maanantai 14. marraskuuta 2016

Seiskan oppilas

Törmäsin uutiseen, jossa professori Juha T. Hakala mainostaa omaa kirjaansa, joka käsittelee varsin mielenkiintoista aihetta: nimittäin ylisuorittamista.


Itselleni on aina ollut tärkeätä tehdä asiat niin hyvin kuin ne voin rajallisella osaamiskapasiteetillani tehdä. Nyt kävi ilmi, että olenkin tehnyt aina väärin. Pitäisikin tehdä asiat vain kouluarvosanan seiskan arvoisesti. Tälläkö tosiaan saadaan Suomi nousuun ja kilpailukykymme paremmaksi? Tuottamalla samantasoista Kiinaroskaa, kuin mitä jo kyseisessä maassa tuotetaan?

En oikein tiedä miten pystyisimme kilpailemaan Kiinan kanssa tuossa kun meidän ja heidän välillä on vielä aikamoinen palkkakuilu..

Periaatteen toki ymmärrän. Pitää olla valmis tekemään vain juuri niin hyvää kuin asiakas on valmis maksamaan. Mutta eikö professorin lausahdus juuri tarkoita sitä, että saamme samaa roskaa, riippumatta paljon olemme siitä valmiita maksamaan?

Tämänkaltaisen ajattelin vuoksi joka neljäs asunto maassamme kärsii kosteusvaurioista, kun ne rakennetaan vain sinnepäin. Tarkoituksena kestää vain sen viisi-kymmenen vuotta, jonka ajan tekijä on työstään vastuussa. Tokihan käyttämällä väärin saa tuhottua rakenteet nopeastikin, mutta se onkin sitten toinen tarina.

Huomaan usein haikailevani entisaikojen perään, jolloin oma työnäyte toimi käyntikortti ammattitaidolle. Noina aikoina rakennettu hirsitalo saattaa olla vielä tänäkin päivänä, sata vuotta myöhemmin pystyssä ja rakenteet terveinä. Vaan kuinka onkaan rakennusbuumin 50-80-lukujen välissä tehtyjen talojen, puhumattakaan 90-luvulla tutuiksi tulleiden ”muovipullo”-talojen kanssa?

Miksei erikoistumisemme voi tähdätä laatuun? Kyllä minua ainakin hirvittäisi kulkea eri liikennevälineillä, jotka on tehty seiskan arvosanoilla. Muistan katsoneeni dokumenttia avoautojen kokoonpanosta. Siinä eritoten oli jätetty ihmisen hitsattavaksi turvakaari, jonka tarkoituksena oli suojata katon lailla jos auto pyörähtää ympäri. Tämä siksi, että ihminen tuntee olevansa vastuussa toisista ihmishengistä, hitsatessaan sitä turvakaarta ja täten tekee sen niin hyvin kuin ammattitaito ja oma etiikka sallii. 

Mutta ahneus ajaa tämänkin ohitse kun tehdään työtä luottaen todennäköisyyksiin, ettei mitään tapahdu. Autoohjelma Top Gear omisti yhden jakson Saabille. Tuossa kävi hyvin selväksi, miksi Saab oli liian hyvä auto markkinoille ja siksi General Motors tuhosi sen. Hyvänä esimerkkinä turvallisuudesta oli kun he käänsivät auton ylösalaisin ja nostivat auton kolmen metrin korkeuteen lopulta tiputtaen sen alas. Seuraukset olivat yllättävät; katto pysyi ehjänä ja ovetkin toimivat hyvin. Kun he tekivät saman vastaavalle BMW:lle niin katto painui kasaan ovien yläreunan tasalle.

BMW:ssä oli ihminen täten litistynyt niin pahasti, että henki olisi mennyt. Saabista taas olisi omin avuin noussut ylös. Toki ymmärrän GM:n kannan, että oli kallista valmistaa niin hyvää autoa, mutta miksei tuossa vaiheessa olisi ottanut tuota markkinointikeinoksi? Jo nyt julkisuuteen on silloin tällöin ponnahdellut Irv Gordon, joka on ajanut pyhimys Volvollaan jo 5 miljoonaa kilometriä. Tuosta jos mistä saa mielikuva, että Volvo kestää.

Toki järjellä ajateltuna kyseesssä on vain yksittäistapaus, mutta ajatus jää kytemään kyseisen merkin kohdalla; onko se todella niin kestävä ja helposti sitä ryhtyy netin syövereistä louhimaan dataa tämän ajatuksen tueksi/vastaan.

Pointtini kai oli siinä, että mielikuvilla ratsastetaan tänä päivänä niin paljon niin miksei sitä sitten voitaisi rakentaa laadukkaan tuotannon varaan? Kyllähän meillä muutamia laivojakin rakennellaan ja jos halvinta haluttaisiin niin silloin Aasian suunnalla varmasti riittäisi valikoimaa, mutta ei ne halutaan tehdä täällä, koska täällä ne tehdään hyvin ja kestämään.

Miksi sitten professorit puhuvat julkisuudessa, että pitäisi työt ja opiskelut tehdä vain sinne päin? Meidän tuottavuutemme on moninkertaistunut kolmessa vuosikymmenessä ja osan selittää tietokoneet ja automaatio, mutta valitettavan paljon selittää myös se, miten työ- ja kouluelämä on muuttununut hektisemmäksi. 

Jo minun aikana yksi opintoviikko oli 40h ja se tarkoitti 30h opetusta ja 10h kotona tehtävää työtä. Se lopulta muuttui 25h opetusta ja 15h kotihommia ja samalla tiivistettiin opetusta kun osa siitä siirtyi kotiin tehtäväksi. Tästä seurasi ainoastaan se, että vaikka näennäisesti opetussuunnitelman mukaan koulu loppui aiemmin, opiskelijoille ei tullut vuorokauteen lisää tunteja vaan opinnot venyivät kun enemmän joutui painiskelemaan asioiden kanssa yksin ja ottamaan selvää asioista, jotka opettaja olisi hetkessä osannut selittää. 

Tuon ansiosta monilla venähti nelivuotinen koulu viisivuotiseksi. Kaikki vain tehokkuuden nimissä? Itse edelleenkin haluaisin tehdä laadukasta jälkeä, sillä suunnittelutoimistossa työskennellessäni meillä oli sanonta:”Koskaan ei ole aikaa tehdä töitä kunnolla, mutta aina on aikaa tehdä samat työt kahdesti”. Tuota en edelleenkään näe fiksuna, sillä kerralla kun tekee kunnolla, säästää se aikaa ja rahaa, eikä se turhauta työntekijöitä niin pahasti kuin mitä säästöpolitiikalla tehdyt työt turhauttavat.


Lisäisin vielä tähän loppuun, että kuinka mielellään sitä käyttää terveyspalveluita tietäen, että sinut leikkaava kirurgi on seiskan arvosanalla läpäissyt kurssit? Aivan!




17 kommenttia:

  1. No, Juha T. Hakalan työmaa on yliopistokeskus Chydeniuksessa Kokkolassa. Siellä hän mm. vastaa kasvatustieteen jatko-opinnoista. Hakalan ohjaamat kasvatustieteilijät voivat tehdä väitöskirjan vaikkapa tarkastelemalla itseään (Liisa Kivioja: Opetussuunnitelman opettelijasta pohtivaksi osaajaksi: omaelämäkerrallinen opetussuunnitelmatarina) tai toisiaan (Minna Maunula: Perheellisen naistohtoriopiskelijan arki, elämänkulku ja tulevaisuusajattelu). Eli pitämällä päiväkirjaa tai haastattelemalla muutamaa kaveria, voi väitellä tohtoriksi.

    "Oikeissa" tieteissä ei ihan näin köykäisillä eväillä tohtoriksi väitellä. Vaan mikäs siinä, jos tavoitteena onkin vain nipin napin hyväksytty suoritus. Ainakin professori elää kuten opettaa.

    VastaaPoista
  2. Kovien tieteiden lisäksi on mielestäni tärkeätä tehdä tällaista ns. humpuukitutkimusta. Sillä mikä oikeastaan on elämän tarkoitus (sen 42 lisäksi) kuin kokea merkitystä ja viihtyä täällä? Jos kaiken mittaa vain rahassa, niin silloin meistä on tullut koneen osia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvauksen mukaan tässä blogissa kirjoittaja tarkastelee ”kaikennäköisiä asioita pienen ikkunansa lävitse" ja hänelle "työttömyys on kuin varjo, se seuraa kaikkialle.” Blogi näyttää olevan vapaamuotoinen ja hyvin löysästi teemoiteltu ventilointipaikka omakohtaisten kokemusten purkamiselle. En ole siksi varma, kannattaako minun kommentoida sitä, mitä bloggaaja kirjoittaa Kokkolan yliopistokeskuksen väitöstutkimuksista.

      Mutta sen voin sanoa, että laadukaaseen, korkeatasoiseen tutkimukseen tähdätään ja päästään myös myös muissa tutkimusotteissa kuin mittaavassa (kvantitatiivisessa) tutkimusperinteessä, johin "Anonyymi" ja "th78" todennäköisesti viittaavat puhuessaan "'oikeasta' tieteestä". Jos laadullisen eli kvalitatiivisen tutkimuksen tuntemus on blogin kirjoittajalla ja kommentojalla ilmeisen heikko, antaako tämä puute perustelut asiattomalle kirjoittamiselle?

      Poista
    2. Millä tavoin on asiatonta kertoa oma mielipiteensä siitä, ettei pidä periaatteesta, että 80% työpanos riittää?

      Poista
  3. Minäkin viihdyn harrastuksissani, mutta en suinkaan vaadi että ne harrastukset kustantaa se kuuluisa tuntematon veronmaksaja.

    Itse löysin gradussani eräästä laajasti sovelletusta tekniikasta puutteita, ja todistin puutteiden olemassaolon stipendin arvoisesti. Olisin luonnollisesti halunnut jatkaa tutkimusta ja etsiä korjaustapoja näille puutteille, siinä olisi ollut väitöskirjan aihe. Mikäli olisin keksinyt löytämilleni puutteille korjausmekanismit, olisi sillä saavutettu aika- ja energiasäästöjä ja parannettu tekniikan toimintavarmuutta, ja sovelluksesta riippuen ties mitä muuta hyödyllistä. Vaan kun ei löydy rahoitusta! Eikä löydy edes palkkatyötä jotta voisi vapaa-ajallaan tehdä tutkimusta.

    Sen sijaan rahoitusta kyllä löytyy siihen, että aikuiselle miehelle maksetaan ruhtinaallista professorin palkkaa siitä hyvästä, että hän ohjaa näitä kasvatustieteilijättäriä, jotka puuhastelevat touhukkaina ihastellen omaa tai kavereidensa napanöyhtää, ja kirjoittelevat yksittäisten ihmisten kokemuksista väitöskirjoja. Kasvatustieteilijättäretkin joutaisivat tehdä jotain hyödyllistä. Siitä ei hyödy kukaan, että yksittäisiä kokemuksia analysoidaan ja työstetään veronmaksajien sponsoroimina vuositolkulla.

    VastaaPoista
  4. Hehe, hyvä pointti tuokin. Uskon, että tieto tuollaisesta syö kun itsellä olisi oikeasti jotain konkreettista annettavaa. Minulla samanlainen kokemus. Lopputyöni käsitti selvityksen sataman kulunvalvontajärjestelmästä. Ehdotuksieni pohjalta kyseisessä satamassa on nyt käytössä sellainen järjestelmä, jota lopputyössäni suosittelin. Itse en tuohon käytännön työhön päässyt mukaan vaan sen hoitivat firmassa jo työskentelevät henkilöt. Himpun harmittaa, mutta päättötyöläinen vs. vakiduunari niin siinä tietää miten käy...

    Olen itsekseni miettinyt sitä, miten 80-luvulla oikein pärjättiin kun julkisella oli niin paljon enemmän väkeä töissä. Olen tullut siihen tulokseen, että hallintoa ja byrokratiaa on lisätty viime vuosikymmenet ja itse työtä tekevä luokka on pienentynyt.

    Vähän tähän tyyliin:

    http://hausk.in/1032/muurahainen-on-ahkera-ja-onnellinen-tyossaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tässäkin asiassa ollaan mielestäni kummassakin näkemyksessä oikeassa. Hulluuttahan se on tuhlata niitä verovaroja joihinkin yksittäiskokemuksiin yksilötasolla, mutta toisaalta jos niitäkin kertyisi tarpeeksi paljon, niin niidenkin pohjalta sitten voitaisiin tehdä lisätutkimusta. Tämähän vaatisi taas tietenkin lisää sitä surullisen kuuluisaa rahaa.

      Tuo on todella väärin, ettei rahoitusta löydy tuonkaltaiseen tutkimukseen ja mielestäni blogin pitäjäkin olisi kyllä ansainnut rahallisen korvauksen tuosta lopputyöstään, mikäli se hänen suosittelema järjestelmä on siellä satamassa otettu käyttöön. Perkele. Saitko kiitosta tai tarjottiinko edes pullakahvit?

      Itse myös olen opiskeluaikoinani harjoittelijana tehnyt palkatonta työtä, josta vakituiset ovat ottaneet surutta kunnian itselleen ja minä en ole siitä hyötynyt mitenkään. Korkeintaan olen saanut jonkin kämäisen työharjoittelutodistuksen, jota on pitänyt maukua harjoitteluiden jälkeen työnantajalta jopa viikkoja ja niillä harjoittelutodistuksillahan voi nykyisessä työelämässä pyyhkiä persettä.

      Poista
    2. Tuolla "tuonkaltaisella tutkimuksella" tarkoitin siis tässä tapauksessa sitä mekaniikkatutkimusta.

      Poista
    3. Ja siis yksilö- ja ruohonjuuritasoltahan se kaikki kuitenkin aina lähtee!

      Meitäkin työttömiä nytten morkataan ja yleistetään massana juopoiksi luusereiksi ja siellä kuuluisalla ”sohvalla” makaajiksi ja ties miksi, mutta kummasti siellä vain tuntuu olevan sen bittiavaruuden takana näitäkin fiksumpia kavereita työttöminä...

      Eli jos näistäkin kaikkien työttömien tarinoista voitasiin yksilötasolla tehdä isompikin ote ja tutkimus, niin huomattaisiinkin, etteihän se asia niin olekaan ja miten mediassa meitä sorretaan ja haukutaan väärin perustein.

      Nykyiset työttömiin kohdistuneet pölyttyneet ja kielteiset asenteet ovat peräisin joltakin 80-luvun nousukaudelta, jolloin maassamme oli lähes täysi työllisyys.

      Suurin osa päättäjistämme ovat päät niin syvällä perseissään tämän asian suhteen ja monikaan heistä ei ole kokenut oikeaa pitkäaikaistyöttömyyttä.

      Poista
    4. Niin ja taas muuten marmatan näistä maalauksista! :) Mihin jäi se hieno ja värikäs järvimaalaus? Majakkamaalaus on jo nähty! :)

      Poista
    5. Teemulle kans kyllä pitää laittaa jo etukäteen Ihanaa Joulua!

      ”En tahdo lahjoja, enkä edes lunta, en edes sitä isoa joulukuusta!”

      ”Kaiken vaan minkä tahdon jouluksi, on SINÄ!”

      https://www.youtube.com/watch?v=yXQViqx6GMY

      :)

      Poista
    6. Oispa mullaki joku ihana tyttö jouluna! :)

      Poista
    7. Tulipa taas tuossa baarissa käytyä, mutta siellä oli ihan mukava, vanha Thaimaasta kotoisin oleva pieni pies ja hänelle sitten tilittelin viskeissäni elämäni kurjuutta ja työttömyyttäni.

      Hän kertoi sitten olevansa buddhalainen ja antoi minulle kolikon käteeni.

      -Haluatko pitää sen? Hän kysyi.
      -Haluan. Vastasin.
      -Entä jos sen kätesi kääntäisit ympäri, putoaisiko se kolikko kädestäsi, saisitko pitää sen itselläsi?
      -Putoasi.
      -No käännä! Ja minä käänsin ja kolikko putosi pöydälle.
      -Miksi et pitänyt sitä kolikkoa kämmenessäsi, vaikka sinulla oli mahdollisuus sulkea se nyrkkiisi?
      -Et pyytänyt.
      -Niinpä. Meitä elämässä pyydetään ja jopa vaaditaan tekemään vaikka ja mitä ja tällä testillä ahneet erotellaan toisistamme. Ahneus on myöskin teidän kristittyjen yksi kuolemansynti Raamatussa! Vatasi tämä pieni mies.

      Sain silti sen kolikon sitten loppujen lopuksi itselleni :)

      Tuo juttu jäi kuitenkin minua kummittelemaan...

      Olemmeko me länsimaalaiset niin ahneita paskoja ja sen rahan perässä juoksijoita?

      Poista
    8. Kyllä minä siitä korvauksen sain, joka oli noin. työmarkkinatuen suuruinen. Olihan se 4kk duunista kohtuullinen korvaus...

      Jep, harvemmalla päättäjällä taitaa olla kokemusta työttömyydestä ja jos onkin niin on ollut vuosia sitten, jolloin maailma oli todella erilainen. 80-luvulla riitti kun oli työhaluja, 90-luvulla riitti edellisen lisäksi jos oli kokemusta. 2000-luvulla ainoa asia joka riittää on oikea sukunimi... Vasta luin "kollegan" blogista, kuinka hänen ammattiaan vastaavaan työpaikkaan valittiin henkilö, jonka koulutus ei ollut sinne päinkään, eikä hänellä ollut alasta kokemusta. Toisaalta hyvä, että aloitteleva kyky pääsee töihin, mutta onko se oikein, että jo kokemusta omaava, alalla pätevyytensä osoittanut sivuutetaan täysin kun etsitään sitä "sopivaa tyyppiä" eli suomeksi, sitä sopivalla sukunimellä varustettua tyyppiä?

      Se järvimaalaus tulee parin viikon päästä esille kun vähän säätelin noita kuvia ja blogeja.

      Ajatollah Khomeini sanoi jo 70-luvulla lännen olevan ahne ja rahan perässä juokseva, silloin hänelle naurettiin. Nauretaanko enää?

      Poista
    9. Pulloposti-bloggailuissasi voisit kertoa lisää näistä viinan kiroista, mutta se on vähän huonoa, kun et itse juo.

      Itse olen nytten kuukauden vedellyt olutrännillä ja lähibaarissa viskejä ja en varmana voisi puhaltaa vielä nollia, mutta silti tuntuu ihan kamala kankkunen! Menee varmana saman aikaa, että tästä toipuu ja pää on ”selvänä”.

      Tästä painajaisesta, kun selviän, niin menen kyllä AA-kerhoon hakemaan vertaistukea ja apua.

      Alkoholistin lapsena, niin mikä helvetti on se syy juoda? Osaatko kertoa? Miksi pitää mieli sekoittaa ja siinä samalla koko elämä.

      Pahimmalla tasolla se juominen menee siihen, että juodaan siihen krapulaan, että saataisi ”normaali olo”.

      Alkoholisti voi jopa kuolla nihin vierotusoireisiinsa, oksentaen ja täristen.

      Mutta mikä vittu sitä saa jatkamaan sitä samaa paskaa? Toki siis tietenkin se vinakoukku, mutta mikä helvetti altistaa sille koukulle mielessä?

      Poista
    10. Pari ensimmäistä opiskeluvuotta meni aika villeissä merkeissä kun järjestötoiminta vei mukanaan ja opinnot unohtuivat, joten tiedän jotain juomisesta.

      Suosittelen lukemaan ajatuksella Jani Kaaron tekstin:

      http://www.hs.fi/tiede/a1397536511704

      Tuossa on paljon sisältöä siihen, miksi ihminen voi huonosti tänä päivänä ja etsii keinoja paeta todellisuutta.

      http://www.hs.fi/tiede/a1392605099085

      Poista
    11. Mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää luettavaa... Tässä nyt taas valvotaan krapulassa, kun uni ei juomisen vuoksi tule ja olo on aika synkkä.

      Näin työttömänä olen myös todella kyllästynyt siihen jatkuvaan torjutuksi tulemiseen ja se on myös lannistanut minua ja on myöskin osasyynä siihen juomiseeni. Olen ikäisesi ja ehkä jopa jollakin tapaa jo luovuttanut siinä työnhaussa. Tyhjän saa pyytämättäkin.

      Krapulassakin olo on tavallaan selvinpäin oloa parempi, kun silloin saa tekosyyn itselleen unohtaa normaalin elämän velvoitteet ja voi vaikkapa siirtää tiskien tiskaamista seuraavaan päivään ja vain köllötellä peiton alla lukien hyvää kirjaa tai katsoen elokuvia. Niin lapselliselta kuin se kuulostaakin.

      Juominenhan ei tietenkään tilannettani paranna, mutta tuo edes vähän jotakin lohtua tähän yksinäiseen ja synkkään työttömän arkeen.

      Toisaalta en tästä kaikesta voi syyttää sitä työttömyyttäkään ja ne todelliset juomisen syyt ovat paljon syvemmällä omassa päässäni.

      Mutta eipä tässä tällä kertaa tämän kummempia.

      Kiitos hyvästä blogistasi.

      Poista