maanantai 20. helmikuuta 2017

Introvertin elämää

Voi elämän kevät taas kun jurppii ihmiset.

Pieni juttu, mutta kärsimättömälle adhd-introvertille aivan katastrofaalinen juttu.

Uimisen jälkeen menin monitoimialtaaseen vesisuihkuilla hieromaan uimisesta rasittuneita lihaksiani ja siinä kurkkaan kellon olevan 15:40 ja katson kun mummo 1 juuri poistuu kovempipaineisen suihkun alta ja mummo 2 menee siihen. Siinä on kyltti, että max 5 min/suihku/hlö. Mummo 2 ottaa toisen kierroksen ja kolmannella kerralla ärähdän nyt olevan minun vuoro.

Mummo alkaa jotain jäpisemään, että vasta kymmentä vaille.... Siinä vaiheessa näen punaista ja sanon, että nyt minä suihkutan kerran ja pääset sitten jatkamaan. Läppäsin suihkun päälle ja se osui sitten mummo 2:sta osittain naamaan ja suihkun voimasta mummo 2 ajelehti pois suihkun alta, joten minä sain sen kaapattua itselleni.

Tuntien jälleen rajatonta vihaa kanssaihmisiäni kohtaan yritän rentoutua ja antaa vesisuihkun porata lihaksiani. Samalla mietin, kumpi olisi parempi vaihtoehto hävittää tuollaiset ihmiset maan päältä; sarja pieniä meteoriittejä vai yksi jättimäinen?

Tämä ihana päiväunelma keskeytyy kun mummo 2 tulee jupisemaan jostain kymmentä vaille hänen ajastaan ja minä ärähdän vastaukseksi, että olit kuule kahdeksan minuuttia jo tässä, nyt on minun vuoro. Odota pari minuuttia niin saat suihkun kokonaan itsellesi. 


Mummo 2 siirtyi kälättämään mummo 1:lle huonosti käyttäytyvistä ihmisistä jne jne. ja siinä minä lupaan karmalla, odinille, jumalalle, allahille, jahvelle, shivalle, vishnulle, buddhalle, joulupukille, pakkasukolle, heinäsirkalle ja spagettihirviölle, että palvon niitä lopun elämääni jos nyt vastaat rukouksiini ja lähetät sen meteoriitin tänne, viereeni vaikka vieden minut mukanaan...

Kuten niin tavallista, henkiolennot ovat niitä tyyppejä, jotka kuulevat hätäsi ja ignooraavat sinut täysin ja niin kävi minulle tässäkin tapauksessa. 

Kun vesisuihku loppui, ääni sisimmässäni kehotti minua tyynesti käynnistämään suihkun uudestaan, mutta tunnen jo mieleni ja sen pyrkimykset saattaa minut hankaluuksiin. Minulla nimittäin ei ole minkään sortin itsesuojeluvaistoa saati tilannetajua ja niin onnistun löytämään tieni ties minkälaisiin vaikeuksiin (vaimo voisi kertoa esimerkin tai kaksi tempauksistani..). 

Yleensä selviänkin tilanteista tekemällä juuri päinvastoin kuin mitä ääni sisälläni kehottaa ja niin tein tässäkin tapauksessa. En vain jaksanut enempää altistaa itseäni ihmisille.


18 kommenttia:

  1. Olen nuoruudessani työskennellyt eräässä pienessä elintarvikemyymälässä, jossa asiakkaiden käyttäytymisessä oli todellakin kestämistä.

    Kerrankin yhtenä viikonlopun aamupäivänä myymälään ilmestyi keski-ikäinen, aivan fiksulta vaikuttava nainen. Seurasin kassan takaa tilanteen kehittymistä, kun nainen asteli kananmunahyllylle ja tuumaili pitkän tovin munarasioita tarkastellen. Sitten hän poimi rasiasta yhden munan, jonka kanssa tuli luokseni alkaen aivan pokkana kyselemään hintaa sille. Hetken arvelin olevani jossakin piilokameraohjelmassa, mutta nainen jatkoi aivan totisena munan hinnan tivaamista. Yritin sitten selittää hänelle, että myymme kananmunia ainoastaan kokonaisina rasioina, emme yksitellen. Eihän nyt kukaan tule ostamaan litran maitopurkistakaan lorausta kahviinsa jne. Tästä nainen sai kauhean raivokohtauksen, haukkui minut huonoimmaksi asiakaspalvelijaksi ikinä ja aikoi olla esimieheeni yhteyksissä hommaten minulle potkut. Aikansa meuhkattuaan nainen onneksi lähti matkoihinsa.

    Näin jälkeenpäin tilanne lähinnä naurattaa, mutta silloin kyllä olivat hermot koetuksella. Eikä tämä edes ollut ainoa kerta, kun näitä hulluja oli juuri minun työvuoroni aikana ostoksilla. Eli eipä ole ihme jos asiakaspalvelutyöstä on jäänyt minulle pahat traumat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa mielenkiintoiselta tapaukselta. Jos haluat äärimmäisiä asiakaspalvelukokemuksia hankkia niin kokeile joskus autokorjaamon työnjohtoa. Mieleen muistuu kaksi tapausta, jolloin kravattini kuristi kaulaa todella pahasti.

      1. Kypsän ikäinen herrasmies tuli varaamaan määräaikaishuoltoa autolleen ja kun kerroin hinnan olevan 350€ niin siitä seurasi tovin ryöpytys, kuin syöksen hinnoillani hänet perikatoon ja kuinka ahneus on pilannut Suomen, autoalan, asiakaspalvelun jne jne. Kysyin esimieheni yhteystietoja jotta kävisi hänen luonaan juttelemassa hinnoittelustamme. Ojensin käteni vasemmalle ja sanoin, että tuolla se viiden metrin päässä olevassa lasikopissa näkyy istuvan, käykää juttelemassa.

      Ymmärtäähän sen, miten kallista autoilu on tänä päivänä ja kaikki maksaa. Koko homman juju vain oli siinä, että huoltoon tuleva auto oli Chrysler 300 HEMI 5.7 ja 2007 tuollaisen lähtöhinta oli n. 70 000€.

      Toinen sankari huuteli voimasanoja jo ovesta sisään astuessaan ja kun tiskille pääsi niin käytti arvokasta asiakaspalveluaikaa haukkumalla myymämme merkin (Nissan) alhaisimpaan hornaan kun eivät kestä yhtään käyttöä ja osat ovat kalliita jne jne. Möin hänelle sitten 8€ maksavan kumipuslan vaihdekepin vivustoon. Auto oli 1984 nissan micra ja tämän tapahtuessa elettiin vuotta 2007...

      Joskus vain tuntuu ihmisillä olevan kadoksissa suhteellisuudentaju. Saa nähdä miten isännöinnin töissä sulakkeet kestävät...

      Poista
    2. Heh, tulipa tässä mieleeni vielä toinenkin hauska tapaus niiltä myymälävuosiltani.

      Oli iltapäivän pahin ruuhka ja jono kiemurteli myymälän hyllyköiden välissä asti. Kassalle saapui ujohkon oloinen teinipoika ja kävimme takana olevan jonon huvitukseksi seuraavanlaisen keskustelun:

      ”Hei, olisiko teillä niitä Nami Nameja?”
      ”Joo, kyllä niitä pitäisi olla tuolla perällä kylmäkaapissa jogurttien vieressä.”
      Poika valahti tulenpunaiseksi ja kuiskasi minulle, että ”Eikun minä tarkoitin niitä makukondomeja...”

      Poista
    3. :D, ei vastullisuudessa ole mitään hävettävää. Meidät vain kasvatetaan kieroon ja sillä tavalla häpeämään kaikkea mahdollista. Tästä muuten kertoo oiva kirja: Antti Heikkilä, Ruumiin evankeliumi.

      Poista
  2. Näitäkin elämän pieniä sattumuksia olisi blogistasi kivaa lueskella enemmänkin. Ei aina tarvi olla niin kantaaottava päivän polittiisiin aiheisiin ja sieltä juuritasoltahan se pieni ihminenkin ponnistaa.

    Soiteltiin tuossa erään vanhan ystäväni kanssa, joka on isopalkkaisessa työssään ja syönyt ihan liikaa ja oli kuulemma mies järven jäällä nytten hiihtämässä mahaansa pois. Luurista huokui sellainen Stallonen Rockyn asenne.

    Tavallaan sitten aloin taas syvällisesti miettimään, että työssäkäyvällä on elintasonsa aiheuttama huoli. On varaa porsastella ja kasvattaa sitä mahaa, jopa ihan huomaamaattakin. Kyllä minäkin mielelläni työttömänä hiihtelisin, vaan perhana, kun ne suksetkin maksaa!

    Työttömän paras huvitus on hyvä mielikuvitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittelen mitä mieleen sattuu kulloisella hetkellä juolahtamaan, joten odotettavissa on tämänkaltaisia purkauksia jatkossakin. Joten työttömyys on niin loppuun kalutta aihe, etten tunne enää löytäväni siitä uusia puolia pohdiskeltavaksi. Todennäköisesti tämän sanottuani minuun iskee inspiraatio kirjoittaa työttömyydestä...

      Kaikilla meillä on murheemme, elintasosta riippumatta. Ne vain harvoin näkyvät meistä ulospäin. Paremman elintason mukana tulee yleensä aivan uudenlaiset murheet, luulisin.

      Itse en niin hiihtämisestä välitä, onneksi lemmikkini söi sukseni joskus 90-luvulla niin ei edes ole suksia...Ja toisaalta, Turussa on nykyään talvisin vain muutaman viikon lunta joten ei hiihtäminen onnistuisi täällä kuitenkaan.

      Poista
  3. Nuo maalauksesi alkavat muuten olemaan jo ihan hyvää taidetta. Kannattaisi kysellä siellä Turun suunnalla gallerioista näyttelymahdollisuuksia. No tähän nyt heti tietenkin vastaat, että olet amatööri ja et kehtaa sellaista vielä. Minä kuitenkin olen eri mieltä. Niitä alun pään mustavalkoisia merimaisemia olisi hienoa vielä nähdä lisää. Sopisivat näyttelytilaan ne erittäin hyvin kehystettyinä mustiin kehyksiin.

    Lisäksi pidin sinulta eniten niistä psykedeelisistä maisemista, joissa oli väreillä leikitelty. Toivoisin myös kaupunkinäkymiä ja ihmisiä maalauksissasi. Jokin abstraktimpikin teos olisi hieno, jossa vaikkapa kuvaisit tunnetilojasi. Esimerkiksi amerikkalainen Jackson Pollock on tehnyt hienoja roiskemaalauksia. Hän maalasi erittäin juoksevalla maalilla isolle kankaalle, joka oli levitetty lattialle. Hänestä on myös tehty hyvä elokuva vuonna 2000:

    http://www.imdb.com/title/tt0183659/

    Oululainen taidemaalari Hanna Holopainen on myöskin tehnyt hienoja teoksiaan kyseisellä tyylillä:

    http://www.taidesivut.net/hannaholopainen/taidemyynti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maalaukset elävät sellaista siniaaltomaista elämää, toisinaan ne onnistuvat paremmin ja toisinaan huonommin. Opiskelun myötä vain on tapahtunut niin, ettei oikein ole löytynyt inspiraatiota luomistyöhön. Ehkä ne henkiset voimavarat tulee käytettyä liialti uuden oppimiseen niin ei pysy oikein tasapainossa tuon harrasteiden ja opiskelun kanssa.

      Kävin katsomassa Holopaisen töitä ja en oikein itse saanut niistä mitään irti. Ehkä siinä on se, etteivät ne puhuttele kun eivät ole itsen tekemiä...

      Poista
  4. Näihin pulloposteihisi liittyen Pollock oli myöskin pahasti alkoholisoitunut ja kuoli ajettuaan humalassa autonsa puuhun pahki. En tiedä mikä siinä on, mutta aina näitä taiteellisesti lahjakkaita ihmisiä tuntuvat riivaavan ne päihteet tai jokin mielisairaus. En nyt väitä sinua juopoksi tai hulluksi, mutta jokin erityispiirre sinussakin on hyvällä tavalla. Se kannattaisi kääntää vahvuudeksi ja sitähän se siis onkin. Osaat kirjoittaa tunteistasi jotenkin aivan älyttömän hyvin ja arvostan sinussa sitä rohkeutta pitää hyvää blogiasi ja esitellä hienoja maalauksiasi.

    VastaaPoista
  5. Aivan varmasti minulla on vikaa korvien välissä, se olen tiennyt jo kauan. Aikaisemmin en vain ole saanut sille nimeä kun kotona asuin ja siellä oli sen verran kireä ilmapiiri, "koska eihän meidän suvussa hulluja tai juoppoja ole, sehän olisi häpeäksi"- tuppasi äitini ajattelemaan ja toisinaan jopa ääneen sanomaan.

    Kirjoittaminen on mukavaa siinä mielessä, että sanomisiaan voi tarkastella ja editoida. Verbaalisesti tilaisuus tulee ja menee, se on sillä tavalla aidompaa, mutta erehtymisen riskit ovat myöskin suuremmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mielestäni sinulla ei ole mitään vikaa siellä ”korvien välissä”, vaan olet siitä huonosta lapsuudestasi traumatisoitunut isäsi alkoholismin vuoksi ja äitisi läheisriippuvuuden takia. Se on ihan normaalia ja tervettä reagoida noin, jos on tuollaista ikävää asiaa taustalla. Siis sehän jo kertoo, että olet terve jos sairaaseen ympäristöön reagoi. Älä yhtään lähde sille tielle, että olisit muka jotenkin ”hullu”, kun se totuus ei niin kuitenkaan ole.

      On eri asia olla hullu kuin kriittinen.

      Ja mielestäni senkin introverttiyden voi kääntää vahvuudeksi, samoin kuin sen ADHD-oireen. Ihmiset ovat nykyisin todella pahoja ja heitä pitääkin karsastaa ja ujostella. Nekin ADHD-jutut ovat sinulta todella mielenkiintoisia, kun kerroit viimeksi niistäkin eri kielien tunnistamisesta. Ei monella ole sellaista kykyä.

      Et sinä hullu ole, olet vain erilainen hyvällä tavallasi.

      Poista
    2. Niin ja vielä sekin seikka, ettei todellisilla sekopäillä mitään vaimoja ole. Jokin hieno asia luonteessasi on antanut sen sykähdyksen vaimollesi rakastua sinuun. Isälläsikin on ollut se jokin juttu, johon äitisi on isässäsi rakastunut ennen sitä viinahelvettiä.

      Vaikka olet jo iso aikuinen mies, niin näen sinussa siltikin jonkinlaisen pienen pojan, joka huutaa sitä hyväksyntää itselleen. Itsetuntosi on aivan perseellään sen huonon lapsuuden ja työttömyyden vuoksi.

      Vaan kyllä kaikki asiat aina järjestyvät ja hyville käy hyvin. Eihän tässä elämässä olisi muuten mitään järkeä.

      Poista
    3. Kyllä se vain on helpompi elää sillä tavalla, että hyväksyy itsessään sen piirteen, ettei ole normaali. Muutoin energiaa kuluu turhaan miettimiseen, miksei voi olla ja toimia kuten normaalit.

      Itseluottamus tosiaan on jäänyt kehittymättä. Siihen on monia tekijöitä ja lapsuus varmasti yksi voimakkain vaikutin.

      Tästä päästään mielenkiintoiseen kysymykseen, että kuka lopulta voi sanoa, millainen hän itse oikein on? Sillä lapsihan on aivan tyhjä astia ja peilaa kaikessa vanhempiaan. Joten minä en oikeasti ole minä vaan kahden ihmisen koulutuksen ja muovauksen tulos.

      Poista
    4. No enpä nyt sanoisi tai väittäisi ihan nuinkaan. Kyllähän sinulla on ollut näin lähemmäs keski-ikäiseksi asti niitä omiakin elämänkokemuksia, joilla olet sitä omaa persoonaasi muovannut. Sanon ehkä nytten pahasti, mutta voiko enää ikäiselläsi miehellä olla nuin pahasti se henkinen ”napanuora” kiinni niissä omissa vanhemmissaan? Ja kyllä, sinä olet se nykyinen sinäsi. Nyt se tutti pois suusta!

      Tottakai vanhemmat vaikuttavat erittäin paljon siihen lapsen kehitykseen ja ne kotiolot ovat todella merkittävässä osassa siihen, että minkälaiseksi me kehitymme. Niihin paskoihin muistoihin ei vaan enää aikuisena pidä jäädä kierimään.

      Vaikutat kuitenkin todella fiksulta ihmiseltä ja varmasti ymmärrät mitä tarkoitan.

      Poista
    5. Pitäisi päästä irti siitä turhasta itsesäälistä ja siihen tilalle sellaista miehistä munaa! Tee välillä jotakin hullua. Aja kahtasataa moottoritiellä ja juo iso pullo viskiä. Osta naisellesi kukkakauppa tyhjäksi. Hyppää laskuvarjolla. Tai kirjoita sekopäinen bloggaus humalassa psykedeelisien maalauksien kera.

      Tämä elämä on liian lyhyt siihen surkutteluun. Et ole ihmisenä huono.

      Poista
    6. On toki omiakin kokemuksia, mutta psyyken rakentuminen alkaa todella varhaisessa vaiheessa ja lapsi on Tabula Rasa, eli tyhjä astia, joka imee vaikutteita. Kun lähtökohtaisesti kehittyy esimerkin valossa niin silloin jo aloitettu polku on pohjustettu joidenkin muiden persoonallisuuden piirteillä ja arvoilla, joten miten sitä enää voi sanoa itsen olevan muuta kuin kahden eri ihmisen tuotos.

      Maailmaa katsotaan aina linssien lävitse. Nuo linssit on saatu vanhemmilta ja ne muovaavat käsitystä maailmasta. Aivan kuten lapsi oppii syömään niitä ruokia kuten vanhempansa, koska se on turvallista. Aivan samoin vanhempien ideologia omaksutaan, koska se takaa turvan ja selviytymisen. Vasta teini-ikäisenä alkaa oman itsensä etsiminen, mutta niistä linsseistä on vaikea luopua ellei lähes mahdotonta, koska se tarkoittaisi kaiken turvalliseksi opitun ja hyväksytyksi tulemisen hylkäämistä, puhumattakaan siitä, että itseä tarkastelee niiden annettujen oppien kautta. Tuskin koskaan pääsee ns. puhtaalta pöydältä katsomaan itseään ja sitäkautta kehittyä irti opitusta.

      Itsesääliltä voi marinani kuulostaa. Itse ajattelen sen olevan realiteettien tunnustamista. Kuten sekin, ettei autoni kulje kuin 174km/h laboratorio-olosuhteissa. Toki sitäkin aikaisemmin loppuu renkaiden nopeusluokitus, joten ei siinäkään mielessä ole järkevää lähteä kokeilemaan. Lainvastaisuus ja turvallisuusnäkymät nyt ovat itsestään selvät, etten tuollaiseen ryhdy, enkä kannusta muitakaan.

      Viskin juominen humaltumistarkoituksessa on mielestäni moukkamaista nautintoaineen väärinkäyttöä. Jos tavoite on känni niin siihen sopii paremmin vaikkapa vodka. Kesäkuussa tulee 14 vuotta täyteen selvänä. En edelleenkään katso järkeväksi paeta realismia pulloon. Hullutteluni hoidan selvänä, ne ovat niin hauskempia ja tulen ne muistamaan aina, toisin kuin humalassa tehdyt asiat.

      Länsimainen kulttuuri on muutenkin hedonistinen ja hetken hurmaa hakeva, ettei sitä kautta saavuta onnellisuutta. Tasapaino, harmonia ja mielen tyyneys tuovat kestävällä tavalla onnen. Laskuvarjohyppy tarjoaa muutaman minuutin sävärit ja mitä sen jälkeen? Olo on jälleen tyhjä ja sitä tarvitsee uudestaan. Kun sen tekee uudestaan niin toleranssi kehittyy ja tarvitsee tehdä vielä jotain suurempaa tai vaarallisempaa, jotta tuntisi olevansa elossa. Olen läheltä seurannut tällaista elämää ja ei kovin vahvalla pohjalla mielestäni ole tuollainen hetken hurman tavoittelu.

      Luomistyö päihteiden vaikutuksen alaisena voi tuntua tapahtuvan soljuvammin ja kuin itsestään, koska sisäinen kriitikko on poissa. Silloin vain jää tärkeä elementti pois töistään ja se on tuska. Tuskan kohtaaminen ja purkaminen luomistyöhön tuo yleensä mestariteoksen, oli sitten kyseessä maalaus, kirjoitus tms. käsityöt.

      Vain tuskan kautta voi kasvaa, sitä ei parane paeta esim pulloon. Tuskan kautta tuntee olevansa elossa ja se jos mikä jalostaa luonnetta ja tekee sinusta paremman ihmisen.

      Jos minä kasvatan munat ja lakkaan marisemasta, niin kasvatatko munat ja lakkaat juomasta?

      Poista
    7. Menin kyllä sanattomaksi ja laitoit minulle jauhot suuhun.

      Jotenkin taas osasit niin hyvin kirjoittaa ja antaa ajattelemisen aiheita. Sen takia luenkin uskollisesti hyvää blogiasi.

      Poista
    8. Ei ollut tarkoitus jauhottaa suutasi. Yritän vain ymmärtää elämää ja olen saanut huomata, ettei oikeastaan mikään ole koskaan sitä miltä näyttää.

      Kiitos, kehuista! Älyllinen keskustelu blogin tiimoilta on aina tervetullutta.

      Poista