maanantai 30. tammikuuta 2017

Positiivisten ongelmien parissa?


Uudessakaupungissa toimivan Valmet Autromotiven historiallisen suuri rekrytointi on paljastanut, että tekniikan alojen koulutusta tulisi kehittää.
Valmet Automotive rekrytoi tänä vuonna yli tuhat uutta osaajaa erilaisiin toimintoihin.

Autotehdas arvostaisi lisäpanostusta alueelliseen tekniikan alojen koulutukseen.

– Lisäresursseja tarvitaan kaikkiin toimintoihin ja henkilöstöryhmiin. Merkittävin lisäys tulee autonrakentajien määrään hitsaamossa, maalaamossa, kokoonpanossa sekä sisäisen logistiikan tehtävissä, kertoo henkilöstöjohtaja Tomi Salo Valmet Automotivesta.

– Työnjohto-, tuotannontuki- ja asiantuntijatehtäviin avautuu yli 100 paikkaa, joista merkittävä osa erilaisiin tuotekehitystehtäviin, Salo muistuttaa.

Valmet Automotive on Suomen ainoa henkilöautotehdas, ja se kouluttaa tuotanto-osaajat itse käytännössä kaikkiin tehtäviin.

– Arvostaisimme kuitenkin lisäpanostusta alueelliseen tekniikan alojen koulutukseen, sillä se tarjoaa erinomaisen perustan useisiin autotehtaan tehtäviin, Salo toteaa.

– Kilpailemme kansainvälisesti laadulla ja osaamisella. Siksi tarvitsemme merkittävästi myös huippuosaamista esimerkiksi robotiikkaan, tuotantoautomaatioon ja tuotekehitykseen. Meille olisikin arvokasta, jos yritysten ja korkeakoulujen yhteistyötä voitaisiin kehittää yhä läheisemmäksi.

Tärkeitä osaamisalueita autotehtaalle ovat edellä mainittujen lisäksi esimerkiksi projektiosaaminen, tulevaisuuden teknologiat sekä sosiaaliset taidot; tiimityöskentely on keskeinen toimintatapa.

Turun AMK:n rehtori-toimitusjohtaja Vesa Taatila on samoilla linjoilla.

– Varsinais-Suomen tekniikan koulutuksessa tarvitaan sekä määrällistä että sisällöllistä kehitystä. Valmet Automotiven esille nostama nopea teknologinen muutos yhdistettynä työnteon uudenlaiseen kulttuuriin synnyttää tarpeen kehittää sekä oppimis- ja harjoitteluympäristöjä että pedagogisia ratkaisuja. Tästä syystä Turun AMK:n keskittäessä toimintaansa Kupittaan kampukselle haluamme tuoda laboratoriotilat ja opetuksen aiempaakin lähemmäs työelämän tarpeita, Vesa Taatila toteaa Turun ammattikorkeakoulun julkisuuteen lähettämässä tiedotteessa.

Rekrytoinnit johtuvat Mercedes-Benzin GLC-katumaasturin tuotannon aloittamisesta Uudessakaupungissa.

Jo aiemmin neuvotteleva virkamies Mika Tuomaala työ- ja elinkeinoministeriöstä on tuonut huolensa julkisuuteen, ettei Varsinais-Suomesta välttämättä löydy riittävästi osaavaa työvoimaa Valmet Automotiven tarpeeseen.


Olen aikaisemminkin marissut siitä, miten työvoimapula onkin käännetty osaajapulaksi. Työvoimapula on helppo ymmärtää ja korjata, sillä maahamme on saapunut paljon turvapaikanhakijoita, joiden joukosta varmasti löytyy motivoituneita tekijöitä, jotka koulutuksella oppisivat työn kuin työn, noin yleistäen ajateltuna.

Sen lisäksi kotimaastamme löytyy jo liki 500 000 ihmistä, jotka ovat vailla työtä. Heidänkin joukostaan luulisi oppimiskykyisiä löytyvän. Ongelma vain on siinä, että näiden ihmisten olemassaolo tiedostetaan ja työvoimapula, joka ei koskaan tullutkaan käännetäänkin osaajapulaksi ja milloin siitä syytetään kouluja, milloin työttömiä, se ei kuitenkaan poista taustalla olevaa tietoa siitä, että osaajapula syntyy työnantajan tahtotilan puutteesta ahneudesta.

Joten tässä olisi jälleen työnantajilla peiliin katsomisen paikka. Ei ole kulunut mahdottomasti aikaa kun maailma oli vielä niin erilainen paikka, että töiden vähetessä työntekijät laitettiin kouluun päivittämään osaamistaan. Taloudessa on aina menossa joko nousu- tai laskusuhdanne. Joten työnantajalla on tässä suhteessa kaikki valtit käsissään.

Voittojen maksimoinnin kiiluessa silmissä, laskusuhdanteessa töiden vähetessä työntekijät heitetään pihalle oman onnensa nojaan. Byrokratia TE-toimiston kanssa harvoin kannustaa omaehtoisesti opiskelemaan muuta kuin hakupapereiden viilaamista ja työn hakemista. Siitä todisteena viimeisin uudistus, joka astui voimaan 1.1.2017, joka vei pois kulukorvauksen (9€/pv) itse hankittuun koulutukseen ja näin vei sen pienenkin kannustimen itse hankkia ja päivittää osaamistaan.

Moni työssäkäyvä varmaan naureskelee, että jos se jää yhdeksästä eurosta kiinni niin silloin se hyvin joutaa pois. Kokonaisuudessaan 189€/kk on pieni raha työssäkäyvälle, mutta 520€/kk saavalle työttömälle se on iso raha. Se nostaa kuukausittaisen tulon 709€:oon. Se on 36% tulonlisäys. 

Jos sen laskee vaikka lähihoitajan 1700€/kk (netto)palkkaan niin lisäys tekee 2300€, siis käteen jäävä osuus. Ja joku IT-managerin 3000€/kk nettoon se tarkoittaa, että saisi liki 4100€/kk lapaseen. Silloin varmaan alkaa viimein ymmärtää, miten suuri summa työttömälle voi tuo 9€/pv olla.

Kun työntekijästä tulee entinen tekijä ja joutuu kotiin odottamaan pääsyä TE-toimiston CV:n säätökurssille niin ei siinä yhdenkään ammattitaito kehity. Kotona passivoituessa ja kenties jopa laitostuessa aloitekyky vähenee ja tahto oppimiselle vähenee ajan kanssa.

Kun viimein nousukausi koittaa niin tällainen työelämästä syrjäytetty, laitostunut työtön on menettänyt parhaimman terän ammattitaidostaan puhumattakaan omasta ammattiylpeydestä ja itseluottamuksestaan omaan osaamiseensa ja hänet nähdään vain harmaaseen työttömien massaan kuuluvana osaamattomana kulueränä.

Eilispäivän osaajasta on näin tullut töihin kelpaamaton yksilö, koska hänelle ei ole suotu mahdollisuutta ylläpitää ja edistää osaamistaitojaan. 

Nurunkurista tässä lopulta on se, ettei tämä eilispäivän osaaja enää kelpaa edes vanhaan työhönsä. Jostain syystä tovin työttömyys on nollannut hänen osaamisensa ja sellaista henkilöä ei voida enää ottaa töihin ja perehdyttämällä palauttaa tätä osaamista, työkykyä ja ennenkaikkea ihmisarvoa.


Siksi onkin erittäin paradoksaalista, että työnantajat kilvan huutavat osaajapulaa, koska ovat sen itse ahneudellaan aiheuttaneet. Osaajapula on heidän oma luomus ja aikaansaannos, joten miksi tämäkin pitää kääntää sen syyttömän syrjäytetyn syyksi?


18 kommenttia:

  1. Olen joskus aikaisemminkin lukijanasi sanonut, että sinun pitäisi asettua ehdokkaaksi vaaleissa päättäjäksi...

    Todella fiksua ja ajattelemisen arvoista tekstiä sinulta jälleen!

    Tarvitsisimme tähän maahan vahvaa johtajaa, joka osaa puhua asioista oikeilla nimillä ilman mitään poliittista ”kapulakieltä”.

    Ja sellaista ihmistä, jolla on oikeati kokemusta sen työssäkäyvien ”kuplan” ulkopuolelta.

    Kaikki tällainen puhe ”osaajapulasta” ja ”työvoimapulasta” on aivan täyttä PASKAA! Täällä on aivan tosi fiksuja, jopa korkeasti koulutettujakin ihmisiä työttöminä.

    Menee se kaikki hyvä osaaminen meillä aivan hukkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta, mutten taida olla valmis myymään sieluani paholaiselle... Paljon on päättäjiksi päätynyt nuoria idearikkaita ihmisiä, sitten heidät on nujerrettu ja opetettu "talon tavoille", sillä en muutakaan selitystä keksille, miksei kukaan pidä lupauksiaan ja tavallisen kansan olot parane?

      Poista
  2. Se on kätevää naukua osaajapulasta, koska siten saadaan maksatettua työntekijöiden perehdytys ja koulutus yhteiskunnan varoista. Työkokeilijoita kokeilemaan töitä tai jopa työvoimakoulutus työnantajan tarpeisiin. Kymmenen päivää teoriaa ja pari kuukautta palkatonta työssäoppimista. Ja sitten palkataan, jos siltä tuntuu. Säästö on melkoinen. Minuakin on perehdytetty monenmoisiin tehtäviin, mutta kyllä sen perehdytyksen ajalta on aina maksettu myös palkkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Härskein juttu mihin törmäsin taannoin, oli erään autosivuston keskustelufoorumin moderaattoriksi tähtäävä työvoimakoulutus. Siinä oli opetuspäiviä 17 ja työssäoppimista, eli ilmaistyötä 103 pv... On todella käsittämätöntä, miten meille on muodosunut tällaisia "yritystukia", että saavat ilmaista työvoimaa niin halutessaan. Onhan niitä hienoja lakeja, etteivät kyseiset harjoittelut saa korvata palkkatyötä, mutta niitä osataan kiertää ja jopa kunnallisella tasolla on käytetty tämänkaltaista ilmaistyövoimaa.

      Mietin vain, että missä vaiheessa ihmiset oivaltavat jutun juonen ja auliisti lähtevät tekemään ilmaistöitä niin, "etteivät ymmärrä ohjeita" ja täten onnistuvat aiheuttamaan reilusti enemmän vahinkoa kuin mitä työnantaja ilmaisesta työvoimasta hyötyy?

      Vaikka kilpailemme globaalisti kaikesta, niin ei sen mielestäni kuulu tarkoittaa sitä, että kilpailemme myös halpamaiden kanssa siitä, kenellä on halvin työvoima. Kun työntekijöiltä viedään ostovoima niin silloin paikallinen kauppa tyrehtyy. Vai miksikö Henry Ford aikanaan maksoi palkkaa tuplaten verrattuna kilpailijoihinsa? Siksi, että hän ajatteli, että työntekijöillä täytyy olla rahaa ostaa hänen autojaan. Jos hän ja kilpailijansa maksavat ns. hikipaja-palkkoja niin kenelläkään ei ole varaa autoihin ja hänen tehdas kaatuu.

      Tätä päinvastaista ilmiötä olemme saaneet seurata 90-luvun alun pääomamarkkinoiden vapauttamisesta lähtien kun tuloerot ovat vain kasvaneet. Kansa hiljalleen näivettyy ja kun kansa näivettyy, myös talous näivettyy. Maasta virtaa rahat pääomina jonnekin ulkomaille ja veroja ei makseta sinne, jossa tuotanto on. Tämä on aivan kuin syö kakkua ja säästä kakkua, sillä silloin syöt kaverisi lautaselta kakunpalan ja voit oman palan säästää myöhemmäksi. Kivaahan se itsestä on kun oma kakku ei kulu, kaveri tuskin on asiasta kovin innoissaan, mutta riittävän pitkään nälissään olleena, ei hänellä ole voimia jäljellä taistellakseen riistäjää vastaan.

      Poista
    2. Tarvittaisiin todellakin yhtenäistä protestimieltä työttömien kesken.

      Pitää laittaa kunnolla kampoihin, jos joutuu ilmaistöihin! Kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta mentaliteetilla.
      Miten kauan firmat haluvat ilmaistyöntekijöitä, jotka osoittautuvat täysin mitääntekemättömiksi. :D

      Harmi, että tällaista solidaarisuutta ei vaan löydy.
      Olen omassa historiassani kerran yrittänyt protestoida työnantajan uskomatonta kohtuuttomuutta vastaan, luulin myös saavani muutkin mukaan pitkän prosessin ja keskustelun myötä. Kävi niin, että jäin yksin ilman töitä.

      Sitä voisi taas innostua perustamaan työttömien kansanliike vastustamaan ilmaistyötä!!!! gogogogo!!!

      Poista
    3. Valtio maksaa yrityksille aiheutuneet "tuhot".

      "Vakuutusturva työkokeilun aikana
      Työ- ja elinkeinoministeriö hankkii työkokeiluun osallistuvalle vakuutuksen työkokeilun ajalle ammattitautien ja tapaturmien sekä työkokeilun järjestäjälle aiheutettujen vahinkojen varalta."

      Valitettavasti tämä tie on jo tilkitty työkokeilun osalta.

      Lähde; http://www.te-palvelut.fi/te/fi/erikoissivut/kaytannot_ja_saannokset/index.html

      Poista
    4. No pahus sentään. Sitten täytynee soveltaa Italialaista lakkoa, eli kun pomon selkä näkyy niin työnteko lakkaa...

      Poista
  3. Asiasta täysin pähkinään.... eli mobiilidataan.

    Pakko nostaa esille tämä työtöntä koskettava artikkeli.

    http://www.iltasanomat.fi/digitoday/mobiili/art-2000005069888.html


    Parhaita koko jutussa olivat sen alka löytyneet kaksi kommenttia;
    "Eikös se mennytkään niin ettei liittymien hintaa saanut nostaa vaan ainoastaan laskea?
    Tyylillä tai toisella ohitetaan nämä. Eikö näiden nostojen suhteen lainkaan ajatella puhelimin varustettujen kansalaisten vaikeuksia maassa jossa ulkoistetaan ja lopetetaan työpaikkoja, pienennetään palkkoja ja työajat lasketaan minuutin tarkkuudella.
    Mikään ei riitä voitoksi, mikäs seuraavana mahtaa nousta vixxxksen myötä.
    Nyt maksetaan jo A4 paperilaskustakin paperin mukaan,kilohinta onkin aikas komia jos hieman alkaa laskea. Seuraavaksi maksu otetaan kai kirjekuorestakin.
    Kansa kyykkyyn ja kaikki pois, tämä on meininki suomessa eikä ainoastaan tällä saralla." -Paussi päälle-

    "Vai että suomalaiset ovat TOTTUNEET käyttämään dataa kymmenkertaisesti muuhun eurooppaan nähden. Eiköhän asia mene niin päin, että suomalaiset ovat PAKOTETTUJA käyttämään dataa MOBIILIN kautta kymmenkertaisen määrän muuhun eurooppaan nähden, kun täältä on poistettu langalliset vaihtoehdot. Muualla euroopassa käytetään lankoja, länsinaapuri nyt kärkiesimerkkinä. Muualla vedetään valokuitua ja täällä operaattorit kääri kuparit pois ja jätti asiakkaat ilman nykyaikaisia supernopeita yhteyksiä - on niin kallista kaivaa. Nakkasivat asiakkaita mokkulalla "tällä tulee se lakisääteinen yksi mega jos ei kelpaa ole ilman". Nyt samat operaattorit vuodattavat krokotiilinkyyneleitä EU-päätöksestä, joka ei taatusti ole tullut yllätyksenä. Suomi muutoinkin tippunut kaikissa asioissa kärjestä peränpitäjäksi. Tässä nyt yksi esimerkki. Nyt vielä kaiken hyvän päälle ahneiden operaattorien aikoinaan tekemien päätöksien vuoksi, siitä peränpitäjyydestä tulee vielä asiakkaille erittäin kallista." -Markus-

    Nämä sanataiteilijat kommenteissaan (suoraan kopioitu kommenttipalstalta nimimerkin kera) ovat NIIN oikeassa!!

    Puhuttaisiin asioista niiden oikeilla nimillä. Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin käyttää mobiilidataa ja nyt siitä tehdään liian kallista työttömälle. Mites sitten tulevaisuudessa kirjautuu TE-nettipalveluun?
    Kirjaston wifiä käyttäen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaan tunteesi. Sukulaisen nettikaapeli kelattiin pois ilman eri ilmoitusta. Elisan kautta tuli netti ja Soneran tyypit tulivat keräämään kaapelin pois. Ei siinä mitään, mutta sukulaiseni on yrittäjä graafisella alalla ja netin toimivuus on osa liiketoimintaa... Sai hyvitykseksi mokkulanetin, jolla siirtonopeudet vaihtelevat hyvin runsaasti verkon kuorman mukaan. Se oli aika shokki tottua 1M-20M nopeuden vaihteluväleihin kun aikaisemmin tuli johtoa pitkin 20M koko ajan.

      Onhan tuo aivan naurettavaa touhua. Ensin poistetaan vaihtoehdot ja sitten nostetaan hintoja. Itselläkin kun ei käyttöä ole puhelinminuuteille niin aika haastavaa on löytää liittymä, jossa laskutetaan käytön mukaan. Noissakin pakettiliittymissä joudut jokatapauksessa maksamaan erikseen kun soitat kelaan tai työkkäriin kun ovat 020-riistohinnoteltuja numeroita.

      Oli aikanaan TF liittymä, jossa KK-maksu oli liittymälle 69c ja siihen tuli päälle 1M netti ilman datarajoja, 5€/kk. Sitten tuo lopetettiin ja pakosta joutui siirtymään 10€ kk maksavaan liittymään, jossa oli 100min/100txt ja 1M netti. Sitten tuokin lopetettiin ja tilalle tuli 300min/300txt ja 21M netti jollain datarajalla. Vajaan puolen vuoden päästä vaihdoin Globeteliin kun Elisakin korotti hintoja 14€/kk tietämille. Globetelilla oli 2M netti ja puhelut käytön mukaan 6,5€/kk. Ei mennyt kuin puoli vuotta ja Globetelkin korotti hintojaan 13,5€:oon kuukaudessa. Nyt sitten jäljellä on enää MOI, jossa on 6€/kk maksu ja 100M netti 4Gt datarajalla ja puhelut käytön mukaan.

      Hyvin ovat harmonisoineet hintoja, ettei helpolla löydä alle 10€/kk liittymää. Kaupungin vuokra-asunnossa kun asumme, niin tänne tuli uudistus, jossa vuokraan tuli "ilmainen" 10M netti. Itse tosin joutui wifi-purkin hankkimaan kun kaksi vuotta toiminut saman operaattorin purkki ei enää toimi uusien systeemien kanssa. Samassa yhteydessä kk-vuokraa korotettiin 30€...

      Kyllähän meidät totutetaan ainoastaan siihen, että kaikkien hinnat nousevat jatkuvasti. Pari vuotta sitten äidin kuoleman aikoihin perukirjaa varten selvitettiin talon arvoa ja se on nyt euroina saman verran kuin mitä se 90-luvulla maksoi markoissa... Onko meillä palkat nousseet samaan? Sähköhommissa tienasin kesätöissä 10 000mk/kk...

      Poista
  4. Tämä ei liity varsinaisesti aiheeseen, mutta eikö ole aika mielenkiintoista, että vankeus rangaistuksia suoritetaan yhdyskuntapalveluna työpaikoilla. Käänteisesti ajateltunahan voidaan siis ajatella, että opiskelun yhteydessä suoritettava harjoittelujaksokin on rangaistus..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt toit mielenkiintoisen näkökulman asiaan, joka ei ole mieleeni juolahtanutkaan. Tuohon vielä kun lisätään nämä nykyiset palkattomat työkokeilut ja kuntouttavat työtoiminnat niin ne täyttävät tuon rangaistuksen kriteerin oivallisesti ja mikä hulluinta niin niistä poisjäänti aiheuttaa myös rangaistuksen... Eli suo siellä, vetelä täällä-sanonnan mukaisesti, ei yksilöllä ole juurikaan mahdollisuuksia välttyä yhteiskunnan rangaistuksilta.

      Aika kieroutunut tapa integroida ihmisiä yhteiskuntaan rangaistuksien kautta, eikö vain?

      Poista
    2. Kyllä vaan ja täytyy muistaa, että siviilipalvelus on myös eräänlainen rangaistus.

      Poista
  5. http://www.iltasanomat.fi/taloussanomat/art-2000005072656.html

    "Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) muistuttaa Helsingin Sanomien vieraskynässä, että talouden rakenneongelmat eivät ole kadonneet minnekään."

    Ei olekaan ongelmat minnekään kadonneet. Edelleen halutaan valmis ammattilainen, joka tuo mukanaan uutta osaamista taloon ja palkaksi pitäisi riittää nippu banaaneja tai korkeintaan harjoittelijan palkka...

    Jotenkin en ole yhtään yllättynyt, että artikkelin kommentointi-ominaisuus oli pois päältä... Vai on meillä osaajapula...

    VastaaPoista
  6. Yritin netistä etsiä kokemuksia 3kk välein tapahtuvasta haastattelusta.
    Pari mielenkiintoista keskustelua ja "vinkkejä" kyllä löytyy mainioiksi vastauksiksi kysymyksiin, mutta onko jollain jo oikeita kokemuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla niin tuore juttu vielä, ettei paljoa kokemuksia aiheesta ole. Mielenkiinnolla itsekin odotan, mitä tuleman pitää tuon johdota.

      Poista
    2. Ei niitä ole vielä aloitettu, TE-palvelut vasta rekrytoivat haastattelijoita. Haastattelut hoidetaan ilmeisesti puhelimen kautta. Veikkaan, ettei tämä paljon kohkattu haastattelu eroa millään tavoin nykyisestä yhteydenotosta. Nyt vaan soitetaan tiuhempaan kuin kerran vuodessa. Sen sijaan uutta on konsulttifirmojen sählääminen siinä välissä. Sitä konsulttiapua minäkin haluan kokeilla. Täytyy olla todella tehokasta, jos siihen kannattaa kaataa 10 miljoonaa euroa työllistämisrahoja. Säälin jo valmiiksi sitä konsulttiparkaa, joka minua pääsee konsultoimaan. En tule päästämään häntä helpolla, vaadin rahalle vastinetta.

      Poista
    3. Muistan aiemmin katsoneeni omilta sivuilta, että minulle soitettaisiin silloin ja silloin. Kun ajankohta tuli ja meni, kävin katsomassa kuinka soittoaika oli siirtynyt puoli vuotta eteenpäin...Puolen vuoden päästä sama toistui...

      Onneksi itselläni on vielä koulua tämän vuoden loppuun, niin siinä mielessä saan olla rauhassa. Olisi turhauttavaa vastailla samoihin kysymyksiin, etten tiedä missä mättää kun töihin en pääse tuhansista hakemuksista huolimatta.

      Olen useina unettomina öinä pohtinut, että miksi maassamme lisätään aina välistävetäjiä? Nytkin tulivat konsultit hoitamaan TE-keskuksen töitä. Kaatuneessa autoverouudistuksessa olisivat operaattorit tulleet kuluttajan ja Trafin väliin kuorimaan kermat päältä. Sitten kun ylemmällä taholla havaitaan, että nyt on liikaa välistävetäjiä niin silloin perustetaan komitea tutkimaan näitä hierarkioita ja heidän lopputulema on, ettei niitä välistävetäjiä saada pois?

      Eli lisätään vain kiiloja väliin ja toivotaan, että taviskansalaisen veronmaksukyky riittää. Kokonaisveroasteemme on huikean korkea, pääkaupunkiseudulla ei välttämättä ole varaa asua jos olet pienituloinen, eikä tätä myöskään helpota ruuan korkea hinta:

      https://www.uusisuomi.fi/raha/213675-tasta-poliitikot-eivat-halua-puhua-ruoan-hinnasta-yli-40-veroa-keskon-paajohtaja-klssa?ref=suosituimmat

      Poista
  7. https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/215888-palkkatyokoyhyys-tuli-suomeen-pamin-ekonomisti-antti-koskela-tilanne-halyttava

    VastaaPoista