keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Aikuistumisen taakka

Törmäsin mielenkiintoiseen uutiseen, jossa kerrottiin nykynuorten halusta pysyä nuorina tavanomaista pidempään:

http://www.iltalehti.fi/terveys/2016071121890238_tr.shtml


Yhä useampi kaksikymppinen ei todellakaan halua aikuistua


Keskiviikko 13.7.2016 klo 09.24 


Koskaan ennen nuoret aikuiset eivät ole olleet niin haluttomia kasvamaan aikuisiksi kuin nyt.
  • Nuoret aikuiset opiskelevat pidempään ja hankkivat lapsia myöhemmin kuin edelliset sukupolvet.
  • Syyksi tähän arvellaan muun muassa nuoruuden ihannointia ja tulevaisuudenpelkoa.

Nuoret aikuiset asuvat länsimaissa vanhempiensa luona keskimäärin pidempään kuin ennen.
Nuoret aikuiset opiskelevat pitempään kuin ennen ja he lykkäävät lapsentekoa. Puhutaan siitä, että teini-iän ja todellisen aikuisuuden välinen aika on kasvanut muutamista vuosista moniksi vuosiksi, usein jopa vuosikymmeneksi.
International Journal of Behavioural Developmentin julkaisemassa tutkimuksessa perehdyttiin tähän ilmiöön enemmänkin.
Kävi ilmi, että nykyopiskelijat ovat entistä haluttomampia kasvamaan aikuisiksi. Ajatus aikuiseksi kasvamisesta ahdistaa.
Tutkijat vertailivat kaksikymppisten ajatuksia aikuiseksi kasvamisesta eri vuosikymmenillä vuodesta 1982 vuoteen 2012.
Tutkimus osoitti  Research Digestin mukaan selvästi, että kaksikymppiset pelkäävät aikuiseksi kasvamista enemmän kuin nuoret aikuiset aikaisemmissa sukupolvissa.
Mikä aikuisuudessa pelottaa?
Tutkijoiden mukaan tulos on huolestuttava siksi, että tällainen pelko voi heikentää henkistä hyvinvointia.
Miksi sitten nykyiset kaksikymppiset pelkäävät aikuisuutta yhä enemmän? Tutkijoilla ei ole tähän tyhjentävää selitystä. Selitystä voisi etsiä esimerkiksi siitä, että kaikki elämässä muuttuu koko ajan yhä kiihtyvällä vauhdilla.
Yksi tekijä nuorten aikuisten pelon kasvamisessa voi löytyä heidän lapsuudestaan. Heidän vanhempansa ovat aiempaa enemmän pyrkineet varjelemaan ja suojelemaan lapsia esimerkiksi niin, että lapsia on aina kuljetettu kouluun.
Sekin on syytä ottaa huomioon, että tietynlainen tulevaisuudenpelko on nykyisin ehkä tyypillisempää kaikissa ikäryhmissä kuin ennen.
Nuoruuden ihannoinnilla voi olla tekemistä aikuiseksi kasvamisen pelon kanssa.
Tutkijoiden mukaan voisi olla hyödyllistä välittää entistä enemmän tietoa myös siitä, että aikuisuus ei ole vain pelottavaa.
Aikuisuuteen liittyy myös viisaus, tietoa ja kokemuksien karttuminen. Ne voidaan saavuttaa, kun uskalletaan ottaa nuoruuden jälkeen se seuraava askel, askel aikuisuuteen. 


Toisaalta ymmärrän mainiosti halun pysyä nuorena ja vanhempien suojassa. Kuka nyt haluaisi aikuistua tällaisessa maailmassa, jossa joudut kerta toisensa jälkeen taistelemaan asemastasi työ-ja koulumaailmassa. Kun elämä on yhtä kilpailua niin monikaan ei sellaista jaksa. Kukapa siitä enää nauttii kun kaikenlainen tekemiseen liittyvä elämässä on yhtä maratonia toisensa perään. Kyllä huipulla olevat urheilijatkin tarvitsevat taukoa.

Ikävä tosiasia vain lienee se, että jos tauolle erehdyt jäämään, niin jäät sinne pysyvästi. Ihmisluonto taitaa olla sen verran tunneohjautuva, että tarvitsee hypettää aina jotain. Kun jokin ilmiö nousee pintaan, niin sitten sitä hypetetään hetki täysillä, kunnes se unohtuu täysin. Otetaan esimerkiksi vaikkapa sellainen yksinkertaisen viihdyttävä lelu kuin jojo. Taisin olle yläasteella kun hypetys alkoi. Elettiin vuotta 1991 noin suurinpiirtein ja kouluissa kierti huippujojottajia esittelemässä taitojaan ja samaten buustaamassa jojojen myyntiä. Kaikilla oli Coca-Cola-companyn mainoksilla varustettu jojo.

Eihän siinä kulunut vuottakaan kun jojot katosivat ja ei niistä sen jälkeen olekaan kuultu. Äitini kertoi hänen nuoruudessaan tapahtuneen tismalleen samanlaisen ilmiön jojojen kanssa.

Tästä pohjustuksesta pääsen varsinaiseen pohdintaani. Kun nuori valmistuu koulusta, hän joko pääsee välittömästi töihin ja ratsastaa suosion aallonharjalla edeten työurallaan. Tai sitten ei pääse ja vielä vuosien jälkeenkin taistelee saadakseen edes satunnaisen yhden pätkän töitä. CV näyttää erittäin reikäiseltä, mikä edesauttaa pysymään kortistossa. Työttömyyspätkät eivät ole kovin vahvaa valuuttaa kun töitä hakee, sen tiedän omasta kokemuksesta.

Töihinottajat ovat joko näitä suoraan koulun penkiltä töihin päässeitä, sillä ovat edenneet urallaan siihen pisteeseen, jossa palkkaavat väkeä tai sitten he edustavat sitä ikäpolvea, jotka vain kävelivät haluamaansa työpaikkaan 80-luvun kultaisina vuosina. Molempia ikäluokkia yhdistää sama erkaantuminen tämän päivän työtilanteesta, sillä eihän heillä ole ollut pienintäkään kuoppaa matkassa kun meillä toisilla on ollut valtameri ylitettävänä ja apuja meillä siihen tehtävään on pelkästään rannalta löytyneen puolilahon uppotukin verran....

Paljon on puhuttu myös siitä, miten opiskelijat lykkäävät valmistumistaan nykyisen taloustilanteen johdosta, sillä hekin tietävät nykyisin työelämän kuopat. Jos valmistuu, eikä kolmessa kuukaudessa pääse töihin, niin koko elämänmittainen ura olikin sitten siinä. Toista mahdollisuutta ei tule.

Miksi siis haluta aikuistua ja ottaa vastuuta elämästään kun se käytännössä tarkoittaa hyppäämistä tuntemattomaan ja toivomista, että yhteiskunnan turvaverkko on alhaalla ottamassa sinut vastaan? Käytännössä siis hyppy tarkoittaa itsensä tipauttamista sosiaaliavun piiriin ja tuskin koskaan sieltä nousemista veronmaksajaksi. Varmasti poikkeuksiakin löytyy, sitä en kiistä. Aikaisemminkin purnaamani kahtiajakoisuuden kuilu vaan tuntuu kasvavan vuosi vuodelta.

Paljon kaadetaan nuorten vanhempien niskaan kun ajatellaan ns. Curling-vanhemmuutta, jossa vanhemmat silottavat tietä nuoren edellä, yrittäen parhaansa mukaan saada nuoren välttymään pettymyksiltä. En laittaisi rahaa likoon tuon puolesta, sillä en lähipiirissä sellaista vanhemmuutta ole nähnyt. Lähes jokaisella tuntemallani ihmisellä on pettymyksiä ja traumoja lapsuudesta. Ai niin, olenkin sitä ikäpolvea, joka on saanut kerta toisensa jälkeen pettyä vanhempiinsa ja yhteiskuntaan ja se oli aivan ok kasvatustapa silloin. Artikkelissa olikin puhe nykynuorista...

En tunne ketään itseäni 20v nuorempaa, jotta voisin vahvistaa uutisen hypoteesin. Niin, vanhempien ja kasvatuksen niskaan on todella helppo kaataa tämäkin ongelma, mutta mikä voisi olla yhteiskunnan rooli tässä asiassa? Elämme yhä vain kiihtyvällä tahdilla muuttuvassa yhteiskunnassa. Kaikki tapahtuu nopeammin, muttei paremmin. Junnuna muistan, miten lääkäriin pääsi samana päivänä, toki voi joutua tunnin odottamaan, mutta vastaanotolla lääkärillä oli aikaa kuunnella ja kysellä. Nykyään lääkärille pääsee viikon tai kahden päästä ja silloinkin aikaa on 10-15 min ja  lääkäri ei mitään kysele vaan kertoo apteekista löytyvän reseptin ja heittää ulos.

Kun minä olin nuori, kotiläksyt sai tehtyä puolessa tunnissa. Nyt olen saanut lukea FB-päivityksistä, kuinka nykynuoret tekevät 2-3h läksyjä koulun päätteeksi ja tehtävät alkavat olla sitä luokkaa, etten niitä itse nykyisellä osaamisellani juuri nopeammin pystyisi tekemään. No, vääräleuat voisivat ajatella, kuinka neljääkymmentä ikävuotta lähestyvä alkaa olla seniili...Kuitenkin, valtava työmäärä jo nuoresta lähtien, sillä osaaminen on kilpailuvaltti, mutta niitä osaajia on muitakin kilpailemassa niistä yhä vain harvenevista palkinnoista.

Osaltaan voisin tästä kuitenkin myös vanhempia syyttää.  Kun lapsi ei saa koskaan olla lapsi, tehdä niitä "hölmöjä" asioita, kuten kiipeillä puissa tai leikkiä hiekkalaatikolla, hypätä katolta tms. niin miten sitä voi odottaa mitään muuta seurauksena kuin ikuisen lapsuuden tavoittelua. Lapsen kuuluu olla "kiltti", mikä ei oikeastaan määrittele millään tavalla, millainen lopulta kuuluisi olla. Kun lapsuus jää väliin ja lapsen tulee olla aktiivinen ja sosiaalinen, osallistua kaikenlaiseen ohjattuun toimintaan, harrasteisiin yms aktiviteetteihin niin koko lapsuus jää kokematta ja lapsuuden vallitseva kokemus on suorittaminen.

Kun viimein vapautuu vanhempien tyrannian alta parikymppisenä, kohtaa ensimmäistä kertaa tilanteen, ettei teekään asioita auktoriteettien kehotuksesta. Siinä voi monella kolahtaa kohdalle aika kovasti tajuta, että oma persoona on jäänyt muodostumatta ja oletkin sulloutunut sellaiseen muottiin, jonka vanhemmat muovasivat kuvitellessaan, millaisen sen oman lapsen kuuluisi olla.

Parikymppisenä saa vihdoin lomaa suorittamisesta. Vihdoin voi vain olla. Monet varmasti huomaavat loman tulleen tarpeen kun koko lapsuus ja nuoruus on mennyt tehdessä niitä asioita, joita sinulta on odotettu. Vapauden mukana sanotaan tulevan vastuun, mutta lomavaihde voi helposti jäädä päälle kun huomaa miten rentouttavaa on elää vailla suunnitelmia ja odotuksia. Miten se nyt lopulta eroaa meidän aikuisten maailmassa siitä, kun kesäloma-alkoholistilla jää putki päälle?

Tuossa voi piillä syy siihen, miksi nuoriso näyttää velttoilevan ja ylipäätään saamattomalta. Loma tulee kuitenkin tarpeeseen ja sitäkautta alkaa todella pitkä ja kivinen tie löytää oma persoona ja kiinnostuksen kohteet. 

Usein pysähtyminen teettää monilla kovasti töitä ja usein se tapahtuu aivan liian myöhään. Yhteiskunta kuitenkin odottaa koko ajan suoriutumista kaikesta, jolloin myös harrasteet voivat helposti muuttua suorittamiseksi ja niistä katoaa hohto ja tarkoitus. 

Vastuu voi näille nuorille tarkoittaa sitä jatkuvaa onnistumista, mitä on odotettu lapsesta pitäen. Kun sijaa erehtymiselle ei ole niin paineet menestyä kasvavat suunnattomiksi. 

On siis vähintäänkin inhimillistä nuoren pelätä aikuistumista ja haikailla sitä kokematta jäänyttä lapsuuden huolettomuutta ja avoimen uteliasta luonnetta kaikkea uutta kohtaan.

Vuonna 1985, suomalaisia oli 4,7 milj ja 2015, heitä oli jo 5,5 milj. Liki miljoonan henkilön kasvu väestössä ja automaation, robotisaation ja työpaikkojen karkaaminen Aasiaan ovat yhdessä luoneet erittäin tukalan tilanteen tulevaisuuttaan suunnitteleville nuorille. Kuinka nykyisessä pätkätyö-/työttömyys-/uudelleenkoulutusyhteiskunnassamme voi tulevaisuuttaan suunnitella seuraavaa päivää pidemmälle, kun oikeastaan ei tulevaisuutta ole. 80-luvulla vielä paperitehtaat porskuttivat ja siellä tehtiin viisivuotis-suunnitelmia. Sellaiseen aikajänteeseen pystyy jo jollain tavalla luottamaan ja omiakin tekemisiään suunnittelemaan. 

Ennen ammattiin kouluttauduttiin joko kaksivuotisella ammattikoululla tai sitten mentiin töihin ns. kantamaan vanhan asentajan työkalupakkia ja siinä sivussa opittiin työ. Palkka juoksi oppipoika-mestari-tyylisessä opiskelussa koko ajan. Työpaikan toimintasuunnitelma tehtiin viideksi vuodeksi kerrallaan.

Nykyisellään pörssiyhtiöiden suunnitelmat tehdään kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan ja ammattikoulu kestää kolme vuotta. Tämän jälkeen sitten suoritat EU:n vaatimat sertifikaatit ensiavusta, työturvallisuudesta, tulitöiden turvallisuudesta, hygieniapassista, trukkikortista tms. lähtien, ennenkuin olet edes pätevä hakemaan töihin. Parhaassa tapauksessa ehtii koko tehdas kadota kaupaungista sillä välin kun olet sinne soveltuvaa ammattia suorittamassa, kuten on useat sellu-, paperi-, elektroniikka- ja vaatetehtaat kadonneet maastamme.

Vuosia kuluu hukkaan uudelleenkouluttautumisessa ja vielä nelikymppisenäkään, lukematon määrä ammatteja myöhemmin, et välttämättä pääse töihin, koska alat olla liian vanha etkä omaa juuri lainkaan tarvittavaa työkokemusta. Sillä työkokemus on se valtti, jolla työpaikan saa tänä päivänä. Sitä on tilanteessa, jossa pitäisi itse tarttua niskaansa ja nostaa itsensä ilmaan...

Miksiköhän tulevaisuus pelottaa ja ei välttämättä haluaisi aikuistua?

Inhottaa käyttää sanontaa:"Ennen oli paremmin", mutta 80-luvun alle 5% työttömyyttä muistaen, se asia oli tosiaan paremmin. Huolimatta vauraudestamme ja elintason noususta, olemme monella tapaa rikkaampia kuin kolme vuosikymmentä sitten. Kuitenkaan, tämä vauraus ei ole tuonut ihmisiä onnellisemmaksi. Kun elämältä puuttuu suunta ja vaikutusmahdollisuudet, niin ei sen pohjalta oikein mitään kestävää pysty rakentamaan.

Miten suunnitella asettumista jonnekin ja kenties harkita oman kodin hankintaa kun yhtään ei tiedä, kuinka monta kertaa vuosikymmenessä joudut muuttamaan työn tai koulun perässä?

Miten onnistua parinmuodostuksessa kun talous pitäisi saada kuntoon vaikuttaakseen edes jollakin tavalla kunnolliselta kosijalta?

Miten perustaa perhe kun tulet itse juuri ja juuri toimeen sosiaaliavustuksilla? Onko sellainen maailma sovelias luoda uutta elämää kun vanhakin elää kituliaasti? Jos luontoa katsoo niin elämän edellytykset eivät täyty kun elintilaa ei riitä.

Millaiseksi kokee oman elämänsä merkityksellisyyden kun oikeastaan mikään taho ei kaipaa sinua, mikään yhteisö ei huoli sinua, mikään tekemisesi ei vaikuta kenenkään elämään, kukaan ei ole riippuvainen tekemisistäsi, kukaan ei tiedä sinusta, vain itse tiedät olemassaolostasi, olet vain olemassa jostain kohtalon oikusta, yhteiskuntasi paheksuu sinua, koska joutuu elättämään sinua käsittämättä ollenkaan, että elättäisit itsesi jos vain mahdollisuuden siihen saisit, joten olet taakka muille ja se käytännössä on ainut vaikutuksesi yhteiskuntaan, muutoin olet täysin merkityksetön!


21 kommenttia:

  1. Niin, nuoret eivät halua aikuistua, kun yhteiskunta ei anna siihen mahdollisuutta. Tottakai aikuistumiseen tarvitaan henkistä kypsymistä ja muuta ei materiaalista pääomaa, mutta kyllä esimerkiksi juurikin sellaisella asialla kuin vakituinen työpaikka on erittäin suuri merkitys sen aikuistumisen kannalta nuorelle, joka opinnoistaan valmistumisen jälkeen ponnistelee aikuisuuden rajamailla.

    Olen itse lähes samanikäinen kanssasi ja minulla on jo kolme ammattia opiskeltuna, mutta ei vakituista työpaikkaa. Periaatteessa olen vieläkin aivan samassa tilanteessa kuin silloin reiluna parikymppisenäkin, kun valmistuin opinnoistani epäonnekseni juuri alkaneen globaalin taloustaantuman keskelle ilman alani oikeaa palkallista työkokemusta. Toki oli opintojen aikaiset palkattomat työharjoittelut suoritettuina kiitettävin todistuksin, mutta niin kuin tiedämme ei näillä harjoitteluilla oikeita töitä saada.

    Asunkin jopa vielä samassa pienessä, mutta edullisessa opiskelujeni aikaisessa vuokrayksiössä, koska ei vain ole näin työttömänä yksineläjänä ollut varaa tai edes järkeä muuttaa tästä isompaan asuntoon. Lähes kaikki muut tuntemani ikäiseni ovat vakituisessa työssä ja jo ajat sitten ostaneet omistusasunnon, jossa elävät perheineen tai puolisoineen.

    Ja mitä tulee tähän yksin elämiseen niin kyllä se tuo pitkäaikaistyöttömyys valitettavasti vaikuttaa todella negatiivisesti tässä iässä parisuhdemarkkinoilla. Keskustelu kääntyy lähes poikkeuksetta melko nopeasti kysymykseen, että mitä teen työkseni? Eihän me sen työn kanssa seurustella ja mennä naimisiin, mutta kyllä sillä silti on ymmärrettävästi väliä jos toinen on persaukinen pitkäaikaistyötön ja toinen jo lähes 20 vuotta vakituisessa työssä käynyt. Siinä silloin eletään täysin erilaisissa maailmoissa.

    Eli kyllä tämä oma elämä tässä junnaa aika pahasti paikallaan ja olen jopa välillä kyseenalaistanut oman aikuisuuteni, koska elämänkokemuksethan myöskin jalostavat ihmistä siihen aikuisuuteen. Esimerkiksi jokin perheen perustaminen tuntuu kohdallani hyvinkin epätodennäköiseltä mikä kuitenkin pitäisi olla aivan täysin normaali vaihe aikuisen ihmisen elämässä.

    Heh, itselläni oli muuten myöksin ala-asteella sellainen vihreä Sprite-jojo, jolla piti kikkailla joka hiton välitunti ja useimmiten jopa kesken oppitunninkin.

    Olet selvästikin alkanut kehittymään vesiväriharrastuksessasi ja nyt alkaa olemaan jo kovat piipussa. Tulee mieleen ihan jokin Kaukoidän kalligrafiaan liittyvä musteella tehty maalaustaide.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ”Siinä silloin eletään täysin erilaisissa maailmoissa.”

      Vastaan tässä nyt omaan kommenttiini, mutta tästä eri maailmoissa elämisestä ja eriarvoistumisesta minulle tuli mieleeni hyvä konkreettinen esimerkki, kun olin opiskelemessa sitä kolmatta ammattiani työvoimapoliittisena aikuiskoulutuksena, joka oli 99 % palkatonta työharjoittelua eri yrityksissä 8h/pv viitenä arkipäivänä viikossa. Koulutus kesti reilun vuoden ja meillä oppilailla ei ollut sinä aikana lomaa muistaakseni kuin jouluna ja kesällä pari viikkoa. Sain tietenkin työttömyyskorvaukseni päälle sen verottoman 9e/pv kulukorvauksen, mutta eihän se mihinkään riittänyt velkaisena työttömänä.

      Näiden työharjoittelupaikkojen ruokataukojen aikana minulla oli monesti tapana epäterveellisyydestä huolimatta syödä ”natsisiwasta” ostamiani mikropizzoja, joita sai ihan jollakin 60 sentillä per kappale mikä sopi heikkoon rahatilanteeseeni mainiosti. Osalla vakituisista työntekijöistä oli siinä kovasti ihmettelemistä ja suunnattomia vaikeuksia ymmärtää, ettei minulla ollut varaa lähteä joka päivä jonnekkin 10 euroa maksavaan buffettiin lounastamaan tai ostaa jokin lähes samanhintainen lounassalaatti evääkseni puhumattakaan, että kuinka pystyin edes syömään näitä kamalia ”roiskeläppiä”?

      Ja siis voi jumalauta sitä käsin kosketeltavaa vakituisten työntekijöiden ylemmyyden tunnetta harjoittelijoihin nähden! Olen näissä palkattomissa työharjoitteluissani kokenut pahimmat ja nöyryyttävimmät kokemukseni työelämästä enkä kyllä enää suostu näihin orjuutuksiin kuin ihan karenssin uhalla pakottamalla. Ongelmana on myös monesti se, ettei näitä harjoittelupaikkojen esimiehiä tai muita työntekijöitä kiinnosta ollenkaan se harjoittelijan työssään oppiminen ja kehittyminen, vaan harjoittelijalla teetetään surutta kaikki yksinkertaisimmat paskahommat. Osassa paikoista minulle yritettiin työntää aivan pokkana sellaisiakin työtehtäviä, jotka eivät liittyneet opiskelemaani alaan yhtään mitenkään. Lopuksi kirsikkana kakun päällä näissä touhuissa on vieläpä se karu fakta, etteivät nämä harjoittelut edistä työttömän työllistymistä millään tavalla.

      Eli jos suunnittelet uuden ammatin opiskelemista niin yritä löytää sellainen koulutus, jossa olisi mahdollisimman vähän tätä eri yrityksissä tapahtuvaa palkatonta työharjoittelua ja mahdollisimman paljon itse oppilaitoksen antamaa opetusta. Omassa tapauksessani oppilaitos oli käytännössä ulkoistanut koko opetuksen näiden yritysten vastuulle ja itselläni jäi tämän vuoksi kunnolla oppimatta tiettyjä ammattiin kuuluvia taitoja, koska en päässyt näissä työharjoittelupaikoissani ikinä niitä opettelemaan. Tämä sitten myöhemmin kostautui työelämässä, kun olin koulutuksen jälkeen tekemässä lyhyttä kyseisen alan työpätkää, joka sitten jäikin vain siksi pätkäksi, kun en enää saanut sille työnantajalta jatkoa.

      Poista
    2. Itse olen käynyt kaksi 6 kk kestävää työvoimakoulutusta, joihin molempiin sisältyi 4kk:n ilmaistyöjakso. En edes haluaisi tuota nimittää harjoitteluksi kun samanaltaisia kokemuksia on itsellänikin. Työt, joita kukaan ei halua/viitsi tehdä, lykätään harjoittelijalle ja todella harvoin ne tukevat millään tavoin oppimista. Katselin muutamia koulutuksia ja yksi olisi ollut minulle passeli, mutta mutta. Koulutuksen kesto 120 pv, joista koulutusta 17 päivää ja työssäoppimista 103 päivää...Joten ei todellakaan pääse jatkoon tuollaiset koulutukset.

      Noista löytyy ihan tilastotietoa, etteivät ne edistä työllistymistä kuin marginaalisesti. Silti noita vain lisätään. Onkohan lisäämisen syynä se, että ylemmällä taholla asti ollaan havahduttu siihen, ettei tähän maahan tule työpaikat palaamaan ja siksi täytyy löytää keinot siistiä tilastot?

      Jokatapauksessa ilman suostumusta tapahtuvaa ahteriin kairausta tuo touhu on. TE-toimiston virkailija kysyi minun halukkuuttani lähteä työkokeiluun. Kysyn ensin faktatietoa siitä, kuinka paljon kys. toimenpiteeseen osallistujista on työllistynyt palkkatöihin jakson jälkeen ja sen jälkeen kysyin, että näyttääkö oikeasti siltä, etten 13 eri työn tekemisen jälkeen tiedä millaista työmaailmassa on, jotta minun tarvitsee lähteä kokeilemaan, että millaista on tehdä töitä? Taisin itsekseni mutissa jotain, että voisin joskus kokeilla työtä, josta maksetaan asianmukainen korvaus....Tuotahan ei ääneen uskalla tuolla sanoa, ties vaikka tulkitsevat sen kieltäytymiseksi heidän ehdottamista toimenpiteistä ja tätä kautta ansaitsee karenssin...

      Poista
    3. No onpa kyllä aika erikoista jos sinulle on tuollaisia kokeiluja ehdoteltu. Toisaalta nyt, kun oikein tarkkaan muistelen, niin sen kolmanteen ammattiini johtaneen reilun vuoden kestäneen työvoimapoliittisen koulutuksen, ja siihen sisältyneen lähes yhtä pitkän palkattoman työskentelyn jälkeen TE-toimiston kanssa asioidessani virkailija kehtasi kysyä minulta, että olisinko kiinnostunut työharjoittelusta? Minullakin on repaleinen Aku Ankan ansioluettelo moninaisine töineen ja ammatteineen.

      Eikä mitä tahansa työtä voi edes noin vain mennä kokeilemaan, koska lähes ammattiin kuin ammattiin täytyy sen työtehtävistä suoriutumiseen olla edes jonkinlaiset perustiedot ja -taidot kyseisestä ammatista. Mitä tässä nyt nopeasti vilkaisin kotikaupungissani tarjolla olevia työkokeilupaikkoja, niin lähes kaikki näyttäisivät olevan jonkinlaisia avustavia tehtäviä esimerkiksi ruokakaupoissa, päiväkodeissa, kouluissa jne. Tästä voisi päätellä, että tämmöistä työtä kyllä on, mutta siitä ei haluta maksaa mitään. En ainakaan näin äkkiseltään huomannut, että tämänkaltaisia palkallisia työtehtäviä, joita melkeinpä kuka tahansa kykenee tekemään olisi avoinna.

      Kerroin sinulle aikaisemman blogitekstisi kommenteissa, kuinka olin TE-toimiston määräyksestä joutunut hakemaan kahteen kertaan samaa vuokratyöpaikkaa, joka on roikkunut jo kuukausikaupalla avoimena. Huomasin tässä juuri sähköpostejani selatessani, että olin saanut kyseisestä vuokratyöfirmasta sen perinteisen ”Kiitos mielenkiinnostasi, mutta...” -vastauksen. No tämän lopputuloksen osasinkin jo arvata, koska minulla ei ollut työhön vaadittavaa alan työkokemusta riittävästi eikä vuokratyöfirmasta ollut hakemuksen lähettämisen jälkeen kuulunut mitään kuukausiin. Silti tuntuu jotenkin jopa huvittavalta, että työtä ei saa edes vuokratyöfirman kautta TE-toimiston pakottamana. Nykyisin kuitenkin on niin, että se työkokemus on kaiken aa ja oo avoimilla työmarkkinoilla jos työtä hakee ilman mitään suhteita tai verkostoja. Tässä on samalla myöskin hyvä esimerkki siitä, kuinka järjetöntä on pyörittää verovaroin tämmöisiä TE-toimistoja.

      Poista
    4. Koulutusinflaatio on ajanut meidät tilanteeseen, jossa ns. suorittavan työn tekoon haetaan koulutustaustasta riippumatta palkattomia työharjoittelijoita. Korkesti koulutettujen työt valuvat ulkomaille ja vaikuttaisi, että osa tekijöistä seuraa perässä.

      Työkokemus ja verkostot ovat suunnilleen ne vaatimukset työhön kuin työhön. Ilman niitä jakaa kohtaloni tulla syrjäytetyksi. Itsellä on lukulistalla kymmenen paikkaa, jonne pitäisi hakemukset lähettää. Ei, en aio niitä personoida, vaan lähetän ne samat vanhat kuten aiemminkin. Jotenkin ei vaan enää jaksaisi. Aivan turhaa koko työnhaku, voisi aivan hyvin lopettaa. Tänä vuonna olen jo 200+ paikkaa hakenut, tuloksetta.

      Jotenkin tunnen itseni vain niin väsyneeksi, että on taas aika synkät ajatukset vallanneet mielen. Siksi ehkä mustavalkotöitä maalaan. Ollapa mieleltään terve ja töissä...

      Poista
    5. No ohhoh! Tuo 200+ kyllä kuulostaa melkoiselta saavutukselta ja siihen varmaankin mahtuu mukaan jo vaikka minkälaista ”koirankopin patjan varalämmittäjän” paikkaa? Tarkoitan siis, ettet varmasti todellakaan ole nirsoillut hakemiesi työpaikkojen suhteen.

      http://yle.fi/uutiset/kritisoitu_palkaton_tyonayte_kutistumassa_kuukauden_tyokokeiluksi/9057513

      Tässähän nyt vaikuttaisi käyvän pahimmillaan niin, etteivät työnantajat tulevaisuudessa ryhdy palkkaamaan normaalisti ketään palkalliseksi koeajaksi. Vaikka tämä kuukauden pituinen palkaton työnäytekokeilu olisikin näennäisesti työnhakijalle vapaaehtoinen, niin käytännössä kuitenkin työnantajat alkavat sitä aina vaatimaan.

      Täytyy myös ottaa huomioon, että työttömän taloudellinen tilanne voi olla todella heikossa hapessa ja työssäkäynnistäkin aiheutuu myös aina kuluja työmatkojen ja ruokailujen muodossa jne. Nythän työtön ei saisi tässä tapauksessa edes sitä 9e/pv kulukorvausta vaan pelkän työttömyyskorvauksen tämän palkattoman työskentelykuukauden ajalta. Pahimmassa kauhuskenaariossa jo valmiiksi rahavaikeuksissa oleva työtön ottaa näihin työssäkäyntikuluihinsa vaikkapa jonkin pikavipin, mutta työnantajalla ei ole ollut alunperinkään mitään aikomustakaan palkata työtöntä tämän työnäytekokeilun jälkeen, vaan puhtaasti hyväksikäyttää ilmaista työvoimaa kuukauden ajan.

      ”Lisäksi työnäytteen vastaanottajalla on raportointivelvollisuus, joten estetään ketjutus ja valvotaan myös sitä, että työnäytteen antaminen ei yrityksessä saa johtaa lomautuksiin, osa-aikaistamisiin tai irtisanomisiin, Malinen sanoo.”

      En kyllä ymmärrä miten tällä työnantajien raportointivelvollisuudella voitaisiin mitenkään estää sitä hyväksikäyttämistä? Niihin raportteihinhan voi periaatteessa kirjoitella mitä vain.

      Poista
    6. Onhan noita tullut läheteltyä 3-10 hakemusta viikoittain ja nyt eletään viikkoa 30, joten kyllä niistä varmaan parin sadan päälle saatava summa tulee. En tosiaan ole paljoa enää laskeskellut lähettämieni hakemusten määrää, kun se tieto ei ole edistänyt työllistymistäni...

      Ihan olen hakenut sairaalaan lähetiksi ja uimahallin vahtimestariksi, joten en niin ronkeli ole töiden suhteen. Toki minulla on muutama terveydellinen rajoite, joita myötäillen en hae paikkoja, jotka saattaisivat terveydelleni olla haitaksi. Osittain sen nimittäin olen onnistunut työnteolla menettämään ja kukaan ei siitä ole taputellut olkapäälle. Seuraukset ovat kuitenkin kannettava hautaan asti, tuli se sitten ennemmin tai myöhemmin. Nyt olen vanhempi ja viisaampi, etten enää tee töitä terveyteni kustannuksella ja sen ajatuksen soisin kaikille työssä oleville ja töihin pyrkiville.

      Tuo työnäyte on kyllä aikamoinen juttu. Toki rapakon tuolla puolen on ollut käytäntönä käsityöammateissa jo jonkin aikaa puolen tai kokonaisen päivän kestävä työnäyte. Kuukauden työnäyte on aikamoista tuubaa. Kuten itsekin sanoit, raportteihin voidaan kirjoittaa ihan mitä tahansa ja useimmiten tekstit varmaan näyttävät työnantajan parhaassa valossa, joten kuukauden hyväksikäytön jälkeen tapahtuvat potkut jäävät aina tekijän kontolle. Tässä ei varmaan sitten tarvitse edes ajatusta uhrata sille, kumpaa TE-toimisto mahtaa uskoa potkujen sattuessa kohdalle...Saatetaan tulevaisuudessa nähdä, kuinka aina vain useammat ihmiset ovat karenssissa kun eivät olleet kelvollisia työntekijöitä. Toisin sanoen eivät sietäneet ylipitkiä tunteja ilman taukoja tai pomon lääppimistä. Noh, moottoripyöräkerhot saavat riveihinsä paljon motivoitunutta ja yhteiskunnalle vihaisia jäseniä...

      Poista
    7. No jos nyt ajatellaan käytännön esimerkiksi vaikkapa jotakin ihan perinteistä käsillä tehtävää vuokrahuoneiston asukasvaihdoksen yhteydessä tapahtuvaa pintaremonttia, jossa seinä- ja kattopinnat tasoitetaan ja hiotaan mahdollisista kolhuista ja lopuksi maalataan, niin ei siinä kyllä kokonaista kuukautta tarvitse sen työtä vailla olevan remonttimiehen palkatta remppailla niitä kämppiä osoittaakseen sille remonttifirmalle, että on aikaansaava ja huolellinen työntekijä jne.

      Tässä voi tosiaan tulla ja varmasti tuleekin tilanteita, joissa työnantaja työhaastattelussa alkaa ehdottelemaan tätä kuukauden kestävää palkatonta työnäytettä, vaikka olisi ennen normaalisti solminut työnhakijan kanssa palkallisen koeajan sisältävän työsuhteen. Työnhakijalla ei ole vaihtoehtoja kuin hampaat irvessä suostua tähän kuukauden mittaiseen palkattomaan työhön, koska hänen perässään on jonoksi asti muitakin epätoivoisia hakijoita.

      Erityisessä kusessa tämän homman kanssa tulevat olemaan vastavalmistuneet ja työkokemusta vailla olevat. He saattavat jäädä pyörimään työnäytteiden noidankehään, kun työkokemuksen puute on esteenä oikeaan palkalliseen työsuhteeseen ja työnantajat eivät sitten ikinä muka ole tyytyväisiä tekijän antamaan työnäytteeseen.

      Kyllä työstä pitäisi aina saada palkkaa ja mielestäni työharjoittelijoillekkin pitäisi olla jokin laissa säädetty minimipalkka. Se palkka nyt vain sattuu olemaan se koko homman juju miksi ylipäätään siellä töissä käydään. Monesti on huvittanut, kun uutisissa on haastateltu lottovoittajia, joista jotkut heistä ovat mukamas kylmästi aikoneet pitää jalkansa maassa ja jatkaa normaalisti päivätyössään. Itse en kyllä miljoonat tililläni haaskaisi edes sekuntiakaan mihinkään 8-16 työn tekemiseen, korkeintaan saattaisin ihan harrastusmielessä viljellä banaaneja jossakin hula-hula saarella.

      Poista
    8. Koulusta valmistuneista tulee helposti sellainen ikäluokka, jotka eivät palkallisiin töihin enää pääse. Kokemuksen puute on jo nyt valtava este työmaailmaan pääsylle ja jatkossa se tulee olemaan entistä hankalampi. Odotan vian sitä tilannetta kun kouluihin pakollisena kuuluvat harjoittelut laajennetaan puoleen vuoteen. Puhun siis ammattikoulujen harjoittelusta, joka minun aikana oli vain kuukauden.

      Ehdottomasti pitää se palkka tehdystä työstä maksaa. En ymmärrä miksi yrittämisen riskiä tuupataan työntekijän harteille, kun voitot jäävät kuitenkin työntekijäportaassa saamatta. Onhan se niin, että mille tahansa työpaikalle jos nyt menee ja ilmoittaa, että palkanmaksu loppuu tällä sekunnilla, niin ei sinne kovin montaa jää tekemään silkasta työntekemisen ilosta...

      Poista
    9. Tämä työnantajien liika työkokemuksen ihannointi on kyllä valtavan iso ongelma nykyisillä työmarkkinoilla. Uudelleen kouluttautuminenkaan ei ole enää kovin mielekästä työttömälle, koska sitä hyvin suurella todennäköisyydellä valmistuu takaisin kortistoon ja vastavalmistuneena, ikää lisää kartuttaneena ja vailla alan työkokemusta työn hakeminen on täysin toivotonta.

      Olet tainnut kirjoittaakkin blogiisi joskus aiheesta, että nämä samat vanhat ketut pyörivät työelämässä vuodesta toiseen ja eläkkeelle jäädessään vievät mukanaan kaiken sen alansa hiljaisen tiedon. Meille tulee sitten valtava osaajapula, kun nuoremmat sukupolvet eivät ikinä ole kunnolla päässeet sinne työelämään sen työkokemuksen puutteensa vuoksi. Työnantajat eivät tässä mielessä osaa olla ollenkaan kauaskatseisia, vaan ahnehtivat nyt typerästi rusinoita pullista.

      Poista
    10. Olet oikeassa, olen purnannut niin monesta asiasta blogeissani, että varmaan jossain välissä olen tuotakin taivastellut. Ei pelkästään riitä se, että vanhat ketut tosiaan pyörittävät keskenään tuolileikkiä, jättäen ikäpolven toisensa jälkeen laitamille katsomaan. Eläköityessään vievät valtavan määrän tietotaitoa ja osaamista mennessään ja se jos mikä tulee vielä jonain päivänä romahduttamaan (tämän päivän muotisanaksikin nousseen) kilpailukykymme. Nuoret joutuvat astumaan kylmiltään työelämään, vailla kunnon tutoreita kun kenelläkään ei ole aikaa perehdyttää vaan heti ensimmäisestä päivästä alkaen pitäisi kyetä tuottaa voittoa. Tulos- tai ulos-periaate on jo niin vahvana meillä, ettei keskitasoinen kaveri kestä mukana kilvassa. Toisaalta voidaan lohduttautua sillä, että todennäköisimmin vanhojen eläköityessä myös työpaikat katoavat heidän mukanaan...

      Poista
  2. Jep, itsenäistymisessä auttaa aika vietävästi se, että omaa jonkin sortin palkkatyön. Nykyään täytynee käyttää tuota "palkkatyö"-termiä, kun niin helpolla monet firmatkin mainostavat tarjoavansa työtä, kertomatta kuitenkaan kyseessä olevan palkattoman työn... Niin itsenäistymisessä ja kodin helmasta irtautuminen on merkittävä kehitysaskel nuoren elämässä. Silloin koulusta ja kotoa saadut opit pääsevät käytännön elämän tulikokeeseen. Taitaa vain valitettava suuntaus olla se, ettei palkkatyö enää ole osana tätä aikuistumista. Tästä seuraa se, että nuoret notkuvat vanhempiensa nurkissa yhä vain pidempään, jolloin heiltä jää kokematta moni hieno asia, kuten se, miksi valkopyykki pestään erillään värillisistä...Jotenkin minulla on jäänyt sellainen käsitys, että eteläisen euroopan maissa on tavanomaista, että kotona asutaan kolmikymppisiksi ja vasta keski-ikää lähestyessä irtaudutaan omilleen? Korjatkaa, jos minulla on väärä mielikuva.

    Useamman ammatin jälkeen sitä miettii, että onko oikeasti järkeä opiskella kun se sijoitus ei tunnu tuottavan hedelmää? Itsellänikin edessä jälleen uuden ammatin löytäminen ja tuntuu, että paineet valinnalle kasvavat joka kerta. Appiukkoni kerran tokaisi minulle:"mihin ammattiin kouluttaudut työttömäksi tällä kertaa?", kun kerroin aloittaneeni täydennyskoulutuksen. Kaikessa raadollisuudessaan kuitenkin erittäin ajanmukainen kysymys. Miten sitä onnistuisi valitsemaan ammatin, joka työllistäisi ja jota pystyisi tekemään? Sairaanhoitaja lienee aika turvallinen valinta, mutta entäs silloin jos taju lähtee veren tai neulan näkemisestä? Jokaisessa ammatissa on varjopuolensa ja toisinaan voi löytyä selkiä haittoja, joita vain ei pysty ylenkatsomaan.

    Periaatteessa ollaan samassa jamassa kuin vastavalmistuneet, paitsi että omaamme työttömän leiman otsassamme ja tämän myötä meidän täytyy jollakin tapaa olla viallisia kun emme töihin kelvanneet heti koulun jälkeen. Työnantajat eivät muista taantumia tai työttömyyttä, sillä nykyiseen asemaan pääsy on edellyttänyt sitä, ettei ole omaa kokemusta työttömyydestä. Toisen asemaan tuntuu tänä päivänä olevan todella vaikeata asettua ja sen on kyllä huomannut näissä työttömien parjaus-kampanjoissa.

    Sepä se. Sitä elää jatkuvassa pysähtyneisyyden tilassa. Edelleen on vastavalmistunut, paitsi että vierineiden vuosien myötä kaikki opit ovat myös päässeet haalistumaan. Onhan se monella tapaa kurjaa seurata, kuinka toisilla elämä menee eteenpäin ja tavoitteet muuttuvat. Meillä se on edelleen sama: työn löytäminen. Siihen sitä on tähdännyt jo 1985 alkaneesta koulu-urasta lähtien. Eräällä tavalla ajatellen voisi sanoa jo kolmen vuosikymmenen takaa aloitettu sijoitus ei vieläkään ole kannattanut.

    Itse olen siinä mielessä onnekkaassa asemassa, ettei tarvitse parempaa puoliskoa etsiä. Vaikka toisinaan se vaatii kovaa työtä sen puoliliskon kotona pysyminen niin on se kuitenkin erittäin palkitseva harrastus... Yhteiskuntamme määrittää ihmisarvon työn kautta. Välttämättä opiskelusi eivät merkitse mitään, ellet ole niiden avulla työuralla menestynyt.

    Kiitos kehuista! Mustavalkoiset työt kiehtovat minua, jotenkin se värien puuttuminen ja sitten varjot kuvastavat nykyistä, hieman melankolista mielenlaatua.

    VastaaPoista
  3. Jos ihmisen kehitysvaiheet kiinnostavat niin suosittelen kirjaa:

    Da Capo-Alusta uudelleen. Alla kuvaus:

    http://www.salutonova.fi/dacapo.html

    Löytyy varmasti kirjastosta.

    http://www.antikvaari.fi/naytatuote.asp?id=1232547

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikuttaa todella mielenkiintoiselta. Menee kirjaston lainauslistalleni.

      Poista
    2. Oli mielenkiintoinen, pitäisi lukea uudestaan kun unohtuu opit nopsaan. Muistaakseni auttoi itseäni ymmärtämään omaa kehitystäni jonkin verran samoin kuin vanhempieni rooleja minun elämässä.

      Poista
  4. http://www.ts.fi/uutiset/maailma/2733833/Mika+ajaa+nuoret+miehet+hirmutekoihin+Nain+tutkijat+arvioivat

    ”Nuoruusiän aikana siirrytään aikuisuuteen ja tarvitaan toivoa – mahdollisuus koulutukseen ja ammatin hankintaan – sekä ikätovereita, joiden kanssa kasvaa yhdessä.

    – Jos molemmat puuttuvat, niin kaikkein masentuneimmat ja syrjäytyneimmät voivat olla suurissa vaikeuksissa.”

    Näinpä. Nykyisin ei vain enää riitä se pelkkä koulutus ja ammatti, vaan tarvitaan myös siihen päälle vuosien työkokemus alalta. Lieneeköhän vain ajan kysymys, että milloin joku nurkkaan ajettu nuorukainen ilmestyy jonnekkin työkkäriin aseen kanssa? Työkkäreissähän ollaan paljon siirrytty näihin puhelimitse ja sähköisesti käytäviin asiointitapoihin, joten työttömän ei juurikaan enää tarvitse asioida virkailijoiden kanssa livenä. Jos nyt foliohattu oikein syvällä päässä miettii, niin onkohan uudistetun käytännön taustalla osaksi varautuminen yllä mainitun kaltaiseen uhkaan? Työttömyys ja sitä kautta lisääntynyt ihmisten pahoinvointi kun on jo räjähtänyt käsiin, eikä tälle massatyöttömyydelle näy helpotusta tulevaisuudessa, pikemminkin päinvastoin.

    VastaaPoista
  5. Itse olisin lainannut saman kohdan tekstistä. Elämme murrosaikaa, jossa työtä riittää yhä vain harvemmille. Samaan aikaan maailmassa prosentilla väestöstä on hallussaan enemmän omaisuutta kuin lopulla 99% yhteensä. Syntyvyys on yhtä alhaisella tasolla kuin 1800-luvun pula-aikoina. Ensimmäistä kertaa tulevat sukupolvet jäävät köyhemmiksi kuin vanhempansa, tätäkään ei ole tapahtunut sitten 1800-pulavuosien. Sanoisin markkinatalouden onnistuneen mainiosti kuorimaan kermat päältä. Sitä ei monikaan tule ajatelleeksi, kun keskiluokka joutuu luopumaan kaikesta, minkä eteen on työskennellyt, ei hänellä lopulta ole muuta menettävää kuin perheensä ja sekin on todennäköisesti mennyt työttömyydestä aiheutuvien rahavaikeuksien ja kenties päihdeongelmien myötä, niin ei näillä kavereilla ole enää juuri mitään muuta annettavaa kuin henkensä.. Siinä vaiheessa mikä tahansa radikalisoitunut ryhmittymä tarjoaa juuri sitä, mitä kaikkensa menettäneet ovat yhteiskunnalta tavoitelleet: jonkin sortin kuulumista jonnekin yhteisöön kuten myös näkyvyyttä, sitä että toiset myöntävät olemassaolosi. Siinä vaiheessa elämän pohjamutia kyntäessä on todella altis manipuloinnille ja siinä helposti looginen ajattelu pettää ja helposti näkee massamurhan tms. oikeutettuna tekona vihaamaansa yhteiskuntaa kohtaan, sillä sen avulla saavuttaa hyväksynnän uudessa ryhmittymässään.

    Voi olla, että foliohattuja on useita minulla päällekkäin, mutta mietitäänpä asiaa hetki. Laskeskellaan paljonko työpaikkoja ollaan menetetty sitten 80-luvun puolivälin, jolloin työttömyys oli alla 5%, jota usein pidetään täystyöllisyytenä. Suhteessa elinkustannuksiin, tuolloin työttömyystuet olivat runsaammat mitä ne nyt ovat ja silti ihmiset menivät töihin. Useat ihmiset jopa useampiin töihin, ihan vain maksaakseen talolainansa nopeammin, sillä olihan tulevaisuus toivoa täynnä. Sitten tuli 90-luku ja pankkisäätelyn vapautus, pörssikaupat, EU. Siitä lamasta eivät monet ole vielä tänäkään päivänä toipuneet.

    2010 mielialalääkkeitä söi n. 700 000 suomalaista. 2015 niitä söi jo miljoona suomalaista. Tuo on varsin merkittävä nousu. Työelämässä jäljellä olevat douppaavat itseään jaksaakseen vielä kovemmalla tahdilla kun työn määrä ei ole vähentynyt minnekään, mutta palkanmaksuhalukkuus/-kyky on vähentynyt roimasti ja pois potkittujen työt jaetaan jäljellä olevien kesken. Mielenkiinnolla odotan mitä tapahtuu seuraavan 15-20 vuoden aikana kun näiden doupattujen voimat loppuvat ja silloin iso luuta pyyhkäiseen ison osan porukkaa pois työelämästä, samalla kun iso määrä lähtee eläkkeelle vieden tietotaitonsa mennessään. Koko työ-ja talouselämään astuu silloin nuori ikäluokka vailla minkäänlaista kokemusta. Se joko poikii uusia innovaatiota tai sitten kilpailukykymme romahtaa kerralla ja päädymme jonnekin Albanian luokkaan elintasossa.

    Vieläkään talous ei ole noussut 2008 romahduksesta, joten kahdeksan vuotta on vain työpaikat vähentyneet. 2012 tapahtui suurin eläkeryntäys, jolloin ne suuret ikäluokat eläköityivät ja näkyikö se työvoimapulana? Ei, edelleen työkkärin kirjoilla työnhakijoina on yhteensä jo liki 700 000 ihmistä. Vuodesta toiseen työttömien ja tempputyöllistettyjen määrä on vain kasvanut, joten voidaan hyvin puhua menetetystä vuosikymmenestä. Itseäni tuo ei enää heiluta, sillä olenhan jo menettänyt kaksi vuosikymmentä...

    VastaaPoista
  6. Hei, sulla on mielenkiintonen blogi ja pidän sun pohdiskelevista teksteistä. Mietit välillä uudelleenkouluttautumista ja jossakin tekstissä mainitsit muistaakseni jotain esim. mahdollisesta alkoholistien kanssa työskentelystä tai vastaavasta. Tuli sitten silloin jo mieleen ja nyt rohkaistuin kommentoimaan ja ehdottamaan ammattia. Toivottavasti et koe tätä sellaisena tuputtamisena tai jostain ylhäältä alas annettuna 'tarkoitan vain auttaa'-neuvona. Olet miettinyt varmasti paljon vaihtoehtoja ja tämäkin ammatti on saattanut olla mukana niissä ja siksi tällainen ehdottaminen on vähän hölmöä. Vaan koska en tiedä oletko miettinyt niin ehdotanpa nyt kuitenkin.

    Kyse on siis sosionomin ammatista. Avomieheni on töissä alalla (ja muutama muukin tuttu itseasiassa :-D). Ammattinimikkeen allahan on melko paljon suuntautumisvaihtoehtoja ja töitä vaikuttaa riittävän, varsinkin kun olisit mies naisvaltaisella alalla. Työ toki voi olla/on henkisesti kuluttavaa ja kolmivuorotyötä täytyy tod.näk. olla kykenevä tekemään. Paljon muutakin ammattiin tietysti sisältyy mutta ottanet itse selvää jos kiinnostus heräsi.

    No, täsä oli mun kaks senttiä ja pahoitteluni jos koit ehdotukseni tungettelevaksi.

    VastaaPoista
  7. Kiitos kehuista! Osin siksi kirjoittelenkin, jotta saan aikaiseksi mielenkiintoista vuoropuhelua eri aiheista. Olen joskus sitä miettinyt ja siihen sosionomin opintoihin saisin hyvityksiä insinöörin opinnoistani, koska molemmat ovat amk-pohjaisia. Tuo kolmivuorotyö ja vuorotyö ylipäätään on terveyteni vuoksi täysin poissuljettu mahdollisuus. Toki siltäkin alalta löytyy runsaasti vaihtoehtoa eri suuntautumisiin, kuten mainitsit, joten sieltä voisi jotain päivätyötäkin löytyä.

    Olen tässä vuosien varrella hakenut kuutena vuotena opiskelemaan, laihoin tuloksia. Ilmeisesti on muutama muukin ihminen työttömänä ja suunnittelee uudelleenkouluttautumista...

    Ei tarvitse ollenkaan pahoitella, päinvastoin! Olen yrittänyt kertoa aika avoimesti kaikista elämäni osa-alueista ja otan vastaan suoraa palautetta. En edes valvo kommentteja, koska sananvapaus on minulle tärkeä asia ja minulle kipeätkin kommentit pyrin julkaisemaan ja niihin vastaamaan. Asiattomuuksiin jos mennään niin silloin olen pakotettu toimimaan tapauskohtaisesti.

    Kiitos, että rohkenit kommentoida ja tervetuloa kommentoimaan jatkossakin!

    VastaaPoista
  8. Ei se ihan niin mene, että 3kk opiskelujen jälkeen määrittää kaiken. Nimimerkillä 2 vuotta valmistumisesta oman alan töihin. Vaati tosin 160km päivittäisen työmatkan hyväksymisen.

    VastaaPoista
  9. Kirjoitin tuon viitaten itseeni, 13 vuotta eikö vieläkään oman alan töitä tiedossa(saati mitään muutakaan).

    Olet onnekas jos noinkin pian olet oman alan töihin päässyt. Aika hurja tuo työmatka tosin. Itse laskeskelin kymmenen vuotta omistamani auton kilometrihinnan niin se on ollut aika jempti 0,30€. Primeralla tuollaisen työmatkan taittaminen kustantaisi siten 11 088€ vuodessa. Tokihan verotuksessa saa vähennettyä sen 7000€, mutta jäähän silti hintaa työmatkailulle.

    VastaaPoista