tiistai 10. lokakuuta 2017

Muna vai kana?

Hiljattain törmäsin keskusteluun siitä, miten isännöintialalla on jo vuosia ollut rekrytointivaikeuksia. Muutaman lauseen jälkeen se varsinainen ongelman ydin paljastui; ongelmia on ollut löytää ammattilaisia. Myös harjoittelijoiden taso on ollut luokattoman huonoa. Toisaalta en ole asiasta yllättynyt, onhan suurten ikäluokkien eläköitymistä seuraavaa työvoimapulaa huudeltu kohta jo vuosikymmenen ajan.

Tosiasiassa suuret ikäpolvet eläköityivät jo 2010-2012 ja mitään apua tuosta ei ollut nuorten työllistymiselle, pikemminkin päinvastoin. Vasta uutisoitiin siitä, miten alle 30-vuotiaiden työllisyys on laskenut ja yli 60-vuotiaiden kasvanut. Tämä kertoo karua kuvaa työelämästämme, varmuusvarat on vedetty niin tiukille, ettei kenelläkään ole mahdollisuuksia ottaa nuoria oppimaan työntekoa. Valmiiden ammattilaisten saamiseksi töihin, ei jää muuta vaihtoehtoa kuin pitää niitä hopeakettuja töissä mahdollisimman pitkään.

Ovat ammattilaisia, eivät tee virheitä, eivät vaadi perehdytystä, eivät ole poissa perhesyistä yms. Ovat kenties hieman kalliimpia kuin nuoret, mutta rautainen ammattitaito kompensoi kalliin hinnan, jolloin kokonaiskustannus jää alhaisemmaksi. Kukaan vain ei ole miettinyt, että mitä sitten kun väistämätön tulee eteen ja on näidenkin työn sankareiden aika astua syrjään ja tilalle tulee sekalainen poppoo 20-40 vuotiaita, joilla on ties kuinka monta ammattia, muttei yhtään työkokemusta.

Siinä on kenties peiliin katsomisen paikka työnantajilla. Silloin on mielestäni turha marista, ettei tekijöitä löydy kun kyse on siitä, ettei valmiita ammattilaisia löydy. ”Yrityksissä ei ole aikaa opettaa harjoittelijoita, on omatkin työt tehtävänä ja asiakas odottaa että keskitytään heihin eikä pedagogisiin puuhasteluihin”- tämä on suora lainaus ja se kertoo karulla tavalla siitä, ettei yritysmaailmassa enää katsota kvartaalia pidemmälle.

Sinänsä tuo on koomista, että isännöitsijän tehtäviin kuuluu suunnitella kiinteistön korjauksia viiden vuoden päähän nykyhetkestä. Kuitenkin isännöintialalla ei kuitenkaan katsota oman firman tulevaisuutta edes muutaman vuoden päähän ja tarjota nuorille mahdollisuutta päästä alalle. Muutenkin alalla on edessään kovat ajat, sillä työntekijöiden keski-ikä on tällä hetkellä 55 vuotta, mikä tarkoittaa sitä, että vanhaa porukkaa on töissä ja jos ei piakkoin alalle päästetä uusia tekijöitä oppimaan niin valtava määrä tietotaitoa katoaa eläkkeelle siirtyneiden mukana ja firmat ovat kaulaansa myöten liemessä kun siinä vaiheessa alkavat etsiä väkeä tekemään työt.

Itselläni oli tämä muna-kana ongelma käsillä jo 2003 kun insinööriksi valmistuin. Otin erilaisen strategian ja päätin hakeutua sellaisiin kesätöihin, joista maksettiin palkkaa, jotta voin kesän ja talven maksaa vuokraa&laskut ilman lainoja. Se tarkoitti luonnollisesti sitä, ettei minulla ole alani työkokemusta enempää kuin valmistumiseen vaadittava määrä. Tämän johdosta tie alalleni on poikki. Ei kokemusta, ei mahdollisuutta töihin.

Eräs ystäväni juuri kertoi saaneensa opintolainat maksettua. Kävimme koulut yhtäaikaa ja hän pääsi opiskelujen aikana alansa kesätöihin ja jo ennen valmistumista sai vakipaikan alaltaan. Mietin, että olisiko minullakin nyt 14:sta vuoden ura jo takana alallani, jos olisinkin ottanut opintolainaa ja hakeutunut kesäharjoitteluun alalleni ilmaiseksi? Vai olisiko tilanne sama kuin nyt, mutta opintolainat niskassa?

Niin, asiaan. Jonkinlainen murros työelämässä tulee tapahtumaan tulevina vuosikymmeninä ja pelkästään sen vuoksi, että nuorilla on erilainen asenne työntekoa kohtaan. Monikaan ei juuri tunnusta auktoriteettejä ja tämä tuo varmasti kitkaa monilla työpaikoilla. Työtä ylipäätään ei enää pidetä arvossa ja toisaalta, miksi pidettäisiinkään? Mitä turvaa tai jatkuvuutta työelämä enää tarjoaa nuorille? Pätkätöitä, nollatuntisopimuksia, sijaisuuksia tms. Murros on niin valtava, että vanhemmat ikäpolvet olisivat lakossa jos joutuisivat hyppäämään tämän päivän työelämään joka koostuu lukemattomista pätkistä.

Jokunen vuosikymmen taaksepäin saattoi hyvin olla takana 40:n vuoden ura. Satamassa oli eräs toimistosihteeri, kenellä tuli 40 vuotta täyteen kyseisessä firmassa ja hänellä oli vielä runsaasti aikaa eläkkeeseen. Hän tuli taloon 16-vuotiaana. Samoin minua telkkariin haastatellut toimittaja oli työskennellyt Ylellä 40 vuotta. 


Ajat ovat todella muuttuneet. Ystävälläni oli neljän vuoden aikana 11 määräaikaista työsopimusta kahden automerkin maahantuontiorganisaatiossa ja hän työskenteli asiantuntijana. Eräs yliopiston tutkija kertoi, että saadakseen kuukauden tehdä töitä, on käytettävä 2-3 kk rahoituksen hankkimiseen projektille. 

Joten mitä nuorilla on odotettavaa työelämältä? Heittopussina olemista ja hyväksymistä, ettei välttämättä koskaan ehdi olla töissä niin kauan, että saisi maksettua itselleen asunnon, sillä eihän pankit myönnä lainaa silpputyöläisille. 

Tästä voisi helposti huolestua, että asuntojen ja vuokrien hintojen nousun myötä ei mitättömästä takuueläkkeestä niitä maksella. Itse en huolestuisi, sillä näin stressaavan elämän myötä sitä tuskin elää niin vanhaksi, tai oikeastaan toivon ettei eläisi.


13 kommenttia:

  1. Onko isännöinti sellainen ala että sitä voi helposti jatkaa vielä virallisen eläkeiän jälkeen? Kovin fyysistä työtä se ei taida olla. Tiedätkö onko isännöitsijöinä yli seitsenkymppisiäkin? Tai aikovatko nyt eläkeikää lähestyvät jatkaa vielä eläkeiän jälkeen? Silloinhan tuota eläkepommia alallasi ei tule huonossa tapauksissa vielä vuosikymmeniin.

    Noin joka kolmas arvelee tekevänsä edes vähän töitä eläkkeellä. Jotenkin arvelisin että toimistotyöntekijät jatkavat mutta hitsaajat välttämättä ei. Toisaalta on arveltu että tulevaisuudessa suurin osa työntekijöistä ei jaksa edes viralliseen eläkeikään.
    https://yle.fi/uutiset/3-9847144

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tuota periaatteessa voi jatkaa niin kauan kuin järki juoksee ja jalat kantavat alla.

      En vain tiedä tosiaan, vaikka monilla aloilla voi jatkaa pitkään eläkeiän ylitse, niin antavatko sen ajan tehokkuusvaatimukset enää myöten pitää vanhaa (ja kovapalkkaista) osaajaa töissä, saati että tätä itseään enää kiinnostaisi jatkaa?

      Poista
  2. Koko ikänsä työelämässä olleella vanhemmalla sukupolvella on vielä vahva käsitys siitä, että riittää kunhan omaa vain alan tutkintopaperit (vaikka kuinka vanhat), niin työhön kyllä pääsee ja työnantaja viime kädessä opettaa työtehtävät. Kaikki muu on vain laiskuutta, selittelyä ja työn vieroksuntaa. En halua yleistää, mutta itse olen työttömänä törmännyt lähipiirissäni tällaiseen ajattelu- ja asennemaailmaan.

    Vasta minulle eräs pian eläköitymässä oleva vanhemman sukupolven edustaja suoranaisesti vittuili, että on se kumma kun edes siivoustyö ei minulle kelpaa. Minulla siis ei ole mitään siivoustyötä vastaan, mutta minulla ei ole kyseisen alan koulutusta tai kokemusta. Kolme muuta ammattia on kyllä opiskeltuna. Selasin sitten mielenkiinnosta työkkärin sivuilta paikkakuntani avoinna olevia siivoojan paikkoja. Lähes poikeuksetta jokaiseen vaadittiin juurikin alan koulutusta ja kokemusta sekä omaa autoakin. Lisäksi moni paikoista oli vieläpä osa-aikatyötä.

    Eli tuoreellakaan tutkinnolla ei oikeastaan tee yhtään mitään työllistymisen suhteen ilman alan työkokemusta ja sitäkin saisi mielellään olla jo vuosia takana. Työnantajat hakevat täsmäosaajia ja valmiita ammattilaisia ja jos koulutuksesi ja kokemuksesi eivät täysin vastaa työnantajan vaatimuksia, on hakemuksen lähettäminen monesti turhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhempi ikäpolvi yllättyisi tämän päivän siivoojan osaamisvaatimuksista. On tunnettava materiaalit ja myrkyt, aivan kuin pitää olla kaikennäköisiä kortteja suoritettuna niin ei siinä ihan riitä enää, että hengittää...

      Valitettavan usin törmää vanhemman polven vanhentuneisiin mielikuviin työmaailmasta.

      Poista
  3. Ei huolta huomisesta, tulemme perimään edeltävät sukupolvet ja näin vaurastumaan! Tätäkin olen kuullut sanottavan. Ainoa ongelma on jos ei suoraan ylenevässä polvessa ole mitään perittävää tai perintönä on omakotitalo syrjäseudulla eli käytännössä mitättömän arvoinen. Tai sukulaiset tekee testamentin hyväntekeväisyyskohteeseen.

    "Otin erilaisen strategian ja päätin hakeutua sellaisiin kesätöihin, joista maksettiin palkkaa,"
    Tämä on huvittavin kohta. Olet tehnyt juuri niinkuin neuvotaan eli kaikki työ kelpaa etkä ole nirsoillut ja jäänyt odottamaan oman alan töitä edes opiskelukesinä. Kaikki työ on arvokasta! Niinkuin tietysti oikeasti onkin mutta kuinkahan monelle on käynyt kuin sinulle? Ja oikeasti tuossa ei ole mitään huvittavaa.

    Miten muuten kävi siinä haastattelussa mistä vähän aikaa sitten kerroit ja joka oli omaa alaasi? Vai oletko jo kirjoittanut jo siitä ja minulta vain mennyt ohi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kaupungistumisen ja etenkin suurkaupunkeihin pakkautumisen myötä perinnöksi saatu asunto jossain muuttotappio paikkakunnalla voi tietää ensinnäkin jonkinmoista laskua perintöverojen muodossa.

      Melkoista remppalaskua, sillä asunto on todennäköisesti elinkaarensa siinä vaiheessa, että kaipaa perusteellista remonttia + että asunto on rakennettu merkittävåsti löyhempien säännöksien aikaan, joten siinä varmasti löytyy kalliita korjauskohteita kuten asbestisaneeraus, vesi- ja viemäröinti, sekä lämmitysjärjestelmän uusinta. Ulkovuori ja sisäpinnat, lisäeristys tms.

      Vaikka asunnon laittaisi kuntoon niin mitään takeita ei ole sille, että sen edes saisi myytyä. Siinä sitten on kallis ”kesämökki” omistuksessa ja maksat kiinteistöveroja ja ylläpitokuluja koko ajan.

      Varmaan vaihtoehdoksi jää muutttaa siihen asuntoon sinne hiipuvalle paikkakunnalle ja toivoa parasta.

      Ajattelin kirjoittaa siitä haastattelusta oman blogikirjoituksen, mutta se aihe pänni niin pahasti, että olen unohtanut koko asian.

      Kun lopulta kyllästyin odottamaan niin kysyin rekryn edistymista minua haastatelleelta henkilöltä. Ja kun hän ei viikkoon vastannut niin kirjoitin tulikiven katkuisen palautteen siitä, miten heidän lupaamansa ja markkinoimistansa arvoista ei juuri mikään toteudu. Osoitin sen toimitusjohtajalle ja kopiona linua haastatelleelle tyypille. Meni kymmenen minuuttia ja puhelimeni soi, jossa haastattelija pahoitteli tapahtunutta ja kertoi kokeneemman saaneen paikan...

      Jos välittäisin niin olisi harmittanut. Heiltä unohtui vain ilmoittaa minulle asiasta kun on kiiruksia kovasti. Tokaisin, että ehkä kannattaisi palkata lisää väkeä kun nykyisellä henkilöstöllä ette näemmä kykene töitä hoitamaan asiallisesti.

      Tämän möläytyksen jälkeen tuskin tuonne firmaan pääsen...

      Ottaa vain aivoon, ettei tänä päivänä ole jäljellä enää minkäänsortin käsitystä kunniasta ja ammattiylpeydestä. Hommat tehdään sinnepäin ja jos asiakas ei valita niin kaikki hyvin, voidaan tehdä sutta ja selkundaa kunnes joku valittaa.

      Ahkeruus ei kovintakaan onnea voita, ja lopussa ei kiitos seiso saati että rehellisyys maata perisi. Pitää vain valehdella niin paljon kuin kykenee ja puukottaa kaikiia selkään ja edetä kyynärpäätaktiikalla jos haluaa uralla edetä tai edes päästä uran alkuun.

      Poista
    2. No harmi kaikenkaikkiaan. Sekä lopputulos että tuollainen ilmoittamatta jättäminen.

      Poista
    3. No mutta täällä Suomessahan valitettavasti tuo vastailemattomuus on aivan normimeininkiä. Varsinkin jos et ole edes haastatteluun asti päässyt, mutta nythän kyseessä oli kuitenkin jopa aivan haastatteluun asti edennyt tapaus, niin kyllähän se hyviin tapoihin itsestäänselvästi kuuluisi pitää ehdokkaat ajan tasalla rekrytoinnin etenemisestä.

      Ihan asiasta ”möläytit” ja monella ei olisi ollut munaa sellaiseen, kun työnantajia pidetään suurin piirtein joinakin Jumalasta seuraavina ja heitä kohtaan pitäisi työttömien olla hattu kourassa kumartelemassa ja nöyristelemässä.

      Poista
    4. Itsekin toivoisi sitä selkärankaa ilmoittaa edes haastatteluissa käyneille. Sen toisaalta ymmärrän, että jos työpaikkaa hakee 200+ henkilöä niin helposti sitä jättäisi ilmoittamatta ja käyttäisi ajan johonkin hyödyllisempään, kuten vaikkapa kaffepaussiin...

      Poista
    5. Hakijoita on jokaiseen vähänkään järkevään työpaikkaan todella paljon.

      Kiire myös tuntuu kroonistuneen työpaikoille. Ainakin mitä olen burnoutin partaalla sinnitteleviltä työssäkäyviltä ystäviltäni saanut kuulla kuulumisia sieltä meille työttömille mystisestä työelämän sykkeestä. Hommia painetaan vajaalla miehistöllä juosten kusten ja sitten jälkeenpäin ne tehdään vielä kerran uudestaan, jotta virheet saadaan paikattua.

      Poista
    6. Aika samanmoisia kokemuksia itselläkin, sekä omakohtaisia että kavereilta kuultua. On se vain jännä, miten työtahdin ylittäessä tietyn pisteen, ei kuulemma isokaan palkka enää riitä motivoimaan tekemään töitä kovasti...

      ja yllättyneitä ovat:
      .
      .
      ja
      .

      :D

      Poista
    7. Tuostakin palkan motivoimisesta olen keskustellut hyvätuloisten työssäkäyvien ystävieni kanssa ja moni on sanonut, ettei se rahakaan enää sillä samalla tavalla kannusta, kun osalla on jopa jo lähes velattomat talot, autot, pelit ja vehkeet. Taloudellinen turva on myöskin kasvanut jo sen verran riittäväksi esim. sijoituksien muodossa, ettei välttämättä työttömyyskään olisi välittömästi heti mikään suuri katastrofi isoineen ansiosidonnaisineen.

      Siinä on sitten moni miettinyt, että mitä helvettiä minä täällä painan menemään tukka putkella mulkun pomon ikeessä ja ärsyttävien työkavereiden seurassa. YT-arpajaisiakin tietenkin on välillä pidetty ajan hengen mukaisesti ja siitäkös se työilmapiiri onkin vielä parantunut.

      Poista
  4. Ei nyt liity suoranaisesti blogikirjoituksesi aiheeseen, mutta työttömyyteen kylläkin:

    http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/tyoton-koki-te-toimiston-uhkaavan-paivarahan-katkaisulla-tekstiviestin-muotoilua-syyta-tarkentaa/773095/

    VastaaPoista