maanantai 28. marraskuuta 2016

Risusavottaan

Jotenkin voisin sanoa, että kerrankin karma palkitsee. Susanna Koski hiljattain päästi sammakon suustaan ja totesi A-Talk-ohjelmassa, että ”Riittää kun istuu autoon tai junaan ja katselee metsää, niin siellä on aika paljon sellaista työtä”.


Kuinka ollakaan, ei aikaa vierähdä kovinkaan paljoa kun jo uutisoidaan Metsähallituksen aikeista lomauttaa kaikki 357 metsuriansa:


Tässä jos missä meinaa toinen suupieleni saada pienen kouristuksen ja nousta liki virnettä muistuttavaan ilmeeseen..

Nyt jos koskaan toivoisin median tarttuvan tähän ja hieman tarjoavan ryöpytystä Koskelle. Sillä ei tuollaisessa asemassa oleva voi laukoa mitä tahansa sylki suuhun kuljettaa. Kun kerran elämme suvaitsevuuden aikoja niin ilmeisesti samat säännöt eivät päde työttömiin, sillä heidäthän voi aina ohjata risusavottoihin.



36 kommenttia:

  1. "Metsätalous Oy:n kilpailukyvyn turvaaminen ja kannattavuuden parantaminen edellyttävät toiminnan tehostamista, sanoo Metsähallitus tiedotteessaan."

    Nämä työthän voidaan teettää työttömillä ilmaiseksi. Orjilla ilman palkkaa teetetty työ on aivan taatusti kustannustehokasta. Uusi KELAn pääjohtajakin ajaa voimakkaasti osallistavaa sosiaaliturvaa, joten eiköhän keinot keksitä kun tavoite on määritelty ja näihin mullistaviin, innovatiivisiin ja dynaamisiin muutoksiin vaadittava tahtotila on jo kansakuntaa hallitsevan Euro-eliitin keskuudessa saavutettu.

    Työttömät saavat osallistua talkoisiin, ja metsähallitus voi orjien avulla parantaa kannattavuuttaan. Win-win?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän tuota tunnutaan huutelevan, että kilpailukyvyn parantamiseksi on kaikkien osallistuttava talkoisiin... Mietin vain sitä, että millä oikein sitten enää kilpaillaan jos palkkatyön siirtäminen osallistavan sosiaaliturvan piirin toteutuu lähivuosina niin ei tänne oikeastaan kenellekään jää ostovoimaa nauttia paikallisista palveluista?

      Millä me sitten kilpailemme? Tuleeko meistä näille keinoin jonkin suuremman valtion siirtomaa?

      Poista
    2. "Tuleeko meistä näille keinoin jonkin suuremman valtion siirtomaa?"

      Ei tule koska me olemme jo USA:n taloudellinen ja kultturillinen siirtomaa pakkoenglanteimme ja Halloweeneimme.

      Poista
  2. Niin mutta tämä osallistaminenhan on vaan työttömien parhaaksi. Heidät pitää pakottaa osallistumaan yhteiskunnan toimintaan, muuten he syrjäytyvät! Pakottaa opiskelemaan, töihin, vapaaehtoistyöhön... Jestas sentään mitä potaskaa. Jos niitä tekemättömiä töitä on, niin sitten pitäisi löytyä myös sitä palkkarahaa. Minä en ainakaan tunne ketään, joka kävisi töissä sen tähden, että saa osallistua yhteiskunnan toimintaan. Palkan takia tuttavani töissä käyvät. Kyllä, joillakin heistä on työpaikalla myös hauskaa, joillekin heistä työ on intohimo. Onneksi olkoon vaan heille. Mutta otetaanpa se palkka pois ja annetaan tilalle alle tonni elämiseen. Onko vielä yhtä kivaa? No, eikö ole? Pitäisi olla, kun saa sentään osallistua yhteiskunnan toimintaan.

    Kelan uutta pääjohtajaa huolettaa erityisesti 20–35-vuotiaat kouluttamattomat tai vähän koulutetut työttömät. Heistä onkin syytä olla huolissaan. Mutta suurin osa työttömistä ei taida pudota tuohon kategoriaan. Monella on laaja koulutus, työkokemusta, työhalua ja terveyttä. Ainoastaan ne työpaikat puuttuvat. Mutta se on kätevää päättäjien puhua työttömistä aivan kuin he olisivat yhtä isoa luuserien, työhaluttomien ja kouluttamattomien massaa. Helpompi siten runnoa ''vaikeita'' päätöksiä ja leikkauksia läpi. Mutta miten koulutettuja ja työhaluisia auttaa pakottaminen palkattomiin töihin? Itse ainakin koen, että olisi äärimmäisen nöyryyttävää tehdä ilman palkkaa töitä. Opiskelupaikkoja ei riitä kaikille. Sen takiahan noista nuorista niin iso osa on työttöminä. Ja työttömän pitää muutenkin erikseen anoa lupaa opiskeluun, ei sitä noin vain ruveta itseä sivistämään ja työllistymismahdollisuuksia parantamaan, mitäs hommaa se sellainen muka on? Pitää olla työmarkkinoiden, jotka eivät sinua huoli, käytettävissä.

    Jos olisi ulkomailla työpaikka tiedossa, niin lähtisin heti enkä huomenna. Suomalainen hyvinvointivaltio ajetaan näemmä totaalisesti alas, joten sama muuttaa vaikka johonkin banaanivaltioon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsehän kuulun noihin 20-35-vuotiaisiin. Osaton kirjoitat usein aivan asiaa omassa blogissasi mutta tässä menet metsään. Miksi vielä työttömissä pitäisi olla eri kasteja? Kyllä minullakin on työhaluja ja terveyttä eikä minusta pidä olla huolissaan saati pakottaa ilmaistöihin.

      Miten kouluttamattomia/vähän koulutettuja ja työhaluisia auttaa pakottaminen palkattomiin töihin? Kysyn vaan?
      Kyllä minustakin olisi nöyryyttävää tehdä töitä palkatta. Palkallisena sen sijaan voisin mennä vaikka siihen risusavottaan.

      Poista
    2. Tämän päivän trendihän vaikuttaa olevan se, että jos ei muuten niin vaikka valehtelemalla ja suuria asioita lupailemalla opiskelijat, te-toimiston pakottamana työttömät jne. laitetaan ilmaiseksi työvoimaksi suurimmaksi osaksi ihan ahneuttaan, omakohtaista kokemusta on tältäkin saralta. Jos palkka töissä on n. 1€ tunnilta,(9€/pv) niin itse en ainakaan tekisi kovin paljoa. Palkkahan on tunnetusti aika iso porkkana työhön mennessä tunnetusti. Omasta mielestäni tekemätöntä työtä on Suomessa vaikka kuinka paljon, ja työttömyysluvut saataisiin äkkiä romahtamaan jos niin haluttaisiin ihan oikeiden työpaikkojen voimin, mutta ainahan on joku tekosyy, miksi "meillä ei ole töitä". Itse olen päässyt keikka/osa-aikatyöhön kiinteistöhuollon hommiin, koska pomolleni riittää, että minulla MYÖS on halua tehdä töitä, ja välttää näin masennus, mielenterveysongelmat jne.... Mutta mm. henkilöstövuokrausfirmoille se ei riitä!

      Poista
    3. No, käsitit nyt kommenttini väärin. Minusta jokaisesta työttömästä pitäisi olla huolissaan, oli hän sitten koulutettu tai vähän koulutettu, nuori, keski-ikäinen tai vanha. Kelan uusi pääjohtaja Taloussanomissa vain on huolissaan nimenomaan nuorista ja kouluttamattomista. Mutta jos ehdottaa vastikkeellista työttömyysturvaa, jonka muka pitäisi auttaa nuoria ja kouluttamattomia, niin samat säännöt koskevat sitten muitakin työttömiä. Aina kun työttömistä puhutaan, niin juttuun haastatellaan joko a) kansakoulun käynyttä Marjattaa 58 v., joka on juuri laitettu pihalle Kiinaan siirtyneestä vaatetehtaasta tai b) ammattikoulun kesken jättänyttä Teroa 19 v., joka ei halua muuttaa Kihniöstä toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Tämä ei anna oikeaa kuvaa tilanteesta. En sanoisi, että työttömissä on eri kasteja, parempia työttömiä tai huonompia, mutta yksi iso ongelma nimenomaan on, ettei tiedosteta, että työttöminä on eri koulutustaustaisia ihmisiä. Marjatalle, Terolle ja Osattomalle ei voida tarjota samoja keinoja ratkaisuksi. Palkattomista töistä ei ole apua kenellekään, ellei sitten halua työkokeilun puitteissa kokeilla uutta alaa maksimissaan muutaman kuukauden verran. Terolle pitää kuitenkin sanoa, että kouluttautua täytyy edes sen ammatikoulun verran, sillä ilman minkäänlaista koulutusta on kyllä todella heikoilla suomalaisilla työmarkkinoilla. Marjatta on jo melko vanha koulunpenkille, mutta ei häntäkään siitä syystä ilmaistöihin tule pakottaa.

      Eli summa summarum: en kannata pakkotöitä kenellekään ja uskon kyllä, että työ ilman palkkaa on nöyryyttävää kenelle tahansa. Minäkin voisin palkallisena mennä sinne risusavottaan. Minulla on paljon kokemusta myös suorittavan tason työstä, sillä olen opintojen ohella ja opintojen välissä ollut mm. varastolla ja tehtaassa töissä (itse asiassa kolmella eri tehtaalla ja kolmella eri varastolla, 3-vuoro, 5-vuoro- ja yövuorottöissä). Mutta keski-ikäisenä ja korkeakoulutettuna en varastolle tai tehtaalle enää kelpaa. Paitsi kohta ilman palkkaa ilmeisesti kelpaan sinne risusavottaan. En muuten lähde.

      Poista
    4. Tuo kastijako on mielenkiintoinen. KELA:n pääjohtaja on nuorista huolissaan, mutta kukaan ei jälleen tunnu muistavan hiljattain uutisoitua asiaa, jossa on työmahdollisuuksien merkittävää alenemista jo 40 ikävuodesta lähtien. Työurat ovat nykyään pirstaleisia ja pätkien välin pidentyessä heikkenevät mahdollisuudet saada enää minkäänlaista työtä.

      Kaikista työttömistä täytyy olla huolissaan. Eläkeikä nousee koko ajan ja kuitenkin 40-45 tietämillä alat olla liian vanha työmarkkinoille. Samaan hengenvetoon kuitenkin ulistaan siitä, ettei kokeneita ammattilaisia löydy. Jos nuorena pääsee edes jollakin tavalla säällisiin töihin, niin nelikymppinen on juuri sellainen rautainen ammattilainen, jota työmarkkinat kaipaa.

      Itse olen tavallaan hyväksynyt jo sen, että nykyisen ammattini jälkeen todennäköisesti viiden vuoden päästä opiskelen jälleen uutta ammattia. Miksikö? Siksi, etten heti ammattikorkean jälkeen päässyt töihin ja se työttömyyspätkä leimasi koko urani. Tuon työttömyyspätkän ansiosta tipuin A-luokan kansalaisesta jonnekin mappi Ö:hön.

      Koulutettu/kouluttamaton työtön, yhteiskuntamme maksaa kovan hinnan syrjäyttäessään ihmisiä. Kokonaisuudessaanhan meillä yksilöillä ei ole mitään merkitystä. Inhimillinen tragedia koskettaa vain yhtä ihmistä. Yhteisöön sillä ei ole vaikutusta. Aivan kuten muurahaisyhteiskunta ei muutamaa muurahaista kaipaa.

      Poista
    5. Kyllä jokaisesta työttömästä kuuluu olla huolissaan, se on fakta. Olen siinä samaa mieltä, mutta jos oikein ymmärsin, niin tottakai esim. 8 tunnin työpäivästä maksetaan 9 euroa (Kela) niin onhan se nöyryyttävää. Enkä itsekään oikein ymmärrä tuota kastijakoa työttömien suhteen, eikä kukaan tahallaan ole työtön (itsekin työnhakijana).

      Poista
    6. Monesti tuo 9€ päiväkorvaus menee bussilippuihin. Ainakin Turussa lippu maksaa nykyään muistaakseni 3€/suunta. Tokihan työttömänä tovin olleena sitä loihtii kolmella eurolla riittävät eväät, jotta päivän jaksaa tehdä duunia kiukkuisena siitä tiedosta, että vierustoveri saa todennäköisesti vähintään TES:n mukaista palkkaa.

      Poista
    7. Itse olen raksahommissa ollut tällä 9e/päivä ”palkalla” ja autottomana siihen työmaalle ja sieltä takaisin kotiin bussilla kulkemiseen kului suurin osa tästä kulukorvauksesta ja ruokaan jäi rahaa juuri tuo vajaa 3 euroa, millä ei juuri mitään järkevää ruokaa saa nykyisin ostetuksi.

      Eipä siellä työmaakopissa ollut aikaa tai edes mahdollisuuksia alkaa itse kokkailemaan, vaan mikrossa tuli lämmiteltyä joitakin kämäisiä valmislihapullia tai mikropizzoja jne. Muutenkin raksahommissa on se syöminen todella tärkeää, ja ei siellä jaksa heilua millään kanin eväillä tai joillakin mikroeineksillä.

      Joskus rahaa säästääkseni nitkutin polkupyörällä kaatosateessakin sinne työmaalle ja takaisin, mutta oli todella veemäistä aloittaa aikaisin aamulla ne työt, kun oli jo sen pyöräilyn jäljiltä valmiiksi väsyneenä. Taisin myös sitten ostaa sellaisen kuukauden voimassa olevan bussikortinkin, mikä ei kuitenkaan tuonut merkittäviä säästöjä käytettäväksi siihen ruokapuoleen.

      Eli nuokin kulukorvaukset pitäisi olla mielestäni alakohtaiset. Toimistotöitäkin on tullut tehtyä aikaisemmin ja niissä saatoin pärjätä koko päivän pelkällä kahvilla ja jollakin pienellä suklaalevyllä ja söin sitten kunnolla vasta iltapäivällä kotona. Jos erehtyi lounasaikaan henkilöstöravintolaan mättämään jotain tonnikalalasagnea, niin loppupäivä meni nuokkuessa puoliunessa omassa työpisteessä.

      Niin, työllistyinkö tämän palkattoman raksarääkin jälkeen? En tietenkään.

      Poista
    8. Nyt on pakko vielä tähdentää, ettei tuo 9e/pv ole palkkaa, vaan kulukorvaus, joka maksetaan työttömyysetuuden päälle, kun osallistuu työllistymistä edeltävään palveluun. Ja työllistämistä edistävä palvelu ei ole työtä. En ole mikään niuho pilkunviilaaja, vaan totean, että sitten todellakin ajellaan metsään, kun ruvetaan kutsumaan tuota mitätöntä 9e/pv kulukorvausta palkaksi. Tiedän, että joillekin on ilmeisesti mielenterveyden kannalta mukavampi kutsua esim. kuntouttavaa työtoimintaa työksi ja siitä saavaa korvausta palkaksi. Mutta fakta on, ettei se ole työtä, eikä työttömyysetuus kulukorvauksineen ole palkkaa. Työstä maksetaan TES:n mukaista palkkaa, työstä kertyy eläkettä ja lomapäiviä.

      Poista
    9. No näinpä. Siksipä kirjoitinkin sanan "palkka" lainausmerkeissä, mutta ehkäpä sitä ei kannattaisi mainita edes sillä tavalla, koska kyseessähän ei todellakaan ole mikään oikea palkka, vaan juurikin se työttömyyskorvauksen päälle maksettava kulukorvaus.

      Myös tuo työttömyysETUUS sanana ärsyttää minua. Siinä saa helposti kuvan, että on jotenkin edullista olla työttömänä. Saan työttömyydestäni "etuutta" vähän niinkuin työssäkäyvä saa työsuhteestaan autoetua, puhelinetua tai asuntoetua tms.

      Poista
    10. Työttömyyskorvaus onkin varmaan sopivampi nimitys kuin työttömyysetuus. Olet työtön ja saat korvausta siitä erittäin ikävästä tilanteesta, johon olet joutuntut ilman omaa syytä. Tottahan on niitäkin työttömiä, jotka eivät tee mitään tilanteensa eteen, ja heille tuo korvaus on enemmänkin etuus. Tällaisia työttömiä on kuitenkin niin vähän, että turha heistä olisi kenenkään hermostua.

      Poista
    11. Näiden elämäntapatyöttömien rinnalle on myöskin kasvamassa iso joukko pitkäaikaistyöttömiä, jotka eivät enää tee asialleen mitään ja ovat jo jollain tapaa luovuttaneet ja ymmärrän kyllä heitäkin. Ikä ja liian monet työttömyysvuodet ovat jo heitä lannistaneet liikaa ja se työnhaku on heillä aivan toivotonta ”lottoamista”.

      Nyt puhutaan jopa, että jo nelikymppinen on aivan liian vanha työmarkkinoille. Siihen päälle vielä monen vuoden työttömyysputki pätkätöineen, niin eipä ole enää asiaa työelämään työnantajien silmissä.

      Työnantajat vain tuntuvat elävän asenteiltaan vieläkin jollakin 80-luvun nousukaudella ja eivät näe tätä massatyöttömyyttä sieltä pers... pensaasta, minne ovat päänsä työntäneet.

      Poista
    12. Varmasti se luovuttaminen käy jossain vaiheessa aiheelliseksi ties kuinka monella. Kuinka kauan sitä suomalainenkaan jaksaa "sisulla" taistella sitä tuulimyllyä vastaan? Kun tilanne on käsillä, ettei pääse kouluun tai töihin lukemattomista yrityksistä huolimatta niin tavallaan pakon sanelemana sitä asettaa elämänarvot uusiksi, eikä enää anna työn määrittää itseisarvoasi tässä yhteiskunnassa.

      Hmm. yhteis-kunta. viittaa vahvasti siihen yhteenkuuluvuuteen, jota toistaiseksi en itse juurikaan ole päässyt missään yhteydessä kokemaan. Millä tavoin tässä oikeastaan ponnistellaan yhteisen edun eteen, jos työelämäkin on mennyt sellaiseksi, että yhä harvempien vastuulla on käydä töissä ja heidän työkuormaansa vain kasvatetaan samassa tahdissa kun työelämästä siivotaan väkeä pois tuotannollis-tehokkuuden nimissä? Eikö pitäisi tehdä juuri päinvastoin ja jakaa jäljellä oleva työ kaikkien kesken? Näin yhä useampi saisi kokea olevansa osa tätä yhteiskuntaa ja silloin jokaisen, pienelläkin panoksella olisi merkitys?

      Poista
    13. Mielestäni se ei kuitenkaan ole sillä tavalla ”luovuttamista”, vaan ihan realiteettien ja totuuden hyväksymistä. Ja se työ ei todellakaan ole itseisarvo, joka meitä ihmisinä määrittää.

      Teethän sinäkin kokoajan ainakin minulle lukijallesi tärkeää työtä kirjoittamalla hyvää blogiasi ja maalamalla hienoja tauluja. Sinulle ei vaan makseta siitä palkkaa.

      Nyt on vain jotenkin jopa sellainen ”raamatullinen” asenne valloillaan, että jos et tee palkallista tai edes sitä palkatonta työtä, niin et ole oikeutettu edes syömään.

      Eliitti vetää samaan aikaan lonkkaa pieremällä Mersun nahkapenkeille ja nauttii ilmaisen työvoiman tuloista moralisoiden ”laiskoja” työttömiä.

      Suomi hyvinvointivaltiona on kuollut.

      Poista
  3. Lisäisin tuohon vielä, että keskinkertaisen nuoren on vaikea päästä koulutukseen, jos paikasta joutuu kilpailemaan alaa vaihtavien huippukoulutettujen työttömien kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on varmasti totta. Nuoria ja työttömiä kehotetaan monesti hakeutumaan sote-alalle, koska sen pitäisi olla varma työllistäjä. Unohtuu vain se, että esim. sairaanhoitaja- tai sosionomikoulutukseen ei noin vain mennä. Pitää olla aika hyvät paperit kourassa, että pääsee edes pääsykokeeseen. Ja lääkärinkoulutus onkin sitten jo asia aivan erikseen... lähihoitajakoulutukseen varmaankin pääsee helpommin, mutta en ajattelisi sitä työllistymisen takeena. On myös esitetty raportteja, että koulutuspaikkojen lisäämisen myötä sote-alalle valmistuu nyt jo reilusti liikaa. Paitsi lääkäreitä ei tietenkään valmistu tarpeeksi, sillä siitä Lääkäriliitto pitää huolta. Muutenhan jonnekin Savukosken terveyskeskukseen saataisiin vastavalmistunut lääkärinplanttu alle 8000 euron kuukausipalkalla töihin.

      Ja pitäisihän niitä muitakin vaihtoehtoja olla kuin sote-ala, joka ei todellkaan kaikille sovi. Eräs tuttava mietti ääneen kahvipöydässä, että mille alalle kannattaisi neuvoa omaa nuorta, jottei vain kävisi niin ikävästi kuin minulla. Tulipa niin mukava mieli, kun sai kuulla olevansa epäonnistunut varoittava esimerkki. Teki mieli sanoa tuttavalle, että neuvo nuori hautausurakointialalle, siellä kun tuskin hommat ihan heti loppuvat. Kuolla täytyy ihmisten joka tapauksessa ja jonkun jotakin niille maallisille jäännöksille tehdä.

      Poista
    2. Ongelma uran valinnassa on sellainen, että ala kuin ala on aika kilpailtu. Työskennellessäni kotisairaanhoidossa kävi ilmi aikamoisia muutoksia, jota ala tulee kohtaamaan. Voimakas yksityistäminen tarkoittaa käytännössä työkuorman kasvua. Myös vaihtuvuus oli erittäin suurta henkilöstössä, johtuen työn fyysisestä ja psyykkisestä kuormittavuudesta. Ei välttämättä aivan terveenä selviä jos kotisairaanhoitoon päättää lähteä.

      Onhan se aina mukavaa toimia esimerkkinä muilla, vai mitä Osaton... :D

      Poista
  4. Tämä maalauksesi on kyllä yksi parhaimmistasi sitten niiden mustavalkotöiden jälkeen!

    Tässä on nyt tosi hienosti onnistunut tuo vesi ja sen heijastukset.

    Ainoa kritiikki on, että mielestäni tuo vesi toimisi paremmin ilman noita tökeröitä ”aaltoja”.

    Muuten 5/5 ja rohkeista väreistä vielä päälle se puolikas.

    Jatkoon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noiden "aaltojen" oli tarkoitus jäljitellä jäältä usein löytyviä lumikinoksia...

      Poista
    2. Ahaa... Tuossa oikealla keskellä vedessä on tuollainen todella ohut siveltimen veto ja se on mielestäni hyvä, ja jos oisit niitä samalla tavalla maltillisesti vedellyt ihan himpun sinne ja tänne, niin toimisi. Nuo muut ovat liian paksuja ja näyttävät kuin olisit sormella pyyhkinyt maalia kuvaan. Kuitenkin hieno teos! :)

      Poista
    3. Kiitos! Joka maalauksesta oppii jotain uutta ja paljon on vielä opittavaa.Nyt on tosin opiskelujen vuoksi ollut yli kuukauden kestänyt tauko...

      Poista
    4. No pensselit vain sutimaan!

      Olet kyllä todella paljon kehittynyt niistä alkuajoista, joissa sinulla oli tökerönä piirroksena se jokin viikatemies...

      Taidemaalaaminen on kuitenkin ihan helvetin hyvä harrastus ja arvostan sellasia ihmisiä, jotka sitä harjoittavat.

      Mielestäni se kertoo siitä ihmisen persoonasta paljonkin.

      Hyvällä tavalla.

      Poista
    5. Hyvällä tavalla siinä mielessä, että näkee sitä kauneutta ja tahtoo sitäkin muille jakaa.

      Yleensä taiteelliset ihmiset ovat vain tosi herkkiä. Jopa liian herkkiä. Alkoholismi ja huumeiden käyttö on yleistä näissä piireissä. En väitä, että sinä olisit juoppo tai narkkari, mutta kuitenkin jollain tasolla sellainen herkkä persoona.

      Ei sieltä muuten tulisi nuita taideteoksia.

      Nythän vasta ”juhlittiin” Juice Leskisen poismenoa, kun hänen kuolemastaan oli tullut ne kymmenvuodet täyteen. Hän oli minulle suuri idoli. Ei niinkään laulajana, mutta runojen ja tekstien tekijänä. Muistan jopa, että intissä 90-luvulla oli hänen sanoituksiaan raapusteltu sotaleirien vessojen oviin.

      No sepä siitä Juicesta, mutta pääpointtini on, että pidän sinusta kirjoittajana ja maalarina.

      Jatka samaan malliin! :)

      Poista
  5. Jos työttömyyskorvaus on vastikkeetonta, ei kai enää tarvitse kenenkään maksaa työttömyysvakuutusmaksuja palkasta ja jo maksetutkin pitäisi saada takaisin siinä vaiheessa kun jää työttömäksi ja pakotetaan ilmaistöihin, eikö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Erittäin hyvin sanottu siellä perällä.

      Poista
  6. http://www.iltalehti.fi/uutiset/201612032200035741_uu.shtml

    Jotenkin ärsyttäviä uutisia taas.

    Suuriin ikäluokkiin kuuluva on voittanut lotossa 2,2 miljoonaa ja aikoo käyttää suurimman osan voittorahoistaan lastensa asuntoihin. No eipä siinä mitään, mutta sitten vielä uhoaa tuossa, ettei aijo mukamas jättää työtään.

    Vaikka sijoittaisi miljoonan niiden lastensa asuntoihin, niin siltikin jäisi koko loppuelämäksi 1,2 miljoonaa. En ymmärrä ollenkaan tuollaista pihiyttä ja siinä omassa työssään roikkumista. Kyllä minä ainakin jo noilla tilieni saldoilla jäisin ihan suosiolla eläkkeelle ja antaisin sen työpaikan jollekin sitä enemmän tarvitsevalle.

    ”Omassa arjessaan mies kertoo voivansa ottaa nyt bussin sijasta "huolettomasti taksin" tai ostaa kaupasta "parempaa lihaa ja sen sellaista." Mies kertoo muistavansa elämänsä varrelta myös niukempia aikoja.

    - Ne opettivat, että aina on hyvä olla olemassa bufferi, puskuri, pahan päivän varalle. Tässähän sitä nyt on. Pitää muistaa, että elämä on kinkkubingo. Koskaan ei voi tietää, kuka sairastuu ja kuka pysyy terveenä tai kuka voittaa. Onhan tämä niin epätodellista voittaa seitsemän oikein Lotossa!”

    No eikö helvetti ole riittävästi sitä ”puskuria” jo tuossakin voittosummassa, ettei tarvitsisi siinä omassa työssään enää ahneesti jatkaa? Kuitenkin tuollaiseen miljoonasummaan verrattuina ne muutaman tonninkin kuukausipalkat ovat aivan ”taskurahaa”!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallaan ihailen tuota työnsankaria. Hänelle työ tuo sisältöä ja rutiinia elämään ja siksei ole lopettamassa sitä, merkittävästä omaisuudesta huolimatta. Itsekin voisin nähdä ideaalitilanteena sellaisen, että tekisi puolikasta päivää töitä, vailla stressiä toimeentulosta. En tiedä miten se arki minulla olisi erilainen jos tililläni olisi miljoonia? Yhtä lailla joutenoloon kyllästyisi.

      Poista
    2. Hei Anonyymi,

      Luin kommenttisi ja tuon Iltalehden uutisen. Sielläkin moni kommentoi pohtien lottovoittajan pysymistä työssään. Nyt on pakko sanoa, että en rehellisesti sanottuna ymmärrä tätä kommentointia ja ihan oman ajattelun laajentamisen ja oppimisen myötä haluaisin kuulla vähän perusteluja sille, miksi on negatiivinen asia pysyä omassa entisessä työssä 2,2M lottovoiton jälkeen. Miksi omassa työssä jatkaminen on ahnetta? Miten tämän yhden ihmisen työtilanne voi herättää näin paljon tunteita? Voisitko avata minulle tätä ajattelua hieman lisää?

      Poista
    3. Mies kertoi uutisessa viihtyvänsä työssään, mutta mielestäni loppujen lopuksi se rahallinen palkka on kuitenkin se merkittävin asia, jonka vuoksi siellä työssä käydään. Tuskin hän sitä työtään palkatta tekisi. Nythän miehellä voiton myötä on sitä rahaa, joka mahdollistaisi elämässä mielekkäitä harrastuksia ja aktiviteetteja sen työn tilalle. Ei hän normaalin persaukisen työttömän tavoin joutuisi jouten olemaan ja kyllä elämässä täytyy olla muutakin sisältöä kuin se oma työ. Tietysti joillekin harvoille ja onnekkaille se palkkatyö voi olla samalla myöskin se oma harrastus, esimerkiksi muusikko jne.

      Uutisen mukaan mies kuuluu suuriin ikäluokkiin, joten käsittääkseni hän on jo eläkeiässä. Eli kyllä se mielestäni nyt hiukan ahnetta on tämmöisenä suurtyöttömyyden aikana vielä eläkeiässä heilua siellä työssään miljoonat tilillä. Ehkä tässä on se suurin syy miksi uutinen herättää varsinkin työttömissä ihmisissä tunteita.

      Toisaalta viime akoina on ollut sellainen trendi työelämässä, ettei näiden eläkkeelle jääneiden tilalle ole edes palkattu uusia työntekijöitä, vaan eläkkeelle jääneen työt on jaettu vielä talossa olevien työläisten kesken. Viittaan tällä nyt siihen, kun aikaisemmin kovasti huudeltiin sen valtavan työvoimapulan perään, kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle. No nyt suuret ikäluokat ovat eläköityneet ja mitään sellaista oikeaa työvoimapulaa ei koskaan kuitenkaan tullut.

      Poista
    4. Hei! Kiitos rehellisestä vastauksesta. Tämä auttoi avaamaan asiaa. Vaikka itse olenkin sitä mieltä, ettei yhden lottovoittajan työpaikkatilanne hetkauta tämän maan työttömyyttä suuntaan tai toiseen, ymmärrän nyt paremmin näitä Iltalehdenkin kommentteja.

      Poista
    5. Totta, eipä tällä lottovoittajan työn tekemisellä ole isommassa mittakaavassa mitään merkitystä maamme työttömyystilanteeseen, mutta mielestäni tässä on enemmänkin kyse periaatteesta. Tarvitseeko eläkeiässä olevan miljonäärin enää olla ”tienaamassa” siellä työelämässä? Täältä ei kukaan kuitenkaan mitään mukaansa saa, kun lähdön aika koittaa.

      Joku taisi siellä Iltalehdessä kyseisen uutisen yhteydessä kommentoidakin, että jos sen 2,2 miljoonaa muuttaa 3000 euron kuukausinettopalkaksi, niin voittosumma vastaisi silloin noin 61 vuoden palkkaa. Lisäksi eläkeiässä olevalla ihmisellä ei enää ole edes elinvuosia jäljellä noin montaa, joten kuukaudessa voisi huoletta kuluttaa todella reilusti enemmänkin.

      Omalla kohdallani vastaavassa tilanteessa sen työn täytyisi olla aivan uskomattoman lähellä omaa sydäntäni, suorastaan jonkinlainen kutsumusammatti, johon tuntisin suunnatonta intohimoa, ja jota voisin melkeinpä tehdä jopa ilman palkkaa.

      Poista
  7. Ajattelemisen aihetta itse kullekin, ja tietysti varteenotettavana vaihtoehtona kaikille niille, joille suinkin mahdollista. Hesarin artikkelissa tänään ansiokas ja laaja pohdinta suurtyöttömyyden eräästä vakavasta seurauksesta: aivovuodosta.

    http://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000004891306.html?utm_campaign=tf-HS&utm_term=1&utm_source=tf-other&share=60eaa4a4beb6adb15620577014f64a56

    "Suomalainen korkeakoulututkinto vaikuttaakin olevan arvossaan monilla työmarkkinoilla. Kun Suomessa on tarjolla vain puhelinmyyjän töitä, tutkinto taskussa on helppo lähteä ulkomaille."

    Korkeasti (ja kalliisti) verovaroilla koulutetut lähtevät orjatöitä pakoon ja vievät koulutuksen mennessään. Tilalle saadut tänne muuttajat ovat pääasiassa kouluttamattomia ja kielitaidottomia lähi-idän pakolaisia, jotka tulevat olemaan vuosia veronmaksajien elätettävinä ennen kuin heidän työllistyminen ylipäätään mihinkään on realistinen tavoite.

    Onko tässä mitään järkeä?

    VastaaPoista
  8. Tuossa Suomi tekee kauppaa tappiolla kun päästää korkeasti koulutetut pois maasta ja ottaa tilalle kouluttamatonta ja meidän näkökulmastamme sivistymätöntä väkeä tilalle. Toki on erittäin hyvä asia, että autamme hädän alla olevia ihmisiä. En vain koskaan ole ymmärtänyt kulttuurimme tapaa yrittää hoitaa oireita ja ummistaa silmät sairaidelle. Pakolaisasiassakin inhimillisempää olisi mennä auttamaan kohdemaahan. Jokainen joka ei ole kotimaastaan vapaaehtoisesti lähtenyt esim työn tai rakkauden perässä, voitaneen ajatella olevan jollakin tavalla vaikeammin kohdemaahan sopeutuva. Noh, ehkä tuokin heijastelee omaa ajatusmaailmaa.

    Niin, aivovuoto. Kuten artikkelissakin mainittiin, on kohtuullisen helppoa lähteä täältä, koska suomalaista osaamista arvostetaan Euroopassa. Mielenkiintoni osui lauseeseen, jonka asiasisältö oli seuraava:"Suomessa ei riitä pelkkä tutkinto, joudut jatkuvasti todistelemaan osaamistasi. Euroopassa jo pelkkä tutkinto on osoitus kyvykkyydestäsi ja pääset aloittamaan muutamaa porrasta ylempää uralla". Tämähän se ongelma maassamme on. Kuvitellaan, ettei koulutus tee sinusta kyvykästä, sillä sen lisäksi täytyy vielä tuntea oikeat ihmiset. Tai no mitä itse olen havainnut, että riittää, että tuntee oikeat ihmiset niin tutkinnoilla ei ole mitään merkitystä. Suomi on korruptiovapaa maa, sillä korruption määritelmän alle ei ole laitettu "hyväveli"-verkostoa, joka täällä on voimissaan.

    VastaaPoista