maanantai 31. heinäkuuta 2017

Need for speed II

Ensimmäisessä Need for speed kirjoituksessani mainitsin moottoritielle johtavan S-mallisen liittymän. Moottoripyörällä tuo liittymä oli vielä lystimpi ajaa kun se kiihtyi vähän toisella tapaa kuin Primera. Vakiona muistaakseni 3.1 sek 0-100km/h ja tuossa oli virityssarjat kiinni, joten ehkä siitä vielä kymmenys tai pari lähti kun takapyörältä mitattuna teho ja vääntö olivat lisääntynyeet liki 10hv/15nm.

Minulle oli itsestään selvää moottoripyörää hankkiessa, että se on muoviluoti eli sporttipyörä. Samoin oli selvää, että se on 1000-kuutioinen tai suurempi, niin ei sitten tarvitse ensimmäisen kesän jälkeen vaihtaa suurempaan kun tehoihin tottuu. No en tottunut vaan jokainen ajokerta oli sellainen fiilis/pelko, että selviänkö hengissä vielä takaisin…

Sanoin tuota moottoripyöräilyä on vaikeata selittää, se pitää tuntea ja kokea mitä se on. Vieläkin haikeudella muistan niitä lyhyitä hetkiä kun mies ja kone olivat yhtä ja maailman vilistäessä silmien ohitse, tunsin hiljaisuuden ja rauhan. Saavutin zen-mäisen tilan, jota en muulloin ole päässyt kokemaan.

Muistan olleeni fyysisesti aivan loppu jokaisen ajokerran jäljiltä. Tunti pyörän selässä rasitti enemmän kuin tunti uimalassa. Ehkä siihen zen-tilaan pääsi kun tiesi, ettei voi antaa tarkkaavaisuuden ja huomiointikyvyn herpaantua, koska se olisi tarkoittanut kuolemaa.
Ja vaikka sitä kuolemaa on useinkin tullut mietittyä yön pimeinä tunteina niin jotenkin aktiivisesti siihen suuntaan pyrkiminen on vielä toistaiseksi jäänyt ajatuksen tasolle.

Kunpa arkena löytäisi tuollaisen vastaavan olotilan, jossa maailma ympäriltä katoaisi, pään valtaisi hiljaisuus ja olisi yhtä universumin kanssa, sen sijaan että normaalitila on kuin olisin katsojana jollekin surkuhupaisalle realitylle, joka etäisesti tuntuu tutulta, mutta kuitenkin on kaikesta niin irrallaan.

Ehkä se on moottoripyöräilyssä se juju, ettei siinä ole sitä ylellisyyttä, että voisi pohtia syvällisiä ja antaa kropan ottaa hallinnan ja edetä automaattiohjauksella, koska siinä täytyy olla kokonaisvaltaisesti kaikki aistit käytössä. Siksi ei jää tilaa ajattelulle vaan on vain toimittava alkukantaisesti, lailla eläimen ja antauduttava omien vaistojen varaan.

Saattaa kuulostaa aika sekavalta jorinalta, mutta moottoripyöräilevät tietävät mistä puhun. Se on kokonaisvaltainen kokemus, joka täyttää kaikki aistit. Yhtäaikaa siinä tuntee olevansa enemmän elossa kuin missään muualla ja samaan aikaan kunnioittaa sitä, että pienikin virhe voi lopettaa elämän hyvinkin nopeasti.

Ulkoisen olemukseni perusteella minulla usein oletettiin olevan harrikka. En siitä loukkaannu, sillä aistiyliherkkyyksieni vuoksi käytän vain mukavia vaatteita, eli näytän peikolta tai pultsarilta… Kuitenkin vauhdinnälkäni on tarkoittanut, että pyörä täytyy olla sporttimallinen, mikä oikeasti kulkee niin että pelottaa. 

Aikanaan mietin myös äänimaailmaa, joka on erittäin tärkeä osa vauhdin kokemusta ja miksei muutenkin ajokokemusta. Vaikka autoja rakastan niin jostain syystä en ikinä ole lämmennyt Ferrareiden tai Lamborghinien korkeataajuiselle ulinalle.

Oli kyseessä auto tai mp niin sen pitää kuulostaa lähestyvälle ukkosmyrskylle. Moottoripyörässä se tarkoitti, että koneen täytyy olla V2-tyyppinen. Budjettini rajallisuuden johdosta vaihtoehdoiksi jäi silloin käytännössä Aprilia, Ducati ja Honda. Viimeisin antoi parhaat vibat ja sellainen tuli hankittua.

Matkaakin kokeiltiin ajaa kun mentiin vaimon kanssa sukuloimaan Kotkaan, mutta aika nopeasti kävi selväksi, ettei kyseinen vikuroiva sportti sovi yksitoikkoiseen matka-ajeluun vaan pienille mutkateille maaseudun rauhaan.


Vauhti, voisikin sen tuomaan rauhaan jäädä pysyvästi.



6 kommenttia:

  1. Ne sellaiset ”muoviluodit” ovat kyllä ihan tappovehkeitä väärien ihmisten (en tarkoita sinua) ohjastamina. En oikeastaan edes ymmärrä miksi niitä myydään tavalliseen liikennekäyttöön?

    No, asiasta kolmanteen: keskustelin tänään työnhaun ammattilaisen kanssa ansioluettelostani ja hän oli sitä mieltä, että se oli muuten hyvä kamalaa ja yrmyä kännykällä otettua ”pallinaamakuvaani” lukuun ottamatta. Tosin kerroin jo heti kättelyssä, että olen sen aikomuksissani vaihtaa edustavampaan versioon. Sellainen, kun nykyisin on kuulemma ihan must-juttu, hakipa sitten valokuvamallin taikka sokean avustajan paikkaa...

    Lisäksi minun pitäisi lisätä jonkinlainen ”myyntipuhe” itsestäni ja minulla sitten tuli mieleeni juurikin se sinun hyväksi todettu ansioluettelo ja eikös siinäkin alussa ollut jokin sellainen myyntipuheen tapainen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltähän se työmaailma tänä päivänä vaikuttaa, yksiltä suurilta karjamarkkinoilta joissa myydään vain mielikuvia... Olen sitä vastaan porunnut jo tovin, että jos vain ne mannekiinit valitaan niin kuka ne työt tekevät? Elokuvissa näyttelijöillä on hyvin merkittävä rooli, mutta kulissien taakse tarvitaan usei hyvin paljon enemmän ihmisiä, jotta homma ylipäätään toteutuu.

      Poista
    2. Kyllä,

      tässähän todellakin on vaarana se, kun meitä ihmisiä on niitä ekstro- ja introverettejä ja siihen päälle vaikka mitä ”perttejä”, niin nämä hiljaisimmat, mutta ahkerat työnraatajat jäävät sitten niille ”fiksuille ja filmaattisille” jalkoihin.

      Eli palkataan typerästi se hölösuisin narsisti, eikä se pätevin.

      Tämähän työnhaun ammattilainen myös kertoi minulle, että hyvää kirjallista ceeveetä parempi olisi nykyisin sellainen oma työnhakuvideo, jolla erottuisi edukseen niistä muista tuhansista hakijoista.

      Mutta siinäkin sitten on mielestäni aika kyseenalaisia juttuja, että kuinka pitkälle ihminen on valmis huomiohuoraamaan itseään sen työpaikan suhteen?

      ”Myyntipuhe”, myy itseäsi. Ole kaupan...

      Siinä helposti todellakin hukkuu sitten se oikea pätevyys ja pinnalle pulpahtavat ne lahjakkaimmat ”näyttelijät”.

      Elämme hullussa ja sairaassa maailmassa.

      Poista
    3. Mulle tulee näistä myyntipuheista mieleen sellaiset missien "olen 21-vuotias merkonomi Lappeenrannasta. Harrastan sup-lautailua ja kuntosalia. Työssäni olen tunnollinen, ahkera ja haluan maailmanrauhaa. Kehitän itseäni jatkuvasti plää plää"-tyyliset puheet. Ja paikan saa toki jo töissä olevan sukulainen jota "vähän niinkuin kiinnostaa ala mutta ei kuitenkaan mutta kiinnostaa vahän, no tulin tänne töhin kun iskäkin on täällä" niinkuin erään tehtaan kesätyöläinen sanoi tehtaan nettivideossa. Siinäpä sitä onkin mallia muille nuorille miten pääsee haastattelusta eteenpäin ja töihin. Miten lie päästäneetkään tuon haastattelun siihen nauhoitukseen ja vielä yleiseen levitykseen.

      Poista
    4. No eipä siinäkään missiydessä mitään pahaa ole jos sillä kauneudellaan voi rahaa tehdä. Lähetellä nettiin kuvia ”meikittömästä” naamastaan ja viimeisimmät kuulumiset rikkaan bodarin ja jääkiekkoilijan kanssa. Niin, ja tietenkin ne bikinipylly-kuvat...

      Se ulkoinen kauneus on kuitenkin katoavaista. Uskokaa ihan tuo te, jotka nyt alatte siellä huutamaan, että tuo on vain ruman ja läskin puhetta!

      Mielestäni paljon ja liikaakin ollaan nykyisin tämän sosiaalisen median kautta lähdetty sille linjalle, jossa ulkonäköä ja sitä sosiaalisuutta nostetaan korokkeelle ja jalustalle turhankin paljon. Ei osata olla ihmisiä ihmisille.

      Sinä lukija siellä voit ottaa nytten kämmenesi ja pistää sen sydämellesi ja kysyä itseltäsi, että milloin olet esimerkiksi soittanut jollekin läheisellesi tai hyvälle ystävällesi ja kysynyt häneltä, että mitä sinulle kuuluu? Milloin olet häntä nähnyt aivan livenä? Oletko oikeasti edes kiinnostunut hänestä? Ja jos et ole, niin mikset? Onko oma napa tärkeämpi?

      Parisuhteitakaan ei enää solmita luontevasti, vaan ne tehdään jossakin Tinderissä valokuvasi perusteella. Saat hullun leiman otsaasi jos vaikka menet kirjastossa tekemään tuttavuutta toiselle sukupuolelle. Se häiristsee, mutta toisaalta taas työllistää vartijoita...

      Tämä maailma on myyty ja vain raha ja menestys ratkaisee.

      Valitettavasti.

      Poista
    5. Näinhän se valitettavasti näyttää menevän, että lahjakkain ja miksei röyhkein näyttelijä, menestyy. Me muut rumikset sitten jäädään syrjään.

      Poista