lauantai 31. maaliskuuta 2018

Kilpailuyhteiskunta

Tästä olen jo aiemminkin nurissut kun elämme yhteiskunnassa, jossa vain tietynlaisena olet hyväksytty. Menestymisen pakko tosiaan ajaa käyttämään kulloinkin saatavilla olevia keinoja ja siinä sivussa helposti hukkaa myös itsensä. Onko menestyminen itsessään kaiken tämän tarkoitus vai onko se vain meille median välityksellä luotu harha?

Kukaan meistä tuskin tietää elämän tarkoitusta ja kukaan ei saa valmista käsikirjoitusta elämälleen. Sattuman oikut sanelevat pakosti sen, että eri ihmisillä on eri lähtökohdat ja erilaisia tapahtumia matkansa varrella. Mitä voimakkaampi signaali saadaan kotona tai koulussa tai mediassa siitä, millainen sinun kuuluisi olla, sitä suuremmat mahdollisuudet on joutua hukatuksi.

Tarkoitan siis sitä tunnetta, jonka meistä valtaosa kokee jossain vaiheessa elämäänsä. Se hetki voi koittaa varhain tai myöhään. Hetki osuu kohdalle ja sitä pysähtyy miettimään;”Elänkö näköistäni elämää?”. Äidilleni tuo hetki sattui vähän päälle 50-vuotiaana. Hän kesken jonkin lauseen tokaisi minulle:”Tässäkö se elämä on?”. ”Käyt koulut, teet töitä enemmän kuin tarpeeksi saadaksesi asunnon, auton ja pihan jota hoitaa. Yhtä työleiriä molemmat, sekä vapaa-aika että työ”.

Toki äitini oli tuolloin jo väsähtynyt, hän oli ”vanhoilla päivillään” joutunut koulun penkille kun hänen työhönsä vaadittiin sosiaalialan ammattitutkinto. Enää ei uusien lakien mukaan riittänyt 20+ vuoden työkokemus. Hoivatyötä hän jatkoi kotona, missä alkoholisoitunut mies tarvitsi yhä vain enemmän apua ja se lopulta väsytti äidin.

Olen itse ajatellut elämän olevan vain puhtaasti sattumanvarainen oikku universaalissa järjestyksettömyydessä. On vain ihmisen perustarve saada selittää asioita itselleen mieluisalla tavalla ja löytää merkitystä asioista, joissa ei välttämättä ole minkäänlaista merkitystä. Sama ilmiö toistuu hieman eri tavalla kun erilaisista kuvioista löydämme kasvojen kuvia, kuten vaikka jostain kivestä, kannosta tms.

Meidän epätoivoinen tarve saada selittää elämää pyrkii ohjaamaan ajatuksia sivuun kuolevaisuudesta. Siitä tosiasiasta, ettei meistä monikaan jätä nimeään historian kirjoihin. Haluamme olla tärkeitä, haluamme että meidät on huomioitu. Sillä liskoaivomme ymmärtävät, että jos olemme yhteisössä missä emme ole toivottuja, se tarkoittaa kuolemaa. Alkukantaiset vaistomme ohjaavat meitä selviytymään.

Nykypäivänä selviytyminen tarkoittaa, että koulussa ja töissä on menestyttävä. Se on meidän mammutti, joka meidän on voitettava saadaksemme syötävää. Räjähdysmäinen väestönkasvo ja itseämme helpottomaan luomamme automaatio taas on kääntynyt meitä vastaan siinä, ettei meistä monenkaan työpanos ole enää tarpeellinen. Siksi kilpailu kovenee alati ja saa meidät yrittämään kaikin keinoin tavoitella toisinaan mahdottomuuksia. Käyttämämme huijauskeinot tulevat lopulta kääntymään meitä itseämme vastaan, aivan kuin elämää helpottava automaatio. Dopingilla saamme kenties huijattua muita ja saamme pientä etua kilpailussa menestyksestä, mutta eikö tuossa lopulta suurin itsepetos liene siinä, että tavoittelemme jotain, mitä itse emme välttämättä ole edes halunneet?

https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000005487337.html?ref=rss

Meitä riivaava menestymisen pakko on johtanut aivojen dopingiin – ongelma koskettaa Suomessa jo peruskoululaisia

Pelkät vitamiinipillerit eivät enää riitä, nyt älyä parannetaan reseptilääkkeillä. Hätäpäisimmät kajoavat jopa aivokemiaan, kirjoittaa Pippa Laukka.

Pippa Laukka

Julkaistu: 13.12. 7:00

KAUTTA aikojen ihmiset ovat halunneet olla toisiaan parempia, rehdisti tai keinoja kaihtamatta.

Siksi ihmiskunta kehitti dopingaineet, jotka muuttavat kehoa terveyden kustannuksella. Dopingaineet yksinkertaistavat ihmisen koneeksi, vaikka kahta täysin samalla tavalla toimivaa elimistöä ei olekaan.

SUORITUSKYKYÄ parantavien aineiden käyttö siirtyi kilpaurheilusta myös kuntourheiluun. Kuntodopingin avulla moni unelmoi saavansa lihaksikkaan pikavoiton sen sijaan, että treenaisi, lepäisi ja söisi terveellisesti. Se on vaarallista peliä, sillä lääkeaineiden sivuvaikutuksia voi vain arvailla.

Seuraavaksi alkoivat houkuttaa paremmat hoksottimet. Pelkät vitamiinipillerit eivät enää riitä, nyt älyä parannetaan reseptilääkkeillä. Hätäpäisimmät kajoavat jopa aivokemiaan.

Kovan kilpailun yhteiskunnissa unelmien saavuttaminen vaatii lujasti työtä. Menestymispakko on johtanut aivojen dopingiin.

AIVODOPINGILLA tarkoitetaan älylääkkeitä, joilla parannetaan aivojen suorituskykyä, erityisesti mieleenpainamista, keskittymiskykyä ja lyhytaikaista muistia. Aivodopingaineita ovat muun muassa adhd-lääkkeet, jotka ovat tarkoitettu tarkkaavuus- ja yliaktiivisuushäiriöiden hoitoon. Myös osa piristeistä, kuten kofeiinipillerit, luokitellaan aivodopingiksi.

Voikin hyvällä syyllä pohtia, miksi kahvia ja energiajuomia myydään ilman isompaa haloota, vaikka pillerimuotoisena niistä puhuttaisiin dopingaineina.

AIVODOPINGIN haittoja ei ole pitkään tutkittu, mutta muutamia tutkimuksia on olemassa. Niissä aivodopingin on todettu aiheuttaneen mielialan heittelyä, ahdistuneisuutta, unettomuutta ja sydämen toimintahäiriöitä.

Yksinomaan Saksassa noin kaksi miljoonaa opiskelijaa on kokeillut aivodopingia. Tutkimuksessa todettiin joka viidennen saksalaisopiskelijan käyttävän aivojen suorituskykyä parantavia aineita. Yhdysvalloissa on ilmeisen tavallista, että pääsykokeisiin valmistautuva hakee lääkäriltä pänttäämistä parantavaa lääkettä.

Suomessakin aivodoping koskettaa jopa peruskoululaisia. Eräs opettaja kertoi, miten yläasteikäiset tienasivat karkkirahoja välittämällä adhd-lääkkeitään kavereilleen.

AIVODOPING muistuttaa ilmiönä tupakointia silloin, kun tupakoinnin haitoista ei vielä tiedetty. Monen lapsiperheen kotona röyhyteltiin vielä 1970-luvulla. Kuinka moni oli tuolloin huolissaan passiivisesta tupakoinnista?

Kannan huolta paljon puhetta herättäneestä korkeakoulujen pääsykoeuudistuksesta. Johtaako se koulunkäyntimalliin, jossa lapsuus haudataan liian varhain suorittamisen alle? Tapahtuuko niin, että jossain ysiluokan loppupaniikissa tai kirjoitusten alla koululainen hakee apua dopingista?

Samalla vanhemmille ja muulle yhteiskunnalla tulee paineita lääkitä myöhemmin kypsyvät tytöt ja pojat ”oikeanlaisiksi”. Silloin ei ole tilaa odottaa luonnollista kehitystä.

Millaisen viestin tämä käytös antaa lapsille ja nuorille?

JOS syntyy mielikuva, että ”kaikki muutkin käyttävät”, nekin, jotka eivät mitään lääkitystä tarvitse, saattavat lähteä mukaan. He haluavat varmistaa olevansa samalla viivalla.

Aivodopingille on vaikea sanoa ei, koska aivojen käyttö kuuluu kaikille. Kuntodopingissa voi sentään aina todeta, että lihasten kasvatus ei vain ole minun juttuni.



18 kommenttia:

  1. ”Äidilleni tuo hetki sattui vähän päälle 50-vuotiaana.”

    Mitä olen huomannut työelämässä, niin naiset ovat pahimmillaan juurikin siinä reilun viidenkympin iässä. Voi olla vaihdevuosioireita, jotka ovat periaatteessa kuin käänteinen murrosikä ja oman vanhentumisen ja kauneuden kuihtumisen aiheuttamia mielipahoja. Miehillä vastaavasti näitä paineita ei ole ja sellainen harmaantuminen vain tuo mieheen lisää charmia.

    Varmaan minut nyt tässä teilataan kamalaksi sovinistiksi ja naisvihaajaksi, mutta kirjoitan ihan puhtaasti omista kokemuksistani, jotka eivät välttämättä ole se koko totuus. Nuoret naiset vaan ovat olleet paljon mukavampia työkavereita näin keski-ikäisestä miesvinkkelistä koettuna.

    Miesten kesken ei ole ollut ikinä mitään vaikeuksia tai selkään puukotteluja, vaan ongelmat ollaan heti puhuttu ja selvitetty huumoria unohtamatta.

    ”Nainen on naiselle susi” -sanonta valitettavasti monesti pitää paikkansa, kuin myös sekin, että ”pojat ovat aina poikia” ja me miehet kyllä osataan olla välillä tosi lapsellisia.

    VastaaPoista
  2. Voi myös olla, että tuon ikäisenä nainen saa tarpeekseen kaikesta. Tuolloin voi havahtua siihen, ettei elämä olekaan mennyt kuten nuorena suunnitteli/toivoi. Tiedä häntä, itse olen tullut toimeen kaikenikäisten naisten kanssa, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Joskus kemiat eivät vain kohtaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komppi tälle! Näin se todellakin on. Moni nainen on keski-iässä saanut tarpeekseen. Yhteiskunta syöttää meille syntymästä lähtien monenlaista pajunköyttä, jonka uskomme, kun paremmasta emme tiedä. Keski-iässä sitten viimeistään usein huomaa, mistä lähtökohdista niitä päätöksiä ja ratkaisuja on omassa elämässään tehnyt ja usein sitä huomaa, että ei itsestään käsin lainkaan. Keski-ikäinen nainen ei enää ole niin miellyttämishaluinen kuin nuoremmat sisarensa. Prioriteetit vaihtuvat, kun ikää tulee.

      Poista
    2. Sitä vain toivoisi, että minäkuva rakentuisi jo teini-iässä sellaiseksi, ettei uskoisi muiden syöttämiä valheita siitä, minkälaisen elämänpolun naisen kuuluisi kulkea. Parempi kuitenkin, että havahtuminen tapahtuu edes jossain vaiheessa.

      Poista
    3. Tässä ei taida olla oikotietä. Vain vuodet tekevät tehtävänsä =). Näyttää tuo seuraava sukupolvi rähmivän ihan samalla tavalla kujalla kuin vanhempansa. No, oppia ikä kaikki =).

      Poista
  3. ”Nuoret naiset vaan ovat olleet paljon mukavampia työkavereita näin keski-ikäisestä miesvinkkelistä koettuna. ”

    Voin kertoa sinulle sen nuoren naisen näkövinkkelistä koettuna millaista se keski-ikäisten miesten ”mukava” työkaveruus tuntuu. Kun on sukupuolestaan johtuen joutunut tyytymään pätkätöihin, on töiden jatko koko ajan katkolla. Siinä ei auta kuin olla mukava työkaveri kaikille, myös niille keski-ikäisille, kaljupäisille, rapakuntoisille möhömahasedille. Naurahtaa kohteliaasti typerille vitseille ja olla normaalin kohtelias ja ystävällinen. Miesten uralla ei perheenperustaminen tai sen uhka muodostu missään elämänvaiheessa esteeksi tai edes hidasteeksi, eikä heille kerry kokemuksia vastaavasta.

    ”Miehillä vastaavasti näitä paineita ei ole ja sellainen harmaantuminen vain tuo mieheen lisää charmia.”

    Toiveajattelua! Keskiverto keski-ikäinen mies kuvittelee peilin edessä sivuhiuksia kaljun peitoksi sivellessään näyttävänsä nuorelta Mel Gibsonilta. Vaikka vuosikymmenten kaljoittelu kiristää paidannappeja, nämä sankarit kuvittelevat olevansa komeita, ja tulkitsevat nuoren naiskollegan normaalin korrektin käytöksen ”piiloihastumiseksi”, tai ainakin selkeäksi viestiksi siitä että tsäänssejä olisi….

    Ne viisikymppiset isot tytöt ovat meille onneksi jo kertoneet, ketkä ovat talon pahimpia törkysuita ja käpälöijiä, ja osaamme teitä varoa.

    Kyllä koulutetuilla, sporttisilla nuorilla naisilla riittää vientiä oman ikäistensä keskuudessa. Kunhan vain nuo itserakkaat sedät ymmärtäisivät elämän realiteetit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvelinkin kommenttini menevän herkästi tunteisiin joillekin naispuolisille lukijoille. Kirjoitin kuitenkin puhtaasti vain omista kokemuksistani, ja harmi että olet itse joutunut kokemaan keski-ikäiset miehet työelämässäsi kertomallasi tavalla, joskin tuo Mel Gibson -kohta mielikuvineen herätti hilpeää virnettä naamalleni.

      Poista
  4. Näin keski-ikäisenä naisena ikäisiäni miehiä katsellessani, näen kyllä paljon enemmän itsestään huolta pitäviä, ikäisiäni naisia kuin miehiä. Miehen charmikas ikääntyminen on vain satua, johon miehet haluavat itse uskoa ja jota naisetkin sinnikkäästi pitävät yllä =). Kyllä ne aika väsyneitä pappoja ovat monetkin, niin fyysisesti kuin henkisesti. Kuvasi miessukupuolesta on kyllä todella ruusuinen =D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tehnyt saman havainnon, ikäänkuin miehet väsähtäisivät mitä tulee itsestään huolta pitämiseen. Kuitenkin he kuvittelevat edelleen olevansa niitä parikymppisiä, treenattuja alfauroksia...

      Itsellänikin armeija katkaisi kuntosalitreenaamisen ja korkeakouluopinnot kun alkoivat, yritin tosissani jatkaa, mutta johtuen vajavaisesta henkisestä kapasiteetistani, jouduin tekemään tavanomaista enemmän töitä etätehtävien parissa niin aivan huomaamatta treenaaminen jäi. Nyt keski-ikäisenä mukavuusalueella köllöttely on niin voimakasta, ettei lihaskuntoharjoittelu tunnu palkitsevalta...

      Poista
  5. Niin. Onhan se mielenkiintoista näin keski-ikäisenä naisena katsella, kun ikäiseni miehet vilkuilevat tyttöjä, jotka sopisivat lapsiksi. Ymmärrän sen, mutta outo tunne siitä tulee. Vähän sellainen myötähäpeä. Että eikö tuo pappa nyt tajua =). Koska naista on arvostettu/arvotettu koko hänen elämänsä ajan ulkonäön kautta, taidamme olla enemmän tietoisia ajankulusta. Ei minulla ainakaan tässä iässä ole enää mitään halua päteä ulkoisilla meriiteillä. Enkä kyllä siinä kovin hyvin taitaisi onnistuakaan =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikkaan kyseessä olevan puhtaasti biologia, joka ajaa katsomaan nuoria neitoja. Sellaiset kun kun sopivat suvunjatkamiseen parhaiten, ainakin kun luonnonvalintaa ajattelee. Toinen tekijä varmaan sitten se, etteivät miehet tosiaan käsitä ajankulua ja vanhenemistaan...

      Tosiasia kuitenkin on, ettei keski-ikäinen enää oikeasti jaksaisi myöhäisteiniä/varhaisaikuista katsella kuin lyhyen tovin. Arvomaailma ja koko käsitys elämänmenosta poikkeaa jo niin voimakkaasti, etten usko yhteistä säveltä helposti löytyvän.

      Ihmisen kehitysvaiheista muuten mielenkiintoinen kirja:

      Da Capo- alusta uudelleen

      https://www.booky.fi/tuote/salo_outi/da_capo_alusta_uudelleen_kliininen_psykologia/9789519729909

      Poista
  6. Niinpä. Aika moni keski-ikäinen mies taitaa ratkaista ikäkriisinsä aika kestämättömällä tavalla. Ottamalla nuoremman ja aloittamalla perherumban alusta. Siinä sitä sitten ollaan kakkavaippojen, puklujen ja valvottujen öiden keskellä. Joku voi siitä nauttiakin tietysti. Ottaa takaisin niitä menetettyjä vauvavuosia ensimmäisellä kierroksella, nyt paremmalla ymmärryksellä. Silloin kun on ehkä kokenut tärkeäksi toteuttaa töissä sitä perinteistä miehenroolia, johon kuuluu rahan ansaitseminen perheelle. Itse en voisi kuvitellakaan, että lähtisin enää siihen. Ei mitään iltatähtiä meille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, eräs ystäväni teki juuri näin. Ensimmäisen kohdalla teki pitkää päivää töissä ja haali rahaa, kaikki piti ulospäin näyttää vauraalle. Sitten tuli ero ja pari vuotta eli nuoruutta uudelleen, kunnes väsähti siihen, että aina pitää näyttää timmiltä ja menestyvältä.

      Nyt hänellä tosiaan on sellainen nuorempi vaimo, ikä laskettu kuulemma optimikaavan mukaan: miehen ikä jaettuna kahdella ja siihen lisätään seitsemän vuotta...Nyt heillä on myös uusi lapsi, ja ystäväni on kertonut, ettei työ enää motivoi vaan käy siellä puhtaasti rahan vuoksi. Toivottavasti jaksaa olla tämän lapsen elämässä enemmin kuin mitä oli ensimmäisen

      Poista
  7. Heh! Tuollaisesta kaavasta en ennen ole kuullutkaan. Kaverisi kuullostaa kyllä vähän siltä, että pari vuotta ja sillä on kohta uusi kissa kierroksessa (ellei sitten ole jo)...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kymmenen vuoden välein on vaihtanut nuorempaan, joten jokunen vuosi tässä saa vielä nykyistä katsella kunnes kilometrit ovat täydet...Hieman kyllä hymyilyttää tuo pinnallisuuteen nojaava elämännäkemys. Silloin rällästelyvuosina kertoi tapailleensa todella hyvärunkoista mimmiä, joka oli muutaman vuoden vanhempi ja homma kaatui siihen, että silmäkulmasta löytyneet rypyt laskivat libidoa... :D Pienestä se on joskus kiinni ja tuollainen nuoruuden tavoittelu itseään nuorempian vaimojen kautta voi olla kuluttavaa elämää. Onneksi hän on urallaan edennyt niin korkealle, että voi sitten vanhempana vaikka toimia jonkun nuorikon "sugardaddynä". Jos termi ei ole tuttu niin viittaan siis siihen, että vanha ja rikas mies elättää nuoren naisen elämäntyyliä tiettyjä palveluksia vastaan...

      Poista
  8. Voi tsiisus! No jokainen tyylillään. Mietin vain millaiset naiset tuollaiseen Valentinoon lankeavat? Itse en koskisi pitkällä tikullakaan, vaikka olisi ulkomuodoltaan millainen Brad Pitt...Varmaan se libido laskee muutamasta rypystä, kun suhteeseen on ryhdytty pinnallisista syistä tai sitten se pelkää, että ne rypyt tarttuu...

    VastaaPoista
  9. Onhan se jo naureskellut et kun nykyisessä alkaa ikå näkyä niin vaihtoon menee. En osaa sanoa, kuinka paljon sanomassa oli totuutta ja kuinka paljon vitsiä...

    VastaaPoista
  10. No mä en kyllä kuuntelis ukoltani tuollaista vitsinvääntöä. Mutta mä olenkin tosikko ;)

    VastaaPoista