maanantai 17. huhtikuuta 2017

Purnausta

Koulutie on ollut pitkä ja vaiherikas osa elämää. Kuitenkin minut usein valtaa toivottomuuden tunne oivaltaessani, että koko aikuisuuteni on mennyt hakiessa töitä. Toki olen kesätöitä hakenut 15 vuotiaasta lähtien ja olenkin tehnyt sekä kesätöitä että iltatöitä siihen asti kun valmistuin insinööriksi 25 vuotiaana. Sen jälkeen loppui töiden tekeminen ja alkoi uudenlainen elämä; entistä epävarmempi elämä.

Usein sanotaan, ettei työn pitäisi määritellä sinua. Jos näin ei ole, niin miksi nuoret sitten laitetaan vuosikymmenien opiskeluputkeen tavoitteena ainoastaan päästä töihin ja menestyä urallaan? Jo varhain meille opetetaan työn tulevan ennen huveja. 

Toteutuessaan työ siis toimii porttina elämälle, eikö vain? Aivan kuten kohdatessasi uuden tuttavuuden, ensimmäinen kysymys voi koskea vointia, liikennettä tai säätä, jotain triviaalia keskustelunaloitusta kuitenkin, jotta jää saadaan rikottua ja keskusteluyhteys avattua siihen varsinaiseen asiaan eli kysymykseen siitä mitä teet työksesi.

Itselläni ammatti-identiteetti on pahasti hukassa, sillä työnteon sijaan olen hakenut töitä koko aikuisikäni, nykyisellään ehkä jotain 2500+ hakemuksen verran. Kun tuon määrän lähettää hakemuksia ja saa myöhemmin kuulla, ettei kelpaa minnekään, kyky arvostaa itseään ja osaamistaan voi madella jossain lattialistojen alapuolella. 

Elämä pyörii pelkästään työnhaun ympärillä ja kuitenkin lukemattomien hylkäämisten jälkeen se tuntuu aina vain etäisemmältä tavoitteelta ja vähemmin merkitykselliseltä asialta elämässä. Olen useitakin kertoja kirjoittanut tuntemuksistani työnhaun suhteen. 

Nyt nuo kirjoitukset tuntuvat kuin olisivat jonkun toisen kirjoittamia. Asia tuntuu etäisesti tutulta, mutten saa niihin tunnetasolla minkään sortin kontaktia, aivan kuin kirjoittaisin fiktiivisen henkilön koettelemuksista tämän pyrkiessään työelämään.

Juurakkoisen polun kulkeminen turhauttaa sillä tavalla, että alinomaan maastamme poistuu työpaikkoja ja maamme johto vain puuhastelee asian ympärillä keksien erilaisia rangaistuksia asiaan täysin syyttömille ihmisille. 

Tätä politiikkaa on harrastettu jo 90-luvun lamasta lähtien ja voisinkin kysyä, miten hyvin se on tuottanut tulosta..? Jatkokysymyksenä voisin esittää, että jos nuo rankaisukeinot eivät ole tilannetta korjanneet 20+ vuodessa niin miksi niitä edelleen jatketaan ja kovennetaan?

Entisestään hauras itsetunto ei sillä parane, että syyllistetään asiasta, jolle itse ei yksinkertaisesti voi mitään. Automaatio- ja robotisaatio sekä tuotannolliset tehostukset ovat vähentäneet merkittävästi työntekijöiden tarvetta. Eikä parane väheksyä Aasian halpamaiden roolia perusteollisuustuotannon katoamisesta.

Samaan aikaan kun työvoiman tarve vähenee, väestö kuitenkin kasvaa. 1930-luvulla ihmisiä oli n. 2 mrd ja piakkoin meitä on 8 mrd. Tämän yhtälön myötä on väistämätöntä, ettei kaikille riitä työtä ja jossain vaiheessa valhetta suojelevan maamme johdonkin on ääneen uskallettava myöntää, että elämme uudessa maailmassa, jossa kaikilla ei ole työtä. Etelä-Afrikka on yksi tällainen maa, jossa on korkea työttömyysprosentti, eikä tietoa töistä. Sukupolvi toisensa jälkeen kasvaa elämään perustulon varaan.

Samaan aikaan yhä pienemmän porukan vaurastuessa yhä vain suurempi osa väestöä valuu keskiluokasta köyhyyteen ja elintaso putoaa sukupolvi toisensa jälkeen. Työn kautta itsensä määritteleville tämä voi olla iso isku, sillä onhan todettu 47%:ia töistä katovan seuraavan 25:n vuoden aikana (Lähde: http://bigthink.com/philip-perry/47-of-jobs-in-the-next-25-years-will-disappear-according-to-oxford-university)

Ehkäpä olisi korkea aika jokaisen miettiä, mitä lopulta jättää perinnöksi muuta kuin saastuneen planeetan, jossa kaikki vauraus on kasautunut hyvin pienelle porukalle. Kyllähän sitä itsekin haaveilee yhdestä sun toisesta asiasta ja harmittaa tosiaan kun tietää näillä realiteeteilla niiden jäävän haaveiksi.

Kurjinta tässä työttömyyden ”päiväni murmelina”-tilassa on se, ettei monellakaan tunnu olevan realistista käsitystä siitä mitä se todellisuudessa onkaan. Olenkin tainnut aiemmin kertoa yleisimmän harhan työtä tekevien keskuudessa olevan sellainen, että työttömyys on kuin työläisen kesäloma ja lomarahojen päälle tulee taikaseinästä ansiosidonnaista humpparahaa 1500-2500€/kk.

Monillakaan ei käy mielessä miten hylkäyskirjeet vaikuttavat psyykeen. Jokainen voi tehdä mielikuvaharjoituksen, jossa pomo pyytää tekemään jonkin homman ja kun esittelet tulokset hänelle niin hän vain sanoo:” Kiitos yrityksestäsi, mutta ei kelpaa”. Yrität uudestaan ja uudestaan. Pian kun ei työnjälkesi kelpaa, käyt kahdeksan erilaista kurssia ja aikaa kuluu vuosikausia ja aina saat vain kuulla sen tutuksi käyneen vastauksen, ilman minkään sortin selvitystä, että mikä siinä on pielessä. Sen jälkeen toista tätä harjoitusta tuhansia kertoja. 

Luonnollisestikin koko tuon ajan lasket joka päivä, että riittääkö rahasi ruokaan, lääkkeisiin ja vuokraan. Pelkäät joka kerta kun tulet kipeäksi, että riittääkö rahasi terveyskeskuksen laskuihin. Parsit sukkiasi ja alusvaatteitasi. Ajoitat kauppakäynnit niin, että löydät -30% tarjouslappuja elintarvikkeista, jotta saat edes jollain tavalla kunnollista ruokaa. Koko ajan lasket, että miten toimia jos jokin hajoaa ja pitää korjata. Pelkäät myös, että TE-toimisto pakottaa sinut palkattomaan työhön jonnekin ja rahasi eivät riitä bussikorttiin. Kun aktivoituu, myös ruokaa kuluu enemmän, johon ei ole varaa. Toista tällaista elämää liki 15 vuoden ajan ja mieti missä kunnossa psyykkeesi saattaisi olla.

Siinä sivussa ihmettelet, miksi entiset luokkatoverisi kävelevät työpaikasta toiseen ja ovat korkeissa asemissa. Heiltä löytyy ne liki jokaisen tavoittelemat asiat, puoliso, lapsia, omakotitalo, mökki, vene, auto, moottoripyörä, ulkomaan matkoja yms yms. ja ennenkaikkea tunne siitä, että nuorena tehty sijoitus koulutukseen on tuottanut elämän aikana hedelmää ja elämä rullaa eteenpäin kivuttomasti. Samalla tuota tietä kulkiessa pääsee ääneen ihmettelemään, miten se työllistyminen on niin vaikeata joillekin kun itselläkin se sujui kuin itsestään. Samalla pääsee huutelemaan työttömiä laiskureiksi, jotka tarvitsevat keppiä jotta työ maistuisi, sillä eihän siinä ole mitään järkeä, että maksaa korkeita veroja pelkästään sen vuoksi, että toiset voisivat olla vapaamatkustajia.

Olen usein yrittänyt oikaista käsityksiä työttömyydestä. Olen havainnut sen hyödyttömäksi. Monet ovat sen valmiin mielipiteen omaksuneet iltapäivälehdistöstä kun eivät jaksa/viitsi/pysty/kykene ajattelemaan asioita omaa napaa pidemmälle ja sitä, että maailman tasapaino edellyttää toisen häviävän kun toinen voittaa. 

Jostain kohtalon oikusta hän on päässyt voittajien joukkueeseen, todennäköisesti ei ollenkaan omilla ansioillaan, vaikka vahvasti sitä mieltä onkin. Tämä ajatukseni sivuaa sitä asiaa, kun useilla työnhakukursseilla on opetettu laatimaan hakupaperit tietynlaisiksi ja että niistä pitää löytyä tiettyjä asioita. 

Tosiasia kuitenkin on, että on kertakaikkiaan mahdotonta tietää, millainen ihminen vastaanottaa hakupaperisi ja et voi millään tietää, minkälaisia asioita kyseinen henkilö arvostaa ja löytyykä omista papereistasi juuri ne asiat, jotka erottavat sinut hakijoiden valtavasta harmaasta massasta. Se on siten puhtaasti tuuripeliä, että viikkokausia viimeistelemäsi paperit kohtaavat ”sen oikean” ja pääset haastatteluun.

Tässäkin täytyy olla tuuria mukana. Käytän itseäni esimerkkinä. Minulla on logistiikan koulutus, joten sovellun parhaiten materiaali-&tietovirtojen ohjaukseen ja suunnitteluun. Hain kuitenkin aikaan dokumentointi-insinöörin tehtäviin, jossa konetekniikan insinöörin tutkinto olisi soveltuvin, sillä työssä tehtiin käyttö-, huolto- ja korjaamokäsikirjoja kaivoksissa käytettäviin maansiirtokoneisiin. 

Hakupapereissani oli maininta autoharrastuksestani ja sen johdosta pääsin haastatteluun. Haastattelussa asian ratkaisi se, että autojen rassaamisen myötä ymmärsin tekniikasta jotain ja haastattelija itse oli aivan samanlainen rasvanäppi kuin minäkin ja koko haastattelun ajan keskustelimme autoprojekteistamme. Sanomattakin lienee selvää, että sain työpaikan ja työn lomassa jatkoimme autoprojekteista juttelua.

Tämä oli toki vain yksi tarina, eikä täten voi yleistää kaikkeen soveltuvaksi. Jos meriitit ovat kunnossa niin silloin työpaikan vaihto on helpompaa. Olen sivusta seurannut useamman kaverini etenemistä urallaan niin, että sopivin välein on löytynyt jokin mielenkiintoinen työpaikka, jota sitten ovat hakeneet, käyneet haastattelussa ja saaneet paikan.

Aivan ärsyttää tuollainen. Heillä on se etu puolellaan, ettei heillä ole aukkoja työhistoriassa, joten haastattelut ovat yleensä pelkkä muodollisuus, koska nimi on jo ennestään haastattelijoiden tiedossa. Tällaisia vastaan kilpaileminen on aivan mahdoton tehtävä, sillä historiasta löytyy enemmin työttömyyttä kuin töitä. Ilman pitkää työkokemusta ei tunnu pääsevän edes haastatteluihin.


Joskus on nolo tunne kun käy haastatteluissa ja siellä pöydän toisella puolen on itseä 5-10 vuotta nuorempi kaveri ja siinä miettii, että itse istuisin tuossa, jos joskus olisin koulun jälkeen päässyt siihen ensimmäiseen työpaikkaan. Kohtalottaret, karma, shiva, vishnu, jahve, allah, jumala, spagettihirviö tai mikälie harrastaa kovin mustaa huumoria, sillä sellaista kohtaloa ei kuulu kaikkien kulkea. Ei edes minun.


23 kommenttia:

  1. Minäkin purnaan. Hesarissa tänään: "Alan vaihtaminen aikuisena on entistä vaikeampaa"



    Työtä vaille jäävien elämistä ja olemista pyritään vaikeuttamaan kaikin tavoin. Tutkintotavoitteinen, kaikella järjellä ajateltuna työllistymistä edistävä opiskelu pyritään tekemään aikuisille mahdollisimman vaikeaksi. Ilmeisesti halutaan varmistaa että konsulteille riittää pupuleikitettäviä jatkossakin?

    VastaaPoista
  2. Linkit hävisivät:

    http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005174231.html

    http://www.iltalehti.fi/tyoelama/201704112200097548_tb.shtml


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Sitoutumista pitkään opiskeluun nelikymppisenä helpotti se, että omakotitalon asuntolaina oli maksettu loppuun.!

      Joo-o, kyllä varmaan tuossa vaiheessa sitä kaipaa haasteita elämään. Itseä saattaa hieman kirpaista se, että nelikymppisenä opiskelee ties monennetta kertaa, eikä omaisuutta ole kertynyt päällä olevia vaatteita lukuunottamatta...

      Mutta omat nurinat syrjään ja itse aiheeseen. Tuo uusi systeemi tulee luomaan aivan jäätäviä paineita nuorisolle, sillä heidän on 15 vuotiaana tiedettävä, mitä heistä tulee isona. Onnistuminen jää yhä vain enemmän yhden kortin varaan ja mitä takeita on sitten 19 vuotiaana, että kyseinen ala enää työllistää Suomessa?

      Nykyisin tuntuu aika paljon heilahtelevan suhdanteiden mukaan mikä ala milloinkin on kannattava valinta työllistymisen kannalta. Siinä voi 19 vuotias olla ihmeissään tutkintopaperit taskussaan ja huomata ettei koko alaa välttämättä enää edes ole...

      Poista
    2. Jos se alan vaihtaminen on hankalaa aikuisena, niin ei sille uudelle alalle työllistyminenkään ole helppoa, koska kukapa palkkaisi keski-ikäisen ihmisen, jolla ei ole alalta yhtään oikeaa palkallista työkokemusta. Itse olen tämän aikuisena alanvaihtajana kokenut ja alan töihin ei ole ollut mitään asiaa, kun ei ole sitä työnantajien vaatimaa vuosien työkokemusta. Eli periaatteessa siinäkään alan vaihtamisessa ei ole mitään mieltä, koska se kokemusvaatimusseinä seisoo erittäin korkeana siellä opintojen lopussa. Ja niillä opintojen aikaisilla palkattomilla harjoitteluilla ei ole mitään merkitystä, kun oikeisiin palkallisiin töihin haetaan.

      Poista
    3. Niinpä, puhumattakaan keski-ikäisestä, jolla ei ole aikaisemmilta aloiltaan työkokemusta...

      Poista
    4. Tuo työkokemuksen puuttuminen on kyllä mielestäni nykyaikaisen työttömyyden se suurin syy ja vaikeus. On ollut jo 90-luvulta lähtien.

      Moni työtön sitten masentuu ja alkaa syyttelemään itseään, vaikka ne syyt siihen työttömyyteen ovat ihan jossain muualla. Nykyisin vallitsevat työnantajien markkinat ja kokenuttakin työvoimaa on tarjolla jonoiksi asti.

      Blogisi on siinä mielessä erittäin hyvä ja ajankohtainen ja hatun nosto sinulle, kun olet aran aiheen kanssa uskaltautunut ns. ”kaapista ulos”. Vaikka työttömyys on näinkin yleistä tässä maassamme ja ajassamme, niin silti sitä moni häpeää aivan suunnattomasti. Monen elämä rakentuu aivan täysin sille omalle ammatti-identiteetilleen ja siihen työssä käymiseen, joka toisaalta sitten näin pitkäaikaistyöttömänä lähinnä naurattaa, että kuinka ihminen voikin olla niin sidottuna siihen työelämään? Tokihan sen ymmärtää jos on isoja asuntolainoja ja perhettä elätettävänä, mutta kuitenkin se sellainen jonkinlainen todellinen minä on heiltä hukassa. Työttömällä sitä itsetutkiskelua sitten onkin aikaa harrastella, joka ei ole ollenkaan paha asia.

      Itse olen määritellyt itseni jonkinlaiseksi ”sivustaseuraajaksi” ja monestihan tämän maailman melskeen, hulluuden ja totuuden näkeekin paremmin sivusta, kun ei itse ole siellä pyörremyrskyn keskellä pyörimässä.

      On aikaa nähdä ja ajatella asioita syvällisemmin.

      Poista
    5. Moni tippuu työttömyyden myötä sellaiseen limboon, josta kuolema kenties ainoana vapauttaa. Valitettavan monen työnantajan mielestä on työttömän vika, ettei töihin ole päässyt. Monellekaan ei valkene se matemaattinen tosiasia, että maassamme on puoli miljoonaa ihmistä vailla töitä ja avoimia paikkoja vain muutama kymmenen tuhatta.

      Tuolla limbossa aika tavallaan pysähtyy. Elämä ei etene millään muotoa. Ikää tulee lisää ja turhautuminen kasvaa kun et pääse töihin saati kouluuun, jotta voisit edes pyrkiä alalle, jonne voisi työllistyä. Elämäntehtäväksi muodostuu hakea turhaan töitä ja odottaa. Jokainen armeijan käynyt tai niitä juttuja kuunnellut varmasti tunnistaa sen, miten siellä aina juostiin kovalla kiireellä kaikkialle odottamaan...

      Aivan samoin nuoret puristetaan kouluputkesta mahdollisimman nopeasti ulos maailmaan, jossa ei ole tilaa heille. Ei kenenkään maalle jäätyään hetkeksi, eivät sieltä enää ns. normaalia elämää tavoita. Ei töitä, joten ei tuloja, ei harrastuksia, ei kotia, ei autoa, ei parisuhdetta, ei perhettä. Ainoastaan tutkintotodistus ja paljon hylkäyskirjeitä, jotka kertovat ettet sellaisenaan kelpaa tähän yhteiskuntaan. Varmasti moni siitä masentuu ja tekee erilaisia ratkaisuja elämähallinnan suhteen.

      Oma ammatti-identiteetti on huuhtoutunut pöntöstä alas jo vuosia sitten ja 2500+ kertaa kuultu palaute, etten ole sinne, tänne ja tuonne sopiva, on vienyt valtavan osan ammatillisesta itsevarmuudestani. Kuten varmaan monella muullakin työttömällä, toiveikkuus ei juuri kuulu sanavarastoomme...

      Kiitos kehuista. Onhan tämä ollut eräänlainen "ulostulo" kun omalla nimelläni ja kasvoillani kävin jopa television ajankohtaisohjelmassa kertomassa korkeastikoulutettujen vaikeuksista löytää töitä. Kulttuurissamme on hyvin tärkeätä menestyä ja yksikin virhe voi pudottaa pois pelistä. Tämä virhe on työttömyys lyhyenäkin jaksona. Sen leima kantaa lopun elämää ja siitä taudista ei taida voida parantua.

      Eräällä tavalla hirtehisesti ajateltuna lisääntyneen työttömyyden olisi luullut tehneen asiasta enemmän hyväksyttävää ja arkipäiväisempää. Sen sijaan olen yllättynyt millaisia loka-kampanjoita on saatu aikaiseksi työttömiä kohtaan. He ovat täysin vapaata riistaa ivalle. Jos sanan "työtön" tilalle vaihdettaisiin jokin etninen ryhmä niin varmana olisivat tasa-arvovaltuutetut kilvan rankaisemassa rasismista, mutta työtön on lainsuojaton monellakin eri tasolla, kuten Saku Timosen blogista olemme saaneet lukea.

      Usein minusta tuntuu, että olen oman elämäni sivustaseuraaja, sillä toisinaan tuntuu aivan uskomattomalta, miten voi yhden ihmisen kohdalla olla vaikeata päästä töihin. Aikaa ajatella on runsaasti, monesti olen vain huomannut kiertäväni ajatuksissani ympyrää...

      Poista
  3. Entisestään hauras itsetunto ei myöskään parane jatkuvasta työnhaussa torjutuksi tulemisesta ja kelpaamattomuudesta. Minunkin ajatukseni valitettavasti kiertävät välillä aivan liian usein samaa kehää työpaikattomuuden ympärillä, mutta kun siitä ei oikein ole ulospääsyä näkyvissä. Oman tilanteensa vertaileminen toisiin on kaikkein pahinta - ja se onkin paras jättää tekemättä.

    VastaaPoista
  4. Tulipa käytyä erään aluksi aivan mielenkiintoiselta vaikuttaneen työvoimakoulutuksen infotilaisuudessa, mutta kiinnostus kyseistä koulutusta kohtaan lopahti hyvin pian kun selivisi, että koulutusaika sisältäisi yli puolet palkatonta työn tekemistä tai ”työssäoppimista” niin kuin nykyään on tapana asia hienosti ilmaista.

    Jäin siinä sitten miettimään, että mihin ihmeeseen näitä tällaisia koulutuksia tarvitaan, koska työttömät voivat itse kukin jo aivan oma-alotteisesti hankkiutua niihin palkattomiin töihin ja TE-toimisto ja työnantajat ovat aivan mielissään jos työtön näin toimii. Toki kyseisessäkin koulutuksessa opiskelijan olisi itse pitänyt hankkia se oma työssäoppimispaikkansa, koska se kuulemma kertoisi positiivisesti opiskelijan aktiivisuudesta.

    Olen edelleen sitä mieltä, että se palkkatuki on ainoa järkevä vaihtoehto pitkäaikaistyöttömälle ja nämä kaikki huuhaa-kurssit työssäoppimisineen kannattaa suosiolla unohtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli kurssin vetäjät ottavat veronmaksajien rahat taskuihinsa kalvosulkeisillaan ja työtön etsii itsenäisesti ja sitä ”aktiivisuutta osoittaen” paikan, jossa tehdä kuukausia palkatonta työtä hyötymättä siitä itse rahallisesti taikka työkokemuksellisesti mitenkään, koska näitä palkattomia töitähän ei lasketa työnantajien silmissä oikeaksi työkokemukseksi.

      Poista
    2. Näinhän se taitaa olla. Enenevissä määrin vain ruokitaan välikäsiä ja rahastetaan työttömyydellä samalla kun työtä vailla olevia työnnetään kohti köyhälistöä, tekemään töitä ilmaiseksi.

      Poista
    3. Sain myöskin aivan käsittämättömiä politiikko-tyylisiä ympäripyöreitä vastauksia, kun kyselin aikaisemman vastaavan koulutuksen työllistymisprosentista. Ja juuri tuokin kysymys oli kouluttajille todella vaikea, että mihin tarvitsen tätä koulutusta jos voin jo aivan itsenäisesti ilman sitä koulutusta hankkiutua palkattomaan työhön kyseiselle alalle?

      Poista
    4. Kuinka pitkä palkaton kausi sinulla niissä isännöintiopinnoissasi on? Tokihan jotkut reilut firmat maksavat myös harjoittelijallekin palkkaa. Entä onko opinahjossasi jo valmiiksi yrityskontakteja, joiden kautta voisi ihan aikuisten oikeasti jopa työllistyä? Vai joudutko itse soittelemaan kotiseutusi isännöintifirmat lävitse ja tyrkyttämään itseäsi palkattomaksi työntekijäksi?

      Poista
    5. Neljä kuukautta. Sen voi myös suorittaa palkallisena, jos onnistuu työpaikan löytämään...heh heh.

      Aikuispuolella se on normaalijuttu, että itse sitä joutuu itseään markkinoimaan. Itse otin strategiakseni etsiä palkallista työtä viime hetkeen asti ja vasta sitten hakeutua palkattomaan. Kokemukseni mukaan palkattomassa harjoittelussa ei saavuta todennäköisyyttä työllistymiselle, olenhan jo kahdesta neljän kuukauden jakson näitäkin tehnyt.

      Poista
    6. No itseäni tuo risoo, että pidetään kyllä näitä koulutuksia, mutta kouluttajalla ei sitten ole tarjota niiden kalvosulkeisten ohella mitään oikeaa ja konkreettista väylää sinne työelämään ja se työllistyminen jää aivan sen opiskelijan omalle vastuulle. Ymmärrän tietenkin, ettei kukaan tule kotiovelta töihin kyselemään, mutta pitäisi näillä kouluttajillakin olla jonkinlaista vastuuta opiskelijoiden työllistymisestä.

      Poista
    7. Olen kanssasi samaa mieltä. Mielestäni on koulutuksen järjestäjän vastuulla hoitaa opiskelijoilleen harjoittelupaikat, sillä sen harjoittelun suorittaminen kuuluu osana tutkintoa. Aivan yhtä hyvin kouluttaja voisi jättää palkkaamatta opettajat ja tokaista:"Etsikää itse opettajanne"!

      Teoria todella harvoin kohtaa käytännön. Useimmat opettajat ovat työelämästä poistuneet vuosikymmeniä sitten tai eivät siellä koskaan ole olleetkaan. Karmaisevin esimerkki oli kun ammattikorkeassa kirjanoppinut opettaja opetti meille huolinnan perusteita. Ainoa, kuka ei kurssista päässyt läpi, oli 10+ vuotta huolitsijan töitä ammatikseen tehnyt...

      Poista
  5. "Mielestäni on koulutuksen järjestäjän vastuulla hoitaa opiskelijoilleen harjoittelupaikat, sillä sen harjoittelun suorittaminen kuuluu osana tutkintoa. Aivan yhtä hyvin kouluttaja voisi jättää palkkaamatta opettajat ja tokaista:"Etsikää itse opettajanne"!"

    Tuo muuten oli hyvä pointti, kun sen tuolleen nyt järkevästi ilmaisit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hups! Taisipa mennä vähän ohi tämän vastausketjun kommenteista, mutta olisi silti kivaa lukea kokemuksiasi sitten sieltä opintojesi harjotteluista, että miten on mennyt jne.

      Itselläni olisi niistä palkattomista töistä vaikka kuin pahaa kerrottavaa, mutta en uskalla tänne nettiin kirjoitella julkisesti niistä jos vaikka joku minut sitten tunnistaisi. Kuitenkin niitä epäkohtia pitäisi saada julkisuuteen, koska hommat ei muuten muuksi muutu.

      Poista
    2. Tarkoitatko aikaisemmista harjoitteluistani kokemuksia? Kyllä oman blogin takana pysyy aika helposti tuntemattomana, eri asia onkin sitten jos hölmöyksissään suostuu TV-ohjelmaan omalla nimellään ja kasvoillaan...

      Poista
    3. No vaikka niistä aikaisemmistakin harjotteluista. Joo, sehän TV-esiintymisesi oli hyvä pätkä. Harmi vain, kun sitä ei vissiin enää ole netistä saatavilla? Eikä täällä blogillasikaan ilmeisesti ole enää linkkiä siihen? Toit siinä hyvin esille sen, että mitä se tämän päivän työttömyys ja työn hakeminen on. Ja lisäksi olet vieläpä korkeasti koulutettu, etkä mikään ”kansakoulu-Kalle”. Tosin nykyisinhän edes se hyvä koulutus ei enää takaa mitään sen työllistymisen kannalta. Pitäisi olla suhteita ja verkostoja, vuosien työkokemus ja mielellään jo työelämässä eikä työtön.

      Poista
    4. Tuon TV-esiintymisen poistin piakkoin sen jälkeen kun ryhdyin erään keskustelufoorumin moderaattoriksi. Sen avulla olisi helposti saanut vääränlaista huomiota.

      Voisihan noista turinoida, vaikka pääpiirteittäin noissa harjoitteluissa olo oli kuin olisi ollut töissä. Pieni ero oli tosin, toiset saivat palkkaa ja loma-&eläkertymiä ja minä taas peruspäivärahaa...

      Sillä tavalla mitään ihmeellistä hyväksikäyttöä noissa ei tullut vastaan. On ihan normaalijuttu, että uusin työntekijä/harjoittelija tekee niitä töitä, joita muut eivät kiireiltään ehdi tai viitsi tehdä.

      Poista
    5. No vaan sen ei todellakaan pitäisi olla mikään ”normaalijuttu”, että harjoittelijalle kaadetaan ne kaikki jämätyöt. Kyllä siinä kuuluisi ihan täysillä harjoitella niitä alan oikeita töitä. Sanotaan nyt ihan suoraan esimerkiksi, että minua on todella röyhkeästi maalausalan harjoitteluissa yritetty laittaa muuttomieheksi kantamaan raskaita huonekaluja ja muita tavaroita. Esimiehen ilmeet olivat sanoin kuvaamattomia, kun kysyin häneltä, että miten ne muuttohommat liittyvät mitenkään siihen maalaamiseen?

      Harjoitteluni viimeisenä päivänä jouduin tämän samaisen esimieheni puhutteluun, koska olin kuulemma hänen mielestään pitänyt liikaa taukoja. Niitä maalaustöitä ei voinut kuitenkaan suorittaa remontoitavana olevan kohteen ja harjoittelupaikkani toimistoaikataulujen mukaan, ja esimerkiksi jos maalataan isoa ja pitkää seinää, siihen jää todella ruma ns. ”työstösauma” jos sen maalaamisen jättää kesken kahvipaussin ajaksi. Kulmien kohdalla voi sitten pitää sen paussin.

      Poista
    6. Heh, itse olen vain ajatellut asian maassamme olevan niin, että jokainen käy vuorollaan läpi sen "mokutuksen", aivan kuten armeijassa. Ainoastaan siinä tapauksessa noilta paskaduuneilta välttyy jos on sopivasti sukua johtajille/omistajille.

      Muistan matkapuhelimien kokoonpanossa sain kaverin kanssa valituksia siitä, että pidettiin liian pitkiä kahvitaukoja. Ne olivat määrätty 12 min eikä tippaakaan yli, jopa wc-käynti oli suositeltavaa suorittaa tuona ajankohtana. Kun kysyin esimieheltä oikeudenmukaisuudesta, kun kaverini kanssa ehdittiin työvuoron aikana tekemään tuplamäärä puhelimia tavoitteeseen nähden. Pomo vain tokaisi, ettei saa pitää pitkiä taukoja kun muut saattaa noudattaa esimerkkiämme.

      Silloin kamelin selkä katkesi ja kysyin pomolta, että oliko se 80%:ia tavoitteeseen kun ylti niin ei saanut potkuja? Pomo vahvisti tämän ja siitä hetkestä alkaen tein vain sen. Kehityskeskustelussa jonkun kuukauden päästä pomo kysyi miksi motivaationi on yhtäkkiä lopahtanut. Palautin mieleen edellisen keskustelumme kahvitauoista ja puhuin suuni puhtaaksi oikeudenmukaisuudesta ja siitä, että luottamuksen tie kulkee kahteen suuntaan, vaan ei tässä yrityksessä...

      Poista