maanantai 24. huhtikuuta 2017

Kilpailukyvystä mökkiytymiseen

Usein haaveilen asuvani erämaassa, mökissä jossain pohjoisessa vain puolisoni, porot ja kuukkelit seuranani. En ole varma milloin tuo haave on mieleeni ensimmäisen kerran juolahtanut, mutta enenevissä määrin tunnen kaipaavani hiljaisuutta ja rauhaa. Ehkä se kumpuaa siitä, ettei pääni sisällä sellaista koskaan oikeasti ole.

Jo vuonna miekka&kilpi oli aikamoinen kulttuurishokki muuttaa uinuvalta paikkakunnalta Suomen kuudenneksi suurimpaan kaupunkiin. Ihmisiä oli kaikkialla, minne vain katsoi eikä rauhaa ja hiljaisuutta oikein tuntunut löytyvän mistään.

Ajan kanssa kuitenkin olen sopeutunut ja piipahdus Pohjanmaalla vahvisti käsitystä siitä, ettei enää osaisi palata asumaan pieneen kaupunkiin. Ei suurkaupungissa ole sen loisteliaampaa kuin pienessä, mutta jokin selittämätön asia sisällä vain väittää tämän olevan hyväksi minulle.

Kuitenkin huomaan mökkiytyväni ja kaipaavani yhä vain harvemmin ihmisten ilmoille. Ruokaostokset tulee tehtyä aamupäivällä kun kaupoissa ei ole ruuhkaa. Kenties siksi, että silloin viettää mahdollisimman lyhyen ajan pois kotoa tai sitten silloin vain saa ostokset tehtyä sujuvimmin kun hyllyjen edessä ei ole ihmisiä puntaroimassa valintojaan tai vielä pahempaa keskustelemassa keskenään.

Osaltaan se voi myös olla häpeää erilaisuudesta, työttömyydestä. Sitä ei halua edes yrittää näytellä juoksevansa arjen oravanpyörässä käymällä kaupassa samaan aikaan töissäkäyvien ihmisten kanssa.

Ehkä perimmäinen ajatus hiljalleen eristäytymisessä onkin juuri se, että kaipaa aikoja, jolloin ei ollut ruuhkia. Aikaa, jolloin ei ollut painetta menestyä, luoda uraa, parantaa kilpailukykyä, tehostaa, olla dynaaminen ynnä muita tämän päivän muotisanoja, jotka kertovat sinulle vain, ettei riitä sellaisena kuin olet vaan sinun pitää olla parempi kuin mihin pystyt.

Siinä voisi olla jotain perää. Samasta syystä en enää juurikaan seuraa mitä maailmalla tai kotimaassa tapahtuu. Tiede ja tutkimus ja autoilu ovat vielä aiheita, jotka jaksavat kiinnostaa minua. Olen havainnut uutisten tarjoavan vain sitä samaa jargonia, joista jo edellä mainitsin.

Miksi kukaan siten haluaisi altistaa itsensä kaikelle sellaiselle, mikä ei tuo tasapainoa ja hyvää mieltä? Joka suunnasta pursuaa aistit ylikuormittavaa informaatiotulvaa siitä, millainen sinun kuuluisi olla ja miten elää. Samalla elämä muuttuu aina vain hektisemmäksi, ettei valtaosa ihmisistä enää edes ehdi miettiä, mitä elämältään haluaa ja epäonnekseen tarttuu median antamaan kuvaan ”oikeasta” tavasta elää elämänsä. 

Ja sitten ihmetellään miksi niin monet voivat huonosti hyvinvointivaltiossamme ja niin monet syrjäytyvät ja eläköityvät mielenterveysongelmien johdosta. Onko se lopulta enää ihme, kun pohjimmiltaan siinä viedään ihmiseltä epäsuorasti itsemääräämisoikeus kokonaan pois, että yhä vain useampi kokee elävänsä jonkun toisen elämää ja voi pahoin?

Onko vapaata tahtoa enää olemassakaan? Mökkiytyminen ja eristäytyminen on yksi masennuksen oire. Entä jos se onkin vain oire siitä, ettei ihmiskeho tai mieli vain kestä nykypäivän muutostahtia ja informaatiotulvaa? 

Jokunen sata vuotta sitten elettiin luolissa ja jouduttiin erilaisten eläinten syömiksi. Silloin kun kuuli pensaikosta rasahdukseen niin sitä juoksi henkensä edestä sata metriä ja puuskuttaen pysähtyi ja huokaisi helpotuksesta, ettei mikään syönyt sinua ja stressitasot laskivat ja pystyit jatkamaan matkaa ja elämääsi.

Nykyään palautuminen ei ole aivan yhtä helppoa. Jo varhain koulutiellä alkaa suunnittelu siitä, tuleeko sinusta isona lääkäri, juristi vai insinööri. Koko pienen ikäsi kamppailet haastavien tehtävien parissa vähintään tasoistesi kilpakumppaneiden kanssa mahdollisuudesta opiskella ja myöhemmin taistelet työpaikoista.

Kerta toisensa jälkeen joudut venymään aina vain kovempiin suorituksiin, sillä huomaat tippuvasi kyydistä jos olet vain oma itsesi. Huomaat turvautuvasi vilppiin, keinotteluun ja etenemään kyynärpäillä toisia sivuun tuuppien. Pian huomaat tarvitsevasi dopinkia, jotta pärjäät ja yllät kovempiin suorituksiin. 

Jossain vaiheessa rajat tulevat vastaan. Aina on olemassa rajat, joiden ylitys tietää sitä, ettet koskaan enää ole sama ihminen sen rajan ylittämisen jälkeen. Ylitys voi jalostaa sinua, mutta se on kuin nuoralla kävelyä, tipahtaessasi vaurioidut niin pahasti, ettet kykene enää edes puoleen aikaisemmasta tasostasi.

Joten palatakseni siihen muutaman sata vuotta sitten eläneeseen ihmiseen ja tämän stressiin, niin missä vaiheessa tulee se sadan metrin spurtin jälkeinen hetki kun voi huokaista helpotuksesta, ettei tullutkaan syödyksi ja voi vain antaa elämän kuljettaa sinua eteenpäin?





8 kommenttia:

  1. Minulla yksinasuvana työttömänä mökkiytyminen ja vittuuntuminen ovat menneet jo aikoja sitten sietokyvyn yli. Tätä m&v -oireyhtymää helpottamaan olen keksinyt oivan keinon: mörinämetallin. Ei varmaan ole sopivaa keski-ikäiselle tädille, mutta kyllä helpottaa kuunnella vihaista örinää, mättöä, möykettä ja tilutusta. Lähtee hilse letistä, vaikut korvista ja rähmät silmistä. Juuri siltä, miltä esim. CoB parhaimmillaan kuulostaa, minusta enimmäkseen tuntuu.

    Pieni ”hyvä” uutinen.

    Minä, yksi tämänkin palstan vakilukijoista ja -kommentoijista, poistun pitkäaikaistyöttömien joukosta työllisten ryhmään. Selitys on se tavallinen, palkkatuki.

    Pitäisi ilmeisesti tehdä aaltoja, tuulettaa, hurrata, läpsiä yläfemmoja ja ripotella konfetteja rummunpärinän ja torvifanfaarien säestyksellä. Ei vaan tunnu yhtään että huvittaisi.

    Ensinnäkin palkka. Ymmärtääkseni palkkatuen ehtona on TESsin mukainen palkka. Työni tulee olemaan vaativaa asiantuntijatyötä, jossa akateemisen tutkinnon tuomaa osaamista ihan oikeasti tarvitaan. Työnantaja on kuitenkin ollut luova, ja palkka on otettu mistä lie TESsistä, koskapa bruttopalkka tulee olemaan hieman pienempi, kuin mitä sain reilu 10 vuotta sitten huomattavasti vähemmän erityisosaamista ja vastuuta sisältävistä töistä käteen. Tällainen on työmarkkinoiden logiikka nykyään: lisäkoulutuksella valmius vaativampiin tehtäviin lisääntyy, mutta palkkaan koulutuksen vaikutus on kääntäen verrannollinen tai olematon. Ja huom! Työnantaja kitsastelee palkassa vaikka saa palkkatukea. Kaikkein mieluiten tietysti otettaisiin täysin ilmaista työvoimaa…

    Työmatkoja varten joudun ostamaan auton (jota pitkäaikaistyöttömällä ei valmiiksi ole koska ei ole peruspäivärahalla varaa sellaista luksusta ylläpitää), joten autolaina ja bensat ja verot ja vakuutukset tekevät sen, että minulle ei jää käteen pakollisten työstä aiheutuvien kulujen jälkeen kuin pari sataa enemmän kuin työttömänä.

    Vaan sehän on nykyään vain utopiaa, että palkka riittäisi tavallisella pulliaisella mihinkään muuhun kuin perustoimeentuloon. Ja saahan tästä sitä arvokasta työkokemusta….

    VastaaPoista
  2. Huh, aikamoista mättöä, toisaalta eipä Dio ja Black Sabbath niin kovin kevyitä kuunneltavia ole, mutta tuo sai kyllä jonkinlaisia tunteita aikaan itsessänikin... Olen aina sanonut Lontooksi, että Whatever float's your boat....Niin antaa mennä vain.

    Auton omistamiseen liittyviä riskejä voi vähentää tarttumalla mm "auto vuodeksi" tms kampanjoihin:

    https://www.laakkonen.fi/nostot/fiksudiili-on-tutkitusti-fiksu-tapa-hankkia-uusi-auto-alk-159-eur-kk/

    http://www.iltalehti.fi/autot/2016082222210411_au.shtml

    On kertakaikkisen loistava uutinen, että pääset töihin. Itsekin palkkatukitöissä olleena en kokenut olevan "eri tavalla" töissä. Tein töitä ja sain palkkaa, piste. Tuntui hetken elämä normaalilta.

    Nuo ovat mielenkiintoisia juttuja, mistä repivät nuo TES:it. Ihan samalla tavalla miten vakuutusyhtiöt korvauksia maksaessaan väittävät saavansa tonnin läppärin kuudella sadalla jostain...Ja kun kysyt mistä, että voit jalkautua hakemaan uuden läppärin sieltä niin yhtäkkiä sellaista tietoa ei olekaan saatavilla...

    Noniin, asiaan. Itsekin kovasti aikanaan ihmettelin sitä kun 2001 tienasin automaatiosähköasentajan kesätöissä 2500€/kk ja 2008 kun dokumentointi-insinööriksi pääsin niin palkka olikin 2000€/kk. Samasta työstä, matalammalla tutkinnolla sai Tampereella lähtöpalkan 2500€...

    Mielenkiinnolla seuraan tätäkin, että saako "munaton" inssiliitto vihdoin jotain aikaiseksi:

    http://www.tekniikkatalous.fi/tyoelama/insinoorijarjestot-vaativat-tuntuvia-palkankorotuksia-jopa-kiinan-palkat-menevat-pian-ohi-6643484

    VastaaPoista
  3. Kaikki asiat päiväkodista lähtien tuntuvat nykyään jo tähtäävän siihen miten pärjäät työmarkkinoilla. Älä vaan tee sitä tai tätä, muuten jäät pois oravanpyörästä ikuisiksi ajoiksi ja jos jonkin virheen teet niin toista mahdollisuutta ei enää anneta. Peruskouluakin käydään työelämää silmälläpitäen, ei sivistyäkseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet aivan oikeassa. Tuolla jos millä keinolla viedään ilo oppimisesta kun pelolla kasvatetaan yhdeksi (helposti korvattavaksi) koneen osaksi...

      Poista
    2. Sen "skeitti-Juuson" tapauksessahan kommentit oli lähinnä että kylläpä harmittaa parin vuoden päästä, tulee olemaan pojalla vaikeaa ja kuka moista enää koskaan töihin ottaisi. Parikymppisellä on kuitenkin vielä yli 40 vuotta työelämää jäljellä. Vaikka olisi viisi vuotta poissa työelämästä pitäisi sinne vielä pystyä palaamaan ilman hirveää syyllistämistä. Eniten tuossa tuottaakin vaikeuksia juuri "yleinen mielipide" ja siitä seurannut itsetunnon lasku ja muut ongelmat. Sama pätee tietysti myös muihin ei omasta halustaan työttöminä olleisiin.

      Vai pitäisikö Juusoa tulevaisuudessa muka muistuttaa joka työhaastattelussa että ei se nyt käy kun olet ollut niin ja niin monta vuotta sossupummina, ei meille semmoiset töihin pääse. Hyi häpeä ja mene töihin! Mutta älä meille!

      Poista
    3. Toisaalta, jos hän on löytänyt elämän sisällön skeittaamisesta köyhänä niin nostan hattua hänelle. Oravanpyörään heittäydyttyään tuskin jää energiaa harrastuksille. Sitten on myös se ajallinen seikka, ettei tänä päivänä tarvita kuin 3kk niin työllistymisen todennäköisyydet tippuvat alle 10% ja kun on 6kk kulunut niin puhutaan jo promilleista.

      Hänellä on myös tukenaan ajanjakso, jota vuosien päästä kutsutaan menetetyksi vuosikymmeneksi niin teoriassa sillä voi saada synninpäästön kun vanhempi (kävelin vain töihin...)- ikäpolvi on eläköitynyt ja nuorempi polvi, joka itsekin taisteli työpaikoista silloin, on johdossa ja kenties vielä muistaa miten vaikeata oli saada töitä.

      Jos joskus olen rekrytoivassa asemassa niin tuskin unohdan taisteluani työllistymisen suhteen. Hitsi, saatan olla jopa niin hullu, että palkkaan kaikista pahimman altavastaajan.

      Poista
    4. Itsekkin "fantasioin" tuolla että joskus pääsisi rekryämään. Kutsuisin haastatteluihin myös juurikin noita altavastaajia.

      En tiedä kuinka hyvin tuo 3kk työttömyyden sääntö pätee niihin jotka hakevat suorittavaan työhön, esim. varastolle tai tehtaaseen. Toisaalta taas suhteet ovat nykyisin niin tärkeitä noihin alemman tason tehtäviin että voi olla ettei pitkäkään työttömyys haittaa jos vaan tuntee jonkun jo palkkalistoilla olevan.

      Poista
    5. Voi olla, ettei ns. suorittavalla portaalla ole vastaavia ongelmia. Varsinkin kun monet töistä ovat kausipainotteisia.

      Aika hyvin muuten jälleen oli hakuja tuonne ukin autotehtaaseen, liki viisi hakijaa per paikka:

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/201704262200111184_uu.shtml

      Poista