maanantai 19. kesäkuuta 2017

Päiväni ADD;na

Päiväni alkaa, kuten kenellä tahansa, yleensä herätyskellon infernaaliseen kailotukseen joka riistää minut suloisesta tiedottomuuden olotilasta jälleen yhteen tyhjään päivään jota arjeksi kai kutsutaan. Herätyskelloonkin herään siinä tapauksessa, että olen vielä syvässä unessa. Usein nukun niin kevyesti, että pääni sisäinen hälinä herättää minut.

Tajuntani ensiminuutit täyttää ajatusten, kuvien, äänien yhteinen häly ja se jatkuu siihen asti kunnes nukahdan. Tämän yleensä nuorempana vaiensin juomalla. Nyt aikuisena olen vain opetellut elämään asian kanssa.

Kuitenkin, kun viimein tajuntani on käynnistynyt siinä määrin, että uskallan luottaa raajojeni kykyyn kantaa minut kompuroimatta keittiöön aamupalalle niin huomaan olevani jälleen siellä kaivossa, kuten jokaikinen aamu. Siis puhun kielikuvasta. Olen usein miettinyt, miten kuvata sitä olotilaa kun ei yksinkertaisesti jaksaisi ryhtyä mihinkään ja lähimmäksi olen varmaan päässyt kuvaamalla kaivoa.

ADD-ihmisiä usein vaivaa se, ettei oikein pysty tarttumaan toimeen ja saada asioita aikaiseksi. Joskus harvoin tulee tähän vallitsevaan olotilaan poikkeuksia, jolloin virtaa riittää niin paljon, että tulee päivän aikana höyryttyä ja tehtyä kuukauden rästihommat. Onneksi vain harvoin, sillä sellaisessa riivatussa olotilassa on suorastaan humalluttavaa olla, mutta kuten monilla humaloilla, seuraavina päivinä sen tuntee kyllä luissaan, että on polttanut koko viikolle varatut energiat yhdessä päivässä.

Niin sinne kaivoon takaisin. Jokainen aamu alkaa sieltä pohjalta. Se kaivo on tiiliverhoiltu sisäpuolelta ja jokaiseen tiileen on kirjoitettu jokin kuva tai ajatus, useimmiten muistutus omista epäonnistumisista ja omista huonoista piirteistä. Itsesyyttely ja noiden negatiivisesti virittyneiden ajatusten virta on täysin normaalia minulle. Olen ollut hyvin hämilläni kun minulle sairauteni selvisi, etteivät kaikki ihmiset ajatelleetkaan niin?

Jokainen tiili tulee luettua samalla kun kiipeää sieltä kaivosta ylös päästäkseen pinnalle, jossa useimmat tavikset jo ovat. Kun olen käyttänyt kolmanneksen päivän vastoinkäymisiin varatusta energiasta pelkästään kipuamiseen tasolle, jossa pystyy ylipäätään tekemään asioita, on virtaa niin vähän, että sitä täytyy harkita hyvin tarkkaan, mihin sitä jäljelle jäänyttä energiaa käyttää. Tätä voimavarojen vähyyttä kuvaa erinomaisesti ”lusikkateoria”. Se löytyy googlettamalla jos linkki ei toimi enää: https://tnfinland.fi/lusikkateoria/

Nykyaikana kun kaikkien täytyisi olla tehokkaita niin aikaa ei tunnut riittävän hukattavaksi asioiden tutkimiseen ja oppimiseen. On aivan kuin olisimme uuden ajan murroksessa, jossa jokaisen uuden sukupolven kuuluisi periä edellisen tieto-&taitotason. En evoluutiosta tiedä kovinkaan paljoa, mutten usko ihmisen vielä tavoittavan tällaista loikkaa lähivuosina. Kuitenkin sellainen kuva minulle on jäänyt, että yhteiskunta vaatii taviksia olemaan superihmisiä ja me mieleltämme tavalla tai toisella vajavaiset olemme jo valmiiksi jäljessä taviksia, joten miten tämä on reilu kilpailu kenellekään?

Tähän superiuteen pyrkiessään kaikki keinot tuntuvat olevan sallittuja. Olen jo aikaisemmin kirjoittanut siitä, miten jaksamisen ja omien kykyjen äärirajoilla on suuri houkutus turvautua kaikkiin mahdollisiin keinoihin pärjätäkseen alati kiristyvässä kilpailussa koulu-&työelämässä. 


Tämä toisiamme vastaan kilpailu on järjetöntä jo siitä syystä, että kaikki me tulemme erilaisista lähtökohdista ja omaamme erilaisia kykyjä ja puutteita. Talousorientoitunut maailmamme vain olettaa kaikkien olevan yhdestä ja samasta puusta veistettyjä ja täten taistelevansa samoista lähtökohdista. Näin ei ikävä kyllä ole. Jo geenit määräävät osan, mihin pystymme ja mihin emme. 

Ympäristö määrää myös yllättävän paljon ja olenkin tämän videon https://www.youtube.com/watch?v=95ovIJ3dsNk&t=6s   jälkeen usein miettinyt, että entä jos hermostoni ei olekaan synnynnäisesti virittynyt niin, että minulla on AD/HD vaan kotini olosuhteet ovat sen saaneet aivoissani sellaisia muutoksia aikaan, että olenkin kasvanut AD/HD:ksi? Tähän minulla ei tuota videota enempää ole materiaalia tiedossa, vaikka olen lukuisia kertoja yrittänyt kaivella aiheesta lisää informaatiota, niin huomaan päätyväni katsomaan hauskoja kissa-&oravavideoita…

Sitä sanotaan, että menestynyt ihminen herää aamulla ja menee nukkumaan illalla ja tällä välillä hän tekee itselleen tärkeitä asioita. En oikeastaan tiedä mitä itselleni tärkeät asiat ovat, sillä tarkkaavaisuuteni herpaantuu niin nopeasti, etten ehdi aina laittaa mitään ylös.

Yhteistä monille päiville on se, että jokaikinen asia vaatii ponnisteluja. Muistan erään kaverini pohtineen kun on niin työlästä tehdä päätöksiä, mutta onneksi kun nukkuu yön yli niin aamulla on kristallinkirkkaana mielessä päätös. Hän ei tuntunut ymmärtävän asiaa ollenkaan mitä se päätöksenteko kohdallani on. 

Otin esimerkin elävästä elämästä. Rannekelloni minua 32 vuotta uskollisesti palvelleena päätti vain eräänä päivänä, että nyt riittää ja lakkasi näyttämästä aikaa. Olen nyt kaksi vuotta miettinyt, ostaisinko uuden vai korjauttaisinko tuon vanhan. En vain osaa tehdä päätöstä ja olen nyt nukkunut 721 yötä ja antanut alitajunnan työstää asiaa, mutta tänäkin aamuna olin vakuuttunut siitä, että mantelimaito on terveellisempää kuin lehmästä saatava maito ja edellisenä aamuna olin vakuuttunut siitä, että minut on yön aikana kaapattu ufoon ja minulle on tehty mitä hirveimpiä kokeita. 


Joten ei siis ole apua tuosta, että nukkuu yön ylitse ja yrittää antaa alitajunnan työstää asiaa. En ole vieläkään varma, ymmärsikö kaverini sitä, miten täysin eri kaliiberin asioista puhutaan kun on ongelmia päätöksenteon kanssa. Minulle tuo kuitenkin on arkea ja kauhistuttaa jo etukäteen ajatus, että joutuisi joskus autoa vaihtamaan, nimittäin se muuttujien määrä on ääretön kun itsellä tärkeät kriteerit saavat eri painoituksen aina vartin välein…



2 kommenttia:

  1. Mä kirjoitan nyt heti mitä mieleen tuli, koska muuten alan liikaa analysoida voinko kirjoittaa näin tai noin tai ollenkaan. Mä sitten inhoan yrittää sanoa asioita lyhyehkösti ja jotenkin ytimekkäästi näin kommenttien (ja varsinkin tekstareiden!) välityksellä kun aina menee jahkailuksi. Yleensä mä sitten soitan jos on asiaa vähänkin enemmän. Anywho. Mikäs se mun pointti oli...?

    Niin. Tunnistan itsessäni paljon juttuja, joita oot kirjottanut pulloposteissa ja muissa omaa persoonaasi koskevissa teksteissä. Mulla on myös semialkoholistivanhemmat. Tai oli. Tai siis toinen on vielä. Äiti teki itsemurhan viime vuonna (en ole vieläkään käynyt haudalla). Viimiset vuodet äidillä meni huonommin ja huonommin juomisen suhteen. Rappiolle ei ehtinyt päätyä, mutta täysin selvät päivät oli huomattavasti harvemmassa. Joitakin kuukaudessa ehkä? Isä vielä työelämässä, joten se on pitänyt juomisen kurissa. Eikä hän toisaalta koskaan ollut samanlainen tissuttelija kuin äitini mutta kun juo niin JUO.

    Mulla on tuttava, joka on kasvanut melko tiukassa uskonnollisessa kodissa. Joskus päädyttiin juttelemaan omista luonteenpiirteistämme ja havaittiin paljon samanlaisuuksia. Jännä havainto sinänsä. Ei tarvita siis välttämättä alkoholia vaan jonkinlainen muu rajoittava tekijä lapsuudessa, niin aikuisiksi päätyy samanlaisia "vikoja" omaavia ihmisiä. Näin niinku mutulla. Onkohan tuota koskaan enempää tutkittu?

    No mut mulla oli itseasiassa alkuperäinen pointti tohon adeedeehen liittyen. Ja aadeehoodeehen. Ruokavalio. Ja tarkemmin paleo. Onko tuttu? Kun tässä itse etsinyt uutta tapaa syödä (nykyinen sipsilimsasuklaa-linja on tullu tiensä päähän) ja tuli sitten törmättyä tuohon. Sillä on jotkut onnistunu helpottamaan myös adhd:n oireita. Tää on yks syy, joka sai mut kiinnostumaan enemmän. Särkevät nivelet ja mielialan heittelyt on toinen. Pallomaha kolmas jne. Ja tokihan se myös syövän parantaa, jos sellaista tarvetta on ;-D. Mut siis tässä ruokavalioiden maailmassa pyöriessä mä alan olla suht vakuuttunu että sillä mitä suuhun laittaa on vaikutusta huomattavasti isompiin asioihin kuin pelkkiin kiloihin. Myös ns. tavallisille ihmisille eikä vain keliaakikoille jne. Epilepsiankin voi saada hyvässä tapauksessa hallintaan ketogeenisellä ruokavaliolla. Who knew.

    Mä oon tässä pikkuhiljaa hyppäämässä paleokelkkaan ja jään mielenkiinnolla odottelemaan et mitä tapahtuu vai tapahtuuko mitään. Voin sitte joskus tulla kertomaan miten kävi. Toki nää on ns. turhia höpinöitä jos oot itse jo joskus (eipä tää mikään uusi ruokavalio ole) kokeillu ja turhaksi todennu.

    Who knows, ehkä on kahdenlaista add/adhd:ta. Toinen on syntyjään ja sitä pystyy ruokavaliolla jeesaamaan ja toinen on ns. hankittua eli lapsuusajan traumoja, johon ei ruoka tehoa. Onkohan totakaan koskaan tutkittu?

    Mitähän tähän miniromaaniin vielä kirjottelis... :-D. Nyt äkkiä julkaisu etten ala moderoimaan itseäni.

    T: Ano Nyymi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lyhyesti ja ytimekkäästi kirjoittavat aikamme pahinta kirousta; näennäistä kiirettä ja tehokkuusvaatimuksia. Ihmisillä ei mukamas ole aikaa perusteelliseen keskusteluun vaan on kaivettava olennaisimmat seikat esiin, itse alkuperäisen viestin sisällön tästä kärsimättä. Tästä tulee seuraamaan hankaluuksia ja väärinymmärryksiä. Otetaanpa esimerkki: pyydän vaimoa tuomaan minulle lasin vettä. Aikamme tehokkuusvaatimukset kuitenkin edellyttävät, että pyydän vain vettä. Mistä vaimo tietää, haluanko juoda veden, puhdistaa paidalleni tippuneet leivänmuruset vai toteanko ulkona satavan vettä?

      Millä tavoin opimme tuntemaan toisen persoonallisuutta, jos hän ei viestinnässään pääse käyttämään vuosien saatossa hankittua moninaista sanavarastoaan?

      Osanottoni äitisi puolesta. Monta kertaa olen itsekin kyseistä ratkaisua miettinyt, mutta aina olen tullut siihen tulokseen, ettei se oikeasti olisikaan ratkaisu vaan yksi monista pakokeinoista. Samoin mietin sitä kuormaa, mikä läheisille jäisi. Sillä vaikka joskus joku onkin tykännyt kirjallisesta ilmaisustani niin en usko pystyväni millään muotoa perustelemaan ratkaisua niin yksiselitteisesti, ettenkö onnistuisi jättämään syyllisyyden ja epävarmuuden taakkaa jälkeeni.

      Itse olen juuri tuota pohdiskellut, että kuinka paljon itselläni on synnynnäistä ad/hd:ta ja kuinka paljon lapsuuden olosuhteet ovat muovanneet kehittyviä aivojani ad/hd-suuntaan. Toistaiseksihan lääketieteessä uskotaan asian olevan synnynnäinen neurologinen poikkeavuus. Itse taas olen jossain määrin kallistumassa hyväksymään mahdollisuuden, että ympäristö muovaa meitä paljon enemmän kuin olemme valmiit käsittämään. Viittaan tällä juuri ystävääsi, kuka kasvoi uskonnollisessa kodissa. Itsekin tunnen ihmisen, kenen lapsuuteen ei liittynyt uskontoa tai alkoholia, mutta vanhemmat olivat työnarkomaaneja ja ylisuorittajia. Tällä ihmisellä on hyvin paljon samanlaisia luonteenpiirteitä kuin minulla. Joten jokin yhteys täytyy löytyä lapsen persoonallisuuden kehityksen ja vanhempien arvaamattoman käytöksen kanssa ts. turvallisuuden puutteen kokemisen kanssa.

      Ruokavalion merkitystä ei sovi vähätellä, vaikka monet niin tekevät. Eikös olekin mielenkiintoista, kun menet lääkäriin niin ensimmäisenä lääkäri määrää verikokeita ja sitten todennäköisesti masennuslääkkeitä. Kun menet eläinlääkärille niin ensin tutustutaan lemmikin ruokavalioon... Itse olen myös tehnyt ruokavalioremontin kun ei enää sillä opiskeluaikojen pizza-makaroni-jauheliha-pepsi-hese-mätöllä oikein voinutkaan hyvin.

      Pepsimax:sta vieroitus kesti liki pari vuotta ja lipsumisia tuli tämän tästä. Nykyisin kun maista kys. juomaa niin suussani se maistuu aivan muoville...Samoin olen lopettanut leivän syömisen ja vähentänyt viljojen käyttöä todella reippaasti. En osaa sanoa, olenko voinut paremmin, sillä tämänkaltaiset muutokset voinnissa tapahtuvat niin hitaasti, ettei osaa sanoa. Sen tiedän, että jos makaronimättöä tai hesburger-moskaa erehdyn syömään niin kärsin muutaman päivän krapulaisesta olosta ja olenkin miettinyt, että oliko minulla sellainen olotila ennenvanhaan kun en kiinnittänyt ruokavaliooni mitään huomiota?

      Tuo epilepsian hoito ketogeenisellä dieetillä oli tuttu juttu minulle. Ajatella, jos tuon tason sairautta voidaan lieventää ruokavaliolla niin miksei se pätisi muihinkin sairauksiin? Itse olen usein altavastaajien puolella ja olen seurannut Antti Heikkilän taistelua tuulimyllyjä vastaan ja kunnioitan hänen elämäntehtäväänsä. Yllättävää kyllä, hänen väitteidensä tueksi onkin paljastunut ruokateollisuuden suhmurointia ja lahjontaa, joten pakko sen on uskoa, että ravinto-oppimme nojaa muutaman korkea-arvoisen dinosauruksen vanhanaikaisiin päätelmiin, kukaan vain ei uskalla kyseenalaistaa näiden vanhuudenhöperöiden ajatuksia, koska heidän verkostot ulottuvat niin laajalle, että kyseenalaistaessaan näiden opit, tutkija tekee taatusti ammatillisen itsemurhan ja päätyy pysyvästi ulos työelämästä.

      Poista