lauantai 13. elokuuta 2016

Pullopostia

Sitä hetkittäin kuvittelee päässeensä irti alkoholistin vaikutuspiiristä. Se taitaa olla turha toivo, niin kauan kuin sellaisessa henki pihisee. Autot ovat aina olleet minulle tärkeitä ja jälleen kerran käytin osan lauantaiaamua selailemalla nettiautoa haaveillen seuraavasta autosta. Internet on oiva keksintö. Sen myötä ikkunaostoksilla kuluu huomattavasti vähemmin kaloreita ja aikaa kuin ennen vanhaan. Silloin kun oikeasti joutui kävelemään ikkunalta toiselle...

Huvikseni klikkasin nettiauton etusivulla ollutta lava-autoa kun se näytti niin äijä-autolta.… Juu, tiedetään, yhtä hyvin olisin voinut sanoa mustan värin olevan ihq tms mitä nuoriso nyt puheleekaan. Tästä intoontuneena klikkasin nappia, jossa luki: ”katso samanlaisia”. Ei olisi pitänyt tehdä niin. Sieltä autolistauksesta paljastui äitini auto, tai no äidin kuolinpesän auto. Auto oli myynnissä erään vanhan koulutoverini toimesta.

Otin häneen yhteyttä ja hän väitti autoa omakseen, ettei ole myymässä sitä isäni puolesta. Vastasin hänelle, että miten hän on voinut sen omakseen rekisteröidä, sillä auton myymiseksi tarvitaan molempien kuolinpesän osakkaiden suostumus ja itse en ole nähnyt ensimmäistäkään paperia, johon olisin nimeni laittanut auton myyntiin suostumisen osoituksena. Vastausta odottelen...

Olen tuohtuneena kelaillut asiaa, että laitanko poliisit asialle, koska kyseessä on nimeni väärentäminen tms. rikos. Toivon, että isä saa sakkoja tai joutuu vankilaan. Kun tunnekuohu alkoi laantumaan, jäin miettimään, miksi oikein reagoin näin? Miksi haluan kostaa? Miksi haluan, että isälle tulee hankaluuksia lain kanssa? Johtuuko tämä kaikki raivo siitä menetetystä lapsuudesta ja nuoruudesta kun minulla ei ollut vaikutusmahdollisuuksia elämääni?

Sitten sen oivalsin, ei kyseessä ole kosto vaan halu tulla kohdelluksi oikeudenmukaisesti. Vihdoin aikuisena olisin toivonut kokevani olevani samanarvoinen. Minulla ei ole mitään tunnesidettä autoon ja isä saa minun puolesta tehdä sillä aivan mitä lystää. Kyseessä on ennemminkin se, ettei hän vaivautunut kysymään asiasta minulta, kuten lain mukaan olisi kuulunut. Noh, okei minulla on puhelimessani esto päällä, ettei hän voi soittaa minulle, mutta hän kyllä tietää naapurin pystyvän soittamaan minulle, sillä on laskuasioita minulta kysynyt naapurin avulla.

Kun taas kerran saa huomata olevansa merkityksetön. Ihminen jonka ylitse voi kävellä kunhan vain itse saa mitä haluaa. Väkisinkin mieleen palaa kaikki se kuorma, jonka on saanut elämän mittaisella matkalla vastentahtoisesti kantaakseen ja kokee totaalisen turhautumisen siitä, etteikö tämä lopu koskaan?

Onneksi tuo ei kestänyt kauaa kun jäin asioita pohtimaan ja sitäkautta en anna tuon pilata koko päivää. Varmaan tuo pulpahtelee mieleen satunnaisesti lähipäivinä, mutten anna sen lannistaa minua enää. En myöskään anna sen heilauttaa tunteitani, sillä jokainen tunne, jonka isän tempauksista tunnen, on tavallaan voitto hänelle ja sitä iloa en hänelle suo, edes ajatuksieni tasolla.

Jokainen kerta kun kiihdyn jostain hänen aikaansaannoksesta, koen olevani yhä hänen otteessaan. Joten, ei onnistu enää. Alkoholisti sai lapsuuteni, nuoruuteni, ison osan aikuisuuttani, kenties jopa puolet elämästäni. Ei enää! Tämä asia ei liikauta minua enempää.

Siksi varmaan en tee asian suhteen yhtään mitään. Autosta isä sai jonkin verran rahaa, pitäköön hyvänään. Muutama tonni ei olisi minua tehnyt yhtään onnellisemmaksi. Oikeudenmukainen kohtelu sen sijaan olisi lisännyt ripauksen onnellisuuttani. Voin vain toivoa noiden tonnien valuvan kurkusta alas jouduttaen hänen kohtaloaan ja päästäen minut lopullisesti vapaaksi otteestaan.



31 kommenttia:

  1. Älytön episodi. Mutta näin varmasti on: hän sai ison osan aikuisuuttasikin, joten jos kykenet laittamaan stopin.

    Katriina

    VastaaPoista
  2. Niinhän tuon kanssa tuntuu kaikenlainen suora ja epäsuora kanssakäyminen olevan, pelkkää loputonta, älyvapaata episodia...

    Ajan kanssa olen huomannut, että aina vain vähemmin heilauttaa nämä tempaukset. En sitten tiedä miten käy jos eteen tulee kotitalon myynti ja sitä seuraava kanssakäyminen isän kanssa. Yritän saavuttaa eläimiltä tutun zen-mäisen ajattelutavan olla murehtimatta asioita, jotka eivät ole tapahtuneet...

    VastaaPoista
  3. No aika mielenkiintoinen ”kaveri” sinulla...

    Tee vain se rikosilmoitus ihan jo periaatteesta. Ei kannata antaa muiden kävellä ylitsesi. Normaalistihan tuo menisi niin, että myisitte äitisi auton isäsi kanssa ja rahat jaettaisiin puoleksi tasan ilman mitään tuollaisia sekoiluja.

    Ja kyllä varmasti raha olisi sinulle tarpeen työttömänä. Automiehenä varmasti tiedät, kuinka kallista se autoilu on Suomessa, ja jo muutama satanenkin helpottaisi kummasti tilannetta.

    Tuli muuten tuosta ”automiehestä” mieleen kirjavinkki:

    http://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/automies/

    Hieno maalaus jälleen!

    VastaaPoista
  4. On, eikä ollenkaan positiivisessa mielessä...

    Täytynee funtsia rauhassa, mitä asian kanssa tekee. Antaa tunnekuohun laantua niin tekee viisaampia päätöksiä.

    Kiitos! Mustavalko on minun juttu.

    VastaaPoista
  5. No en tiedä paraneeko se asia sillä funtsimisella, kun kuitenkin sydämessäsi tiedät mikä on oikein. "Man's gotta do what man's gotta do"!

    Ja tämä "toverisihan" kusettaa sinua ilmiselvästi aivan 10-0!

    VastaaPoista
  6. Ymmärrän, ettet varmasti tahtoisi olla isääsi liittyvissä asioissa enää missään tekemisissä, mutta usko minua, mielesi paranee huimasti, kun et nytten anna asiassa periksi!

    Ja niin kuin kirjoititkin, että mitä tulevaa sekoilua olisi luvassa sen kotitalonkin myymisen suhteen?

    Ole Teemu nyt jämynä!

    VastaaPoista
  7. Yritetään kuitenkin kaikesta huolimatta pitää hyvää fiilistä ja huumorimieltä yllä.

    https://www.youtube.com/watch?v=VrvJO1FbEvA

    Mulla on lisenssit tappaa ja aijon iskeä monta akkaa, eestä ja takkaa, sanoi Bondin James kun rakkaudella Ryssiin lähti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nythän maanantaina tulee teeveestä Brosnanin viimeinen Bond-leffa ”Kuolema saa odottaa”, jossa hän mielestäni oli juurikin oikella tavalla kypsynyt ja jopa ”kulahtanut” kyynisen agentin rooliinsa harmaantuvineen ohimoineen.

      Frank Millerin vanha 80-luvulla piirtämä Batman-sarjakuva ”Yön Ritari” oli myös mielestäni todella hyvä ja olenkin haaveillut aikoinani, että siitä olisi tehty elokuva pääosissa Clint Eastwood viskin karhentamalla äänellään.

      Jokeriksi olisi sopinut todella hyvin jo edesmennyt Robin Williams, jota itse asiassa houkuteltiinkin jo 80-luvun lopulla kyseiseen rooliin Jack Nicholsonin tavallaan varastaessa roolin häneltä ja Robin oli tosi näreissään tästä, koska koki, että häntä oli käytetty ”syöttinä” Jackin naaraamiseksi rooliin.

      Myöhemmin Williamsia kysyttiin Arvuuttajan rooliin, mutta mies kieltäytyi, koska oli tuntenut itsensä hyväksikäytetyksi tämän Jokerin-roolin tapauksessa.

      Imdb:ssa on luettavissa nuo jutut jos enemmänkin kiinnostelee kulissien takaiset leffajutut.

      Poista
  8. Olen ehkä pikkumainen, kun perinnönjaossa vähensin isän tasingosta tuon auton arvon, koska isä sen halusi ottaa käyttöön ja myydä omansa pois. Itseäni sen vanhan auton kohtalo ei niinkään kiinnosta. Ainut millä oli mielestäni merkitys, oli oikeudenmukainen kohtelu. Lain mukaan auton myyntiin tarvitaan myös minun suostumus ja sen olisin todennäköisesti antanut, jos isä sitä olisi kysynyt. Mutta tässä, kuten kaikessa muussakin hän menettelee niin, kuin kaikki olisi häntä varten. Niin se on aina ollut. Siksi päätin laittaa kapuloita rattaisiin.

    Isän kaveri jo laittoi tekstarin, että soittaisin isälle ennenkuin hän menettää malttinsa. Vastasin tyynesti, että menettäköön, hän on rikkonut tässä lakia ja mietin juuri otanko poliisiin yhteyden...Kärsiköön. Minulle on suuresti tuottanut mielihyvää tietää toisen kärsivän. Ja aivan syystä kärsii, hän rikkoi lakia ja sillä on seuraamuksensa.

    Jäin vain sen takia funtsimaan, että auton ostanut kaveri on hyvä tyyppi ja hänelle voi tulla hankaluuksia jos ilmoitan auton varastetuksi. Varastetun tavaran hallussapito voi vaikuttaa työuraan yms maineeseen. Siksi pitää miettiä tarkoin mitä tehdä ja mitkä voivat olla seuraukset. Ei ole mielestäni kohtuullista tahrata viattoman sivullisen elämää alkoholistin töppäilyiden takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, todella kinkkinen tilanne. :(

      Poista
  9. Kyllä minä kehotan olemaan omaa osuuttasi vailla. Lähetä tilinumero ja sano, että sinne rahat kiitos, niin asia jää siihen. Sinä tarvitset rahat varmasti kipeämmin kuin alkoholisti. Ja oikeastaan tietenkin aivan sama kuka tarvitsee kipeämmin, jos sinulle kuuluu osuus, niin sitten kuuluu.

    En hirveästi miettisi kaverisi kohtaloa, itsepähän on touhuun ryhtynyt. Hänen on täytynyt tajuta, jos ei nyt täysin imbesilli ole, että kyllä sinunkin lupa myymiseen tarvitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsekkaa ylempi vastaukseni. Rahallisesti tuossa mitään välttämättä menettänyt. Enemmän koko elämän jatkunut tilanne, jossa ei ole vaikutusmahdollisuuksia omaan elämään kaihertaa.

      Poista
    2. No nyt kun mietin asiaa uudelleen, niin Osaton on kyllä aivan oikeassa tämän asian suhteen.

      Poista
    3. Niin siis perinnönjaossa olen jo perukirjaan merkityn auton arvon itselleni lunastanut. Kyse on periaatteesta. Minä olen old school-tyyppinen periaatteen mies ja minulle on todella tärkeätä lupausten pitäminen ja oikeudenmukainen kohtelu. Siksi varmaan kärsinkin kaikistä mielenterveyden ongelmista, kun elän aikana, jolloin nuo katsotaan enemmän paheiksi kuin hyveiksi

      Poista
    4. No kyllä jokainen normaalilla tunneälyllä varustettu ihminen ajattelee sinun tavoin. Elämme hullussa maailmassa.

      Poista
    5. Se on aina ollut kiroukseni, tunne siitä, että on syntynyt väärään aikaan. Ihan liian myöhään, kunnollisia ihmisiä ei enää arvosteta. Nyt täytyy olla pinnallinen ja menestyvältä näyttävä, jonka tärkein ominaisuus on vain puhua muut suohon. Hmm sitäkö se virtualisointi tarkoittaakin? Sen sijaan että osaat tehdä, osaatkin vain puhua tekemisestä?

      Poista
    6. "Big Brother -sukupolvi".

      Keskiajalla olisit todennäiköisesti puukkoseppänä ollut todella pidetty ja arvostettu mies kylillä. Siihen aikaan vain kuoltiinkin jo reiluina kolmekymppisinä.

      Poista
    7. Itse olisin halunnut elää niin, että kuolen 1989 kun Berliinin muuri murtui ja kylmä sota oli euroopassa ohitse. Sitä ennen oli elämä rankkaa, mutta reilua(?). 90-luvusta lähtien on ihmiskunnan alamäki ollut kiihtyvä. Nykyisin jo saa miettiä mitä sanoo, ettei vain loukkaisi ketään. Halu tehdä töitä kunnolla ja olla ylpeä tekemisistään on paheksuttu ajatus ja jo menneen ajan tapa ajatella. Joskus vain tuntee itsensä kohtuullisen väsyneeksi nykymaailmaan.

      Hetkittäin miettinyt viettävänsä aikaa totaalisessa hiljaisuudessa ja eristyksessä. Toki vaimolle (ja oraville) tulisi juteltua, mutta muutoin kävisi ostamassa ruokaa kaapit täyteen ja mökkihöperöityisi kirjojen parissa, ei telkkua, ei nettiä, ei mitään virikkeitä.

      Poista
    8. No tuosta tulee taas mieleen se uusimman Star Wars -leffan Luke Skywalker, kun meni miehellä perseelleen Jedi-kouluttelut ja vetäytyi 30 vuodeksi piiloon galaxilta.

      https://www.youtube.com/watch?v=aWe1FInybWI :)

      Poista
    9. https://www.youtube.com/watch?v=zju6KbP_1xY

      "Van tuu trii! Silmät kii! Elvis näyttää kikkelii! On siinä kakstoista karvaa, tummaa ja harmaa ja yks niistä puuttuu ja Elvis siitä suuttuu!" :D

      Poista
    10. Sori, kun höpöttelen, mutta yritän vain piristää mieltäsi huumorilla vaikeiden asioiden äärellä. :)

      Poista
  10. Kiitos! Yllättävän synkät fiilikset on, vaikka sitä kuinka on yrittänyt kovettaa sydäntään. Kai se kun on koko elämänsä elänyt toisten käskiessä, ettei alkoholistia saa suututtaa, ettei vaan loukkaannu niin nyt vaikka nouseekin vastarintaan ja taistelee omien oikeuksiensa puolesta niin silti tunnemuisti vanhasta toiminta tavasta istuu tiukassa. Ajan kanssa varmasti tulee helpottamaan, enhän kuitenkaan ole tätä uutta elämää elänyt kuin reilun vuoden ja takana on 37 vuotta vanhaa mallia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä se siitä. Omasta mielestäni tämä syksy on aina ihaninta aikaa, kun alkaa illat pimenemään joulua kohden ja päivisinkin taivas on mahtavan sininen ja kirkkaan kuulas.

      Kirjavinkkejä tuli lisää mieleen:

      http://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/ystavat-hamaran-jalkeen/

      Luin tuon kirjan parisen vuotta sitten, kun tapailin senaikaista tyttöystävääni ja kävelin hänen luotaan sitten kotiini syksyn pimeissä illoissa. Oli kyllä aivan helvetin kuumottavat fiilikset ja tuntui, että vampyyrejä vaani joka kulman takana ja varsinkin kun olen aika mielikuvitusrikkaalla mielellä maustettu.

      Vaikuttaa varmasti tosi lapselliselta, mutta en halua sitä lapsenmielisyyttäni unohtaa ikinä ja mietippä vaikka sitäkin Stephen Kingiä juttuineen, kun aikuinen mies kirjoittelee sellaisia juttujaan mitä nyt kirjoitteleekaan? Mies on nykyisin miljonääri ja aloitti kirjailijan uransa rutiköyhänä asuen vaimonsa kanssa autovaunussa.

      80-luvulla mies sairastui pahasti alkoholismiin ja huumeiden käyttöön, mutta mielestäni hän tuona aikana kirjoitti parhaimmat teoksensa ”sekaisin” ja hyvänä esimerkkinä niistä on ”Kolkuttajat”, jossa päähenkilö löytää talonsa takametsän mullista maan alta lentävän lautasen. :)

      Esikoisteos ”Carrie” on kans koskettanut minua syvästi koulukiusausteemoillaan.

      Poista
    2. MUUTTO

      Kaupungin kirjaston lukusali oli Janne Koiviston mielestä aina kiusallisen hiljainen muutamia ihmisten rykäisyjä lukuun ottamatta. Hänellä oli näin työttömänä ollessaan tapana käydä kirjastolla lukemassa uusin alansa ammattilehti ja kuluttaa aikaansa nuin muutenkin. Hiljaisuuden kuitenkin rikkoi sillä kerralla Jannen kännykkä, joka ulisi vastaamaan takin taskun pohjalta.
      ”Koivisto.” Janne vastasi ilman katsomatta sen kummemmin kännykkänsä näyttöön.
      ”Terve, se on Ilkka Paahtainen täällä, muistatko? Olit meillä vuosi sitten syksyllä remonttimaalaushommissa työharjoittelijana.”
      ”Terve, muistanhan minä.” Janne jatkoi puhuen hiljaisella äänellä, ettei olisi häirinnyt muita salissa olevia.
      ”Semmoisella asialla alkoin soittelemaan, kun meillä olisi nyt firmassa muuttoavun tarvetta ja kuulin Peten kautta, että olet kuulemma vielä työttömänä ja ajattelin kysyä joskohan muuttomiehen pesti maistuisi? Päivän homma ja palkaksi kossupullo ja vaikka muutama kymppi siihen päälle, pimeänä tietenkin.” Ilkka ehdotti.
      ”No eipä tässä minulla mitään ihmeempiä nyt ole ja pieni lisätienesti kyllä aina maistuu, heh heh!” Janne tokaisi innostuen ja painottaen nimenomaan sanaa maistuu.
      ”Hieno juttu, tavataan ylihuomenna aamulla kello kahdeksan tuossa meidän aulassa niin tulen sinua vastaan.” Ilkka sanoi, jonka jälkeen miehet päättivät puhelunsa.

      Poista
    3. Syksyinen aamu oli kuulas ja raikas Jannen polkiessa vanhalla oranssin värisellä mummopyörällään. Taivas oli juuri alkamaisillaan hehkumaan sinisenä ja keuhkoihin oli piristävää hengittää vielä yön jäljiltä viileää ilmaa. Joen ylittävällä sillalla Janne pysähtyi, sytytti savukkeen ja nojautui sillan kaidetta vasten seuraamaan jo aamuvarhaisella paikalle saapuneita haavikalastajia, jotka yrittivät kauhoa joesta kalasaalista. Vielä ei ollut kiire Paahtaisen luokse, sillä Janne oli lähtenyt matkaan jo hyvissä ajoin syötyään ensin vaatimattoman aamiaisen, johon oli sisältynyt iso mukillinen mustaa kahvia ja ruisleipää sulatejuuston ja lenkkimakkaran kera.
      ”Janne perkele!” Kuului yhtäkkiä joen varrella kulkevan pyörätien suunnasta.
      Janne siristeli silmiään ja huomasi alhaalla vanhan tuttavansa Jukan istuvan pyörätien viereen sijoitetulla puistonpenkillä ja viittovan tulemaan luokseen. Jukka oli myös Jannen tavoin työtön ja he olivat tutustuneet edellisenä vuonna aikuiskoulutuskeskuksen rakennusmaalarikurssilla.
      Jannen pyörässä ei ollut enää jalustinta varkausyrityksen vuoksi, joten niinpä hän asetti pyöränsä nojaamaan vasten läheistä puuta ja istuutui penkille, jolla kalpea ja sänkinen Jukka istui siemaillen puolillaan olevaa pullollista väkevää viiniä.
      ”No tarjoa nyt vanhalle luokkakaverillesi tupakka!” Jukka sammalsi.
      Janne kaivoi askistaan Jukalle suuhun yhden ja sytytti sen sytyttimellään.
      ”Sä oot aina ollu Janne hyvä tyyppi! Aina!” Jukka virnisteli kiitollisena savuava savuke huulillaan ja kohotti viinipulloaan kohti Jannea tarjoten tälle ryyppyä.
      ”Ei kiitos nyt.” Janne yritti kieltäytyä kohteliaana.
      ”No mitääää, mitääää nytten?” Jukka uteli naama virneessä.
      ”Työhommia olisi tässä tiedossa puolen tunnin päästä.” Jukka vastasi.
      ”Vai että oikein työhommia? Hah hah hah! Vittu täällä kohta kenelläkään mitään töitä ole!” Jukka raakkui varistaen vahingossa savukkeensa tuhkat rinnuksilleen.
      ”Kesällä ehdin parisen kuukautta olla ulkomaalaushommissa työllistämistuella vaan kun sekin loppui, niin loppui hommatkin!” Jukka jatkoi ja otti pitkän ryypyn pullostaan ja ähkäisi päälle irvistäen.
      Viini kimalteli pullossa houkuttelevasti nousevassa aamun auringon valossa.
      ”No saatana sentään! Annahan tännekkin!” Janne myöntyi ja tempaisi pullon Jukan kourasta.
      Kylmä viini soljui helposti alas ja toi samalla lämmittävän tunteen jäseniin.

      Poista
    4. Aulassa Jannea odotti Ilkka, joka oli sonnustautunut muuttotöihinsä asianmukaisesti mukamas vähän huonompiin farkkuihinsa ja kulahtaneeseen t-paitaan. Hän veti työhansikkaansa pois oikean puoleisesta kädestään ja tervehti Jannea lujasti käsipäivää.
      ”Huomenta! Mitäpä mies? Maistuisiko aamukahvi näin ennen hommia?” Ilkka kyseli.
      ”Huomenta... Kyllähän se aina semmoinen...” Janne tuhahti pikkuisen lievässä nousuhumalassaan Jukan viinien jäljiltä ja varoi hönkimästä kohti työnantajaansa.
      Miehet kävelivät aulan lasiseinällä ja happaman näköisellä naisvirkailijalla varustetun vastaanottokopin ohitse ja nousivat portaat toiseen kerrokseen hallinnon toimitiloihin kohti kulmahuonetta, jonka ovessa luki ”IT-Päällikkö Ilkka Paahtainen”. Huone oli täynnä pöytäkoneita, näyttöjä ja erilaisia johtoja, joita Ilkka oli yrittänyt huonolla menestyksellä kääriä siisteihin nippuihin muuttolaatikoihin.
      ”Ole hyvä ja istu.” Ilkka kehoitti Jannea viittoen tuolia työpöydän äärestä ja kaatoi kahvinkeittimestä kupillisen höyryävää kahvia tarjottavaksi. Pöydällä lepäsi puolen litran pullo Koskenkorvaa, jonka alle oli asetettu 50 euron seteli. Janne tuijotti pulloa kahvimuki kourissaan ja tahtomattaan päästi suustaan pienen maiskahduksen.
      ”Maitoa? Sokeria?” Ilkka kysyi.
      ”Ei kiitos, tämä on hyvä näin.” Janne vastasi siemaisten kahvistaan.
      ”Niin, meillähän nyt on sellainen tilanne, että tämän rakennuksen länsipäätyyn avataan ensi viikolla turvapaikan hakijoiden asuntola ja me hallinnon työntekijät joudumme sen vuoksi nyt vähän uudelleen järjestäytymään näissä työtiloissamme talousosaston tieltä. Tarkoituksena olisi muuttaa puolet meistä ensimmäisen kerroksen itäpäädyn vanhoihin tiloihin.” Ilkka selitti.

      Poista
    5. Puolilta päivin Janne oli kantanut monen monituista muuttolaatikkoa, siirrellyt kaapistoja ja hyllyköitä ja mitä erinäisimpiä mappeja ja kansioita. Kantahenkilökunnan häipyessä lounailleen Janne oli vetäytynyt rakennuksen sisäpihalle pienelle ansaitulle tauolleen ja sytytti jälleen savukkeen. Vasta onneksi toinen tälle päivälle, hän ajatteli yrityksissään vähentää tupakoimistaan kun kovin kallistakin se oli näinä päivinä. Saatuaan poltettua savukkeensa, pihalle kaarsi uuden karheahko valkoinen farmarimallinen Audi, jonka ohjauspyörän takaa nousi kiinteistöpalveluvastaava Jani Launonen, Jannelle vähän turhaakin tutumpi keski-ikäinen mieshenkilö ja Jannen entinen esimies samaisessa firmassa suoritetusta maalauskurssin työharjoittelusta.
      ”Kappas! Täällähän on vanhoja tuttuja!” Jani asteli Jannea vastaan tärkeän näköisenä kantaen kädessään joitakin papereita.
      ”Terve...” Janne vastasi ei niin innokkaana. Jani oli ollut suoraan sanoen melko mulkku esimies Jannea kohtaan ja miesten välit olivat kiristyneet harjoittelukauden loppua kohden.
      ”Niin tämähän on sitten savutonta aluetta!” Jani laukoi täydellisellä kirjakielellään siristäen silmiään.
      ”Ole hyvä ja poimi maasta tumppisi ja toimita se asianmukaisesti sille kuuluvaan roskakoriin!" Jani jatkoi määräilevään sävyyn.
      ”Ja onko tuo seinää vasten nojaava polkupyörä sinun?” Jani tenttasi painokkaasti.
      ”Onhan se.” Janne vastasi jo hieman kiihdyksissään.
      ”Toimitat sen heti pyörätelineeseen sille kuuluvalle oikealle paikalleen!” Jani määräsi.
      ”Haista sinä Launonen kuule pitkä vittu!” Janne ärähti ja paineli rakennuksen sisään Janin jäädessä näppäilemään työsuhdepuhelimestaan poliisin numeroa.

      Poista
    6. Sisällä toisessa kerroksessa oli täysi hälinä päällä lounastajien palattua töihinsä. Käytävä oli täynnä kukkuraisillaan olevia muuttolaatikoita ja ihmiset säntäilivät sinne ja tänne kantaen kukin mitäkin omaa muuttokuormaansa. Janne käveli tunteidensa valtaamana määrätietoisesti Ilkan entisen työhuoneen ovelle ja huomasi sen olevan auki. Huone oli muuten tyhjä, mutta yksinäisellä työpöydällä lepäsi vielä viinapullo setelin kera. Janne ei epäröinyt hetkeäkään vaan tarttui pulloon päättäväisesti ja narautti korkin auki pulputtaen kurkustaan alas pitkän ryypyn. Huoneenlämpöinen Koskenkorva meinasi aluksi tulla ylös, mutta hetken päästä jo toinen ryyppy meni alas helpommin. Ja kolmaskin.

      Maisa Hämäläinen vilkaisi henkilöstöravintolan keittiön ikkunasta ulos täyttäessään suurta tiskikonetta ja näki sisäpihalla poliisipartion keskustelevan Jani Launosen kanssa. Maisalla oli meneillään viimeinen työpäivä. Siitä firman säästötoimenpiteet olivat pitäneet huolen.
      ”Kukkuu!” Kuului keittiön ovelta, kun Janne kurkisti kulman takaa laittaen kossupullonsa korkin muka pellemäisesti nenänsä päälle.
      ”Janne! Herranjumala! Oletko sinä humalassa?” Maisa huudahti säikähtäen ja pudotti jopa yhden lautasista lattialle, joka peittyi pieniin pirstaleisiin.
      ”En vielä tarpeeksi!” Janne örvelsi ja tarttui Maisan essulla vuorattuun lantioon kiinni.
      ”Ottaisitko vaikka kahv...” Maisa yritti kysyä pelästyneenä, mutta Janne sulki naisen huulet syvään suudelmaan.
      Ennen kuin Maisa ehti sanoa mitään, Janne oli jo häpynyt hoiperrellen jättäen hämillään olevan naisen yksin keittiöönsä punahtuneineen poskineen.

      Poista
    7. Iso piano rymisi alas portaita Jannen kännisen otteen lipsuessa irti kantoliinoista.
      ”Ohohoh!” Janne murjautti muka pahoillaan.
      ”Jumalauta Koivisto!” Karjaisi talon tähän asti sympaattisena toiminut iltavahtimestari Henri Paunanoja eli tuttavallisemmin ”Hoo-Pee”, jonka kiinteistäpalveluvastaava Jani Launonen oli nakittanut Jannen avuksi firman muuttotöihin.
      Pianon kansi aukesi kolistessa pitkin rappusia ja osa koskettimista levisi pitkin porrastasanteita pieniksi mustavalkoisiksi palasiksi.
      Portaiden alapäässä pianon rippeissä seisoivat kaksi poliisia säikähtäneinä ja valmiina tarttumaan vyötäröilleen koteloimiin pistooleihinsa.

      Janne lainehti karkuun maalaamiaan käytäviä pitkin puolelta toiselle. Seiniin kiinnitetyt naulakkokoukut irvistelivät isoina piikkeinä ja viilsivät sänkiseen päähän pitkän ja verisen vekin. Edellinen ahnas kossuhuikka kuorsui mahasta saaden Jannen röyhtäilemään ja lopulta antamaan ylen keskelle käytävää. Aamulla nautittu makkaravoileipä nauroi syyllistävänä mössönä kiiltäväksi vahatulla laattalattialla. Janne otti tukea kädellään seinästä ja huokaisi ”Vittuhh...”

      Kauan Janne ei empinyt paikoillaan, vaan pyyhki oksennuksessa olevat suupielensä harmaan hupparinsa hihaan ja alkoi hoilata.

      ”Laila-la laila-la lai, meikä poika se vaan nai!” Ja nauroi päälle itsekseen naurun, joka raikui räkäisesti pitkin käytävää.

      Poista
    8. Lähti vähän lapasesta taas nuo kirjoittelut, mutta silloin se on taottava kun rauta on kuumana. :)

      Poista
    9. Haha, kurja on kohtalo työmiehen... :D

      Poista