keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Miksi vaivautua

Miksi edes vaivautua? Kysyn itseltäni yhä vain uudestaan. Olen aiemminkin viitannut Einsteinin lausahdukseen, jossa vain idiootti toistaa samaa odottaen eri lopputulosta.

Miksi siis jaksan nähdä vaivaa kun lopputulos on jo tuhansia kertoja ollut tismalleen sama; en saanut sitä tai tätä työpaikkaa. Ehkä ajatteluani leimaa se, että koulussa tilastotieteen tunneilla opetettiin myös todennäköisyyksiä ja vaikka ne tapauksessani näyttävät erittäin huonoilta, kaikkien laskusääntöjen mukaan jossain vaiheessa minun tulisi saada töitä.

Ehkäpä tässä on syy siihen, miksi en pidä laskennosta. Luulisin, jotta jo nyt tilastolliset todennäköisyydet olisivat puolellani vaan ei. Edelleen saan sen saman tyhjän arvan.

En tiedä, hiipuu mielenkiinto kirjoittamiseenkin, enkä ole maalannut varmaan vuoteen. Vielä olen jaksanut ulkoilla ja syödä terveellisesti, vaikkakin jälkimmäisestä olen jo alkanut lipsumaan...

En ole varma, onko kyse syksyn pimeydestä, jonka vaikutukset kantavat vielä näin keväällä vai siitä, että koulun loppumisesta on kuutisen kuukautta ja jälleen kerran saan huomata, ettei siitäkään ollut mitään hyötyä. Aivan kuten appeni sanoi jo reilu vuosikymmen sitten vitsillään:"Mille alalle nyt valmistut työttömäksi?", osoittautuikin erittäin kaukonäköiseksi havainnoksi.

Ehkä minun on vain hyväksyttävä, etten ole yhteiskuntakelpoinen ja että minun vain mietittävä muunlainen ratkaisu olemassaoloni merkityksen löytämiseksi. 

Kovin paljoa niitä syitä ei oikein tahdo löytyä, nyt kun isännöitsijä kielti eläimien ruokkimisen, niin oravatkin ovat luotani kaikonneet. 

Kaipa tämä on sitä kuuluisaa turnajaisväsymystä, tai miksi lie nimitettäneen, mutta turhalta kaikki tuntuu tällä hetkellä ja en vain enää jaksa yrittää. 

Neljätoista vuotta, yhdeksän kuukautta ja kourallinen päiviä kun viimeeksi olen juonut itseni tajuttomaksi. Jostain syystä nyt kaipaan tuota autuaan tiedotonta olotilaa enemmän kuin koskaan.

18 kommenttia:

  1. Kuinka sattuikaan; minulla on juuri samankaltaisia mietteitä viimeisen/ viimeisimmän työhaastatteluni jälkeen! Olen jo kirjoittanut valmiiksi blogikirjoituksen otsikolla ”Miksi koskaan edes yritin mitään?”, jota en ole (ainakaan vielä) julkaissut. Eihän kenenkään itsetunto voi kestää jatkuvaa hylätyksi ja torjutuksi tulemista! Mikä pahinta, minulle muistuu tässä tilanteessa mieleen aiempia työnhaussa hylätyksi tulemisia, joita en ollut vuosikausiin edes muistanut. Tämä ei ole lainkaan hyvä juttu, mutta ei siihen juominenkaan auta. Minä kokeilin tuota nollaamista viimeksi joskus runsaat 10 vuotta saaden kaikkien aikojen kauheimman krapulan, enkä ole tehnyt sitä enää toista kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen luonnostellut tämän kirjoituksen jo syksyllä kun koulu loppui ja jälleen tuli yhdestä haastattelusta hylkäys. Kyllänän nuo psyyken päälle alkavat käymään, liki 3000 hylkäystä, eikä oikein enää koe näkevänsä valoa tunnelin päässä.

      Oma isä on mainio esimerkki ja muistutus siitä, mitä tapahtuu kun ongelmat päättää ratkaista tarttumalla pulloon, joten en ole sinne suuntaan pyrkimässä, vaikka mieli tekisi heittäytyä juopoksi.

      Poista
  2. Kiinnostaisi tietää, millä perusteella eläinten talviruokinta kiellettiin?

    Aikoinaan äidiltäni yritettiin kieltää lintujen talviruokinta (mukaan mahtui muutama orava, pari rusakkoa ja kylässä käyvä kissakin), mutta lopulta tuolle kiellolle ei löytynyt perusteita. Oikeastaan ruokinta ei edes tapahtunut rivitalon takapihalla vaan voimalinjojen alla eli alue ei kuulunut asunto-osakeyhtiön hallintaan.

    Muista hyvin kuinka äiti kertoi, mitä eläimiä takapihalla oli käynyt ja sen eläinten seuraamiseen liittyvän ilon. Itse asun kerrostalossa, jonka pohjakerroksen asukas ainakin aikaisempina vuosina ruokki lintuja ja kertoi lintujen seuraamisen tuottavan iloa elämään. Itse olen harkinnut ruokintapaikan perustamista jonnekin metsään, mutta olen luopunut ideasta, koska aloitettua ruokintaa pitää jatkaa koko talven ja ruokaa on syytä olla riittävästi, joten yksin kustannettuna rahat ei vaan riitä. Kokemusta löytyy yhdeltä talvelta ja tuolloin lintujen sekä oravien määrä vain kasvoi ennen kevättä ja rahaa kului aivan älyttömästi. Eikä niitä eläimiä voinut siellä metsän keskellä pitkään seurata kun alkoi varpaita palelemaan.

    Minulle on kertynyt työttömyyttä sen verran, että olisi ihan turha edes yrittää.

    Ymmärrän tuon tajuttomaksi juomisen, mutta kannattaa pitää mielessä, että kyseessä on lyhytaikainen ja helposti lisäongelmia tuova apu, joka voi pahimmillaan johtaa hurjaan syöksyyn vieläkin pahempaan tilanteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen vuoksi kun meille tuli rottaongelma.

      https://youtu.be/DBgBTuVENN4

      En ollut ainoa kuka ruokki eläimiä, tosin olin rakentanut sellaisen kannellisen ruokintamaatin ja oravat oppivat sen käytön, rotat ja linnut eivät. Tästä lähetin isännöitsijälle videomateriaaliakin (oli muuten aika huvittunut, kertoi luulleensa 20v aikana jo nähneensä kaiken, mutta insinöörin kun laskee vapaaksi niin mitä tahansa voi seurata...), mutta yhdenvertaisuusperiaatteen vuoksi ei voitu sallia poikkeusta.

      https://youtu.be/Do-c9yET53E

      Itseasiassa meilläkin oli ruokinta-automaatti kaupungin tontilla eli metsässä, vaikka olikin metrin päässä takapihastamme, isännöitsijä tähän totesi, että tarvittaessa ottaa sitten kaupungin terveystarkastajaan yhteyden jos katson olla noudattamatta ruokinnan lopetus-kehoitusta. Ei siinä oikein enää vaihtoehtoja sitten jää, pidän sääntöjen noudattamista tärkeänä.

      En edes ajatellut vieväni ruokintamaattia metsään, toki minulla on kiikarit, että olisi niin voinut tehdä ja sitten kiikaroida niitä, muttei se enää ole sama asia kun monesti kesällä luin kirjaa pihalla ja sitten tuli joku eläin siihen jalkoihin pyörimään vaatimaan ruokaa...

      https://youtu.be/EzIqGpnGpEE

      Oma isä on sen verran karmiva esimerkki juomisesta, joten jäänee itsellä pelkästään ajatuksen tasolle. Vanha sanonta pitänee paikkansa:"Asiat eivät koskaan ole niin huonosti, etteikö niitä saisi viinalla huononnettua".

      Poista
    2. Huh, joo nuo rotat on kyllä ihan hyvä syy kieltää ruokinta, vaikka hyvin tuo ruokintalaite näytti toimivan.

      Äitini luona kissoja kulki vapaana ja ehkä sen vuoksi rottaongelmaa ei pääsyt syntymään. Nykyaikana on tietyllä tavalla huolestuttavaa, että kissat eivät enää saa kulkea vapaana. Alunperinhän kissoja pidettiin juuri niiden saalistusvietin takia ja ennenvanhaan vilja-aittojen ovissa oli varta vasten kissojen kulkemista varten tehdyt aukot, jolloin kissa tavallaan huolehti ettei jyrsijät päässeet pitämään mitään syöntipippaloita aitoissa.

      Jokin aika sitten näin ohjelman, jossa kerrottiin muistaakseni USA:n rottaongelmista ja siellä kyseinen ongelma aiheutui lähinnä kadulle poisvientiä varten jätetyistä roskasäkeistä, jotka sisälsivät ravintoloiden ruokajätteitä. Siellä oli rottaongelman räjähdysmäisen kasvun takia ryhdytty pyydystämään rottia yöaikaan ja jossakin vaiheessa oli otettu kissa tai koira mukaan saalistamaan - ja nopea eläin oli tietenkin tehokkaampi rottien kiinniottaja kuin ihminen. Suomessahan jätteet ovat yleensä jäteastioissa, mutta täytyyhän täällä suomessakin olla muitakin ravintolähteitä jyrsijöille kuin ihmisten eläinten ruokkiminen.

      Poista
    3. Kissojen ei ole enää lain mukaan sallittua vaeltaa vapaana, sillä ne tekevät tarpeensa usein lapsien hiekkalaatikoille ja tätä kautta lapset voivat sairastua erilaisiin tauteihin.

      Ennenvanhaan tätä ongelmaa ei ollut, kun lapsilla ei ollut aikaa leikkiä kun piti joka aamu hiihtää 30 km tehtaaseen, ylämäkeen. Illalla piti sitten hiihtää samat 30 km pellolle, ylämäkeen ja viikonloppuisin piti vielä käydä sotimassa. Vähintään kerran kuukaudessa latokin paloi... noh vitsi!

      Ennen ei tosiaan hiekkalaatikoita tainnut olla, kun 60% työskenteli ruuan alkutuotannon parissa. Nykyisin enää n. 7% työväestä saa leipänsä ruuan alkutuotannosta ja väestö on pakkautunut kaupunkeihin.

      Maalla asuva ystäväni kertoi, että edelleenkin kissa on tehokkain jyrsijöiden hävityskeino. Kaupungeissa riittää ruokaa rotille, joten yleistyvät täälläkin ja kasvavat reilun kokoisiksi, että voi olla ettei kissatkaan uskalla niitä enää metsästää.

      Poista
  3. Kannattaa kuitenkin muistaa, että meillä ihmisillä on monesti tapana haikailla sellaista, jota meillä ei ole. Työssäkäyvät kadehtivat työttömien vapaa-aikaa ja työttömät vastaavasti työssäkäyvien parempaa taloudellista ja yhteiskunnallista asemaa jne.

    Työelämäkään ei nykyisin ole mikään mukava paikka jatkuvan kiireen, yt-neuvotteluiden ja näiden tuoman stressin vuoksi. Yleensä myös jokaiselta työpaikalta löytyy ainakin se yksi vaikea henkilö, joka pahimmillaan pilaa koko työpaikan ilmapiirin.

    Pätkätyöläisenä olen joutunut monet kerrat sopeutumaan uuteen työyhteisöön ja uusi työntekijähän on aina helppo kohde stressaantuneille vakituisille, kun he kokevat tarvetta pätemiselle tai henkisen kuonansa dumppaamiselle.

    Työttömyydestäkin voi nauttia, kun siihen asennoituu oikealla tavalla, mutta se on kieltämättä vaikeaa jos tiedossa ei ole mitään lähiaikoina alkavaa uutta työtä ja jatkuvasti saa työnantajilta sen kieltävän vastauksen.

    Nykyisessä yhteiskunnassamme työ ja sen tekeminen korostuvat ja määrittävät meitä ihmisinä aivan liikaa. Pidämme jopa itse itseämme jotenkin huonompina jos emme ole itsestämme riippumattomasta syystä taikka toisesta saaneet palkkatyötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan se olla meihin sisäänrakennettu ominaisuus, haikailla sen perään mitä emme omaa. Se toiminee liikkeelle sysäävänä voimana kohti kehittymistä?

      Työelämän vaatimukset ja vauhti ovat kasvaneet huimasti, mistä oheinen video antaa hyvän kuvan:

      https://dms.licdn.com/playback/C4E05AQFeZwc-iQODdw/91c2a2b40e964dc1bf69ea8949c2a9da/feedshare-mp4_500/1479932728445-v0ch3x?e=1520067600&v=alpha&t=maznzadso4Z657fQCy8oBkNFB_8PysGQZ7BuQjrprps

      Poista
  4. Sääli jos olet lopettanut maalaamisesi, sillä ne maisemateoksesi olivat hienoja!

    Nykyisinhän ainakin omasta mielestäni tunnutaan tehtävän aika tavalla sellaista tekotaiteellista paskaa, joka on lähinnä suunnattu toisille taiteilijoille, eikä niinkään tavallisille matti ja maija meikäläisille, jotka eivät saa irti minkäänlaista liikahdusta siitä nykytaiteesta.

    Itse taidemaalaamista harrastavana olen nyt paljon hillunut meren jään läheisyydessä työni puolesta ja sitä kautta on tullut muutamia uusia maalausideoita. Jotain pelkistettyä ja abstraktia minimalismia, mutta kuitenkin silti sellaisella esittävällä ja realistisella otteella olisi tarkoitus sutia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En sanoisi lopettaneeni maalausta, se on vain tauolla odottamassa inspiroitumista. En tiedä onko se lisääntyvä valon määrä vai mikä kun kevään myötä sitä tuntee luisuvansa takaisin synkkyyteen. Ennenvanhaan kevät meinasi aina vanhan loppua ja taukoa kaikesta ja samalla hetkeksi myös uuden alkua, samoin kuin syksy. Koulutie on vienyt niin monta vuotta elämästä, että vuoden vaihtuminen ei oikeastaan tunnu miltään kun on tottunut siihen rytmiin, että keväällä päättyy koulu ja alkavat kesätyöt ja syksyllä päättyvät työt ja alkaa jälleen koulu.

      Nyt arki on yhtä ja saman toistoa: haet paikkoja, vastaanotat hylkäyskirjeitä...

      Poista
    2. Niin, keväthän on joulun tavoin itsemurhapiikkien kulta-aikaa. Maa herää, mutta mieli ei.

      Jouluisin taas vastaavasti perinteisesti keräännytään läheisien kanssa ja jos niitä ei oikein ole, mieli synkistyy ja tulee sellainen kaiho sinne hyviin menneisiin.

      Työttömänä tuo kaikki on erityisen vaikeaa, kun ei ole sitä työtä rytmittämässä elämää arkipyhineen ja viikonloppuineen. Kaikki on vain sellaista yhtä helvetin samaa ”puuroa”.

      No työssäkäyvähän nyt tässä heti mölähtäisi, että hän ainakin tekee lomallaan sitä sun tätä, mutta kun se ”loma” saatana jatkuu ja jatkuu vaan!

      Täällä on helppoa huudella, että tee sitä ja tätä, maalaa ja kirjoita, mutta kun on sellainen arvottomuuden tunne ja sitä myoten paha masentunut olotila, niin siitä on todella vaikeaa nousta!

      Ymmärrän aivan täysin olotilasi, mutta et ole yksin ajatuksiesi kanssa. Kyllä täällä on meitä muitakin!

      Poista
    3. Ja toisilla tulee kaiho siitä, kun kuulee millaisia nuo pyhät olisivat voineet olla perheen kesken...Valitettavan monet kasvavat lasisen lapsuuden ja heidän käsityksensä normaalista poikkeaa hyvin paljon siitä, mitä yleensä pidetään normaalina.

      Kuulun facebookissa sellaiseen vertaistukiryhmään, jossa eräs lasisen lapsuuden elänyt kysyi, että: "onko normaalia alkoholinkäyttöä kun puoliso tissuttelee alkoholia joka päivä? Hän ei selkeään humalaan siitä käänny, ole väkivaltainen tai aggressiivinen, muttei ole ajokunnossakaan." - Tuohon mielestäni kiteytyy se ero, miten normaalit osaavat oitis sanoa, että päivittäinen alkoholinkäyttö viittaa vahvasti ongelmaan, vaikkei määrä ole suuri, niin riskit ovat läsnä, että piakkoin määrät voivat kasvaa.

      Siinä olet kyllä aivan oikeassa, että miten työläiset eivät osaa nähdä työttömyyttä kuormittavana. Kuten siinä ja monessa muussa asiassa, ihmiset tarkastelevat asiaa ainoastaan omasta lähtökohdastaan käsin. Tottahan toki työtätekevä haluaisi pitää 1-6kk sapattivapaan ja se tuntuisi mahtavalta, ihan yhtälailla työtön haluaisi viettää vastaavan sapattivapaan työtä tekemällä. Olenkin ryhtynyt rinnastamaan työttömyyttä työntekoon kun ystäväni aina välillä erehtyvät ihannoimaan joutenoloa ääneen. Olen usein kysynyt, että kauanko jaksavat olla tekemättä mitään, muttei siitä ole ollut hyötyä, sillä heillä on velvoitteita: puoliso, asuntolaina, työpaikka, lapsia, joten eivät oikeastaan koskaan voi olla niin kauan jouten, että kyllästyisivät.

      Siksi olenkin kysynyt, että miten pitkään jaksaisit tehdä 16h työpäiviä? Sillä työnhaku on työttömän työtä ja sitä periaatteessa tekee koko kun olet valveilla. Et ehkä fyysisesti, mutta ajatuksissasi mietit, mitä voisitkaan tehdä toisin, jotta kelpaisit. Silloin on ehkä hieman raottunut verho ymmärryksen tieltä kun tajuavat, että se on tosiaan sitä yhtä ja samaa päivästä toiseen, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen, eikä pelkkä hengähdystauko vaan pysyvä olotila johon herätään joka aamu.

      En hetkeäkään ole epäillyt, että asian ja ajatuksieni kanssa painisin yksin, sillä tilastointitavoista riippumatta, meitä on paljon.

      Poista
  5. Kun sanot: "vain idiootti toistaa samaa odottaen eri lopputulosta", se sisältänee ajatuksen, että tiedät, mikä työnhaussasi mättää? Mikä siinä mättää?

    Avoimia työpaikkoja on Suomessa aikamoinen määrä, Varsinais-Suomen TE-palveluiden netti-ilmoituksissakin yli 2000.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan tekstiä lukemalla sain sellaisen mielikuvan, että on kyse työpaikkojen hakemisesta eli miksi toistavasti hakee työpaikkoja kun ei kuitenkaan tule valituksi.

      Poista
    2. Avoimien työpaikkojen määrä on yhdentekevää jos työnhaussasi jatkuvasti tulet torjutuksi työnantajien toimesta. Tähän torjumiseen yleensä riittää syyksi jo pelkkä hakijan itsestään johtumatonkin pitkittynyt työttömyys, sillä työnantajat suhtautuvat erittäin nyrpeästi työttömiin työnhakijoihin.

      Kärjistetysti ilmaistuna sinulla täytyy olla työpaikka, jotta voit saada työpaikan.

      Poista
    3. Muistan lukeeni, että 4/5:stä työpaikasta menee työpaikan vaihtajalle, joten työttömyys itsessään on rekrytoijalle kammotus.

      Poista
  6. Tässäpä aamutuimaan tuli tuumailtua asioita ja jotenkin tuntuu siltä, ettei tästä Suomen tilanteesta enää ole nousua näkyvissä sinne 80-luvun kultaisiin vuosiin työllistymisnäkymien valossa.

    Työttömyys on monella lopullinen elämäntilanne, joskin välillä voi tulla joitakin palkkatuettuja töitä, mutta nekin aina loppuvat kuin seinään samalla kun se tukikin loppuu. Eli nekin ovat tavallaan vain sellaista ns. ”tekohengitystä”.

    Uudelleen kouluttautuminenkaan ei auta, koska vastavalmistuneena ilman alan oikeaa palkallista työkokemusta olet roskaa työnantajien silmissä. Nämähän nykyiset aikuisten työllistymiskoulutukset ja kurssithan aivan poikkeuksetta sisältävät palkatonta työharjoittelua lähes 99 % ja niitä harjoittelujahan ei voi edes merkata oikeaksi työkokemukseksi ansioluetteloon, vaikka olisit tehnytkin aivan oikeaa alasi työtä kuukausikaupalla ilman enää sellaista ”harjoittelua”.

    Työnhaku onkin nykyisin juurikin sitä ”lottoamista” ja pahimmillaan sitä ”pään hakkaamista seinään”. Silloin on aivan ymmärrettävää ja jopa fiksuakin puhua ja ajatella luovuttamisesta. Miksi tuhlata elämäänsä sellaiseen turhuuteen ja aina pettyä ja rikkoa mielensä, kun sen kaiken tarmon ja energian voisi suunnata johonkin muuhun kehittävämpään asiaan?

    Meidän identiteettimme on vain niin vahvasti rakennettu sen työn ympärille ja suoraan sanoen ajatellaan, että et ole mitään jos et käy palkkatyössä. Olet luuseri ja juuri minun verovaroilla velttoileva pummi! Silti sitä vapaa-aikaa kaivataan ja kadehditaan.

    Työelämässä voidaan pahoin ja vielä pahemmin sitä voidaan siellä työttömyydessä! Tarvittaisiin nyt sitä vanhaa ”Talvisodan henkeä” ja yhteen puhaltamista. Syliin ottamista, halaamista ja kysymystä, että ”mitä sinulle kuuluu?”.

    Tulipa nyt melkoinen aamuinen tilitys ja ajatuksien vyöry, mutta näin minä mietin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku on aivan tulessa heti aamusta...

      Tässä muuten mielenkiintoinen kirjoitus työn historiasta:

      https://antroblogi.fi/2018/03/tyo-ihmissielun-kirouksena/

      Poista