sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Toiston toivottomuus

Tässä katselen lukulistalla nököttäviä työpaikkailmoituksia ja huokaan. Niitä olen sinne kerännyt 25 kpl. Totuuden nimissä on mainittava tämän olevan kahden viikon saalis. Olen alkanut sen verran väsymään ainaiseen tuloksettomaan työnhakuun, etten aina jaksa viikottain katsoa paikkoja läpi ja postittaa hakemuksia. Silloin tällöin onnistuu jokusen avoimen paikan hakuaika umpeutua saamattomuuteni aikana, muttei sille mahda minkään. Sitä sutta on huudeltu 2000+ kertaa, eikä se vain ole kurkku käheänä huutamisesta huolimatta ilmestynyt…

Alan siinä mielessä toistamaan itseäni, että olen aihetta pohtinut aiemmin lukemattomia kertoja. Missä vaiheessa sitä voisi laittaa hanskat tiskiin ja luovuttaa? Vaikken mikään survival-henkinen kaveri olekaan, niin jostain se suomalainen sisu vain puskee pintaan ajatuksena, ettei luovuttaminen ole vaihtoehto. Pitkän aikaa olen jakanut turhautumisen tunteen pihallamme vierailevien talitinttien kanssa, jotka päivittäin, lannistumatta nokkivat kannellista lasipurkkia, jossa on oravalle varatut pähkinät. Samaa koen itsekin, näen olemassa olevat työpaikat ja tavoittelen niitä, mutta jokin lasinen este on edessäni ja en pääse nauttimaan työn hedelmistä.

Olen alkanut uskomaan karmaan ja muuhun sen sellaiseen ”hömppään”. Sillä en enää keksi mitään muuta selitystä sille, etten saa töitä. Olen usealta taholta saanut kuulla olevani ns. ”hyvä ja fiksu tyyppi”. Entisiltä esimiehiltäni olen saanut kehuja ahkeruudestani ja oma-aloitteesuudestani. Jopa maamme johtavat poliittiset henkilöt ovat todenneet minun tehneen kaiken oikein. Mistä sitten kiikastaa, etten ole se haluttu työntekijä, jota headhuntterit kilvan tavoittelevat asiakkailleen työntekijäksi?

Olen alkanut ruokkimaan harhaa, jossa olen edellisessä elämässäni tehnyt jotain virheratkaisuja ja saadakseni ne korjatuksi, on tällä elämänkierroksella minun opittava nöyryyttä. Nöyryyden tavoittaa parhaiten kun joutuu ponnistelemaan äärimmilleen, saavuttamatta tavoitteitaan. Toinen harha, jonka olen luonut, on sellainen, että ihmiskunta on vain eilispäivän reality-show jollekin muukalaisrodulle ja me olemme unohdettuina täällä terraariossa, jossa lykätään kaikennäköisiä vaikeuksia ihmisten tielle ja lyödään vetoa todennäköisyyksistä, miten kukakin tilanteen ratkaisee.

Nämä harhat olen luonut puhtaasti säilyttääkseni mielenterveyteni jäljellä olevat rippeet. Kuinka paljon tyrmäyksiä sitä ihminen kestää? Nuorempana omasi terveemmän itsetunnon ja toki oli vähemmin altistunut kielteisille päätöksille, mutta kuitenkin sitä jaksoi kohauttaa olkapäitään ja jatkaa eteenpäin. Nyt 10+ vuotta vastoinkäymisiä myöhemmin ainakin nöyryys on lisääntynyt, mutta niin on myös kyynisyys. Sitä sanotaan, että jos haluat muuttaa maailmaa, muuta itsesi. Ehkä minunkin pitäisi vain pyrkiä pinnalliseksi kiiltokuvapojuksi ja unohtaa asioiden miettiminen?







20 kommenttia:

  1. Kyllä tässä ainakin itselläni kaikkeni yrittäneenä ja keski-ikää lähestyvänä pitkäaikaistyöttömänä alkaa olemaan sellainen ”hällä väliä, pitäkää tunkkinne” -asenne päällä. Kun on vuosia työttömänä, niin siihenkin vain kummasti alkaa kuitenkin tottumaan ja sinällään huonosta asiasta löytää hyviäkin puolia. Itse pidän työttömän elämässä siitä kiireettömyydestä ja tietynlaisesta vapaudesta. Ei se nykyinen ylihektinen työelämäkään mahdottomineen aikatauluineen mikään autuus välttämättä ole.

    Ihmisillä pitäisi alkaa muuttamaan asenteitaan työttömyyttä kohtaan ja hyväksyä se ihan normaalina ilmiönä, koska ei tämä työttömyys tästä ainakaan enää merkittävästi vähentymään ole tulossa lisääntyvän automaation ja digitalisoitumisen myötä. Kuten aikaisemmin kirjoitit, että tulevaisuudessa voi olla ikäluokkia, jotka eivät koko elinikänään tule tekemään palkallista työtä. Tosin silloin asenteet ovat jo varmaankin muuttuneet järkevimmiksi ja voi olla, että todella iso määrä ihmisiä elää jonkinlaisen perustulon kaltaisen toimeentulon turvin.

    Voihan niitä työhakemuksia aina silloin tällöin lähetellä jos sattuu jokin omalle koulutukselle ja työkokemukselle sopiva paikka ilmaantumaan, mutta eipä tässä kovin kannata sen työllistymisen suhteen toivoa elätellä tai stressiä repiä jo ihan sen oman mielenterveydenkin vuoksi. Voi olla aivan täysin mahdollista, että vasta eläkeikä vapauttaa minut tästä työttömyyskierteestä. Eläkehän on silloin tietenkin pieni ja tämä sama köyhistely jatkuu hautaan asti. Kliseisesti, mutta totuudenmukaisesti raha ei kuitenkaan tuo sitä lopullista onnea mitä täällä jokainen meistä etsii. Työssäkäyvänä kyllä olisi sitten sitä rahaa, mutta ei oikein kunnolla ikinä aikaa käyttää sitä. Rahallahan ei tee mitään ellei sitä käytä. Elämä muuttuisi herkästi siksi ”oikeaksi elämiseksi” ainoastaan lomien ja viikonloppuvapaiden aikoina ja muuten sitä viettäisi kaiken muun vapaa-aikansa toipuen työn rasituksista.

    Tästä rahan käytöstä on pakko vielä avautua ja minua melkein oksettaa sellaiset työssäkäyvät ja sairaalloisen pihit ihmiset, jotka vain makuuttavat rahojaan tilillään. Säästetään vain sen säästämisen vuoksi niin kuin anorektikko laihduttaa vain sen laihduttamisen vuoksi. Sitä rahaa ahnehditaan ja himoitaan kuin alkoholisti viinaa. Kaikki aika kuluu raha-asioita ajatellen ja niistä puhuen. Mitä mikäkin maksoi ja kylläpä oli taas hyviä tarjouksia tai kamalan kallista jne. Useinmiten kaikki on näille tapauksille sitä kamalan kallista. Käsittääkseni tämmöisen pihiyden taustalla on jonkinasteinen mielenterveyden häiriö tai suunnaton turvattomuuden tunne, jota se raha sitten paikkaa. Säästetään ”pahan päivän varalle”. Varsinkin köyhänä työttömänä tätä on erittäin vaikea ymmärtää, kun itse joutuu ruokakaupassakin olosuhteiden pakosta laskemaan senttejä. Nyt kun työttömiä ollaan lähes joka tuutista piiskaamassa perustamaan oma yritys, niin pitäisiköhän minunkin sellainen täräyttää pystyyn? Liikeideana olisi valmistaa ja myydä näille saitureille huokeaan hintaan taskullisia käärinliinoja.

    VastaaPoista
  2. Niinhän se menee, jossain vaiheessa sitä huomaa saavuttaneensa huipun siinä potutuksessa, että vihdoin pystyy päästämään siitä jossain määrin irti. Samalla sitä alkaa kiinnittämään huomiota ihan uusiin asioihin elämässään ja enemmän pystyy nauttimaan tästä hetkestä. Vaikka se niin lattealta kuulostaakin niin mennyttä ei voi muuttaa, tulevaa ei tiedä, joten ainoa hetki elää on tässä ja nyt. Paljon olisi työmaailmassa opittavaa työttömän elämästä. Ruotsissahan on kokeiltu kuuden tunnin työpäiviä ja havaittu niiden nostaneen työtyytyväisyyttä ja sitäkautta tuottavuutta enemmän kuin mikään muu aiempi keino. Samalla myös sairauspoissaolot ovat vähentyneet. Mutta mitä tehdään Suomessa? Lisätään työpäivään kuusi minuuttia, jos se pelastaisi meidät... Vähän kuin 2012 tapahtunut autoveron kiristys, mikä seisautti autokaupan lähes täysin.

    Monilta tuntuu unohtuvan se seikka, että tehtyään täyspäivän töitä, yhä vain harvemmalla riittää virtaa vapaa-ajan aktiviteetteihin, jotka toimisivat erinomaisina tasapainottajina rankalle raadannalle. Vähän kuin ne asfalttityöntekijät, ketkä tekevät kesän ympäripyöreitä päiviä ja talvet asuvat Aasian halpamaissa nautiskellen. Tasapaino on se, mikä tuntuu olevan kadoksissa yhteiskunnastamme. Tämän näkee jo siinä, että yhä vain enemmän lisääntyy bryokratian työpaikat erilaisten EU vaatimusten myötä ja aina vain on vähemmin varsinaisia tuotannon tekijöitä, joiden ansiosta saadaan tehtyä tuotteita, joita sitten myydä ulkomaille. Samoin se näkyy siinä, että yhä vain pienevällä porukalla tehdään pidenpää päivää ja aina vaan vähennetään väkeä. Ei sitä pullaa tule yhtään enempää syötäväksi vähentämällä jauhoja, sokeria ja rasvaa ja korvaamalla nämä pelkkää ilmaa tuottavalla leivinjauheella...

    Itsekään en toisaalta ajattele raha-asioita, kun koskaan ei sitä liiemmin ole ollut niin ei sitä toisaalta osaa haikailla minkään kalliin perään. Toisaalta raha sitten valtaa mielen täysin kun tietää, että mikä tahansa yllättävä asia, kuten pesukoneen rikkoutuminen, voi nielaista varmuusvarat hyvin pieniksi. En myös ymmärrä sitä, että pitää istua rahojen päällä kuin Roope-Ankka. Ei se paikallista taloutta edistä ollenkaan, että valtavat summat rahaa on pois markkinoilta ja kierrosta. Se ei paljoa pelasta meidän taloutta jos varakkaampi väki tilaa sen bentleyn tai purjeveneen kerran vuodessa. Se mikä meidät pelastaa on se, että keskiluokka kuluttaisi, sillä he tarvitsevat monenmoisia tuotteita ja tämän myötä he ruokkisivat pienyrittäjyyttä ja paikallista työtä. Tuollaisen Bentleyn rahat vain valuvat ulkomaille ja ovat kertaluontoisena aika pieni hiekanjyvä saharassa.

    VastaaPoista
  3. ”Missä vaiheessa sitä voisi laittaa hanskat tiskiin ja luovuttaa?”

    No jos ajatellaan, että työttömällä alkaa olemaan ikää jotain 40+ ja sitä työttömyyttään takanaan vaikkapa jo kymmenkunta vuotta lyhyiden tukityöpätkien kera, niin onko silloin enää ihan aikuisten oikeasti realistisia mahdollisuuksia työllistyä avoimille työmarkkinoille? Kyllähän siinä silloin jo on työnantajien silmissä homehtunutta tarjousmakkaraa ja työn hakeminen on täysin ajan hukkaamista ja itsensä rääkkäämistä.

    Näissä tilanteissa mielestäni olisi inhimmillisintä päästää tämä pitkäaikaistyötön jonkinlaiselle varhennetulle työttömyyseläkkeelle, joka olisi suuruudeltaan saman verran mitä työtön saisi työmarkkina-, asumis- ja toimeentulotuen combona muutenkin. Tältä eläkkeeltä voisi kuitenkin hakea työtä normaalisti ja tehdä esimerkiksi palkkatuettua työtä jne. Ei ole mitään järkeä pitää tämmöisiä ilman omaa syytään syrjäytettyjä aikuisia ihmisiä väen väkisin kortistossa byrokraattien kiusattavana ja pompoteltavana palkattomissa töissä, jotka eivät johda mihinkään.

    En sitten tiedä, että kuinka jopa työttömyyttäkin pahemman luuserin viitan sitä saisi ylleen tällaisena työttömyyseläkeläisenä?

    VastaaPoista
  4. "Kyllähän siinä silloin jo on työnantajien silmissä homehtunutta tarjousmakkaraa ja työn hakeminen on täysin ajan hukkaamista ja itsensä rääkkäämistä". Tämä oli kyllä harvinaisen osuva ilmaus tilanteesta, missä varmaan aika moni syyttömänä tällä hetkellä on. Jo pitkään on puhuttu 40:n ikävuoden oleva se vedenjakaja, jonka jälkeen markkina-arvosi laskee. Niissä puheissa vain ei ole huomioitu niitä nuoria, jotka eivät koskaan ole päässeet siihen mennessä vielä starttaamaan uraansa, kuten vaikkapa allekirjoittanut. Minulla on armonaikaa jäljellä siis vielä kaksi vuotta ja sitten markkina-arvoni putoaa matonreunalta lattialle...

    Jonkinlainen perustulo olisi väistämätön ratkaisu maamme tilanteeseen. Nykyään kun ei elämänmittaisia työuria tulla enää näkemään, vaan työt saattavat koostua 1-90:n päivän pätkistä. Silloin byrokratiaa keventäisi, jos kaikilla olisi perustulo ja sen päälle voisi mielinmäärin tehdä erilaisia työpätkiä, jotka sitten verotettaisiin jonkin planeetan asennon perusteella. Perustulo turvaisi perustarpeisiin menevän kulutuksen ja madaltaisi kynnystä ottaa vastaa todella lyhyitä työpätkiä. Nykyisin jos jonkin lyhyen työpätkän onnistut saamaan, tarkoittaa se työttömäksi jäämisen jälkeen jälleen viikon omavastuu-osuuden poistoa työttömyyspäivärahasta, mahdollisesti kuukausia kestävää rahattomuutta kun hakemuksiasi käsitellään, pahimmassa tapauksessa joudut vielä karenssiin siitä syystä ettei naama miellytä TE-toimiston virkailijoita. Kuka tuollaiseen rumbaan haluaa lähteä viikon tai kahden tienestien vuoksi? Vasta hiljattain uutisoitiin, kuinka KELA peri takautuvasti asumistuet pois henkilöltä, joka juuri keväällä valmistui koulusta. Hän erehtyi ilmoittamaan olevansa kesän työttömänä, mutta syksyllä aloittavansa työt. KELA sitten katsoi koko vuoden ansioiden ylittävän tukirajat ja päätti periä ne välittömästi takaisin, vaikkei kyseinen henkilö ollut edes aloittanut töitä, eikä käytännössä tienannut latin latia.

    Joskus miettinyt sitä, että meillä olisi tuo byrokratia sellainen vientituote, ettei tuota ehkä muualta maailmasta löydy. Olen sitä väsymiseen asti toistellut, että kaupungistumisen myötä se kuuluisa "maalaisjärki" jätettiin sinne maalle. Nykyisin vähäpätöisimpiinkin töihin vaaditaan ties mitä sertifikaatteja. Niiden pitäminen voimassa maksaa työttömälle aika paljon ja TE-toimisto ei välttämättä osallistu niiden voimassaolon tukemiseen kun eivät välttämättä paranna työttömän mahdollisuuksia saada työtä. Itsellänikin on EA1, Tulitöiden turvallisuus ja Työturvallisuuskortti menneet vanhoiksi kun en niiden uusimisesta halua maksaa.

    Vuosi vuodelta vaan täytyy suorittaa lisää kaikennäköisiä kursseja, jotta saat tehdä jotain työtä. Se eliminoi kokonaan sen mahdollisuuden, että voisit opetella työtä tekemällä kaiken vaadittavan. Mediassa huudellaan jatkuvasti, ettei osaajia löydy. Ei niitä varmaankaan löydy kun joka pahuksen pientä tehtävää varten tarvitset uuden kortin ja jokainen niistä maksaa. Sitä rahaa ei vaihtopenkillä odottajalla ole. Isot rahat on jo sijoittanut koulutukseen ja sekään ei ole välttämättä kannattanut. En edes halua ajatella sitä menetettyä palkkatulon määrää, jos olisin ammattikoulun jälkeen jäänyt töihin. Nyt minulla olisi 20:n vuoden työkokemus ja varmaan asuntolainat maksettu, jolloin voisi harkita työn ohella kouluttautumista korkeammalle. Sen sijaan päätin nuorena hoitaa koulut pois alta ja astua työelämään insinöörinä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä pätkätöiden työttömälle aiheuttamat taloudelliset ongelmat ovat tosi iso epäkohta Suomessa. Byrokratia on erittäin kankeaa näissä tapauksissa ja käytännöt ovat kuin joiltakin 70- ja 80-lukujen ajoilta, jolloin nykyiseen verrattuna lähes kaikilla oli työtä ja samassa työpaikassa oltiin eläkeikään asti.

      Näiden pätkätöiden työnantajapuolella on myös asenteellista kitkaa ja ei edes oikeastaan haluta ymmärtää tätä pätkätöiden jälkeistä byrokratian tahmeutta, vaan mennään mieluiten siitä kohti missä aita on matalin ja syyllistetään työttömiä laiskoiksi työnvieroksujiksi, kun lyhyt työpätkä ei kelpaa. Toisaalta tämänkin asenteellisuuden rimaa hipoen ymmärtää henkilöiltä, joilla ei ole omakohtaista kokemusta työttömyydestä ja se suurin vikahan on itse systeemissä.

      Tosiasia kuitenkin on, että jos otat vastaan jo valmiiksi velkaisena työttömänä ja taloutesi veitsen terällä kiikkuen jonkin lyhyen työpätkän, niin se on pahimmassa tapauksessa yhtä kuin taloudellinen itsemurha. Huonoimmassa asemassa tällöin ovat yksin elävät köyhät työttömät, joilla ei ole esimerkiksi työssäkäyvän puolison tai omien säästöjen tuomaa taloudellista turvaa, jolla selvitä siitä pätkän jälkeisestä kituajasta.

      Lisäksi jostakin pikku pätkästä ei ole juurikaan hyötyä työkokemuksen kartuttamisen kannalta varsinkin jos hommat ovat olleet tyyliin ”kannoin vuokratyöläisenä kaksi päivää lautoja rakennustyömaalla”.

      Poista
    2. Niin laahaa jäljessä systeemi. Ei enää voida sanoa sen olevan ajantasalla. Sanotaan, että ihmisten tulee sopeutua uuteen maailmaan, jossa vakituista työtä ei enää ole. Kyllähän ihminen varmaan sopeutuukin, mutta ongelma on, kuten sen niin hyvin tiivistit, työnantajien asenteissa ja byrokratiassa. Ei tosiaankaan työtön voi lähteä enää minkä tahansa työrupeaman perään, sillä pahimmassa tapauksessa tulot katkeavat ja joutuu turvautumaan velkaan selvitäkseen, vuokra yms. maksut kuitenkin juoksevat koko ajan. Olen tästä varmaan joskus maininnutkin, että työssäkäyvillä tuntuu olevan sellainen harhakäsitys, että työttömyydestä johtuva korvaus tulee jotenkin "humpparahaksi" kaiken päälle. Ikävä tosiasia kuitenkin on, että tismalleen saman verran sitä elämisestään joutuu maksamaan ynnä muita laskuja maksella sillä peruspäivärahalla, joka usein on vain puolet tai yksi kolmasosa matalapalkkaisen käteen jäävästä rahasta.

      Sitä sanotaan, että CV tulisi olla maksimissaan kaksi sivua. Mitenhän käy 2000-luvulla syntyneiden kun tiedossa on vain muutaman päivän keikkoja vuokrafirmojen kautta. Johan se kaksi sivua täyttyy eri pätkistä jo ensimmäisen vuoden aikana. Siinä sitten katsellaan 40:n vuoden työuraa kun listalle mahtuu 824 eri työnantajaa ja tehtävää...

      Poista
  5. Bongasin Kalevan juttutuvasta hyvän aloituksen koskien näitä palkattomia työkokeiluja, joista onkin jo ollut kanssasi aikaisemminkin puhetta.

    http://www.kaleva.fi/juttutupa/talous/onko-90-prosenttia-tyonantajista-huijareita/5057532

    Kyllähän tuo pitää paikkansa, että nämä palkattomat työt syövät oikeita palkallisia työpaikkoja. Esimerkiksi vajaat parisen vuotta sitten suorittamani työvoimakoulutus, jonka alan töiden huippusesonki on aina kesäisin. Oma kurssiryhmäni suurimmilta osin valmistui pahimmilleen marraskuussa suoraan kortistoon. Meidän jälkeen oli heti aloittamassa uusi ryhmä. Sesongin koittaessa keväällä työn hakeminen oli tosi tervaista ilman alan palkallista työkokemusta ja arvatenkin näihin koulutuksen aikaisiin harjoittelupaikkoihin ei ollut mitään asiaa palkalliseksi työntekijäksi, kun niissä oli nämä uudet kurssilaiset suorittamassa palkattomia työharjoittelujaan.

    Miten muuten on jos oma kommenttini ei suoranaisesti liity uusinpaan blogikirjoitukseesi tai haluan kommentoida vaikkapa jotakin vuodenkin takaista kirjoitustasi, niin onko kannaltasi helpointa jättää se kommentti kuitenkin sen uusimman blogikirjoituksesi kommenttikenttään?

    VastaaPoista
  6. Ohhoh, on kuitenkin täysin odotettu tieto. Kuka yrittäjä nyt palkkaa maksaisi jos kerran on mahdollista teettää työt ilmaiseksi ja tälle touhulle on vieläpä virkamiesarmeijan ja verottajan hiljainen hyväksyntä.

    Niin se itsellenikin kävi, että töitä lupailtiin siihen saakka kunnes ilmaistyöjakso alkoi olla lopuillaan. Sitten yllättäin katosikin tarve kun olisi pitänyt palkasta ryhtyä neuvottelemaan...

    Voit käyttää kommentoinnissa vapaata harkintaa. Aikalailla nämä kommentit toisinaan rönsyilevät...Itselleni tulee kuitenkin ilmoitus kaikista kommenteista, joten minulle siitä ei ole vaivaa vastailla vaikkapa tähän ketjuun tai vuoden takaiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok, hyvä tietää. Sellainen pieni rönsyilyhän kuitenkin on vain mukavaa ja hyväksi hedelmällisemmälle keskustelulle ja mitäpä sitä panttailemaan omia ajatuksiaan jos jokin kirjoituksesi herättää niitä hiukan aiheen vierestäkin jne. Pääsääntöisestihän blogisi käsittelee työttömyyttä ja siihen liittyviä ilmiöitä, mutta niistäkään ei voi loputtomiin ammentaa aiheita ilman, että alkaa toistamaan samoja juttuja.

      Poista
    2. Siinäpä se! Itse ainakin niin pitkään työttömyyttä eläneenä ja miettineeni koen, etten oikein tahdo enää löytää uutta näkökulmaa asiaan ja olenkin alannut pelkäämään sitä, että vain toistelen itseäni. Työttömyydestä aloitin marisemisen ja pikkuhiljaa olen koettanut laajentaa pohdiskelujani myös muille elämän osa-alueille.

      Joten popparit tulille ja keskustellaan monarkkiperhosten massavaelluksesta...

      Poista
  7. Minä en enää unelmoi kokopäivätyöstä. Miten sitä joskus onkin ollut niin lammasaivo ja kuvitellut, että elämän tekee autuaaksi se, että saa tehdä töitä lähes 40 tuntia viikossa? Kyllähän paras tilanne olisi se, että tekee töitä max. 20 tuntia viikossa kohtuupalkalla. En siis tarkoita, että 20 tunnista pitäisi saada saman verran liksaa kuin 37,5 tunnista, vaan että palkkataso olisi muuten kohdillaan. Työttömyys on opettanut elämään vaatimattomasti, joten en tarvitse kuukausittaista tuhansien eurojen rahaistutusta pankkitililleni.

    En kuitenkaan tarkoita sitä, että lopun aikaa voisi sitten makoilla sohvalla Netflixiä mollottaen (sekin on toki kivaa), vaan jäisi aikaa vaikka kuntoiluun, vapaaehtoistyöhön, ihmisten kanssa seurusteluun ja muuhun paljon miellyttävämpään toimintaan.

    Itsellä alkaa totuuden hetki lähestyä töissä, jatkuuko työrupeama elokuun jälkeen vai ei? Varmaan ilmoittavat viimeisellä viikolla. Rahatilanteen vuoksi haluaisin töiden jatkuvan, mutta muuten ei oikein nappaa. Minä en ole oikea tyyppi työhön, jossa tuijotetaan vain tulostavoitteiden täyttymistä. Ja alkaahan tuo olla melko tylsää puuhaa. En millään muotoa jaksaisi tehdä sitä vuosikausia, kyllästyisin kuoliaaksi. Nyt jos toimisin fiksusti, niin tekisin pitkää päivää ja paukuttaisin niitä suoritteita oikein urakalla nämä viimeiset viikot. Puusilmäinen esimies sitten ehkä miettiessään kuka saa jatkaa, katselisi vaan parin viime viikon suoritteita. Oho, onpas se tehokas! Eipä taida maksaa vaivaa. Haluan tehdä töitä, mutten tuota työtä. En tuollaisten ihmisten kanssa. Suurimmalla osalla on kaupallinen koulutus ja aivan eri ajatusmaailma kuin minulla. Viime viikolla kuuntelin kahvipöydässä, kuinka kaikkien mielestä ötökät on yök, etanat on yök, linnut ovat saastaisia ja metsään meneminen pelottaa. Sudet ja karhut syövät tai vähintäänkin sinne eksyy. Näin luontokartoittajana en voinut yhtyä valituskuoroon. Olisikohan pitänyt kertoa, että viime vuonna samaan aikaan tamppasin kuukauden verran Lapissa aapasuolla ja kartoitin kasveja. Muutamana päivänä otin kiinni sammakoita ja tarkistin olisiko joukossa viitasammakoita. Kahlasin jokea pitkin ja etsin jokihelmisimpukoita. Mäkäräiset olivat toki v-mäisiä, mutta kyllä tuo touhu pesi tämän nykyisen työn ihan 6-0. Vaikka siitä ei maksettu edes palkkaa, koska se oli työvoimakoulutuksen palkaton työharjoittelujakso. Pointti on siis se, että työkaverilla on väliä. Miksi ihmeessä viettäisin ison osan elämästäni sivistymättömien ja pinnallisten moukkien kanssa? Mieluummin vaikka niiden mäkäräisten kanssa.

    VastaaPoista
  8. Olen kanssasi samaa mieltä. Ideaalitilanne olisi 20-30h viikossa töitä ja siitä säällinen toimeentulo. Toki tämä taitaisi edellyttää elinkustannusten pudottamista inhimillisemmälle tasolle. 80-90-luvulla vielä sai omakotitalon maksettua 15 vuoden laina-ajalla, vaikka korko heilui parhaimmillaan yli 15% tienoilla. Kertoo kenties jotain asuntojen hinnoista. Vanhempieni talo arvioitiin vuosi sitten äidin kuollessa ja se oli tismalleen samanhintainen euroissa, mitä vanhemmat maksoivat siitä markoissa vuonna 1991.

    Ruotsissahan on kokeiltu 6h työpäivää ja työtyytyväisyyden lisääntyminen ja sairauspoissaolojen väheneminen lisäsivät tuottavuutta enemmän kuin aikaisemmat konstit. Meillä tuottavuutta kasvatetaan lisäämällä työaikaa ja vähentämällä väkeä... Koskahan tuolle tulee stoppi, tajutaan ettei ne vähäiset työssäolijat enää jaksa voimiensa äärirajoilla ponnistella vuosikausia? Itsekin suosin muita aktiviteettejä työnteon vastapainoksi. Useimmat kokemukseni työnteosta vain ovat olleet sen verran kuormittavia, ettei voimia enää ole riittänyt vapaa-ajalle.

    Valitettavan usein itsellänikin tullut sellainen ulkopuolisuuden tunne. En tiedä mistä johtuu, ehkä ajattelen asioita hyvin omaperäisesti kun tuntuu, etten kuuluisi tähän kulttuuriin...

    VastaaPoista
  9. Heipä hei! Voisitko joskus kirjoittaa siitä miten perheesi, ystävät, naapurit, sukulaiset ym. työssäkäyvät suhtautuvat työttömyyteesi? Tai miten luulet heidän suhtautuvan. Ymmärtävätkö he tilanteesi vai saatko heiltä vain turhauttavia "kyllä sinä vielä joskus töihih pääset", "laitat vain hakemuksia menemään, niin kyllä se joskus tärppää"- kommentteja. Itseäni tuollaiset kommentit ahdistavat todella paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä sisänällään hyvää tarkoittavat työnhakuvinkit ovat minullekin tuttua kauraa. Valmistuin ensimmäiseen ammattiini 90-luvun lopulla, eikä minulla ole kyseiseltä alalta päivääkään oikeaa työkokemusta, kun työnantajat eivät silloinkaan palkanneet vastavalmistunutta työkokemusta vailla olevaa töihin. Tämä koulutukseni sekä alan osaamiseni ovat jo aikaa sitten vanhentuneet ja unohtuneet.

      Nyt sitten 2010-luvulla sattui kerran olemaan samaisen alan työpaikka avoinna paikkakunnallani. Eläkeikää lähestyvä ja koko tähänastisen aikuisikänsä samassa vakituisessa työssä ollut lähisukulaiseni oli tämän paikan jostakin hoksannut ja ehdotti minulle työttömälle, että hakisin kyseistä paikkaa. ”Kun sinullahan on se koulu käytynä ja todistuskin siitä.” Yritin sitten selittää, ettei minulla ole laisinkaan alan työkokemusta ja osaamiseni on jo vanhentunutta. Tämä sukulainen silti vänkäsi vastaan: ”Kyllä ne siellä opettavat!”

      Tämmöiset tapaukset voivat olla todella stressaavia työttömän kannalta varsinkin jos häntä aletaan vielä erikseen pommittamaan ”Lähetithän sen hakemuksen?”, ”Onko sieltä paikasta vielä kuulunut mitään?” -tyyppisillä kysymyksillä. Olen oppinut, että näissä tilanteissa pääsee helpoimmalla ja säästyy työnvieroksujaksi leimaamiselta, kun yksinkertaisesti vain valehtelee lähettäneensä sen hakemuksen ja ettei tullut valituksi.

      Yleensä näillä koko aikuisikänsä samassa vakituisessa työssä olleilla ei ole minkäänlaista käsitystä työttömyydestä, työn hakemisesta ja nykyisistä työelämän vaatimuksista. Enää ei todellakaan vain mennä sinne työpaikalle pystymetsästä opettelemaan hommia, vaan kyllä työnantajat lähes poikkeuksetta edellyttävät täysin valmista pakettia rautaisesta alan ammattilaisesta, jolla on koulutuksen lisäksi jo vuosien työkokemus alalta takanaan.

      Poista
    2. http://yle.fi/uutiset/tyottomyys_vahemmaksi_omatoimisuudella__henkilostofirman_paallikko_palkkaamisessa_turhia_esteita/9070285?origin=rss

      "Jos minulta on tilattu viikon työ nurmikon leikkuuseen, ja ihminen kävelee ovesta sisään ja kysyy, onko töitä, minun pitää ensimmäisenä kysyä, onko hänellä työturvakorttia. Kun hänellä ei ole, en voi häntä laittaa töihin, Meriläinen kertoo.

      Samoin on, kun halutaan palkata esimerkiksi juuri lukion päättäneitä henkilöitä. Heillä ei ole välttämättä työkokemusta, eikä tarvittavia kortteja.

      – Ei ole hygienipassia, anniskelupassia, työturvakorttia, tieturvakortia, tulityökorttia. Henkilöä ei pysty sen takia laittamaan töihin, vaikka hän olisi pätevä aloittelemaan töitä. Ja jos ihminen on ollut työttömänä vaikka vuoden, mistä häneltä löytyy 800 euroa, että hän saa jonkin kortin, Meriläinen sanoo."

      Tässäpä se riittävä informaatio. Kun jokaikiseen pikkuiseenkin hommaan tosiaan tarvitaan jos jonkinlaista sertifikaattia, niin ei ihme, jos ei tekijöitä löydy. Työelämässä tauotta olleet ovat huomaamattaan suorittaneet kaikennäköisiä koulutuksia ja sitäkautta heillä on varmasti vaikeata ymmärtää, miksei työtönkin voisi niitä suorittaa, sillä aikaahan hänellä on rutkasti. Aikaa on, mutta nuokin kortit maksavat ihan oikeata rahaa ja sitä rahaa ei ole laittaa noiden pätevyyksien ylläpitoon kun työnsaannistakaan ei ole mitään takeita noista korteista huolimatta.

      Poista
    3. Samasta Ylen uutisesta:

      ”Jos ihminen on edelleen työttömänä, kun 90 päivää täyttyy, tehdään osaamiskartoitusta. Jos työllisyys edelleen pitkittyy, järjestetään henkilölle kuntouttavaa työtoimintaa.

      Tarkoituksena on myös alentaa Turun maksamaa työmarkkinatuen rahoitusosuutta. Kuluvan vuoden ennuste sakkomaksun osalta on noin 24 miljoonaa euroa. Ensi vuoden tavoite on pari miljoonaa vähemmän.”

      Siis voihan helvetti soikoon! Tässäkö nyt ollaan lykkimässä ihmisiä kuntouttavaan (palkattomaan) työtoimintaan jos työttömyys on henkilön kohdalla syystä taikka toisesta jatkunut vaikkapa yli 100 päivää? Nykypäivänä on työttöminä alojen kokeneitakin ammattilaisia, jotka eivät vaan saa sitä työtä, kun hakijoita on aivan liikaa. Tuollainen muutama kuukausi työttömyyttä ei nykyisin ole vielä mitään ja mistähän näiden työttömien oikein pitäisi ”kuntoutua”, kun heidän ainut ongelmansa on palkallisen työn puuttuminen?

      Tämä sakkomaksukikkailu on myös todella tuomittavaa, että työttömät pakotetaan työttömyyskorvauksen menettämisen uhalla palkattomiin töihin, jotta Turun kaupunki voi säästää parit miljoonat. Vai olenko nyt käsittänyt asian oikein, että työttömästä ei mene sitä sakkomaksua jos hän on esimerkiksi tällaisessa kuntouttavassa työtoiminnassa?

      Poista
    4. Sakkojen välttämiseen tuolla pyritään, ei siinä mitään muuta motiivia ole. Olin viime vuoden puolelle reilu puoli vuotta palkkatukitöissä kaupungilla ja sainkin Työllisyyden Kuntakokeilusta- erinomaista palvelua. Ylläri ylläri kun eräs toinen työtön henkilö yritti samaa kautta päästä kaupungille töihin, niin eipäs onnistunutkaan kun kyseinen henkilö ei olekaan pitkäaikaistyötön, vaikka on töitä vailla ollut jo viitisen vuotta. Se ero oli, että virallisissa tiedoissa minä olin työkkärin kirjoilla ja pitkäaikaistyötön ja kertomani henkilö on kuntoutustuella, eli hänen työttömyyttään rahoittaa KEVA ja minun Turun kaupunki. Ei siis ihme, että kaupungilla on kiirus siivota pitkäaikaistyöttömiä pois rekistereistään.

      Samaa ihmettelen itsekin. Ei työttömällä useinkaan ole muuta ongelmaa kuin palkkaa maksavan työnantajan puute. Minuakin joskus yrittivät työkokeiluun jallittaa, johon sitten kysyin, että millä tavalla työkykyni on vajaa, että minun tarvitsisi käydä kokelemassa minkälaista se työnteko oikein on? Olenhan tehnyt 13 erilaista työtä, joten kuvittelisin jonkinlaisen käsityksen työnteosta omaavani.

      Pirskatti kun pistää kiukuttamaan tällainen "kuntoutuminen". Rohkenen olla uskalias väittäessäni, että meillä olisi huomattavasti vähemmin mielenterveydellisiä- ja päihdeongelmia, jos siirryttäisiin suosiolla 6h työpäiviin ja jaettaisiin työtaakkaa kaikkien kesken sen sijaan, että pidennetään työpäiviä ja potkitaan ne vähäisetkin tekijät pellolle.

      Poista
    5. Saapa nähdä milloin minuakin pitkäaikaistyötöntä aletaan patistelemaan tähän kuntouttavaan työtoimintaan, että kaupunkini saa säästettyä niissä sakkomaksuissa. Tämänhän toiminnan olisi tarkoitus muka jollakin tapaa parantaa pitkään työttömänä olleen elämänhallintaa ja työllistymismahdollisuuksia. Omituista kuitenkin, että pitkäaikaistyöttömistä heti jotenkin oletetaan, että heillä on elämänhallintansa kanssa ongelmia. Varmasti osalla voi ollakkin, mutta kyllä minusta se suurin ongelma on se palkallisen työn puuttuminen. Minua ei ainakaan millään tavalla ”reipastaisi” palkaton työskentely pakotettuna ja odottaisinkin työrupeaman päättymistä kuin kuuta nousevaa. Pahimmillaanhan tämmöinen tuhoaa ne viimeisetkin työhalut työttömästä.

      Mitä sitten tulee näihin työllistymismahdollisuuksien parantumiseen, niin eihän kuntouttavaa työtoimintaa voi edes mitenkään järkevästi mainita omassa CV:ssä. ”Rakensin kuntouttavana työtoimintana linnunpönttöjä paikallisella työttömien pajalla.” Jo pelkkänä sanana tämä ”kuntoutus” on todella leimaava. Melkeinpä sama kuin kirjoittaisi olleensa mielisairaalassa tai vankilassa. Ja vaikka työtoiminta olisi ollutkin jotakin ihan jopa järkevääkin työtä, niin ei työnantajat sitä ikinä hyväksyisi oikeaksi työkokemukseksi.

      Tähän järjettömään touhuun pitäisi saada iso muutos. Eihän se ole työttömien vika, ettei palkallisia työpaikkoja ole kaikille halukkaille eivätkä työnantajat halua palkata meitä työttömiä.

      Poista
    6. Niinpä! Ei riitä, että meillä on työttömän leima otsassa, vaan meidät täytyy käyttää kuntouttavan työtoiminnan kautta, jotta saadaan yksi leima lisää. Monesti pätevyyttä lisää, jos seinällä on runsaasti sertifikaatteja, meidän tapauksessa se vähäinenkin markkina-arvomme valuu viemäriin kun näitä tämänkaltaisia "pätevyyksiä" tulee lisää. Jos työttömyys on automaattinen hylkäysperuste työnantajan taholta, niin kaikki nämä leikkikurssit ja työkokeilut vain vahvistavat sitä, ettet ole kelvollinen tekemään työtä. Itse voisin haluta kuntoutua TE-keskusten mielivaltaisesta työttömien kyykytyksestä...

      Itse tuppaan ajattelemaan niin kun jokin aihe nousee pinnalle, niin silloin kulisseissa tapahtuu jotain suurta. Voi olla vainoharhaakin, mutten koskaan katso taikurin kättä, joka silmieni edessä tekee jotain, vaan olen huolissani siitä toisesta kädestä, joka työntyy taskuuni, lompakkoani tavoitellen...

      Poista
  10. Moi! En ole ajatellutkaan, että tuosta voisi kokonaisen kirjoituksen kirjoittaa, kiitos juttuvinkistä. Voisin todellakin kirjoittaa aiheesta, sillä noita neuvojen jakelijoita tuntuu kyllä riittävän...

    VastaaPoista