysyi minulta aivan pokkana perinteisen kuluneen kysymyksen 3 viikon pätkätyöhön, että ”missä näet itsesi 5 vuoden kuluttua? Mieleni teki vastata, että ”sinun esimiehenäsi!”

      Mitä helvettiä kukaan, edes vakituisessa työssä oleva voi tämänkaltaiseen kysymykseen vastata?

      Poista
    4. Ohhoh! Nyt kyllä tuli tuplapostaus, kun kone tilttaili, mutta eipä siinä asialta siltikään kieltämistä!

      Poista