maanantai 14. elokuuta 2017

Pullopostia auttamisesta

Kuinka paljon voi toista auttaa? Olen paljon sitä miettinyt kun isälle joskus yritin saada kotisairaanhoitoa järjestettyä kun juodessa hänen jalkansa lakkaavat toimimasta ja sen vuoksi sitten isä istuu päiväkausia kuset ja paskat housuissaan. Ruokaa hän ei ole enää vuosiin syönyt, ainoastaan kaupan kiisseleitä nauttinut, koska niitä voi juoda…

Samoin yritin järjestää edunvalvontaa kun kaikki laskut menevät perinnän kautta kun ei niitä hoida. Kännissä ollessaan (eli 95% ajasta) hän ei erota tv:n kaukosäädintä puhelimesta...Ei mennyt läpi edunvalvonta kun hän kykeni olla selvä aina lääkärin ja sosiaalityöntekijän haastatteluissa. Aikaa kului vain muutama kuukausi kielteisen edunvalvontapäätöksen jälkeen kun tili oli tyhjä ja useita laskuja odottamassa veloitusta. Olin siis äidin sairastumisen aikaan laittanut kotivakuutuksen, sähkön ja veden menemään e-laskuna automaattisesti tililtä.

Isä on myynyt kuolinpesään kuuluvan auton omiin nimiinsä ja oletettavasti juonut rahat. Perunkirjoitustilaisuudessa sovittiin, että isä myy oman autonsa ja ottaa kuolinpesän auton käyttöönsä kun hän ajaa enää ehkä 1-2 tkm vuodessa. 

Äidiltä perimäni talonpuolikkaan ja oman puolikkaansa hän on luvannut perinnöksi siskolleen kun suuttui siitä, että katkaisin välit häneen. Viimeinen pisara oli kun äidin tuhkien sirotteluun hän tuli päissään invataksin avustuksella ja valitteli seurueelle miten vaikeata hänellä on ja yritti ns. varastaa show:n puhuen jatkuvasti päälle kun tuhkia sirotellessani luin itse kyhäämääni jäähyväisrunoa. Sen lisäksi vitsaili aika mauttomasti yhdelle seurueemme jäsenistä. Edellisenä päivänä kykeni olemaan selvä ja autolla olla liikkeellä kun oli perukirjatapaaminen. Tottakai sinne kykeni selvänä tulla kun siellä selvisi, että paljonko hän tulee saamaan rahaa...

Kyllähän tuo kirpaisi jättää toinen oman onnensa nojaan. kun vielä tuli alinomaan muistutuksia toisen olemassaolosta n. kerran kuukaudessa poliisilta tai sairaalasta tai naapurilta soiton muodossa, että milloin isä on löydetty kylmettyneenä lumihangesta auton viereltä tai milloin on jotain lääkkeitä ottanut liikaa tms. tai milloin on jättänyt saapumatta lääkärin vastaanotolle tai puhelimitse tavoiteltaessa ei ole ehtinyt juttelemaan kun äitini on juuri palannut töistä ja hänen kanssaan on jutut kesken. 

Aina se isä tuntui katkolta saavan vain uutta puhtia ja kropan ladattua taiteilijan elämää varten eli juomiseen. Tahti onkin ollut viimeiset viisi tai kymmenen vuotta niin, että n. 3-4 viikkoa enemmän tai vähemmin päissään ja 1-3 pv selvänä (tiedän kun muista ulkoa verkkopankin tunnukset niin vakoilen toisinaan tilitapahtumia, tilin avainlukukortti ei ole enää hallussani, niin en mitään siellä pysty tekemään).

Vielä kun tilillä oli perintörahoja niin isä oli ostanut uuden peräkärryn, moottorikelkan ja traktorikaivurin. Sitten ilmeisesti hämmentyi kun rahat olivat loppu ja oli käynyt konttorilta tilaamassa kolmen vuoden tulosteet tilitapahtumista 5€/kpl eli 180€ pelkkiin tulosteisiin, että näkee olenko kavaltanut sieltä rahaa...

Eli fiksuja ostoksia ja hyvin harkittua rahankäyttöä löytyy, muttei riittävän huolestuttavaa sosiaalitoimen puolesta…Niin kauan kun raha piipahtaa tilillä, eli kun säännöllinen sairaseläke sinne tulee ja vaikka kaikki menevät ulosoton kautta, ei sosiaalitoimella ole keinoja puuttua asiaan.

Nyttemmin kun isä tosiaan suuttui minulle tuosta kun uhkailin vieväni asian poliisille kun kuolinpesän omaisuutta möi. Hän katkaisi itse välinsä minuun, niin en enää ole kuullut mitään hänestä kun hän on laittanut siskonsa lähiomaiseksi viranomaisrekisteriin.

Se on itseasiassa ollut helpotus, etten ole senkään vertaa enää kuullut hänestä, eivätkä naapuritkaan enää ole soitelleet minulle mitään.

Paljon olen asioita miettinyt, mm. sitä; olenko tehnyt oikein katkaistessani välit ja jättänyt toisen nykyajan armoille. Hänhän ei omista tietokonetta, eikä sitä liioin osaisi käyttää. Vielä äidin ollessa hengissä, muistan kun keräsimme omenoita hiedän puistaan, jotta äiti pääsee tekemään hilloa niistä, niin talon sisältä kuului usein huutamista ja raivoamista kun TV:n kaukosäätimellä ei pystynytkään soittamaan saati, että puhelimella olisi kanavia voinut vaihtaa. 

Muistan kyllä ajan, jolloin pankeissa oli maksuautomaatteja, eli niitä pömpeleitä, joihin työnnettiin oma pankkikortti, näpyteltiin pin-koodi ja laitettiin lasku viivakoodin lukijaan ja painettiin ruudulta ”hyväksy”-nappia. Noihin aikoihin isä vielä vielä osasi tuollaista käyttää ja tietokoneajan tullessa, hän jätti kaiken äitini hoidettavaksi ja keskittyi itse vain juomaan rahojaan. Eräällä tavalla lohdutan siis itseäni, että itse isä on valinnut olla opettelematta asioita, jotta pärjäisi nykymaailmassa. 

Äiti teki myös sen virheen, että paikkaili noita isän kömmähdyksiä ts. järjettömiä ostoksia ja myyntejä. Äiti täten mahdollisti isän juomisen kun hän piti taloudesta niin hyvin huolta, ettei talous kaatunut ja koettu nälkää kun isä pisti tilin tyhjäksi. Mielestäni äidin olisi pitänyt kenties olla paikkaamatta tilannetta ja antaa meidän kärsiä nälkää ja isän jäädä ilman viinaa ja kenties pyytää naapureilta ruokaa niin ehkä hän olisi ymmärtänyt, etteivät heidän yhteenlasketut tulonsa riittäisikään hänen elämäntyyliinsä.

Pelkkää jossitteluahan tämä on, tiedä häntä vaikka joka kuukausi oltaisiin oltu ensimmäisen viikon jälkeen palkkapäivästä nälässä niin isän alkoholismi oli saattanut edetä jo siihen pisteeseen, ettei hän olisi asiaa ymmärtänyt saati siitä välittänyt. Sitä vain haluaisi toisaalta tietää, miten olisi käynyt, jos äiti ei olisi raha-asioita hoitanut taitavasti ja olisikin päästänyt perheemme kulissin tilanteeseen, jossa olisimme joutuneet myymään isän lelut ja autot ja muuttamaan pieneen kerrostaloon. Olisiko se havahduttanut isän?

Koskaan sitä en saa tietää, mutta joskus jokin puoli minusta ottaa vallan ja leikittelen vaihtoehtoisten todennäköisyyksien toteumisien kanssa. Joskus olen myös miettinyt, miten minun olisi käynyt jos äiti olisi eron ottanut jo varhaisessa vaiheessa kun isän juominen lähti hänen hallinnastaan? Toisaalta hukkaan heitettyä energiaa tällainen pohtiminen, mutta mitä muutakaan sitä voisi tehdä kuin yrittää ymmärtää, miksi toinen kaataa viinaa kurkustaan alas ja itse aiheuttaa itselleen alkoholismin, jossa perhe jää aina toissijalle?

Miettiessäni olen tullut siihen lopputulemaan, että toista voi auttaa vain tiettyyn pisteeseen saakka. Olen huomannut, että jos toinen on vajoamassa niin häntä voi auttaa vain määräajan, muutoin hän näkee omassa avuttomuudessaan keinon pitää sinua otteessaan, vetoamalla sympatiaan tms muuhun inhimilliseen piirteeseen. Se on alkoholistille aivan yksi keino monista hallita läheistään ja päästä toteuttamaan omaa elämäntehtävää, eli juomistaan.


Auttaa aina voi, kunhan muistaa aina pitää itsensä etusijalla. Jossain vaiheessa apu on katkaistava, jotta voi nähdä, haluaako alkoholisti edes itseään autettavan vai haluaako hän ainoastaan juomisensa mahdollistajan tukemaan hänen rakkainta elämäntehtäväänsä eli juomista.


13 kommenttia:

  1. Oon sun blogias seurannu jonkun aikaa. Itellä elämässä myös haasteita kasaantunut niin on kiva lukea miten purat omia juttujas.

    Itse olen sen oppinut että ketään ei voi auttaa jos ei apua halua ottaa vastaan. Olen siis itsekin lyönyt päätä seinään tässä mielessä. Mutta se väkisinkin auttamisen yritys kertoo mielestäni inhimillisyydestä ja hädästä. Se helpottaa kun ymmärtää että ei ole itse vastuussa tai syyllinen sen toisen toilailuihin. Mutta kipeetä se silti tekee.

    Jossain vaiheessa on oman jaksamisen kannalta viisasta laittaa välit kokonaan poikki ja ajatella että oma perhe on tärkeintä ja sitä on turha kuormittaa loputtomasti jonkun esim. narsistin takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että ainainen marinani elämän epäkohdista ei vielä ole saavuttanut kyllästymispistettä...

      Kantapään kautta sen olen itsekin saanut oppia. Niinkin läheisen kuin oman isän kohdalla sitä vain ei olisi halunnut luovuttaa. Kai se on vain sitä, että lapsi on leimaantunut vanheempaansa ja kokee&ajattelee olevansa yhtäaikaa velvoitettu pitämään huolta vanhenevista vanhemmistaan ja toisaalta samalla elättää toiveita saada kokea itsensä hyväksytyksi ja rakastetuksi oman vanhempansa taholta ja siksi venyy yli omien voimavarojen.

      Eniten ehkä omalla kohdalla risoo se, ettei kukaan/mikään taho ole puuttunut isän juomiseen riittävän ajoissa, jotta nykytilanne oltaisiin voitu välttää ennaltaehkäisevästi. Voi kunpa olisi olemassa aikakone tms. jotta voisi videoida tai näyttää äidin videoimat isän edesottamukset ja näyttää ne parikymppiselle versiolle itsestään.

      Voi johtua omista kokemuksista, miksi näkökantani on hyvin jyrkkä. Monesta suunnasta kehoitetaan ymmärtämään, että kyseessä on sairaus ja sen vuoksi käyttäytyy miten käyttäytyy, ettei ihminen siellä sairauden alla ole paha. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että itse aiheutettu sairaus ei välttämättä ymmärrystä kaipaa vaan armeijakuria.

      Jos menisin itkemään ja valittamaan hoitohenkilökunnalle&kanssaihmisille, että olen syyntakeekon niihin 40 kg ylimääräiseen vyötärörasvaan, koska sairastan metabolista oireyhtymää, niin minuthan naurettaisiin pihalle. Olen syönyt väärin ja liikaa, siksi olen lihava, en voi minkään sairauden taakse mennä piiloutumaan.

      Toki minulla ja isälläni on psyykkisiä ongelmia, jotka ovat johtaneet siihen, ettemme elä terveellisintä mahdollista elämää. Jyrkät näkemykseni toisinaan aiheuttavat närää kanssaihmisissä, olen aina sanonut, että molempien mielipiteet mahtuvat tähän maailmaan.

      Mielestäni on hyvin tärkeätä tarkastella asioita riittävän monipuolisesti. Meillä maassamme muutenkin hyysätään alkoholisteja aivan riittämiin. Koulukaverin vaimo on teho-osastolla töissä sairaanhoitajana ja osasi kertoa, että jos juopot ja kelmusilmänarkkarit saataisiin pois teholta, niin sinne jäisi enää 30% nykyisestä työkuormasta.

      Olet oikeassa siinä, että oma perhe on tärkein ja vuosien myötä olen tullut ymmärtäneeksi sen, ettei perheen tarvitse muodostua saman sukulinjan edustajista. Joillekin se oma suku voi olla pahin, koska monet käyttävät sitä oikeutuksena sikailuunsa, että heitä pitää vain sietää, koska ovat sukua.

      Poista
  2. Tuo kaikki kuullostaa niin koomiselta kun sitä lukee mutta eihän se sitä ole niille jotka ovat nuo tapahtumat joutuneet elämään ja kokemaan. Kuin jonkin mustan komedian käsikirjoitus.

    Olen joskus aiemminkin tänne kirjoittanut miten tutulta kuullostaa vaikkei isäni alkoholisti olekkaan. Meillä myös äiti oli se joka osti ruuat ja jolta pyysimme rahaa jos johonkin tarvitsimme. Vasta nyt tämän kirjoituksen myötä oivalsin että omaa isääni veikin osittain rahapelit (veikkauksen) joka varmaan on jonkinlainen riippuvuus sekin. Aina kun sai jostain vähän ylimääräistä (myi metsää tms. viimeksi meni 5-10 tuhatta euroa vuodessa kaikkeen täysin turhaan mm veikkauksiin) niin eli kuin rahaa olisi ollut vaikka kuinka. Mitään järkevää ei hankkinut eikä esim. korjaa taloa vaikka tarvetta olisikin. Kun rahat sitten loppuu ja joutuu pienellä eläkkeellään tulemaan toimeen niin alkaa muiden syyttely. Kuinka on aina hoitanut kaiken, muilla menee aina paremmin taloudellisesti ja milloin on sitten poliitikot syypäitä. Nyt kun on jo vanha niin näitä veikkaus-lappuja löytyy aina kasapäin talosta ja suurilla summilla on veikkannut per kuukausi.

    Meitä on monta sisarusta ja yrittää sotkeutua meidän väleihin haukumalla osaa porukasta ja kehumalla toista. Lasten osat haukuttuina ja kehuttuina vaan välillä vaihtuvat. Ulospäin toki kehuu kaikkia mutta perheen sisällä asia on toinen. Uskon että ehkä hän kokee jotenkin epäonnistuneensa elämässään kun ei ole hankkinut kunnon koulutusta toisin kuin veljensä jne. Kulissit ovat myös aina olleet tärkeitä. Oikeasti hänelle ei kerrota juuri mitään asioistamme koska tiedämme hänen juoruavan kaikki eteenpäin kylän ukoille. Tämäkin on osittain tuota kulissien ylläpitoa, hän kertoilee eteenpäin miten meillä menee vaikka kaikki yhteydenpito kulkee äitimme kautta. Tiedon murunen sieltä täältä riittää kuitenkin siihen ettei menetä kasvojaan tuttujensa kanssa.

    Itse olen ajatellut asian niin että jos ei vuosikymmenissä meno ole muuttunut niin turhaan pitäisin mitään yhteyttä. En näe ainoana syynä yhteydenpitoon verisukulaisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tämä oman elämän musta komedia toisinaan aiheuttanut hymähdyksen tai pari kun ei aina voi uskoa asioden menevän sitä rataa kuin ne ovat menneet.

      Paljon puhutaan taakkasiirtymästä, jossa vanhempien traumat siirtyvät lapsiin. Ne voivat tosin ilmetä erimuotoisina, mutta käyttäytymismalli voi olla identtinen; eli paetaan jotain. Alkoholistin lapsesta voi tulla työnarkomaani tai peliriippuvainen tai miksei molempia. Olenkin miettinyt, että millä tuollaisen sukupolvien ylitse kertautuvan traumaketjun saa oikein katkaistua, muutoin kuin olemalla hankkimatta jälkikasvua?

      Kaikessa hiljaisuudessa sotien perintö kalvaa meitä vielä tänäkin päivänä. Kurjinta tässä on se, että riippumatta oireesta (alkoholismi, peliaddiktio, työnarkomania yms) niin ulkopuoliset pitävät tätä aivan hyväksyttävänä:"Pena paiskii kovasti töitä, joten on ihan ok, että hän kännää viikonloput"- tyylisesti.

      Yhteiskuntamme äänetön hyväksyntä kaikelle tälle haitalliselle käyttäytymiselle vain lisää tulevien sukupolvien taakkaa ja heikentää heidän psyykkistä terveyttään. Sitä monikaan ei ole valmis tunnustamaan, että kovan työnteon vastapainoksi höyryjen päästely juopottelemalla, voisi jotenkin olla haitallista jälkikasvulle, joka joutuu sellaisessa kodissa elämään.

      Siinä ei oikeastaan ole vanhempi koskaan läsnä ja tarjoa turvaa lapsilleen, koska hänen ajatukset ovat joko työssä tai työstä palautumisessa tutun ryyppäysporukan kanssa.

      Poista
  3. Tässä nyt kieltämättä tulee mieleeni jonkinlaisia Star Wars -fiksaatioita Darth Vaderin ja Luken suhteesta. Miten tuollaisen ”hirviön” pojasta on voinut kasvaa sinunkaltainen fiksu ihminen? Olen siis serannut jo pidemmän aikaa hyvää blogiasi säännöllisesti ja odotan aina innolla uusia päivityksiäsi.

    Samalla myös pistää vakavasti miettimään omaanikin alkoholin käyttöä, joka ei missään nimessä ole ollut kohtuuden rajoissa vuosikausiin, ja sitä kautta myöskin läheisteni suhtautumista asiaan ja ihan itseenikin.

    Ei tuollaisessa tilanteessa ole mitään järkeä enää tuhlata omia ja perheen voimavarojaan siihen toisen auttamiseen, koska se toinen on jo niin syvälle hukkunut sinne ”pimeälle puolelle”.

    Empaattisuus on kuitenkin aivan luonnollinen reaktio ihmisessä ja varsinkin, kun kyse on jopa omasta isästä, mutta siinäkin avun antamisessa senkin avunsaajan tulisi tulla vastaan. Erityisesti kun puhutaan alkoholismista, niin se vaatii tältä autettavalta itseltäänkin vahvaa selkärankaa. Muuten ollaan helposti siinä tilanteessa, että auttaja muuttuu mahdollistajaksi.

    Vertauskuvallisesti voisin mainita esimerkiksi nämä kirkkojen tekemät ”laupeuden työt”, joissa kirkko jakaa ruoka-apua vähävaraisille, mutta sielläkin sitten moni alkoholisti hakee ruokansa ja käyttää rahansa alkoholiin. Eli juurikin mahdollistetaan se juominen.

    Kaikkea hyvää sinulle ja mukavaa syksyn odottamista. Aina pitää se pieni virne pitää namallaan, vaikka elämä vetelisi välillä turpaan. Vedellään takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noihin selkärankaan ja alkoholismin syihin itsekin juovana tahtoisin palata vielä keskustelemaan.

      Se viina muuttaa ihmistä ihan jo persoonana, kun on juomahistoriaa tarpeeksi takana ja sen juomisen lopettaminen ei ole aivan helppo juttu, vaikka juomarilla siihen niitä halujakin löytyisi.

      Tulee todella pahat vieroitusoireet ja ne eivät ole mitään normaalia krapulaa, kuin joillakin ns. ”kohtuukäyttäjillä”, että joillakin tuoremehuilla ja suihkussa käymisillä niistä pääsisi ylitse. Voi tulla todella pahaa unettomuutta ja pelkotilojakin. Sillä sitä sitten alkoholisti jatkaa juomistaan. Ei kestetä niitä olotiloja selvinpäin ja kierre on valmis.

      Ja sitten siihen alkoholismiin ei sillä tavalla ”synnytä” ja kukaan ei ole juoppo jo syntyessään. Siihen ”jamaan” ajaudutaan olosuhteiden siivittämänä.

      No varmasti kuulostaa aivan päivän selviltä asioilta, mutta moni terve ihminen ei sitä ymmärrä. Ja tällä ”terveydellä” nimenomaan viittaan siihen, että se alkoholismi on sairaus, riippuvaisuussairaus ja myöskin mielenterveydellinen ongelma. Monesti siellä juomisen takana on sellaisia päästä- ja elämäntilanteistakin johtuvia pahojankin ongelmia. Loppujen lopuksi se on kuitenkin riippuvuus, niinkuin tupakointikin.

      Täydelliseen raitistumiseen tarvitaan sellaista koko elämänasenteen muutosta ja myöskin sitä lujaa selkärankaa ja juurikin sitä omaa tahtoa.

      Kannattaa miettiä onko se oma elämä ”siistiä” istua paskat ja kuset housuissa?

      Poista
    2. Itse en osaa nähdä isää hirviönä, vaikka alkoholismin myötä en varmaan ole koskaan oppinut oikeaa isääni tuntemaan vaan aina olen saanut kohdata alkoholistin.

      En tiedä miten tuo persoonaa muuttaa, mutta itse kun join niin olin vielä hiljaisempi, mitä olen nyt ja "siviilissä" minut tuntevat tietävät kertoa, etten puhelias ole muutenkaan. Tosin juomisen tavoitteeni ei koskaan ollut olla seurallisempi ja menevämpi vaan halusin itselleni hiljaisuuden ja rauhan, siksi joinkin itseni tajuttomaksi mahdollisimman nopeasti.

      Olen kuullut, että vieroitusoireet voivat olla aika kovat. Tuohan vain kertoo siitä, että alkuperäiset ongelmat on pyritty sivuuttamaan turruttamalla itsensä päihteellä. Päihtyneenä mikään niistä ei ratkea vaan jäytävät sisuksissa alati kasvaen, siksi varmaan päihtyneenä oloa suosii ja pyrkii jatkamaan aina vain pidempään?

      Olosuhteet jos ajavat alkoholismiin, niin silloin on mietittävä, voiko niille olosuhteille tehdä mitään? Itse pyörin porukoissa, joista osa on nykyään vankilassa/kuollut/palvelutalossa kun on kaikilla mahdollisilla päihteillä vedetty aivot muusiksi. Siihen nähden olosuhteet ja kaveriporukka olisi voinut minutkin viedä vielä huonompaan jamaan missä olen nyt. Olenhan syrjäynyt yhteiskunnasta aika voimakkaasti, mutta vanha sanonta:"Asiat eivät ole koskaan niin huonosti, etteikö niitä päihteillä saisi huononnettua"-pitää mielestäni hyvin paikkansa.

      Käsittääkseni Sinclairin metodi, jossa naltreksonin avulla viedään se alkoholista saatava serotoniini ryöppy pois, eli alkoholin aiheuttama mielihyvä/ tarve pois niin pian sitä huomaa vieroittuvansa kun ei vanhat tavat enää tarjoakaan ratkaisua sen hetkisiin ongelmiin.

      https://www.youtube.com/watch?v=6EghiY_s2ts

      Poista
    3. ”Itse pyörin porukoissa, joista osa on nykyään vankilassa/kuollut/palvelutalossa kun on kaikilla mahdollisilla päihteillä vedetty aivot muusiksi.”

      Alkoholismista parantumiseen liittyen tuollaisesta ”paskaporukasta” pitäisi päästä hetimiten eroon.

      Tottakai ymmärrän senkin, että jos siellä on jo aivan sieltä lapsuudesta asti tuttuja ja jopa hyviäkin ystäviä, niin ei sitä niin vain pistetä välejä poikki.

      Ja ethän sinä alkoholisti olekaan, mutta ”seura tekee kaltaisekseen”.

      Poista
    4. Juu, monesta lähteestä luettua/kuultua, että nousuhumala tuo fiiliksen, kuin olisi palannut kotiin pitkältä matkalta. Se tukea ja turvaa tarjoava kaveripiiri voi tosiaan olla sellainen ympäristö, jossa tekee vain hallaa omalle terveydelleen, mutta monille se on ainut yhteisö, jonka kokevat omakseen.

      Poista
    5. Tästä on muistaakseni jotain tutkimuksiakin miten huumeidenkäyttäjät tarvitsevat sen "oman porukan". Jos piikitetään vaikka sairaalassa valvotuissa olosuhteissa niin se ei tuo samanlaista vaikutusta vaikka itse huume ja sen määrä olisi sama niin se ei tunnu samalta. Ehkä sama pätee alkoholiinkin. Yksin ei ole kiva juoda. Vaikka toki varmasti on poikkeuksiakin.

      Poista
    6. Samaa muistelisin itsekin. Vuoden tiedetoimittaja, Jani Kaaro on aiheesta kirjoittanut ja valvotuissa oloissa piikittänyt itseensä huumetta. Hän ei saanut siitä mitään kiksejä irti, vaan pikemminkin päinvastoin. Hänen vointi oli huono ja vastoin yleisiä harhaluuloja, hän ei jäänyt useamman päivän kestäneestä kokeesta huolimatta riippuvaiseksi. Jotenka edelleen on todettava, että jos päihteiden avulla pyrkii hoitamaan/pakenemaan jotain päänsisäisiä juttuja niin takuulla jää koukkuun.

      Olen kerran maistanut tupakkaa ja en saanut mitään siitä irti. Ihmettelen suuresti, että mikä saa ihmiset kiskomaan lannoitteen makua suuhunsa. Ainoa syy taitaa olla, että yritetään sopeutua johonkin ryhmään, sillä ihminenhän on laumaeläin ja kokee tarvitsevansa yhteisön johon kuulua, vaikka oman terveytensä kustannuksella. Introvertit & autismin kirjon omaavat kykenevät ehkä olemaan enemmän omissa oloissaan, mutta uskon heiltäkin löytyvän kaipuu omanlaistensa seuraan.

      Poista
  4. Anteeksi, että repesin parissa kohtaa, kirjoitat niin humoristisesti vakavistakin asioista. Itse alkoholisti-isän kynsissä kasvaneena osaan kuvitella noita tilanteita, niitä välillä meilläkin oli, puhelimet ja kaket sekaisin. Nauroin hyvin usein sille, kun oma isäni havahtui tuolilla sammumisestaan, ja alkoi polttamaan tupakkaa, jota hänellä ei ollut. Sormet vain harottamaan ja huulille, oli varmaan hyvää. Joskus heräsi kunnolla pienen tytön tirskahdukseen - yleensä ei.

    Mutta totta on, että ei voi auttaa enempää kuin itsestä hyvältä tuntuu. Joskus on vain paras antaa jonkun toisen välillä hoitaa ja itse ladata akkuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saat anteeksi! Repeily on sallittua, sillä en tiedä joutaisiko sitä ennenaikaiseen hautaan jos noita enää nauramatta pystyisi ajattelemaan.. Kotisairaanhoidossa opin, että on oikeastaan kaksi tapaa reagoida kurjuuteen, joko sitä pitää yllä rajoja ja nauraa kaikelle tai sitten siihen menee mukaan ja murtuu pala kerrallaan pois. Olen elänyt tuota yhden diivan showta niin kauan, etten taida enää itsekään kyetä vakavasti noita ajattelemaan.

      Poista