maanantai 2. tammikuuta 2017

Työttömyyden tarkoitus

”Miksi aina on niin, että minä tunnen ne, joilla menee ihan hyvin, ja sinä ne toiset…”- On lause, joka joka minulle sanottiin eräällä keskustelufoorumilla. Se kirvoitti mieleni pohtimaan sanomaa tuon peräkkäin ladottujen sanojen takana. 

Kasautuuko hyväosaisuus?


AVATAAN YSTÄVÄN kanssa televisio. Ruutuun ilmestyy Tuomas Enbusken naama. Käännetään kohta kanavaa. Kas, kukapa siellä? Tuomas Enbuske.

Pöydällä on lehti avoinna. Ja kenen virne näkyy kolumnikuvassa? Aivan.
”Vähän niin kuin Krista Kosonen, joka yhteen aikaan oli joka naistenlehden kannessa”, huokaa ystävä.
”Tai Jari Sinkkonen, joka varoittelee aviisissa kuin aviisissa lasten nettipelaamisen vaaroista.”
Kyllähän niitä löytyy. Samoja ihmisiä, jotka pomppaavat kerta toisensa jälkeen esiin. Mutta miksi? Onko Suomi niin pieni maa, ettei tänne mahdu kuin muutama huippu joka alalle?
Tai hetkinen. Miten Raamatussa sanottiinkaan? Matteuksen evankeliumi, kolmastoista jae: Jokaiselle, jolla on, annetaan, ja hän on saava yltäkyllin; mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin, mitä hänellä on.
Noinko se tosiaan menee?

KÄSI SYDÄMELLE. Onko sosiologien Matteus-vaikutukseksi nimeämä ilmiö mielestänne oikeudenmukainen juttu?

Matteus-vaikutus tarkoittaa sitä, että kun ihminen on saanut jonkin edun, päässyt niin sanotusti kasvu-uralle, etu alkaa kasvaa kuin alamäkeen kierivä lumipallo. Näin tapahtuu eritoten maineessa ja menestyksessä – hyväosaisuudessa – ja niin, tietenkin rahassa. Raha tulee rahan luo, sanotaan.
Aiheesta on tehty myös joukko tutkimuksia. Lasten lukutaidosta esimerkiksi. Jos oppii lukemaan varhain, voi olla, etteivät muut saa enää ikinä kiinni. Sitä lukee aina vain enemmän. Ero voi näkyä vielä aikuisiällä.

Ja urheilujoukkueet. Niissä on eniten alkuvuodesta syntyneitä junnuja, sillä valmentajat ovat pitäneet näitä erityisen lahjakkaina. Tasoero säilyy vielä senkin jälkeen kun fyysiset erot ovat tasoittuneet. Loppuvuoden luiruja ei näet ole päästetty pelaamaan yhtä paljon, ei valittu leireille, ei kehuttu…
Itse asiassa Matteus-vaikutus näkyy koko yhteiskunnassa. Niin sanoo myös Tilastokeskuksen entinen kehittämispäällikkö Pekka Myrskylä. On tyystin eri juttu syntyä akateemiseen keskiluokkaiseen ydinperheeseen kuin peruskoulun käyneen yksinhuoltajan lapseksi. Edellisessä saa kannustusta opintiellä, ruokapöydässä keskustellaan henkeviä, kirjahyllyssä on muutakin kuin lasivaasi, voi harrastaa kaunoluistelua tai viulunsoittoa, pääsee kielikursseille…
”Minäkin olin Brightonissa”, ystävä muistelee kaihoisasti.
”No just. Meikä Espoossa rengasmatkalla. Syötiin ravintola Linnunradassa wieninleike.”

Happamana kehotan ystävää miettimään, montako valovuotta hän mahtoi kiitää tyhjätaskutovereidensa edelle hienoilla harrastuksillaan ja ulkomaanmatkoillaan. Sillä ainakin minut yllätti hyvinvointiprofessori Juho Saaren havainto, miten eriarvoistumisessa hyvä­osaisuuden kasautuminen on selkeästi olennaisempi tekijä kuin huono-osaisuuden kierre.

Mutta niin vain jälkimmäistä korostetaan ja edellisestä ollaan kohtuullisen hiljaa.
MUISTELEMME ENTISEN koululuokkamme priimusta. Oi, tuo täyden kympin tyttö! Kotonakin uima-allas, johon hän tosin oli jo hiukan kyllästynyt. Ja kylmiö, muistatko, kotona oli kylmiö, josta saattoi hakea noin vain pullollisen Spriteä.
Tyttö valittiinkin oppilasneuvoston puheenjohtajaksi, viestijoukkueen ankkuriksi, kuusijuhlan evankeliumin lukijaksi…
”Ja pesisjoukkueen kapteeniksi. Vaikka oli siellä muitakin kelpo pelaajia.”
”Kuten sinä?” ystävä vinoilee.
No, olisin ainakin voinut olla, jos... Ja nyt päästään villakoiran ytimeen: Matteus-vaikutus vie muilta mahdollisuudet. Vain yksi saa kukoistaa, vain yhdelle annetaan, yksi vie palkinnot. Lopuille jää käteen tyhjä ”jos”. Kuten menestyjiä tutkinut Malcolm Gladwell kirjoittaa: metsän korkein puu on kasvanut aina hyvässä mullassa ja ilman, että muut puut ovat varjostaneet sitä.
Ja miksi näin tapahtuu? Yhden teorian mukaan ilmiöllä voi olla osin biologinen alkuperä. On järkevää, että yksi johtaa ja muut seuraavat. Muutenhan voisi syntyä kaaos.
Politiikassa näyttäytyy samantapainen ilmiö – bandwagon effect. Siinä liikkuva äänestäjä hyppää kipin kapin sen tyypin vankkureihin, jolla on suurimmat mahdollisuudet voittaa.
HYVÄOSAISUUDEN KASAUTUMISESTA on vähän kiusallista puhua. Nopsasti vedetään esiin kateuskortti. Ja jos kyse on lapsista, ei puhettakaan, että tunnustettaisiin, että meidän Oiva menestyy, koska Oiva kelluu sivistyksen kielikylvyssä. Kannatetaan erikoisluokkia ja eliittikouluja, sillä eiväthän ne ”ole keneltäkään pois”.
Sitä paitsi kuka sellainen, joka on koko ikänsä kuullut olevansa lahjakas – ihan oikeasti – haluaisi myöntää, että kyse olisikin pitkälti vain siitä, että on sattunut syntymään lepidopterologin esikoiseksi?
”Sen sijaan höpistään, kuinka vaikeudet vahvistavat”, nurisen ystävälle. ”Oikeastihan ne painavat ihmisen käppyrämännyksi.”
”No, on niitä toisenlaisiakin esimerkkejä”, ystävä huomauttaa.
Onhan niitä, sankaritarinoita.
Illan päätteeksi kotimatkalla oikaisen lähimetsän poikki. Satojen puiden rungot venyvät suorina ja jykevinä taivasta kohti. Mietin, että ehkä meidän pitäisi sittenkin puhua enemmän metsistä kuin puista.
Kirjoittaja on vapaa toimittaja. Hän työskentelee Koneen säätiön rahoittamassa Kaksi Suomea -tutkimushankkeessa, joka tutkii muun muassa suomalaista eriarvoistumista.


VIISITOISTAVUOTIAANA saatoin helposti lintsata koulusta lähteäkseni ryyppäämään. Harrastin suojaamatonta seksiä täysi-ikäisen ja työttömän poikaystäväni kanssa. Olin taitava taskuvaras ja näpistelijä.
Köyhyystutkija Maria Ohisalo ja kuntapoliitikko Iisakki Kiemunki ovat kertoneet rankasta perhetaustastaan. Kiemunki kertoi Demokraatin haastattelussa, että ”Monet vanhat kaverini ovat kuolleet tai vankilassa. Osa on pärjännyt myös hienosti elämässään. Loppujen lopuksi kaikki on niin sattumasta kiinni.”
Maria Ohisalo on omistanut elämänsä huono-osaisille.  
Tutkitusti nimittäin pärjääminen elämässä ei ole vain itsestä kiinni. Vanhempien koulutus, kulttuurinen pääoma, varallisuus ja ammatti ennustavat ihmisen elämää pelottavan paljon. Siitä kaveriporukasta, jossa teininä pyörin, on varsin moni päätynyt ennenaikaiseen hautaan tai vankilaan. Miksi minä en? Se, että minä saatoin jättää menemättä kouluun peruskoulun viimeisinä viikkoina ja saada silti erinomaisen todistuksen, ei ollut omaa ansiotani. Minä nyt yksinkertaisesti olen kermaperseeksi syntynyt.
MEILLÄ IHMISILLÄ on vain kova tarve ajatella, että menestyksemme on ollut omaa ansiotamme. Tästä kertoo käsite richsplaining. Se tarkoittaa sitä, kun hyväosaiset lässyttävät köyhille juuresten edullisuudesta tai kertovat, että pitää vain yrittää kovempaa.
Eräässä tutkimuksessa ihmiset laitettiin pelaamaan monopolia niin, että pelaajille annettiin jo heti alussa eri määrä rahaa. Ne, joilla oli enemmän rahaa alussa, olivat tietysti voittajia myös lopussa. Voittajat olivat silti sitä mieltä, että he voittivat, koska olivat pelanneet niin fiksusti.
Omaa etuoikeutettua asemaa on erityisen vaikea myöntää Suomessa, jossa moni 1940- ja 1950-luvulla syntynyt pääsi tekemään komean luokkaretken hyvinvointivaltion noustessa. Sellaista sosiaalista liikkuvuutta ei nyt ole.
Helsingin nuorisotoimenjohtaja Tommi Laitio on kirjoittanut siitä, miten niitä 10 000:tta nuorta per ikäluokka, joille huono-osaisuus periytyy ja kasautuu, yritetään edelleen kohdella kuin alamaisia. Kertoa ylhäältäpäin miten heidän pitäisi elämäänsä elää. Kuitenkin kokemus siitä, että minulla oikeasti voisi olla mahdollisuus siinä missä kermaperseilläkin, voi syntyä vain sitä kautta, että mahdollisuus valita itse todella annetaan.
KYLLÄ MINÄ muistan senkin kaverini, joka oli 14-vuotiaana karannut jälleen kerran lastenkodista ja kittasi kaljaa kanssamme jossain juoppoluolassa: ”Mä olen lukenut, että meillä lastenkotinuorilla ei oikeasti ole mahdollisuuksia”.
Kohtuullisen turha minun oli siinä hyväntuoksuisissa vaatteissani, äidin ja isän ruokkimana, väittää että meillä on elämässä samat mahdollisuudet. Minä, joka olin asunut kesän Pariisissa taidemuseoita kiertäen. Minä, jolle vanhemmat olivat järjestäneet jo lukuisia työpaikkoja ja yksityisopetusta ranskankielessä.
#firstsevenjobs –meemi toi hyvin esiin sen, miten monia ja monenlaisia duuneja hyväosaisilla on ollut jo nuorena. Onnekas se, joka pystyy noin pitkän cv:n laatimaan.

Näitä artikkeleita lukiessa väkisinkin tulee mieleeni lähtökohtien tärkeys ihmisen urakehitykselle. Niin paljon laitetaan painoarvoa omille saavutuksille ja eletään harhassa, jossa kuvitellaan oikeasti itsellä olevan runsaasti mahdollisuuksia vaikuttaa elämäänsä. Elämä selkeimmilläänkin on aikamoista sattumanvaraisuuksien kaaosta ja itsellä on hyvin marginaaliset mahdollisuudet vaikuttaa mihinkään.

Illuusio hallinnan ja oman osaamisen tunteesta on kuitenkin erittäin tärkeä psyykelle, että edes jollakin tasolla pysyy järjissään. Olen monesti aikaisemmin sen todennut ja totean edelleen, että esimerkiksi TE-toimiston järjestämät työnhakukurssit ovat sitä näytelmää parhaimmillaan. Siellä rakennetaan mielikuvia työttömyyden lannistaneille mielille, että kun laitat paperisi tämän näköisiksi niin silloin pääset haastatteluihin. Toisin sanoen luodaan illuusio siitä, että tilanteesi olisi jollain tavalla hallinnassasi. 

Tosiasia kuitenkin on, että ellei hakemustasi ja CV:täsi lue bestiksesi niin silloin et voi tietää, minkälaisia asioita kyseinen henkilö arvostaa. Tällöin on aivan samantekevää, mitä työnhakukonsultit sinulle neuvovat, sillä eivät hekään tiedä. Toisille on tärkeää sisältö, toisille asettelu, toisille ulkoasun persoonallisuus ja taas toisille helppo luettavuus. Joten millä tavalla saat työnhaun takaisin hallintaasi muokkaamalla hakupapereitasi määrättömästi, aina kerta toisensa jälkeen luetun työpaikkailmoituksen myötä kuvitellen, että nyt olen personoinut paperini niin,  että tärppää. Ei muuten tärppää, oli sitten geneerinen hakemus tai hyvin pitkälle personoitu. Minun paperini ovat lukeneet neljä korkeassa ja täysin eri aloilla olevissa asemissa olevaa henkilöä+ kolme työnhakukonsulttia, joiden kanssa paperit säädettiin kohdalleen. En ole ensimmäiseenkään haastatteluun päässyt niiden avulla, vaikka niitä on kehuttu kun muita teitä pitkin olen haastatteluun päässyt.

Itsekin sorruin noilla papereiden viilauskursseilla aina hetken kuvittelemaan, että nyt se elämän suunta muuttuu kun mainos on hyvä. Karvas pettymys seurasi toistaan kun sain huomata, ettei hiotuilla ja viimeistellyillä papereillakaan työelämään pääse.

Tästä pääsen takaisin alkuun ja lauseeseen, joka minut johdatteli jälleen ajattelemaan syvällisiä. Jossain unen ja valveen välimaastossa olen päätynyt siihen lopputulokseen, että kuten maalausharrastuksessa, myös oikeassa elämässä tarvitaan kontrastia eri sävyjen välillä, jotta ne erottuvat. Tarvitaan tummaa, jotta saadaan vaalea erottumaan. Joten työelämä vaatii epäonnisia, jotta toisilla voi koittaa onni. Täten minun olemassaoloni merkitys on olla epäonnistunut, jotta jollain muulla voi osua onni kohdalleen.

Karma tai jokin kosminen tasapaino edellyttää tiettyä määrää huono-onnisia/osaisia, jotta hyväosaiset pystyisivät vertaamaan omaa tilaansa heihin. Ilman vertailukohdetta, ei hyväosaisetkaan pystyisi näkemään omaa tilaansa hyvänä. Joten, olkaa hyvät ja nauttikaa asemastanne nyt kun sen avullani pystytte näkemään.




40 kommenttia:

  1. "Joten, olkaa hyvät ja nauttikaa asemastanne nyt kun sen avullani pystytte näkemään."

    Koska kuulun niihin huono-osaisiin, en kykene asemastani nauttimaan.

    Olen toki oivaltanut asemani jo ajat sitten itsekin. Kun ei ole sattunut syntymään kultaharkko suussa perintörahakirstun ääreen, eikä ole syntymälahjana saanut puoliaatelista suhdeverkostoa, eivät tutkinnot ja huippuarvosanat paina rekryprosesseissa yhtikäs mitään, sillä veri ja verkostot ovat vettä sakeampia.

    Suomi on luokkayhteiskunta. Syntyperä määrää enemmän kuin mikään itse hankittu ominaisuus (kuten esim. koulutus).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään asemastani nauti, lisäsin tuon tuohon loppuun kun olin jälleen onnistunut katkeroitumaan miettiessäni muutamaa lapsuuden ystävää, jotka ovat elämässään menestyneet minua paremmin.

      Halusimme tai emme, luokkayhteiskunta on täällä aivan samoin kuin korruptio. Nämä eivät vain näy muille maille ja tilastonikkareille niin selvästi, koska on maan tapa limittää nämä yhteen. Eli juuri mainitsemasi verkostot ja etenkin tämä ns "hyväveli"-verkosto. Jos sitä ei synnyinlahjana saa tai avioliiton kautta onnistu hankkimaan, niin on aika todennäköistä ettet onnistu kiipeämään ylempään luokkaan.

      Poista
  2. Edes illuusio siitä oman elämänsä hallinnasta on jokaiselle todellakin tärkeää. Tällainen kuitenkin puuttuu työttömältä henkilöltä ja hänellä ei juurikaan ole minkäänlaista itsemääräämisoikeutta. Hän on tilivelvollinen kokoajan TE-toimistolle ja Kelalle tekemisistään tai tekemättä jättämisistään.

    Hänellä ei ole varaa ostaa omaa autoa saati ylläpitää sitä. Hän ei saa työtä, koska hänellä ei ole sitä työnantajien vaatimaa omaa autoa ja aina, kun olisi jotain isompaa hankintaa tai pidempää matkaa tiedossa, on hänen oltava muiden kyytien armoilla ja kerjäämässä niitä. Eikä hän näitä isompia hankintojakaan juurikaan edes tee, kun ei hänellä ole varaa oikeastaan yhtään mihinkään.

    Tietyssä vaiheessa pitkäaikaistyöttömyyttä sitä huomaa olevansa tilanteessa, jossa tajuaa, että lähes kaikki mitä omistaa, alkaa olemaan huonossa kunnossa ja uusimisen tarpeessa. Ehkä jopa työtön itsekin? Minulla pitkäaikaistyöttömällä pitäisi nyt ostaa uusi työtuoli rikkoutuneen tilalle tähän tietokoneen ääreen, mutta eipä ole autoa, millä lähteä sitä liikkeestä hakemaan ja eipä olisi rahaakaan, vaikka ostaisi ihan halvimman mallin, mutta tunnetustihan köyhän ei kannata sitä kaikkein halvinta ostaa.

    Voi olla myös tilanteita, joissa joutuu esimerkiksi valitsemaan, ostaako sille kuluvalle kuukaudelle lääkkeitä, vaiko uudet farkut polvista ”trendikkäästi” puhki kuluneiden tilalle mahdolliseen tulevaan työhaastatteluun ja onko rahaa edes matkustaa sinne haastatteluun?

    Työssäkäyvän autollisen ei tarvitse murehtia tällaisia pikkujuttuja, vaan hän käy autollaan töidensä jälkeen ostamassa sen työtuolin ja ne farkut, ehkä jopa kahdetkin samalla kertaa jos sopivaa kokoa sattuu olemaan hyllyssä enemmänkin ja vielä tankkaa autonsa täyteen samalla reissulla. Kaikki tämä on hänelle aivan itsestäänselvää.

    Tässä kaikessahan on kyse rahasta ja työtähän tehdään sen rahan ansaitsemisen vuoksi. Pitkäaikaistyötön on kuitenkin ajautunut jo sellaiseen pisteesen, mistä on enää hyvin vaikeaa ponnistaa takasin sinne työelämään. Työssäkäyvät kyllä häntä kovasti neuvovat. Hae sinne! Hae Tuonne! Mene työharjoitteluun! Mene kursseille! Perusta yritys! Muuta toiseen kaupunkiin! Muuta ulkomaille! Tee sitä! Tee tätä! Minäkin sain työpaikan niin! Jos näihin neuvoihin erehtyy työtön sanomaan jotakin vastaan, saa hän siitä työssäkäyvältä palkaksi yleensä jonkinlaisen saarnan laiskuudesta ja lusmuilusta hänen verorahoillaan. ”Olen jo varmaan sata kertaa yrittänyt sitäkin!” ”Ai niinkö... Ehkä et vain ole yrittänyt tarpeeksi? Katsos, kun kyllä minäkin silloin aikoinani...”

    Eli tässäkin korostuu se työttömän oman itsemääräämisoikeuden puute. Ihan kuin joku tuurilla sen vakituisen työpaikkansa saanut tietäisi jotenkin paremmin työttömän tilanteen ja olisi näin oikeutettu sanelemaan ”hyvää tarkoittaen ja kunniallisena veronmaksajana” mitä aikuisen ihmisen tulisi työllistyäkseen tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin kiteytit työttömyyden olemuksen. Haluaisin vielä lisätä tuohon yhden seikan. Monesti kun silta työelämään katkeaa, sitä neuvotaan juuri noita mainitsemiasi asioita. Noiden lisäksi yksi vakioneuvo on hakeutua kouluun. Itse olen vuosien varrella hakeutunut kolme kertaa ylempää amk-tutkintoa suorittamaan, pääsemättä. Isännöitsijän kouluun pääsin vasta neljännellä yrittämällä, kuusi vuotta ensimmäisestä yrityksestä, koska koulutuksia ei järjestetä vuosittain.

      Mitä siinä työtön enää voi lain puitteissa tehdä, kun töitä et saa, koska ne menevät työpaikan vaihtajille. Kouluun et pääse, koska hakijoita on 2000 ja opiskelupaikkoja 15 (kärjistetty esimerkki).

      Lakimuutokset vähentävät ammatikoulun aloituspaikkoja, joten sinnekin on vaikeata päästä kun kilpailee nuorien kanssa, jotka ovat etusijalla kun heillä ei ole ensimmäistäkään ammattia kun taas itsellä joutuu pian ottamaan toisen käden sormet avuksi ammatteja/tutkintoja laskettaessa.

      Lakimuutokset torppaavat omaa aktiivisuutta poistamalla itse hankitun koulupaikan tuet. Jäljelle jää enää TE-toimiston omat kurssit, joissa opit pelkästään tuoreimmat CV:n ja hakemuksen asettelut ja kaupan päälle joudut tekemään ilmaista työtä. Näistäkin on kahdeksasta koulutuksesta kokemusta ja eivät ole edistäneet työllistymistäni millään tavalla. Toki sitä ei käy kiistäminen, etteivätkö paperini ole kunnossa. Niitä olen luetuttanut IBM:n, Outotec:n, TLT Group:n ja Helsingin kauppakamarin johtohahmoilla ja kaikki toteavat, ettei työllistymisen pitäisi olla enää papereista kiinni.

      Ei se enää olekaan, vaan ne työttömyydestä johtuvat aukot CV:ssä, ovat kuin homepilkut leivässä. Tuoreeseen leipään tottunut heittää sellaisen roskiin asiaa hetkeäkään epäröimättä. Me syrjäytetyt taas syömme leivän siitä ympäriltä ja olemme kiitollisia siitä vähästä ravinnosta, jota ehyeltä osalta saamme, sillä näemme tuossa leivässä itsemme. Meissäkin on ulkoisista tekijöistä johtuvia vaurioita ja olemme harmissamme siitä, etteivät valitettavan monet näe meissä kuin ne homepilkut vaikka olemme paljon enemmän.

      Poista
    2. No nuokin CV:n ja työhakemuksen tietynlaiset asettelu- ja fonttivaatimukset ovat ihan naurettavia jos virheettömästi kirjoitetut omat opiskelu- ja työhistoriat ym. kuitenkin ovat selkeästi ja helppolukuisesti tuotu työnantajalle esille. Eri asia jos vaikkapa hakee jonnekin mainostoimistoon töihin graafiseksi suunnittelijaksi.

      Villeimpien huhuhen mukaan vuokratyöfirmoissa olisi alettu nykyisin vaatimaan hakijoilta jopa videoesittelyitä itsestään esimerkiksi siivous- tai rakennusapulaistöihin. Tämänkin ymmärtäisi jos kyseessä olisi jokin näyttelijän, mallin tai juontajan pesti.

      Poista
    3. Näin on. Jos ei ole entinen koulu-, työ- tai muuten vain kaveri ottamassa vastaan papereitasi, et todennäköisesti tiedä mitä asioita hän arvostaa, joten papereiden asettelu ja fontti ovat hyvin pitkälti arpapeliä.

      Ainut asia, johon voi vaikuttaa on helppolukuisuus.

      Olen itsekin joutunut pariin otteeseen tekemään noita videohaastatteluja tai miksi niitä nyt sanotaankaan kun on kysymys esillä ja sitten puhut videolle max 3 min aiheesta. Aivan typeriä. Niissä kehotetaan puhumaan lyhyesti ja kun ilmaiset asiat lyhyesti niin lopputulos onkin töksähtelevä ja insinöörimäisen jäykkä. Sellaisenhan kaikki haluavat itselleen työntekijäksi...

      Poista
    4. No ne työttömän itsekuvaamat ”videot” kyllä menevät ihan Kummeli-meiningeiksi ilman mitään ammattimaista valaistusta ja äänitystä. Tokihan joillakin nykyisillä älypuhelimilla saa aika hyvääkin jälkeä aikaiseksi, mutta kuinka monella työttömällä on sellaisia monien satojen vehkeitä käytössään?

      Ja entäpä jos TE-toimistolta tulee työnhakumääräys karenssin uhalla tällaiseen videoesittelyä vaativaan työpaikkaan jollakin yhden päivän varoajalla? Kuvaile siinä sitten kiireessä itsestäsi edustava videopätkä jollakin vanhalla kännykällä, jonka jälki on jotakin hämärää pikselimössöä ja puhe kuulostaa kuin puhuisi jostakin särisevän putken päästä.

      Poista
    5. Tai eihän halvimmat älypuhelimet enää maksa satoja euroja, mutta voi vain kuvitella sitä tilannetta, kun työtön tarkistaa tietonsa aikaisin aamulla vasta heränneenä, ääni käheänä ja naama turvoksissa sieltä TE-toimiston Oma asiointi -sivustolta ja huomaa, että nyt pitäisi sen saman päivän aikana ehtiä karenssin uhalla kuvaamaan itsestään edustava esittelypätkä...

      Kuulostaa ehkä kärjistetyltä, mutta mielestäni ihan mahdollinen tilanne nykyisessä Suomessa.

      Poista
    6. Ja jossakinhan taisi olla juttua, että jos työnhaussa nuo esittelypätkien vaatimiset yleistyvät enemmänkin, ja niissä on sitten vaikkapa kaksi tasavertaista ehdokasta, niin työnantaja valitsee sen, jolla on teknisesti laadukkaampi pätkä ja aletaan kiinnittämään epäoleellisiin asioihin huomiota, kuten että kummalla ehdokkaista näkyy taustalla hienompi asunto jne.

      Lisäksi toinen voi olla esittelyssään fiksumpi ja filmaattisempi, vaikka ei sitten oikeasti olisikaan yhtä pätevä siihen tehtävään, kuin se introvertimpi kilpakumppaninsa, jolla on huonompi esittely itsestään.

      Poista
    7. Niin, ja asiasta muuten vielä seuraavaan, että joko teille on siellä isännöintikoulussa opetettu, että miten toimitaan lainopillisesti sellaisissa tapauksissa jos talon äänieristykset ovat erittäin huonot ja yläkerrassa asuu kanta-astuja, joka ramppaa öiseen aikaan asunnossaan edestakaisin häiriten näin muiden alakeressa asuvien asukkaiden yörauhaa?

      Täällä on nytten vuoden vaihteessa tuonne yläkertaan muuttanut jokin rymyporukka ja se töminä on öiseen aikaan sen mukaista. ”TÖM TÖM TÖM TÖM!”

      Ihmisiähän ei voi tietenkään kieltää kävelemästä kotonaan, mutta kun täällä alhaalla tuntuu, kuin asuisi jonkin rummun sisällä, jonka kattoa taukoamatta jokin hullu hakkaisi. Eli voiko tällaisesta häiriöstä edes valittaa isännöitsijälle tai varmasti voikin, mutta kuuluuko ongelma enemmänkin rakennustekniseen puoleen vai voiko häiriintyneet alakerran asukkaat vedota järjestyssääntöihin ja yö- ja kotirauhaan?

      Valvon kyllä itsekin joskun todella paljon näin työttömänä, mutta ei tulisi mieleenkään ravata edes takaisin jotakin maratonia silloin öiseen aikaan täällä asunnollani.

      Poista
    8. Noita tapauksia ei vielä ole tullut, mutta käytännössä se on joko siedettävä tai muutettava. Silloin jos melua kuuluu hiljaisuuden aikana, niin silloin voi tehdä asiasta virallisen valituksen. Lomakkeita löytyy googlettamalla jos asuntoyhtiössänne ei ole omilla sivuilla valmista pohjaa. Kannattaa napata siihen jonkun naapurin allekirjoitus myös, on merkittävästi enemmän paukkuja isännöitsijällä puuttua asiaan kun on useamman tahon voimin varmistettu metelöinti.

      Poista
  3. Värien käyttö on kyllä taulussa taas hienoa, mutta jotenkin ”insinöörimäisen suunnitelmallisesti” olet jälleen maalannut ja nuo maalauksessa olevat elementit näyttävät niinkuin eri maalauksista leikatuilta eri ”objekteilta”, jotka ovat sitten liimattuina tuohon teokseen.

    Olet kyllä kertonut, että olet maalannut tosi paljon ja nuo teoksesi eivät tule välttämättä blogillsesi aikajärjestyksessä.

    Mielestäni se joulunajan bloggauksesi maisemakuva, mitä käytät nytten profiilikuvanasikin, on parhain teoksesi tällä hetkellä. Sen olisi saanut kehystettynä myytyä alan myymälässä ihan helposti jopa jollakin 300 eurollakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo profiilikuva on maalattu muutama kuukausi sitten ja sen halusin laittaa joulun kunniaksi esille. Siinä saavutin taiteellisen huippuni ja silkkaa alamäkeä on ollut siitä lähtien, kuten tulevien blogien maalauksista voi omin silmin todistaa.

      Suunnilleen aikajärjestyksessä yritän niitä laittaa, mutta toisinaan tulee samoja maalauksia kahteen kertaan, kuten tässäkin aluksi oli sellainen majakkakuva, joka oli myös joulukuun alun blogikirjoituksessa. Onneksi vaimo huomasi...

      En tiedä raatsinko siitä luopua. Se on yksi vähistä onnistumisistani ja haluan muistaa sen tunteen...

      Poista
    2. Eikun anna mennä vaan! Et ole todellakaan joutunut taidekoulun sellaisen ison ammattilaisraadin arvostelemaksi, joka koostui ihan oikeista ammattitaidemaalareista ja me taideopiskelijat istuimme ringissä sellaisessa isossa auditoriossa piinapenkeissämme kritiikkitunneilla, joissa meidän töitämme arvosteltiin ja haukuttiin ja joskus jopa todella pahastikin. Jopa niin, että herkimmät saivat itkukohtauksia ja meinasivat lopettaa koko taiteellisen uransa siihen paikkaan!

      Mutta siellä vallitsi se ammattilaisote, jossa ne ”pullat eroteltiin rusinoista” ja se suora pahakin kritiikki oli pakko hyväksyä.

      Mutta siellä taas kyllä oppi piirtämään ja maalaamaan erittäin hyvin.

      Maksoi vaan se koulu saatanasti ja on vieläkin opintolainaa jäljellä niistä touhuista, mutta en kadu sitä valintaani.

      Luin myös taidehistoriaa siellä.

      Poista
  4. Kanta-astujan kanssa neuvon seuraavaa: ilmoita ensin sille kanta-astujalle, että hän tömistelee liian äänekkäästi. Kohtelias lappu ovesta sisään vaikka. Jos ei tepsi, niin sitten vasta yhteys isännöitsijään. Jostain luin, että isännöitsijöitä ärsyttää, kun asukkaat eivät edes yritä sovitella asioita keskenään, vaan heti ovat heille valittamassa. Ymmärrettävää. Itse sain kerran naapurilta lapun ovesta, jossa luki melko kitkerään sävyyn, että saisin lopettaa stereoiden täysillä luukuttamisen, ainakin yöaikaan, kun heillä oli pieni lapsikin. Muuten hyvä, mutta minulla ei ollut edes radiota, saati stereoita, ja se luukuttaja taisi asua siinä minun yläpuolellani. Niin että ongelman tarkka paikallistaminen on tärkeää. Itse en moisesta lapusta närkästynyt, sainpahan kunnon naurut vaan.

    Nuo hyvä veli/sisko -verkostot ja onnen kasautuminen ovat totta ja tätä päivää. Mutta ei sentään ihan joka tapauksessa ja joka alalla. Tottahan on, että jos minä olisin päätynyt kouluttautumaan vaikka lääkäriksi, niin olisin ollut jo vuosia työelämässä, työllistymiseen ei olisi vaadittu sen kummempia suhteita (vaikka niitä toki syntyy pakollisten työssäoppimisjaksojen aikana), kovin kummoista työhakemusta ja cv:tä ei olisi tarvinnut laatia. Vanhempani ovat duunareita, mutta minulla olisi ollut täysi mahdollisuus päästä ns. parempiin piireihin ja muhkealle palkalle. Toki tie olisi helpompi korkeakoulutettujen vesana, mutta taas hankalampi yhteiskunnan elättien lapsena (ja yhteiskunnan eläteillä tarkoitan niitä tyyppejä, jotka ilman tunnontuskia haluavat elää sosiaalisilla tuilla, heitäkin on). Tällaiselle tavallisten pulliaisten kersalle, jolla oli hieman normaalia enemmän lukupäätä, useammat ovet olivat avoinna. Menin sitten väärästä ovesta sisään ja tässä sitä sitten ollaan. Joku voisi nyt sanoa, että olisi kannattanut miettiä alan työllistävyyttä ja valita sen mukaan, mutta niin kyllä teinkin. Opintoja aloitellessani ala ei ollut vielä kriisissä, ja tuttavat ja tuntemattomat itse asiassa hokivat vähän väliä, että opiskelen kuulemma tulevaisuuden alaa, ympäristöosaajia tarvitaan kyllä! Aistin ihailua opintojani kohtaan, vaikken alaa toisten ihmisten ihailun takia valinnutkaan. Raha ei myöskään ratkaissut, sillä alalla on melko kälyset palkat verrattuna moniin muihin korkeakoulutettujen aloihin. Halusin vaan tehdä kohtuupalkalla mielenkiintoista työtä. Siinä 2012-2013 suli iso osa alan työpaikoista, kun julkisen sektorin (alan suurin työllistäjä) laitoksia lakkautettiin ja yhdisteltiin. Silloin työmarkkinoille tupsahti reippaasti kokeneita luonnontieteilijöitä kilpailemaan vähistä työpaikoista. Paljon kohkattua eläkepommia ei myöskään tullut, ja eläkkeelle siirtyvien työt vain jaettiin jäljelle jääneiden kesken. Alan opiskelupaikkoja ei ole leikattu tarpeeksi ja työmarkkinat eivät vedä varmasti edes puolia valmistuneista. Osa luultavasti jakaa postia tms., osa humpsahtaa pakosta tohtoriputkeen (onnea vaan siihenkin koitokseen, kun suurin osa työttömistä tohtoreista taitaa olla bioalalta) ja osa toimittaa tyhjää kotona, niin kuin minäkin. Niin ja osa saa tehdä sitä mielekästä työtä kohtuupalkalla, sillä ympäristöosaajia tarvitaan jonkin verran. Tästä syystä en enää voi katsoa luonto-ohjelmia, sillä itku pääsee, jos siellä vilahtaa joku onnellinen, joka on päässyt omalle allalle töihin. Luontoretkilläkään en enää käy niin tiuhaan, sillä välillä siellä pitkospuilla, keskellä suota on ruvettava itkua vääntämään. Ja ihan käytännön syistäkin retkille ei pääse, ei ole joka paikkaan kulkuvälinettä, ei autoa, rahaa bussiin ja pyöräkin on hajalla. Aikaisemmin saatoin nostaa pyörän bussin kyytiin ja sotkea sitten määränpäässä kansallispuistoon tai mihin lie vielä 50 km. Halpaa, muttei ilmaista sekään.

    No niin, nyyhkis. Mutta tarkoitus oli siis sanoa, että mahdollisuuksia on kyllä meistä monella jossain vaiheessa, mutta jos on perse tuuri, niin eipä siinä mikään auta. Ja sillä samalla tuurilla jotkut paljon lahjattomammat ja vittumaisemmat tyypit liihottelevat suoraan koulusta työelämään.

    VastaaPoista
  5. Herranjestas kun tuli pitkä kommentti. Rupesin sitten tänne sitä romaania kirjoittamaan... otetaanpa alusta, ''Oli synkkä ja myrskyinen yö...''

    Olen vissiin syönyt liikaa särkylääkettä, 2 buranaa. Kävin hammaslääkärillä ja siellä nykäistiin yksi hammas pois tuolta takaa. Lääkäri mietti hetken ääneen, että aletaanko juurihoitamaan, mutta totesi, ettei kannata, kun ei välttämättä auta ja sitten taas joudutaan paikkaamaan. Lue: yhteiskunnan varoja säästyy, kun nykäistään vaan irti. Rahakkaana olisin lyönyt suuni kiinni ja marssinut yksityiselle hoidattamaan. Mutta köyhällä ei ole vara valita tai valittaa. Onneksi se lähti tuolta ylhäältä takaa, ei taida näkyä niin. Kas siinä, päivän pläjäys sosiaalipornoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljastat asioita sisimmistäsi... :D

      Juurihoito ei ole kovin paha juttu. Tai se varmaan riippuu hammaslääkäristä. Minä pääsin ostopalveluna yksityiselle. Kunnallisen puolen hammashygienistillä käynti oli niin karmea kokemus, ettei sen rinnalla juurihoito tai neljän viisaudenhampaan poisto tunnu missään. Olisipa varaa yksityiseen lääkäriin.

      Poista
    2. Euku just varmasti pitkästä aikaa Onnettomalta jokin kunnon vuodatus, eikä niitä napakoita ja älykkäitä napsautuksia! Perkele sielläkinhän on sitten ihan loppujen lopuksi ihan tunteva ihminen! :)

      Poista
    3. Itsellänikin on tänne tullut välillä sekoiltua vaikka mitä ylipahoja tekstejä, mutta silleen se vaan keskustelu värikyllästyy ja muutkin lukijat uskaltavat tilitellä asioitaan, joista taas saadaan lisää hyvää keskustelua aikaiseksi jne.

      Poista
    4. Ja jos muuten ”kauhuat” niitä hammaslääkereitä ja fanitat niitä kauhuleffoja, nii katoppa semmonen kauhuleffa, kuin ”The Dentist”... :)

      Ja ne Perjantai 13. -leffat vaan paranee jatko-osillaan kohti kasaria ja joskus jokin huono leffa voi nostalgiassaan olla jopa ”hyväkin”! ;)

      Ja hirveästi riippuu, että missä ympäristössä sen kyseisen leffan kattellee ja missä mielentilassa? Jos oot joku 47-vuotias heinäkuun lämmintä kesäiltaa viettämässä turvallisen vahtikoiras kans, missä oma kuvaki kiiltää vielä siitä töllöttimestä takas auringonvalossa tai sitte 15-vuotias rippileirillä kesällä mustassa myrskyillassa pimeydessä jne. :)

      Poista
    5. En minä hammaslääkäriä pelkää. Itse asiassa purukalustoa saa porata ilman puudutusta, jos nyt ei sentään ihan sinne juureen asti porata tai hammasta irti revitä. Nyt siis revittiin ihan irti pois, ei juurihoidettu. Yksityisellä tilalle saa toki rahalla implantin tai sillan, ja siitä ilosta joutuu maksamaan n. 2000 euroa, tonnilla ei selviä. No, mutta sain siinä sitten hammaslääkärille sönkötettyä, suu verta ja tuppoja täynnä, että olisiko minun mahdollista päästä opetussairaalaan potilaaksi? Laittavatko siellä niitä siltoja? Mukava hammaslääkäri (hän oli mukava, vaikka suutani pahoinpiteli ja surutta hampaan pois vetäisi, hänellä on määräyksensä), rupesi heti asiaa selvittämään ja varasi minulle sinne jo ajan kahden viikon päähän. Siellä sitten tutkivat ja miettivät alkavatko millekään. Opetussairaalassa siis oppilaat opettajan johdolla operoivat. Hoito ei ole ilmaista, mutta huomattavasti yksityistä hoitoa halvempaa. Muuten eivät noita siltoja tai implantteja julkisella laita, jos ei hampaan puuttuminen syömistä haittaa. Saas nähdä, miten käy. Sanon, että saa tehdä legoille mitä haluavat, hela hoito, kiitos, kunhan ei maltaita maksa. Minä jaksan maata vaikka viisi tuntia siinä tuolissa, jos tarvitsee, saatan nukahtaakin tai miettiä kauppalistaa. Saa porata, ropusuttaa, kuopsuttaa, ihan mitä vaan, kunhan lopputulema on entistä parempi. Viisaudenhampaat saa repiä ylhäätäkin pois, alhaalta on jo otettu. Alaviisureista toinen katkesi oikein rusahtaen siinä poiston yhteydessä ja minulta pääsi sen kunniaksi pieni naurun hörähdys. Hammaslääkäri siihen totesi, ettei ole ennen moista nähnyt, että potilaalta hammas katkeaa ja sekös vaan naurattaa. No samahan tuo oli, pois se oli tulossa joka tapauksessa.

      Poista
  6. "Mutta tarkoitus oli siis sanoa, että mahdollisuuksia on kyllä meistä monella jossain vaiheessa, mutta jos on perse tuuri, niin eipä siinä mikään auta. Ja sillä samalla tuurilla jotkut paljon lahjattomammat ja vittumaisemmat tyypit liihottelevat suoraan koulusta työelämään."

    Jep. Eräällä keskustelufoorumilla eräs totesi minulle:"Miksi on niin, että minä tunnen pelkästään niitä, jotka ovat koulusta suoraan ponkaisseet työelämään ja sitten sinä tunnet taas ne toiset?"

    Ja toinen sanoi minulle:" Luettuani blogiasi, tuli sellainen tunne, ettei minulla asiat itseasiassa ole lainkaan hullummin!".

    Tätä se on se onnen kasautuminen ja lähtökohtien vaikutus koko aikuisen työuraan. Toisille suodaan enemmän kuin tarpeen ja toisilta viedään se vähäinenkin pois..,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä tunnen sekä ns. menestyjiä, keskivertotallaajia että epäonnistuneita. Tai mikäs minä olen ketään määrittelemään noin raa'asti. Mutta kuitenkin. Jotkut silminnähden hämmentyvät, kun kerron että olen työtön. Heillä on varmaan se mielikuva, että työtön on kouluttamaton, alkoholiongelmainen, sosiaalisesti rajoittunut tai yksinkertaisesti liian osaamaton työelämään. No en minä täydellinen olekaan, kukaan ei ole, mutta mitään noita ongelmia ei ole. Ei vain ole oman alan työpaikkoja minulle asti, työnhakijoista kuoritaan kermat päältä, eikä työtön silppu cv:n omaava pärjää ja muun alan työnantajat eivät ole minusta kiinnostuneita. Kun nämä syyt lakonisesti latelen ihmettelijöille, niin eiköhän ala se: ''hae vaan reippaasti töitä, ihan mitä vaan töitä, siten saat jalan oven väliin, kyllä lopulta sinun osaamisellasi löytyy töitä...'' Huokaus. No entäpä kun ei vaan löydy. Mietipä sitä tilannetta. Työmarkkinatuki on 560e/kk. Mietipä sitä. Se ei mene kaikki elämiseen, vaan siitä maksetaan osa vuokrasta ja opintolainan lyhennykset ja korot. Sitten ihmettelijät yleensä hiljenevät, ehkä miettimään. Ja kiittämään onnen tähtiään.

      Poista
    2. Niinhän sitä vallalla on käsitys siitä, että työtön on moniongelmainen. Itsekin kohtaan äimistyneitä katseita kun kerron maassamme olevan 50 000 korkeasti koulutettua työtöntä. Tai no ei enää ole, koska maastamuutto on kiihtynyt heidän osaltaan. Kuitenkin monilla näyttää rattaat raksuttavan todella hitaasti kun mainitsee, että täysin vailla töitä tai ilmaistöissä on 450 000 ja jos laskee osa-aika työläiset ja -eläkeläiset mukaan niin kaikkiaan ilman toimeentulon takaavaa työtä maassamme on 650 000 ihmistä ja työkkärissä on avoimena 15 000 työpaikkaa. Ja jos laittaa hakuehdoiksi, että työn pitää olla toistaiseksi voimassaolevaa ja täysipäivästä niin työpaikkojen määrä romahtaa 7000 tietämille. Aina jaksan kysyä, että miten tehdään niille 635 000 ihmiselle kun työpaikat on täytetty? Tässä vaiheessa alkaa änkytys ettei kaikki avoimet paikat tule julki. Lasken senkin, että jos vain 20% tulee julki niin x+y+z/noituudella= 75 000 avointa paikkaa ja 650 000 työtöntä, joten mitä tehdään niille 575 000 työttömälle? Tässä vaiheessa viimeistään yleensä luovuttavat numeroiden suhteen ja alkaa levy alusta koskien hakutapoja ja yrittäjyyttä.

      Onhan se totta, että mikä ei kosketa itseä, on todella vaikea kuvitella millaista se on ja asettua toisen asemaan. Minäkin tunnen ihmisiä, jotka ovat saaneet jokaisen työpaikan, jota ovat hakeneet, jopa sellaisia töitä, joita ei ole ollut auki missään vaan työ on räätälöity hakijan mukaan. En tiedä onko kyseessä persoona, osaaminen, tuuri vai mikä kun toiset vain onnistuvat ja minä epäonnistun. Ehkä toiset tuntevat itsensä paremmin ja osaavat markkinoida?

      Itse yleensä totean aika tunteettomasti, että yhteenkään 15:sta työstä en ole ollut valmis osaaja, mutta kaikki olen oppinut. Saattaa vaikuttaa liian ylimieliseltä, mutta se on vain koristelematon fakta. Olen tullut siihen tulokseen, että menestyjä ei ole sellainen kuka latoo faktoja ja osaa hyödyntää niitä. Menestyjä on narsisti, joka osaa puhua ja manipuloida ja kun tulee eteen näytön paikka osaamiselle niin todennäköisesti mokaa, mutta tämäpä narsisti osaa vierittää syyn kenen tahansa muun niskoille.

      Poista
    3. Nuo ovat kyllä karuja lukuja, mutta valitettavan tosia. Ja niistähän ei tietenkään mediassa pahemmin huudella.

      Niin, kyllähän sellaiset ”perustyöt” oppii kuka vain perusterve ja järjissään oleva ihminen jos pääsee opettelemaan. Muistaakseni kerroit muinoin, että olit hakenut myöskin uimahallin vahtimestarin paikkaa, mutta et tullut siihenkään valituksi. Olisi mielenkiintoista tietää, että kukahan siihenkin hommaan sitten lopulta valittiin?

      Sinullahan sen työn suhteen olisi kuitenkin ollut oma autokin käytettävissä, joten työmatkat olisivat taittuneet jouhevasti ja työaikojen suhteen olisit lapsettomana pystynyt tekemään helposti myös iltavuorojakin. Et myöskään nyt ihan mikään ”kukkakeppikään” olisi ollut häiriköiden suhteen jne.

      Poista
    4. "Ja jos laittaa hakuehdoiksi, että työn pitää olla toistaiseksi voimassaolevaa ja täysipäivästä niin työpaikkojen määrä romahtaa 7000 tietämille."

      Jos noista noukkii vielä julkisen sektorin näennäishaut pois niin jääkö jäljelle montakaan sataa todellisesti avointa työpaikkaa? Viime vuosien aikana hakemani valtion paikat on AINA, joka ikinen kerta, täytetty jo valmiiksi talossa työskentelevillä. Joku laki vain määrää että kaikki tehtävämuutokset ja ylennykset täytyy ilmoittaa julkiseen hakuun, vaikka tehtävään valittava on jo päätetty. Sama tilanne on myös kuntarekrytoinneissa. Ei tiedä itkisikö vai nauraisiko, kun maisterinpapereilla ei pääse edes haastatteluun, ja valituksi tulee joku merkonomi (kunnan johtoportaaseen kuuluvan viranhaltijan sukulainen, yllättäen...)

      Poista
    5. Tuohon uimahallin vahtimestarin paikkaan haki muistaakseni vain 16 henkilöä. Siihen tarvittiin sähköasentajan pätevyydet, saattaa hieman karsia hakijoita, sillä asennustöissä varmasti tienaa tuplaten.

      Olen tässä hakenut isännöitsijän töihin, yhteenkään haastatteluun en ole päässyt. Hyvin muuten huomaa, että alalla työskentelevien keski-ikä on 55+. Samoin tulevaa työvoimapulaa ounastelee se kun yhteen paikkaan on vain 100 hakijaa. Insinööripuolella olen tottunut sellaiseen 225+ hakijamääriin.

      Saapa nähdä, tuleeko tästäkin vain yksi huti muiden joukossa. Turha sitä vielä on murehtia, opetusta jäljellä vielä syksyyn ja sitten pitäisi päästä töihin näyttämään kykynsä.

      Valtiolle tai kunnalle (ja minun tapauksessa kaikkialle) on aivan turha yrittääkään, jossei ole suhteita. On muuten todella rasittavaa hakea noihin ja saada aikanaan tieto, että tehtävään on valittu kyseistä tointa määräaikaisena tehnyt se ja se. Nuo pakkohaut voisi mielestäni poistaa vääristämästä avoimien paikkojen tilastoja. Samoin ne luovat valheellista toivoa meille työttömille, että olisi jotain mahkuja päästä töihin.

      Poista
    6. No on kyllä taas ollut aivan kohtuuttomat vaatimukset jos vahtimestarin (talkkarin) hommiin on vaadittu sähköasentajan pätevyydet!

      Vaan tätähän se nykyisin on. Työnantajat vaativat sitä sun tätä. Omaa autoa, omia työkaluja ja mielellään sekin palkka pitäisi työntekijällä itsellään maksaa.

      Poista
    7. ”...päästä töihin näyttämään kykynsä .”

      Eli palkattomiin töihin. Itse olen sinun tavallasi opiskellut uuden ammattin itselleni ja opiskeluista 99 % oli juurikin sitä palkatonta työharjoittelua, joka ei sitten koulutuksen jälkeen merkannut yhtään mitään työnantajien silmissä.

      Jos ei nykyisin ole alalta kuin alalta suhteita tai oikeaa palkallista työkokemusta mielellään se yli 5 vuotta, niin voit unohtaa työllistymistoiveesi. En sano tätä lannistaen, vaan aivan kokemuksen tuomana faktana!

      Eivät työnantajat palkkaa nelikymppistä kokematonta mitenkään.

      Poista
    8. Ainoat realistiset keinot pitkäaikaistyöttömällä työllistyä ovat palkkatuki tai jokin rekrykoulutus. Muu on aivan ajanhukkaa. Voisin jopa lyödä vetoa vasemmasta kiveksestäni, ettet tule sen isännöintikoulutuksesi ja palkattomien harjoitteluiden jälkeen työllistymään kyseiselle alalle.

      Allalla on myös vanhoja ja pihejä eläkeläisiä, jotka hoitavat eläkkeeltään niitä töitä ja työnantajat pitävät heistä ”turvallisista ja tutuista” kiinni kynsin ja hampain.

      Poista
    9. Sähkärin pätevyys varmaankin olisi siinä jeesannut jotain pikkukorjauksia tehdessä tms. No mutta se siitä, yksi työpaikka sivuutettu jälleen.

      Tuosta olen samaa mieltä. Kohtuuttomia vaatimuksia on työnantajilla nykyään. Olen sitä jossain kirjoituksessakin varmaan pohtinut, että onko "kaikki-mulle-heti-nyt"-ajattelu ulottunut työnantajiinkin kun olettavat koulun penkiltä saavansa harjoittelijan palkalla kaverin, jolla on 5 v alan rautainen kokemus,

      Heh, älä tuollaisia vetoja lyö, ei työllistymiseni aivan noin tärkeä seikka ole... Mutta kirjoitat kyllä asiaa. Itsekin hiljan havahduin miettimään, ettei minulla ole varasuunnitelmaa sen varalle jos isännöinti ei työllistäkään. Toisaalta, kokemus on osoittanut, että riippumatta minkälaisia suunnitelmia elämässä on tehnyt niin se kohtalo, karma tai spagettihirviö on onnistunut mukavasti laittaa matkalle pari muuttujaa...

      Poista
  7. Minä taas olen kerran seurustellut erään tytön kanssa, joka opiskeli biologiaa ja hänen isänsä oli biologian proferssori ja kummasti tämä tyttö on nytten sitten siellä yliopistolla myöskin biologian professorina...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin tämä ei yllätä. Taitaa Suomi Oy pyöriä sukuyritysten voimin...

      Poista
  8. Ja todellakin yksityisellä todennäköisesti olisit saanut sen menetytyn hampaasi paikalle keraamista rakennetun täsmäpaikan, joka olisi maksanut jotakin 1000e. Itselläni on tappeluista lohjenneita etupaikkahampaita paikattu ihan perinteisellä akryylimuovilla, vaan nekään eivät tahdo pitää ja tulee niihin värjäymiä teen, kahvin ja tupakoinnin vuoksi jne.

    VastaaPoista
  9. Olen viime aikoina miettinyt, kuinka eriarvoisessa asemassa ihmiset ovat vanhempien avun suhteen. Suurin osa ystävistäni on itseni tavoin ihan tavallisesta duunariperheestä, heitä ei erityisemmin ole avustettu suhteiden kautta töihin, mutta rahallista-apua he ovat saaneet minua enemmän. Ja osa saa vieläkin, keski-ikäisenä ja työssäkäyvänä. En nyt siis ole asiasta erityisen katkera, hieman kateellinen joo, mutta olen asian jo aikaa sitten hyväksynyt. Ja tiedän, että jotkut ovat saaneet vieläkin vähemmän. Minä olen saanut kuitenkin turvaa ja rakkautta, vaatteet ovat olleet ehjät ja lämpimät, ruokaa on ollut aina pöydässä. Mutta kyllä sillä on merkitystä, että toiselle ystävälleni vanhemmat ostivat asunnon opintojen ajaksi ja toinen sai reilusti käyttörahaa opintorahan lisäksi vanhemmilta, jottei tämän tarvitsisi ottaa opintolainaa. Autokin hänelle ostettiin, jotta pääsee opiskelupaikkakunnalta kotona käymään. Nyt kun ovat keski-ikäisiä, niin vahemmat kustantavat ulkomaanmatkoja, ostavat vaatteita, huonekaluja jne. Toisaalta hienoa, että haluavat ilahduttaa, mutta siinä sitten hämärtyy se todellisuudentaju. Juuri eilen pohti ääneen eräs toinen ystäväni, joka ei autoa tai asuntoa opintoaikana ole saanut, mutta rahallista apua hänkin silloin ja vielä edelleenkin, että on se ikävää, kun rahat ovat tiukalla, kun äiti ei anna niin paljon rahaa kuin ennen. Naimisissa, työssäkäyvä, 39-vuotias. Äiti oli puoli vuotta sitten maksanut hänelle auton, jota hän maksaa kuukausittain takaisin. Ihan kivasti tehty, sillä autoliikkeen lainoissa on kyllä karseat korot. Takaisinmaksu oli kuitenkin jäänyt väliin nyt parina kuukautena ja tiukkaa teki. Voi herranjestas sentään. Olisiko jo aika aikuistua ja ihan itse maksaa ne menonsa? Niin ajattelin, mutta tarjosin vaan hiljaa lisää kahvia ahdistuneelle. Minulle isä sanoi jo varhain, että sitten kun 18 vuotta täytät, niin omillasi saat pärjätä. Antoi kylläkin pari kymppiä muutamaan otteeseen senkin jälkeen, valmistujaislahjaksi muistaakseni. Äidillä ei ole ollut juuri mistä antaa, mutta hän joskus siitä vähästäkin auttanut tätä opiskelijaa tai työtöntä. Mutta kyllä se apu yhteensä lasketaan sadoissa euroissa, ei tuhansissa. Pistää vaan miettimään, että onko ollut ihan samat eväät elämässä kuin noilla pullasorsilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No miten helvetissä voi olla vielä tuollaisia aikuisia, työssäkäyviä ihmisiä, jotka kehtaavat työttömälle ystävälleen valittaa, että kun on niin ”tiukkaa” siitä rahasta? Puuttuu kyllä ihan kokonaan sellainen fiksu tilannetaju. Vai luulevatko he, että yhteiskunta kustantaa työttömälle avokätisesti aivan kaiken?

      Muistelen, että olet kertomasi mukaan pahimpina aikoinasi vedellyt pelkkää riisiä soijakastikkeella ja siinä samassa tilanteessa tämmöinen kermaperse olisi varmasti suunnilleen ”piippu ohimolla”.

      Jotenkin tuntuu, että monella työssäkäyvällä on paniikki ja ”tiukkaa”, kun on enää ”vain” tonni siellä tilillä rahaa ja joutuvat valitsemaan kokonaisen loppuviikon keittolounaan työpaikkaruokalassaan ennen palkkapäiväänsä.

      Poista
    2. Tiedän itsekin pariskunnan, ketkä asuivat miehen vanhempien omistamassa kolmiossa koko opiskeluajan ja valmistumisen jälkeen pääsivät omalle alalleen töihin. Nyt piakkoin kymmenen vuotta myöhemmin, asuvat edelleen vanhempien omistamassa neliössä ja nauttivat korkeasti koulutettujen palkkaa. Veikkaisin heillä olevan säästössä rahaa omakotitalon verran, mutta asuvat vielä edullisesti kun voivat. Se on hyvä juttu heille. Huomaa vain puheista ja tavoista, että opiskeluaikojen niukkuus on päässyt unohtumaan kun 50€ on pieni raha...

      Itse sain äidiltäni aina kassillisen ruokaa kun kotona kävin. Sain myös silloin tällöin rahallista apua. Olisin pärjännyt riittävän hyvin ilman ruokakasseja tai taskurahaa, mutten halunnut kieltää äidiltä sitä viimeistä oljenkortta huolehtimiseen, sillä muuttoni pois kotoa otti hänellä aika koville, puhumattakaan siitä kun Turkuun muutin.

      Toisaalta sitä on varmaan henkisesti rikkaampi kuin mainitsemasi pullasorsat, sillä ajatuksissa on jatkuvasti taustalla ollut raha ja sen saaminen riittämään kun taas nämä ihmiset, keiden ei ole tarvinnut rahaa miettiä lainkaan kun sitä on aina ollut käytettäväksi niin kai tuotakin voisi pitää henkisen pääoman rikkautena...

      Poista
    3. Kyllä köyhyys opettaa ja kasvattaa sellaista tietynlaista henkistä pääomaa ja ymmärtää silloin paremmin mikä täällä elämässä on oikeasti tärkeää.

      Nuorempana parikymppisenä, kun sain potkut YT-arpajaisten seurauksena, oli se pudotus todella kova työttömäksi, kun oli tottunut siihen työssäkäyvän säännölliseen kuukausipalkkaan ja elintasoon. En voinutkaan enää pitää hyviä saunabileitä saunallisessa ja uudehkossa kaksiossani ystävilleni ja tarjoilla ruokaa ja juomaa, vaan piti alkaa seuraamaan todella tarkasti omaa kulutustaan ja kämppäkin piti vaihtaa nuhjuisempaan ja halvempaan koirankoppiin.

      Nykyisin lähinnä naurattaa se silloinen ajattelutapani ja pinnallisuus. Silloin oli erityisen tärkeää, että oli viimeisen päälle kaikki muotikuteet päällä ja parturissakin piti ihan heteromiehenä viihtyä ainakin 2 kertaa viikossa ottamassa vaikka mitä raitoja ja värjäyksiä ja tuli tilailtua ihan miten sattuu kalliita lehtiä ja syötyä ulkona monta kertaa viikossa baareiluineen jne.

      Eli kyllä sitä on hyvinkin kasvanut ja henkistynyt ulos tuollaisesta rahan tuomasta järjettömyydestä. Toki hauskaa oli ja pidän tuota ajanjaksoa omassa elämässäni sellaisena jonkinlaisena omana ”Miami Vice” - tyyppisenä nousukautena ja ”hulluina vuosina”.

      Poista
    4. Jani Kaaro on kirjoittanut aiheesta osuvasti, kuinka köyhyys tyhmentää. Kun taustalla mielessä pyörivät jatkuvasti erilaiset uhkakuvat ja kuinka niistä selviytyä noin päivittäisellä tasolla, niin enää ei jää henkisiä voimavaroja ja -kykyjä keksimään, miten kyseisestä tilanteesta pääsisi pois.

      Osaltaan pinnallisuus varmasti liittyy ikään. Nuorempana kuvittelee olevansa kuolematon ja tietävänsä kaikesta kaiken. Nyt kun ikä on kaksinkertaistunut poista ajoista niin on vasta alkanut hahmottaa, miten vähän tietää mistään.

      Poista
    5. No tuohan on juurikin yksi pahimmista puolista siinä köyhyydessä, että ei välttämättä jää sitä energiaa miettiä ulos pääsyä siitä tilanteestaan, kun kaiken ajan ja voimavarat vievät se murehtiminen niistä omista raha-asioistaan, ja että miten selviää niistä juoksevista laskuistaan.

      Eipä siinä kauheasti luovalla vimmalla tule pohdittua joitakin yritysideoita. Sitä on vain tyytyväinen jos saa maksettua laskunsa ennen karhukirjeitä ja ruokaa riittää pöytään.

      En sanoisi, että köyhyys meitä niinkään tyhmentää, vaan se pikemminkin rajoittaa sellaista luovaa ja vapaata, huoletonta ajattelua.

      Siinä voi sitten lisäksi tulla kylkijäisinä (ja yleensä tuleekin) vaikka mitä masennuksia ja alkoholismia, jotka estävät sitä ulos pääsyä lisää.

      Työttömistä aina puhutaan moniongelmaisina, mutta yhteiskunta ajaa heidät sellaisiki syyllistämällä ja syrjäyttämällä.

      Voi olla aivan täysin mahdollista, että huomaat itsesikin kohta sen isännöintikoulutuksesi jälkeen, jos et ole onnistunut työllistymään kyseiselle alalle, että olet jossakin työttömien ”hikipajalla” pakotettuna narkkareiden ja juoppojen keskellä puuhastelemaan ”kuntoutuen” joitakin linnunpönttöjä se 9 euroa per päivä kulukorvauksella. Sellainenhan varmasti tosi paljon auttaa siihen jo muutenkin pohjamudissa olevaan itsetuntoon ja jaksamiseen hakea kunnollista palkkatyötä. Tuollainen vain tuntuu olevan se ainoa lääke yhteiskunnalta pitkäaikasityöttömyyteen.

      Niin, ja kirjoitapa sellainenkin ansioluetteloosi: ”6 kuukautta kuntouttavassa työtoiminassa työttömien pajalla, työtehtävinä linnunpönttöjen rakentaminen.”

      Poista